Laulu-insttaaltio ottaa näyttelykävijät huomaansa Finlayson Art Arean Terde-galleriassa. Kuva: Eli Harju

Elissa Määttänen, teksti

Kesäkuun puolivälissä auennut tamperelainen taidetapahtuma Finlayson Art Area (FAA) tuo yleisön nähtäväksi laajan kattauksen taidetta veistoksista, maalauksista, videoteoksista ja installaatioista lähtien. Mukana on sekä klassikkotekijöitä että uuden polven taiteilijoita. Myös erilaiset tulokulmat taiteeseen ovat edustettuina.

Otso Lähdeoja ja Juhana Nyrhinen muodostavat yhdessä työryhmän, joka on hivuttautunut kuvataiteen kentälle omaa tietä kulkien. Lähdeojan ja Nyrhisen taiteen tekeminen on sidoksissa monin tavoin musiikkiin ja tutkimuksellisuuteen.

FAA:ssa heiltä on esillä kaksi keskenään erilaisella estetiikalla toteutettua ääni-installaatiota: oman intiimin maailmansa luova Laulu ja hypnoottisen minimalistinen Kuoro. Installaatioiden yhteisenä nimittäjänä on ääniteoksille paradoksaalinen mykkyys.

Musiikkiteknologi Otso Lähdeoja ja soitinrakentaja Juhana Nyrhinen täydentävät toisiaan. Laaja-alaisten tekijöiden työskentelyssä musiikki, tutkimus ja taide limittyvät luontevan mutkattomasti.

Monialaiset tekijät kenttien osmoosissa

Muusikko ja musiikkiteknologi Otso Lähdeoja on Taideyliopiston professori, joka on tehnyt kansainvälistä uraa taiteellisen tutkimuksen parissa kymmenen vuoden ajan. Hän on väitellyt tohtoriksi Ranskassa ja sen lisäksi työskennellyt muun muassa Belgiassa ja Kanadassa. Juuriltaan Lähdeoja on konservatoriokoulutuksen saanut kitaristi. Poikkitaiteellisuus on kulkenut mukana lapsesta asti. Vaikka tutkimus on vetänyt pidemmän korren, musiikki on edelleen syvästi läsnä myös käsinkosketeltavassa arjessa. Lähdeojan projekteihin on vuosien varrella kuulunut muun muassa äänimaailmojen säveltäminen tanssiesityksiin ja erilaiset musiikilliset kokoonpanot, kuten Electronic Chamber Music, sekä oma elektroakustinen soolotuotanto. Viime vuoden koronakevät tuotti takauman 1990-luvun rave-kulttuuriin Haus Music -julkaisun muodossa. Otso Lähdeojalta on ilmestynyt ranskalaisen Elli Recordsin kautta lisäksi muun muassa teokset Dendermonde ja Aave.

– On tärkeää saada soittaa. Itselleni keskeistä soittamisessa on kehollinen toiminta. Musiikin maailma on täynnä erilaisia tekemisen malleja, joiden kautta löytyy tapa olla. Oma kanavani purkaa paloani lajiin on vahvasti tutkimuksessa, Lähdeoja kertoo.

Otso Lähdeojan erityisiä kiinnostuksen kohteita niin tutkimuksessa kuin taiteen tekemisessä ovat esimerkiksi kehon kautta tuntuva värinä eli runkoäänet sekä Claude Lévi-Straussin käsite bricolage. Lévi-Straussin mukaan bricolage järjestelee maailman palasia luoden uusia rakenteita ja merkityksiä.

– Koen taiteilijana toimivani juuri näin. Käytössäni on palasia, kuten materiaaleja, tietoa, kulttuurin konventioita, kieliä ja ääniä. Järjestelen niitä ja luon sitä kautta teoksia. Prosessissa on jotain maagista, aina yllättävää ja hauskaa. Joskus traagistakin, kun kaikki menee mönkään, Lähdeoja kuvailee.

Otso Lähdeojalle säveltäminen on kuvanveistoa. Hänelle ääni näyttäytyy konkreettisesti muovattavana materiaalina; ne ovat pintoja, rosoisuuksia, tiloja ja värejä. Hän kokee estetiikkansa olevan haurasta ja häipyvää.

* *

Muusikko ja soitinrakentaja Juhana Nyrhisen reitti on kulkenut bänditoimintaa pitkin soitinten äärelle, siitä tutkimuksen puolelle ja lopulta soivien veistosten pariin. Skeittaus ja punk merkitsivät Nyrhiselle erityisesti nuorena paljon. Ne antoivat tilaa luoda oman näköistä elämää. Maalta kotoisin olevan Nyrhisen työskentelyssä yhdistyykin kansanperinne ja kaupunkikulttuuri. Hänen musiikillisia kokoonpanojaan ovat muun muassa Sokea Piste sekä Käppi/Nyrhinen yhdessä kansanmuusikko-jouhikkotaiteilija Pekko Käpin kanssa.

