Jaana Rantala ja Paavo Halosen Esirippu-teos. Kuva: Mikko Vares
TILAUSJUTTU | Finlaysonin alueella voit nyt miettiä rauhassa elosi päivien määrää. Kuolevainen-projekti tuo meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin kohtaavan lopun näkyväksi keskelle Tamperetta.
”Kärpänen, kameli tai Kekkonen, kuolema on kaikkien osa. Sen takia olisi hyvä, että jokainen ratkaisee suhteensa siihen. Ellei sitä tee, se voi pidemmän päälle alkaa kuormittaa.” – Jaana Rantala
Tämä on tilausjuttu, jonka Kulttuuritoimitus on tuottanut yhteistyönä Finlaysonin alueen kanssa.
* *
Kirsi Haapamatti, teksti
Suhdettaan kuolemaan voi nyt pohtia Väinö Linnan aukiolla Tampereen Finlaysonin alueella. Aamuhämärissä ja iltapimeällä aukiolla heijastetaan Tampereen ammattikorkeakoulun animaatio-opiskelijoiden SPIRITS FROM THE PASTS -videoprojisointi. Videotaide on osa Kuolevainen-kokonaisuutta, kuolemaa ja surua käsittelevää kulttuuritapahtumien sarjaa. Kuolevaisen järjestää Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä.
– Ilahduin kovasti, miten innolla opiskelijat lähtivät ideoimaan videota. Aihe on kuitenkin sellainen, joka ei välttämättä kovin paljoa ole nuorten ajatuksissa, pappi ja kaupunkiteologi Jiri Santaharju sanoo.
Pappi ja kaupunkiteologi Jiri Santaharju ja pappi, Kuolevaisen päätuottaja Jaana Rantala sanovat, että kuolema on melko visusti siivottu modernin ihmisen arjesta. Taustalla Ulla-Maija Alasen teossarja Momentum 1–3. Kuva: Mikko Vares
Santaharju oli se, joka keksi Väinö Linnan aukion sopivan Kuolevaisen videotaiteen näyttämöksi. Santaharjun työnkuvaan kuuluu pohtia, miten seurakunta voisi paremmin näkyä tamperelaisille ja kaupunkiympäristössä. Hän skannailee kaupunkikuvaa jatkuvasti. Finlaysonin alueella innostuttiin Santaharjun ehdotuksesta heti.
Myös opiskelijat tarttuivat teemaan ennakkoluulottomasti. Santaharjulle esiteltiin parisenkymmentä konseptia.
– Osa oli aika rajujakin. Tässä piti kuitenkin miettiä sitä, että teos on kaikkien ohikulkijoiden näkyvillä, joten oli pohdittava, millainen teos sopii julkiseen tilaan. Lopputulos on mielestäni hieno. Oli inspiroivaa seurata opiskelijoiden työskentelyä. Vaikka me kirkkona olimme avaamassa keskustelua kuolemasta, ei tietenkään ole tarkoitus, että meiltä sanellaan sisällöt. Olin tosi otettu heidän ajatuksistaan, Jiri Santaharju sanoo.
Veera Lohinivan My Body I Kuolevaisen Luonnollinen-teemanäyttelyssä Siperiassa, Finlaysonin alueella. Kuva: Mikko Vares
Kuolevaisen päätuottajan, Pispalan kirkon papin, rovasti Jaana Rantalan mielestä kuolemaan suhtaudutaan nykyään ikään kuin sitä ei olisikaan. Siksi on ollut upeaa huomata, että taiteilijat ja eri kulttuuritoimijat Tampereella ovat tulleet yllättävänkin kiinnostuneina mukaan tekemään tapahtumaa.
– Tuo innostus on kenties tietynlainen vastareaktio sille, että kuolema on koko lailla siivottu arjestamme syrjään. Samaan aikaan ihmisillä on tarve puhua siitä. Kuolema on aihe, joka yhdistää tällaisena polarisaationkin aikana meitä kaikkia. Se on majesteetti, jonka edessä olemme avuttomia ja häkeltyneitä. Samalla se on hirveän kiehtova aihe, koska emme ymmärrä sitä. Ei ole kuoleman kokemusasiantuntijoita kertomassa, Rantala muotoilee.
Jiri Santaharju viipyilee Kuolevainen-tapahtuman taidetta katsellen ja antaa ajatusten kiertyä kuolema-teeman ympärille. Kuvassa Paavo Halosen teos Saalis. Kuva: Mikko Vares
Yhteinen suru on helpompi kestää
Kuolevainen-projekti on saanut papit, tietyllä tapaa kuoleman ammattilaiset, pohtimaan myös omaa suhtautumistaan kuolemaan. Jiri Santaharju sanoo, että siunaustilaisuuksia toimittaessaan hän suhtautuu kuolemaan arvostavasti, mutta ammatillisesti.
– Myönnän, että olen sysännyt sen etäämmäs minusta itsestäni. Kuolevainen-projektin teosten katselu on haastanut ja kutsunut miettimään kuolemaa ja siihen liittyvää luopumista myös yksityisemmin. Siellä on tiettyjä teoksia, jotka ovat kolahtaneet kovastikin, hän sanoo.
Jaana Rantala on pitkän uransa aikana saattanut taivaan porteille useita vainajia. Hän suorittaa yhä useita siunauksia viikossa. Ei hän kuolemaan silti turtunut ole.
