Suvi Sysi teostensa Hovering ja Core & Traces äärellä. Kuvat: Anne Välinoro
KOLUMNI | Suvi Sysi tarjoaa teoksia, joissa ei ole mitään esittävää ja joita on pysähdyttävä tutkimaan. ”Tämä on meditatiivista taidetta”, Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan.
Taiteilija on maalannut ovaalinmuotoisen vanerin siniseksi ja kaivertanut sen sitten tyhjäksi. Maalannut taas siniseksi ja kaivertanut tyhjäksi.
Kaivertamisen kierteet ja lastut ovat teoksen edessä kasassa.
Siinä se on, ajan kuluminen ja työ konkreettisesti lastuina.
Nilsiässä syntyneen Suvi Sysin lastut ovat vähän kuin sen toisen savolaisen, Juhani Ahon. Ne ovat huomioita oman työn prosessista ja hetkestä. Tärkeintä on tekemisen ele ja sen tuoma kuva.
Aholla se oli vaikka perhon sitomiseen tarvittavat ainekset ja kertomus sidonnasta.

Yksityiskohtia Suvi Sysin teoksesta Core & Traces. Kuva: Anne Välinoro
Sysi kutsuu meidät kuvantekijän käsityöhön mukaan. Katso tarkkaan: näistä aineksista työni koostuu ja näin se on edennyt, oli sitten kyse puusta, paperista, savesta tai keramiikasta.
Kun graafikko yleensä painaa kaiverretun laattansa paperille, Sysi tekeekin itse laatasta tärkeän.
Vuoden nuori taiteilija Suvi Sysi tuo Tampereen Taidemuseoon lokakuussa 2024 suuria, tilassa vaikuttavia teoksia. Hänen aiemmissa näyttelyissään on ollut esillä valon ja kaiverrustapojen kanssa leikitteleviä grafiikanvedoksia, värillistä minikeramiikkaa toisteisina liuskoja, kouruina, kierteinä, sauvoina ja palloina, mutta kaikissa teoksissa yksittäinen elementti tuntuu toistuvan loputtomiin, mikä pakottaa katsomaan niitä kaukaa ja toisaalta kurottumaan lähelle.
Ensivaikutelma pettää.

Yksityiskohtia Suvi Sysin teoksesta Core & Traces. Kuva: Anne Välinoro
Sysin teoksissa kuvataiteen kliseinen hokema struktuurista ja kompositiosta saa raikkaan tulkinnan. Teokset aiheuttavat ainakin minulle uusillusiosionistista hämmennystä.
Kun kuvamaailmamme on yhä enemmän mobiililaitteesta välkkyvää, hetkessä muuntuvaa kasvovirtaa (pakollisine tanssinumeroineen tietenkin), Sysi tarjoaa teoksia, joissa ei ole mitään esittävää ja joita on pysähdyttävä tutkimaan.
Tämä on meditatiivista taidetta.
Nämä teokset puhuvat ilman sanatulvaa ja selittelyä, koska ne ovat äärettömän taitavasti tehtyjä. Astukaa syteen ja saveen.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tampereen Taidehallin ikkunassa avautui ensimmäinen näyttely – Yhteenkuuluvuus, solidaarisuus ja yhdessä pysyminen
KUVATAIDE | Tampereen Taidehalli aloittaa uudelleen galleriatoiminnan. Ensimmäinen näyttely kadulle päin olevassa ikkunassa on Queer Cohesion -duon yhteinen tekstiteos.
Mustan ja valkoisen mestari K – Pentti Kaskipuro ja abstraktin houkutus
KUVATAIDE | Pentti Kaskipuron taiteilijanuran esittely tarjoaa puitteet grafiikan katsomiseen läheltä ja tarkkaan.
Antti Oikarinen tarjoilee yllättymisen paikkoja Helsingin Taidehallissa
KUVATAIDE | Suomen Taideyhdistyksen 180. juhlavuoden avaa Antti Oikarisen Introspektiivi-näyttely Helsingin Taidehallissa.
Ohikiitäviä nuoruuden hetkiä – Roope Itälinna on Vuoden 2026 nuori taiteilija
KUVATAIDE | Roope Itälinna saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen – nyt poikkeuksellisesti Finlaysonin alueella.




