Keko, 1989. Kuva: Ina Ruokolainen
KUVATAIDE | Sata vuotta sitten syntynyttä kuvataiteilijaa muistetaan niin Lahden Visuaalisten taiteiden museossa Malvassa kuin Orimattilan taidemuseossa – sekä tietysti Lanu-puistossa.
”Lanun tahto oli, ettei veistosten päälle kertyviä luonnonmateriaaleja kuten sammalta pestä pois vaan teosten annetaan vähitellen sulautua osaksi luontoa.”
Ina Ruokolainen, teksti
Kuvataiteilija, professori, Olavi Lanu (1925–2015) oli taiteilijana niin omaperäinen ja edellä aikaansa, että häntä halutaan muistaa kotikaupungissaan Lahdessa ja lähiseudulla monin tavoin juuri tänään (10.7.2025), hänen 100-vuotispäivänään. Osuvasti päivä on myös Suomen kuvataiteen päivä Helene Schjerfbeckin syntymäpäivän mukaan.
Muistin virkistykseksi: Olavi Lanu nousi kansainväliseen maineeseen vuoden 1978 Venetsian biennaalissa Elämää suomalaismetsissä -ympäristötaideteoksillaan, jotka oli tehty hajoavista luonnonmateriaaleista, kuten tuohesta ja pajusta. Myöhemmin hän toteutti luonnosta ja ihmishahmoista inspiraationsa saaneet suurikokoiset veistoksensa useimmiten betonisina. Veistoksia on esillä ympäri maata, eniten toki Lahden seudulla ja Punkaharjulla, jossa Lanu esiintyi Retretissä vuonna 1984.
Lahden Visuaalisten taiteiden museossa Malvassa on koko päivän vapaa pääsy ja kuraattorikierros keväällä avatussa Muodonmuutoksia-näyttelyssä ja läheisessä Orimattilan taidemuseossa on niin ikään avoimet ovet ja vapaa pääsy Kevään kohina – 100 vuotta Olavi Lanun syntymästä –näyttelyyn. Aivan Lahden keskustan tuntumassa sijaitsevassa Lanu-puistossa on päivän aikana tapahtumia, ja sinnehän pääsee koska tahansa.

Yleiskuva Malvan näyttelystä. Kuva: Ina Ruokolainen
Eniten odotin ennalta Malvan näyttelyä, onhan sen kokoelmissa 238 taiteilijan teosta, ja museokin kuuluu Vuoden museoksi valittuun Lahden museoihin. Harmikseni Muodonmuutoksia ei vastaa odotuksiin siitä, että 100-vuotisnäyttelyssä saisi käsityksen Lanun kehityksestä alkuaikojen piirtäjästä ja maalarista edelläkävijäksi ympäristötaiteen tekijänä.
Näyttelyyn on otettu rinnalle aikalaisten ja nykytaiteilijoiden kehollisuutta pohtivia teoksia – valokuvia, videota, veistoksia, maalauksia – joiden ideana on käydä vuoropuhelua mestarin teosten kanssa. Keskustelu kuitenkin useimmiten joko latistuu, tai sitten Lanun teokset jäävät sivuosaan. Osa näyttelyn nykytaiteilijoista ei ollut koskaan kuullutkaan Lanusta ennen näyttelyä.
Ei lähtökohta sinänsä huono ole, kävihän Lanu vuoropuhelua muiden taiteentekijöiden kanssa jatkuvasti koko uransa ajan. Lanu itse oli saanut oppinsa Vapaassa Taidekoulussa, Suomen Taideakatemian koulussa sekä Pariisissa. Hän opetti niin peruskoulussa kuin taideoppilaitoksissa, joista etenkin Lahden Taideinstituutista hän löysi myös malleja teoksilleen ja avustajia niiden tekemiseen.
Apua tosiaan tarvittiin, sillä massiivisten veistosten muottien tekeminen ja valaminen ei ollut mikään pikku juttu, vaikka Lanu olikin hankkinut perustaitonsa toimiessaan jatkosodan aikana betonilaboranttina. Valutyöt tehtiin Etelä-Lahdessa sijaitsevalla Renkomäen hiekkakuopalla.
Miksi näistä malleina ja avustajina toimineista ammattitaiteilijoista ketään ei pyydetty mukaan näyttelyyn? Samalla olisi saatu merkittävää tietoa siitä, millaista yhteistyö oli ja miten se on vaikuttanut myöhempien tekijöiden ilmaisuun ja ajatuksiin. Toki tausta-aineistoa on kerättykin juhlavuotta varten, ja sitä löytää muun muassa Malvan Lanu 100 -nettisivulta.