– Samoin kuin Jiri, myös minä olen seisahtunut joidenkin teosten eteen puntaroimaan omaa suhtautumistani kuolemaan. Taiteilijoilla on kyky oivaltaa ja sanoittaa kuolemaa ihan uusilla tavoilla.
Rantala kertoo yksinäisten hautajaisten yleistyneen Tampereella. Siis sellaisten, joissa siunaustilaisuudessa ei ole yhtään vierasta. Kappelissa on vain vainaja arkussaan ja pappi. Ne ovat hänen mielestään maailman surullisimmat hautajaiset. Silti Rantala pitää puheen. Hän kertoo, että ei tiedä vainajan elämästä mitään, mutta on kiitollinen tämän ainutkertaisesta taipaleesta maan päällä.
Marjukka Savolainen tanssi Pinnanalainen kuolema -esityksessä Ulla-Maija Alasen Haipuva pigmentti 6 -teoksen vierellä. Kuva: Mikko Vares
Hän kertoo myös hautajaisperinteen muutoksesta. Hautajaisvieraita on yhä vähemmän. Läheisen poismenoa surraan pienellä porukalla.
– Se on harmi. Kun kuolema yllättää, on paljon helpompaa, kun surun voi käydä läpi muiden ihmisten kanssa.
Kun hautajaisperinteet murenevat, samaa tahtia korostuu niiden tarve, Rantala ajattelee. Perinteet ovat usein maaseudulla voimissaan kaupunkeja enemmän. Pikkupitäjässä saatetaan sammuttaa liikennevalot, kun hautajaissaattue saapuu.
Taiteilijat lähestyvät kuoleman mysteeriä ennakkoluulottomasti. Ilmari Wärrin teos K.N.O.W.N. #2. Kuva: Mikko Vares
Taidekeidas keskellä kaupungin vilinää
Väinö Linnan aukion lisäksi Kuolevainen levittäytyy Finlaysonin alueella myös Siperia-rakennukseen. Luonnollinen-näyttelyssä on niin valokuvia, tekstiilitaidetta kuin installaatioitakin, kahdeksalta taiteilijalta. Näyttelyn yhteydessä on järjestetty taiteilijatapaamisia ja muita tapahtumia.
– Finlaysonin alue on ympäristönä houkutteleva. Siperia on täysin omanlaisensa paikka. Ei ole krääsäkauppoja, vaan laadukkaita pop-upeja ja kivoja ruokapaikkoja. Ei tule mieleen vastaavaa. Näyttelyn paikkana se on otollinen, kun citynomadit vaeltavat sen läpi päivästä toiseen ja saavat nyt pysähtyä taiteen äärelle pohtimaan kuolevaisuutta, Jaana Rantala kuvailee.
Nomadit ovat vaeltavaa elämää viettävä ihmisryhmä, perinteisesti esimerkiksi paimentolaisia. Kaupunkiympäristössä liikkuvia työmatkalaisia kutsutaan usein citynomadeiksi.
Kuolevaisen alkulähde on Turussa, Jaana Rantala kertoo. Siellä taiteilija Minna Havukainen piti Exitus-näyttelynsä osana vastaavanlaista, hieman Tampereen Kuolevaista pienempää tapahtumaa. Havukainen on ollut kuratoimassa myös Kuolevaista.
SPIRITS FROM THE PAST -videoprojisointi hehkuu Väinö Linnan aukiolla 1.–30.11.2025 klo 6–8 ja klo 17–22. Tekijät (Kira Puls, Sini Torkki, Minh Pham) ovat TAMKin animaatio-opiskelijoita. LUONNOLLINEN-teemanäyttely Finlaysonin Alueella, Siperia-rakennuksessa, 1.–29.11.2025 ke–pe klo 12–18 ja la–su 12–18. Vapaa pääsy. Lisää Kuolevainen-tapahtumasta Finlaysonin alueella täältä.
Yksityiskohta Paavo Halosen Puulihatukit-installaatiosta. Kuva: Mikko Vares
* *
Lue lisää
Tämä juttu kuuluu vuoden 2025 lopulla julkaistavaan 6-osaiseen tilausjuttujen sarjaan, joka kertoo Finlaysonin alueen kiinnostavista henkilöistä ja tapahtumista:
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Valokuvaus ja kulttuuriperintö inspiroivat paikallisia – Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa
NÄYTTELY | Vapriikin kuva-arkiston kokoajat eivät miellä kokoelmaa taidevalokuviksi, vaan olennaista on kulttuurihistorian, kulttuuriympäristön ja perinteen tallentaminen.
Mäntän juhlavuoden kuraattori on monella kentällä toiminut Leena Kuumola
HENKILÖ | Mäntän Kuvataideviikkojen juhlavuoden kuraattori kokoaa Pekilolle liikkuvaa kuvaa, ääntä ja installaatioita.
Tampereen museot 2026: Miesten muodista muumimukeihin ja milleniaalien maalauksiin
NÄYTTELYT | Mitä kaikkea Sara Hildénin taidemuseolla, Vapriikilla, Postimuseolla, Muumimuseolla, Milavidalla ja remonttiin menevällä Tampereen taidemuseolla on ensi vuonna tarjottavanaan?