– Kaikki tekeminen kiinnostaa. En ole tehnyt koko elämääni pelkästään yhtä asiaa, ja se on antoisaa. Siihen menee kyllä aikaa. On vaikea olla sekä monialainen että nopea, Nyrhinen toteaa.

Soitinrakentajana Juhana Nyrhinen rakentaa, tekee ja myy soittimia tilauksesta sekä korjaa muun muassa Kulttuuriosuuskunta Uulun laajaa soitinkokoelmaa. Nyrhinen opettaa myös Sibelius-Akatemiassa perinteistä ja kokeellista soitinrakentamista. Opetustyön kautta vahvistuu perinteen ja tiedon välittämisen jatkumo.

Suullisen tiedon puuttuessa Nyrhinen on kokeilemalla selvittänyt vanhoja työstämismenetelmiä, kuten miten veistää kantele yhdestä puusta ilman halkeilevaa lopputulosta. Soitinrakentaminen on hänelle fyysisen tekemisen ohella uppoutumista syvälle musiikin historiaan, juurien etsimiseen ja ihmisen minuuden tarkasteluun. Hän näkee taiteellisen työskentelyn olennaisena osana kokonaisuutta, sitä täydentävänä ja tukevana palana.

– Perinnesoittimissa kiehtoo tietty primitiivisyys ja alkukantaisuus, joka on osaltaan minimalistista ja funktionalistista sekä työkalujen että materiaalien suhteen.

Soitinrakennuksen äärellä olen pohtinut kysymystä, miksi ihminen soittaa ja laulaa, ja mikä kaikki äänimateriaali voidaan mieltää musiikiksi. Mikä nähdään soittimena ja missä sen rajat menevät esimerkiksi kuvataiteen ja veistoksien suhteen, Nyrhinen pohtii.

Otso Lähdeoja ja Juhana Nyrhinen löysivät toisensa tutkimustyön avulla.

– Olemme tehneet yhteistyötä kokeellisen soitinrakennuksen sekä uusien soitininnovaatioiden tutkimuksen ja kehityshankkeiden parissa vuodesta 2014 lähtien. Halusimme jatkaa yhteistyötä sekä jalostaa ideoita ja tuoda ne äänitaiteen kentälle.

Aiemmin Lähdeojan ja Nyrhisen yhteistyöstä on syntynyt muun muassa Puuorkesteri-teos Heurekan SuperPUU-näyttelyyn. Lisäksi he ovat vetäneet yhdessä Nordisk Kulturfondetin yhteispohjoismaista aktiiviakustiikka-tutkimushanketta. Erilaisten tutkimusprojektien tärkeä tausta-ajatus on se, että tutkimusryhmä ei koostu pelkästään akateemisista jäsenistä. Tarkoitus on, että kaikkien piirien tietotaito sekoittuu.

Kuiskauksia ja koreografioita

Kesällä 2019 FAA:ssa nähtiin Juhana Nyrhisen suuremman mittaluokan veistos, soiva skeittiramppi Sonic Youth sekä skeittilaudoista tehtyjä kanteleita. Otso Lähdeojan kaiuttimien liikkeeseen perustuva ääni-installaatio Motet oli puolestaan esillä Tampere Biennalessa vuonna 2018. Nähtyään Motet-teoksen Grafiikanpaja Himmelblaun näyttelytiloissa, FAA:ta ja pajaa pyörittävä Pertti Ketonen toivoi lisää. Lähdeojan ja Nyrhisen teos Kuoro on osin kummunnut kyseisestä teoksesta.

– Installaatioiden taustalla on nykytanssiesityksen harjoituksissa sattuman kautta esiin tullut ilmiö liikkuvasta kaiuttimesta. Kun kaiuttimeen ajetaan kuulokynnyksen alittavia matalia taajuuksia, se liikkuu edestakaisin kineettisenä elementtinä tai elektromagneettisena moottorina. Liikettä voi ohjata erilaisilla aaltomuodoilla, taajuuksilla ja signaalin voimakkuuksilla. Ilmiöstä nousi ajatus tehdä teos tanssiville kaiuttimille, Otso Lähdeoja taustoittaa.

Motet-teoksesta saatu palaute toimi pohjana jatkokehittelylle ja ideoinnille niin temaattisella kuin visuaalisellakin tasolla. Installaatiossa käytetään hyväksi paradoksia ikonisen äänilähteen ja sen tuottaman mykän liikkeen välillä.

– Kun teos on hiljainen, yleisö alkaa nähdä asioita ja projisoida ajatuksiaan. Toiselle se on pelottava, toiselle taas jumalainen kokemus. Ikään kuin joku puhuisi katsojalle, Lähdeoja kertoo.

Tekijät kuvailevat Kuoroa seinällä olevaksi tanssiteokseksi, joka on musiikkia silmille.

– Kuorossa materiana ovat liike ja rytmi, jotka luovat koreografian. Fyysinen kaiutin jää välittäjäksi tai alustaksi.

