Miksi Jukka Mäkelän työt ovat niin tärkeitä?

Detalji Kiasma-sarjaan kuuluvasta maalauksesta vuodelta 1998. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Jukka Mäkelä Sara Hildénin taidemuseossa 21.5.2023 asti.

Monien tutkijoiden mukaan taiteilijoiden luovuus kumpuaa jostain menneisyyden haavasta tai puutteesta, jota yritetään jatkuvasti parantaa taikka täyttää. En ole koskaan voinut hyväksyä tätä. Sillä ei ainakaan selitetä kaikkea. Eikä missään tapauksessa Jukka Mäkelän taidetta. Itse hän on sanonut tekemisensä perustuvan näkemisen nautintoon.

Sillehän ei voi mitään, että taiteilijan lahjoilla varustettuja ihmisiä syntyy erilaisiin olosuhteisiin, traumaattisiinkin. Mutta ei trauma heistä taiteilijaa tee, vaan ne lahjat.

Jukka Mäkelä: Kaksi maalausta niistä neljästä, jotka valmistuivat Venetsian biennaaliin 1988. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Vaikka Mäkelä irtautuessaan 1970-luvun tyylistään, ja samalla konstruktivististen opettajiensa siipien suojista, tekikin varsinaisen loikan, ikään kuin ”isänmurhan” antautuessaan herooiseen voimanmittelöön valtavien kankaidensa kanssa, hänen pontimensa, kuten niiden tuloksetkin, ovat aina olleet positiiviset – vailla pahuuden kosketusta.

Dramaattiset 1980-luvun maalaukset muuttuivat seuraavalla vuosikymmenellä herkkään, vanhat japanilaiset zen-mestarit mieleen tuovaan mustavalkoiseen ilmaisuun. Omintakeista ja harvinaista niissä on maalauksen ja hiiliviivan tasaveroinen yhdistäminen. Vaikka värejä töihin ilmaantui enemmänkin myöhempinä aikoina, eivät ne koskaan ole räikeitä taikka edes kirkkaita, vaan ne sovittavat sävynsä hienotunteisesti katsojaan nähden, lähentelemättä.

Suomalaisten mielivärit ovat sininen ja vaaleanruskea. Mäkelä on sillä tavoin väriskaalaltaan hyvin suomalainen. Erityisen kaunis on hänen heleä sinisensä kankaalla Maisema vuodelta 1998.

Jukka Mäkelän maalauksista heijastuvat kotimaan välikausikelien sävyt, hän on sinut niiden kanssa. Toimiessaan vuonna 1975 Lahden taidekoulussa maalauksen opettajana, oli hänen helppo havaita esimerkiksi minun, silloin siellä opiskeluni aloittaneen, täysin vastakkaisesti painottunut paletti. Hän loi oppilaaseen välittömän ja välittävän suhteen, näki hänet. Yhtä hyvin kuin maalaamansa maiseman.

Akryylimaalaus teemasta Toinen maisema vuodelta 2002. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Etenkin tänä aikana ihmiset välttävät tavallista arkea. Halutaan aina vain erikoisempia kokemuksia ja elämyksiä. Mikään ei riitä. Kukaan halua olla tavallinen. Tavallinen! Mikä kirosana! Ei uskalleta pysähtyä ja vain olla. Suorituksia suoritusten perään. Tyhjyyden pelkoa.

Mutta ei tyhjyyttä tarvitse pelätä, sillä sitä ei itse asiassa ole. Sen tulet huomaamaan, kun antaudut sille ja se täyttää sinut äärettömillä mahdollisuuksillaan ja kaiken sisältävällä olemuksellaan.

Siksi kannattaa pysähtyä näiden pyyteetöntä hyväksyntää ja parantavaa voimaa huokuvien maalausten eteen.

Marja-Liisa Torniainen

Jukka Mäkelän maalausten koko vaati kokoa siveltimiltäkin. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua