Konkretismin uranuurtaja Suomessa – Lars-Gunnar Nordströmin näyttely alkaa Taidehallissa

27.03.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Sininen hetki 1948–49. Teos Espoon modernin taiteen kokoelmista. Kuva: Markku Uotila

KUVATAIDE | Taidehalli juhlistaa Lars Gunnar Nordströmiä, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta. Taiteilija nimitti abstrakteja sommitelmiaan musiikiksi silmille.

Sirpa Pääkkönen, teksti

Suomalaisen konkretismin uranuurtajan, Lars Gunnar Nordströmin (1924–2014), syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Häntä juhlistetaan monissa museoissa ja gallerioissa asettamalla esille hänen teoksiaan.

Laajin näyttely on Helsingin Taidehallin Dynaaminen tila – Nubben 100 vuotta, joka avautui yleisölle 27. tammikuuta. Taidehistorioitsija Juha-Heikki Tihisen kuratoimassa näyttelyssä on esillä runsaat 120 teosta, jotka esittelevät Nordströmin, lempinimeltään Nubbenin, uraa taidemaalarina, graafikkona, kuvanveistäjänä ja huonekalusuunnittelijana.

Varhaisin esillä oleva teos on vuodelta 1949 ja viimeisin vuodelta 2005. Näyttely luo kaaren, jossa voi seurata taiteilijan siirtymistä varhaisista figuratiivisistä töistä abstraktiin ilmaisuun sekä teosten kasvamista pienistä grafiikan vedoksista monumentaalisten maalausten mittoihin.

nordström3

Lars-Gunnar Nordströmin teoksia Taidehallissa. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Nordström opiskeli huonekalusuunnittelua Taideteollisuuskoulussa 1940-luvun lopussa. Hän täydensi opintojaan Vapaassa taidekoulussa. Koulutustaustasta hänen sommitelmiinsa juurtui vahva tilallisuuden tuntu. Taiteilija halusi luoda teoksillaan jännitteitä ja dynaamista tunnelmaa erilaisiin tiloihin.

Konkretismin tyylisuuntana Nordström löysi 1950-luvulla. Abstrakti taide levisi Euroopassa, mutta Suomessa Nordströmin voimakkaisiin kuvioihin ja kirkkaisiin väreihin suhtauduttiin aluksi nuivasti.

Nordström esitteli taidettaan ulkomailla, erityisesti Ruotsissa, missä hän sai hyvän vastaanoton. Hän matkusteli Pariisissa ja Yhdysvalloissa. Hän keräsi laajan yli 11 000 levyn jazzkokoelman, josta osa soi nyt yhdessä Taidehallin näyttelysaleista. Levykokoelmaa säilytetään Kansallisarkistossa. Nordströmin mukaan musiikki heijastui hänen taiteeseensa, sillä maalauksissa on rytmejä ja sointuja. Hän kertoi maalaavansa musiikkia silmille.

nordström sommitelma1 tiainen

Lars-Gunnar Nordström: Sommitelma 1. Kuva: Jussi Tiainen

Kotimaassa Nordströmin arvostus kasvoi 1970- ja 1980-luvulla. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1972 ja hän oli Helsingin juhlaviikkojen vuoden taiteilija vuonna 1983, jolloin hänen töitään oli esillä Taidehallissa.

Nordström teki lukuisia monumentaaliteoksia kahviloihin, ravintoloihin ja liiketiloihin, jotka ovat myöhemmin hävinneet, kun rakennuksia on purettu.

Nordströmin geometrisissa sommitelmissa värikontrastit, vastakkaiset muodot ja näiden muunnelmat toistuvat tunnistettavalla tavalla eri materiaaleissa ja eri kokoisina. Taiteilijan mielestä suorat viivat, kärjet ja terävät muodot vaativat maalauskankaan sijaan kovan, kiinteän ja mahdollisimman täsmällisen materiaalin. Monet suurikokoisista maalauksista onkin toteutettu levylle.

Dynaaminen tila – Nubben 100 vuotta, Helsingin Taidehallissa 19.5.2024 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.