Keltaruusu, 1985. Teos on nähtävillä Lahden Malva-museon näyttelyssä. Kuva: Ina Ruokolainen
Toki suosittelen käymään ilmaispäivänä tai muutenkin museossa. Lanun ympäristötaiteen perässä kannattaa kuitenkin kiivetä Kariniemenmäelle Lanu-puistoon, joka sijaitsee Lahden sataman ja keskustan välissä. Suojeltuun lehtometsään sijoitettu puisto on jo luontonsa puolesta keidas, jossa veistokset elävät jokaisena vuodenaikana eri valaistusolosuhteissa, ympäröivän kasvillisuuden kehyksissä.
Puiston 12 ihmishahmoista veistosta sijoitettiin 1989–1992 taiteilijan oman suunnitelman mukaan löydettäväksi polkujen varsilta. Lanun tahto oli, ettei veistosten päälle kertyviä luonnonmateriaaleja kuten sammalta pestä pois vaan teosten annetaan vähitellen sulautua osaksi luontoa. Halailevien, suutelevien, istuvien ja mitä erikoisempiin asentoihin asettuneiden betonihahmojen malleina on toiminut Lanun perheenjäseniä, oppilaita ja ystäviä.
Mäen alle, Pikku-Vesijärven puistoon, on myöhemmin sijoitettu kolme veistosta. Teoksia löytää myös Radiomäeltä Radiomastojen juurelta, Lahden kaupunginteatterin aukiolta, Lanunaukiolta, Lahden Yhteiskoulun pihalta ja Kirkkokadulta Ristinkirkon alapuolelta.

Harmaa tammikuu, 1989. Kuva: Ina Ruokolainen
Olavi Lanu oli syntynyt Viipurin maalaiskunnassa vuonna 1925 ja päätynyt Lahteen vuonna 1956 ensimmäisen vaimonsa, Tutta Vuori-Lanun, saaman piirustuksenopettajan paikan ansiosta. Lahdesta tuli loppuelämän asuinpaikka, jossa Lanu vaikutti taide-elämään laajasti oman taiteellisen työskentelyn ja opetustöiden rinnalla. Hän oli mukana alkuajoista lähtien monitaiteellisessa Lahden Taiteet ry:ssä ja vaikutti jonkin aikaa politiikassakin.
Lanu kulki musta baskeri päässään ja liikkui usein polkupyörällä niin kaupungilla kuin etsimässä luonnosta inspiraatiota teoksilleen. Hän oli aktiivinen ja innostava tekijä, joskus äkkipikainenkin.
Vaikka nykyään taiteilija on tunnustettu kotikaupungissaan, tämän taidetta ei aina ymmärretty etenkään päättävissä elimissä. Kariniemen veistospuistonkin perustaminen oli kaatua yhden valtuutetun halventaviin lausuntoihin, jotka loukkasivat taiteilijaa syvästi. Tarvittiin kaupunginjohtaja ja silloinen museonjohtajan sijainen lepyttämään taiteilija.

Iso kivi, 1991. Kuva: Ina Ruokolainen
Pääosa Lanun tunteneista ihmisistä kuitenkin muistaa hänet ihmisenä, joka avasi kuulijan silmiä taiteelle positiivisella tavalla. Siitä todistukseksi pari sitaattia muistelijoilta:
”Me rakastimme Ollin opetustapaa, joka oli kaikkea muuta kuin konservatiivinen. Hän avasi silmämme näkemään, kuulemaan muutakin kuin oletettua!”.
”Opetusmetodeihin kuuluivat säännölliset käynnit Lahden taidemuseossa. Silläkin on selvästi ollut iso vaikutus ja se on muovannut kykyäni katsoa sekä arvioida taideteoksia taiteen kuluttajana. Nautin edelleen näyttelyissä käynnistä.”
Muodonmuutoksia-näyttely Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa 2.11.2025 asti. Kevään kohina – 100 vuotta Olavi Lanun syntymästä Orimattilan taidemuseossa 24.8. asti. Päijät-Hämeen kuvataiteen päivä – Lahden, Lanun ja Schjerfbeckin syntymäpäivä 10.7.2025. Lanu-puiston verkkosivut täällä ja Lanu 100 -verkkosivu täällä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Valokuvaus ja kulttuuriperintö inspiroivat paikallisia – Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa
NÄYTTELY | Vapriikin kuva-arkiston kokoajat eivät miellä kokoelmaa taidevalokuviksi, vaan olennaista on kulttuurihistorian, kulttuuriympäristön ja perinteen tallentaminen.
Mäntän juhlavuoden kuraattori on monella kentällä toiminut Leena Kuumola
HENKILÖ | Mäntän Kuvataideviikkojen juhlavuoden kuraattori kokoaa Pekilolle liikkuvaa kuvaa, ääntä ja installaatioita.
Kuoleman kuvia nuorten opiskelijoiden silmin – Kuolevainen kannustaa katsomaan kuolemaa rohkeasti
TILAUSJUTTU | Finlaysonin alueella voit nyt miettiä rauhassa elosi päivien määrää. Kuolevainen-projekti tuo meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin kohtaavan lopun näkyväksi keskelle Tamperetta.