Konsultaatioapuna on toiminut koreografi Satu Tuomisto. Käytäntö ja lopulliset tanssiliikkeet oli mahdollista saada lukittua vasta ripustusvaiheessa. Tätä edelsi muun muassa muutamalla kaiuttimella tehdyt demoversiot sekä installaation tietokonemallinnus. Kuoron 21-jäsenisen kaiutin-ensemblen liikehdintä rykelmänä saattaa joidenkin silmiin näyttää pikselimäiseltä. Teos istuu hyvin FAA:n vanhaan tehdasympäristöön.

– Toisteisuus on osa teollisen yhteiskunnan luontaista estetiikkaa. Kuoro on tämän estetiikan läpäisemä ja osittain sen ilmentymä, Otso Lähdeoja toteaa.

Paradoksaalista äänitaidetta: Kuoron 21 kaiutinta tanssivat mykkinä hypnoottista liikesarjaansa infrabassotaajuuksien voimalla.

* *

Laulu-installaatio on vastakkainen teos Kuorolle. Hämärässä huoneessa kohdattavat kupariset naamiot ovat käsintehtyjä yksilöitä.

– Laulussa keskiössä on ollut käsityö ja konkreettinen materiaalin työstö, hiki, rakot ja kuulosuojaimet. Työtä tehdessä on voinut antautua materiaalin metamorfoosin vietäväksi. Kuparia halusimme käyttää kun ihastuimme sen väriskaalaan ja työstettävyyteen.

Laulun teemat ovat saaneet kimmokkeensa kulttuurisista koodeista. Naamio on ihmiskunnan historiassa ajasta ja paikasta toiseen toistunut elementti.

– Ihminen on aina ja kaikkialla luonut antropomorfisia kuvia, oli sitten kyseessä naamio, maski tai toteemi. Niiden kautta on peilattu omaa olemassaoloa: ihmisenä olemisen, inhimillisen tietoisuuden ja kuolevaisuuden käsittämätöntä mysteeriä. Naamioiden tekeminen on universaali ihmiskunnan perintö. Halusimme ottaa aktiivisesti osaa jatkumoon rakentamalla omamme.

Otso Lähdeojan ja Juhana Nyrhisen versiossa kuparikasvojen suuna on kaiutin. Kaiuttimessa toistuu sama ilmiö kuin Kuoro-teoksessa. Se liikkuu, mutta sen pitämää ääntä voi tulkita lähinnä mykkyydeksi. Tekijöiden mukaan Laulun vaiti pulputtavat naamiot viittaavat salattuun tietoon ja käsittämättömyyteen, ja niin ikään oraakkeleihin. Teosidea sai alkunsa Otso Lähdeojan nähtyä mieleen jäävän kuvan inuiittishamaanin pyöreästä naamiosta, jonka keskellä oli äänitorvimainen reikä.

– Hurjan näköinen naamio oli kuin vorteksi, joka veti puoleensa – jopa mustavalkoisen kuvituskuvan kautta, Lähdeoja kuvailee.

Laulu koostuu kuparista taotuista naamioista, joille kaiuttimet ovat antaneet oraakkelien äänen. Installaatio kytkee toisiinsa naamioiden ikivanhan perinteen ja äänitaiteen. Kuva: Eli Harju

* *

Taiteilijoilla on vapautunut ja paineeton tila työskennellä. Samaan aikaan ilmapiiri on kuitenkin kunnianhimoinen ja eteenpäin vievä. Vaikka Lähdeoja ja Nyrhinen toimivat pitkälti materiaalilähtöisesti, teosten suunnitteluun kuuluvat käsitteiden pyörittely ja hahmottelu iltateen äärellä.

– Asumme eri kaupungeissa ja kumpikin pystyy työskentelemään itsenäisesti työhuoneillaan. Olemme halunneet tehdä mahdollisimman paljon yhdessä ja käydä keskusteluja, joiden kautta muokkaamme teoksia eteenpäin. Osaamisemme täydentää toisiaan. Äänen lisäksi meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuten sarkahousut, uusiutuvat polttoaineet, Lapin tunturit, hyvä ruoka ja varmaan muutama muukin asia, Lähdeoja ja Nyrhinen summaavat.

Finlayson Art Area

• Finlaysonin tehdasalueella järjestettävä Finlayson Art Area on avoinna 18.6.–22.8.2021, ti–pe 11–18, la–su 12–18.
• Esillä maalauksia, valokuvia, videotaidetta, veistoksia, taidegrafiikkaa, installaatioita, lasitaidetta, katumaalauksia.
• Mukana 17 taiteilijaa, mm. Eija-Liisa Ahtila, Birger Kaipiainen, Esko Männikkö ja Kain Tapper.
• Tapahtuma on ilmainen. Lisätiedot: 0500 625 564 / Grafiikanpaja Himmelblau Finlaysoninkuja 9, 33210 Tampere

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua