Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen: ”Tämä näyttely pitää saada Helsinkiin!”

Neiet nietten nenissä, 1919–1920 / 50 x 65 cm / tempera kankaalle.

KUVATAIDE | ”Tämä näyttely” on tietenkin Tampereen Taidemuseossa 9.8.2020 asti esillä oleva Joseph Alasen näyttely. Alasen kuvat esittävät Kalevalan maailman positiivisena ja rauhallisena. Marja-Liisa Torniainen perehtyi näyttelyyn yhdessä Kalevalaseuran toiminnanjohtajan, kansanrunoudentutkija FT Niina Hämäläisen kanssa.

Marja-Liisa Torniainen

Näin Joseph Alasen (1885–1920) maalauksia ensimmäisen kerran Tampereen jugend-näyttelyssä vuonna 1973. Siitä lähtien olen odottanut kunnon katselmusta tämän niin tamperelaisen taiteilijan tuotannosta ja sitä, että hän saa ansaitsemansa arvostuksen työstään. Tänä vuonna, kun Alasen kuolemasta espanjantautiin on kulunut täydet sata vuotta, toiveeni on vihdoin toteutunut.

Tampereen taidemuseon entisen viljamakasiinin kaksi kerrosta täyttyvät vain 34-vuotiaana menehtyneen nuorenmiehen elämäntyöstä kattavasti. Hän ei ehtinyt edes liittyä Tampereen Taiteilijaseuraan, koska se perustettiin vasta 1920 syyskuussa, nelisen kuukautta hänen kuolemansa jälkeen.

Näyttely on mahdollistunut Joseph Alasen veljentyttären pojan, tietokirjailija Eero Ikosen tietojen ja mittavien kokoelmien ansiosta. Näyttelyn yhteydessä on julkaistu FL Tapio Suomisen taidehistoriallisen arvioinnin sisältävä, hyvin toimitettu ja taitettu kirja.

Alanen Sammon taonta a 844dg

Sammon taonta, 1910–1911 / 58 x 74 cm / tempera, kulta- ja hopeamaali kankaalle.

Hämäläisistä hämäläisin

Otto Joseph Alasen isä Juho Kustaa Alanen oli seppä ammatiltaan. Myöhemmin hän yleni työnjohtajaksi Finlaysonille. Isän lapsuuden kotitorppa sijaitsi Alasenjärven rannalla, mistä juontuu perheen sukunimi. Taiteilijan äiti Emma Branthill oli kotoisin Pirkkalasta ja ammatiltaan tehdastyöntekijä.

Juho ja Emma avioituivat vuonna 1881 viides kesäkuuta. Perheeseen syntyi seitsemän poikaa. Kolme heistä kuoli jo lapsena. Perheessä arvostettiin koulutusta. Veljeksistä vanhimmasta, Juliuksesta, tuli liikemies, Ottoa nuoremmasta Eeliksestä kirkkoherra ja Niilosta, nuorimmaisesta, pankinjohtaja.

Isoisän esivanhemmat olivat sotilaita ja torppareita Teiskosta, Sahalahdelta ja Kangasalta. Isoäidin talolliset juuret olivat Pirkkalassa ja Mouhijärvellä. Kummankin vanhemman sukujuuret ulottuvat jopa viisi sukupolvea taaksepäin mainituilla seuduin, joten Joseph Alasta voidaan pitää perin juurin hämäläisenä.

Ehkä juuri siksi hänen seinämaalauksensa Elonkorjuu, joka valmistui Tampereen Kansallisosakepankin konttoriin Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulmaan vuonna 1917, tuntuu niin luontevalta. Toisaalta sen syvä rauha on täysi vastakohta valmistumisajankohdan tapahtumille.

Muutettuani Tampereelle 1970-luvun alussa asuin juuri tuossa korttelissa vuosia ja asioin samaisessa pankkisalissa nauttien joka käynnilläni temperalla kankaalle maalatusta maisemasta, jonka taustalla siintää kaupunki tehtaanpiippuineen.

Toinen edelleen kaikkien kaupunkilaisten nähtävillä oleva teos on Elinan surma, triptyykki vuodelta 1916. Se on ollut sijoitettuna Tampereen kaupunginkirjasto Metson uuteen lukusaliin, mutta se ei sovi sinne ollenkaan. Toivottavasti sille löydetään hengeltään sopiva paikka.

Joseph Alanen Lemminkainen ja suuri kaarmeKULT 1919 1920

Lemminkäinen ja suuri käärme, 1919–1920 / 50 x 65 cm / tempera kankaalle.

Työläistaiteilija

Alasen aikaan suurin osa taiteilijoista tuli yläluokasta. Juho Rissanen oli ensimmäinen työväenluokasta ponnistanut menestynyt kuvataiteilija. Myöhempiä nimiä, Alasen aikalaisia olivat Väinö Kamppuri, Tyko Sallinen ja Jalmari Ruokokoski. Naiselle nousu työläiskodista kuvataiteilijaksi oli mahdoton tehtävä.

Otto Joseph ei halunnut käydä oppikoulua, vaan pyrki Finlaysonille harjoittelijaksi. Hän jatkoi opintojaan Tampereen Teollisuuskoulussa valmistuen sähköteknikoksi. Tukholmaan Ericssonin puhelintehtaalle töihin hän matkusti vuonna 1906. Kaupunki avasi hänelle taiteen aarreaitat; museot kokoelmineen ja taideopinnot. Elämä oli kallista, mutta hän elätti itse itsensä.

Tukholmasta hän tekee opintomatkan Berliiniin sähkötekniikkaan liittyen, mutta tutustuu samalla kaupungin inspiroivaan kulttuurielämään ja palaa sinne taideopintojen puitteissa vielä kolme kertaa.

Berliinissä hänen opettajiaan ovat Lovis Corinth (1858–1925) ja norjalainen Hans Dahl (1849–1937).

Matkojen välisinä aikoina ja palattuaan pysyvästi Tampereelle takaisin, oli hänen opettajanaan taidemaalari Kaarlo Vuori, kaupungin ensimmäinen ammattitaiteilija, yksi aikakautensa parhaita suomalaisia muotokuvamaalareita. Vuori oli Alasen tärkein opettaja, jonka johdolla hän opiskeli neljä vuotta. Kaarlo Vuori korosti nimenomaan piirustuksen merkitystä ja sillä onkin tärkeä sija Alasen maalauksissa: itse asiassa viivalla hänen Kalevala-kuvissaan on olennainen merkitys.

Joseph Alanen sanoi opettajastaan näin: ”Hän teki minusta taiteilijan, ei matkijaa, vaan vapaan.”

Kauniimmin ei oppilas opettajaansa voisi kiittää.

Orgaanisuus, poeettisuus ja rytmillisyys

Niin kauan kuin olen ollut kiinnostunut Joseph Alasen Kalevala-aiheisista teoksista, olen ollut myös utelias kuulemaan, miten kansanrunouden tutkija hänen työnsä voisi nähdä ja kokea. Onnekseni sain Kalevalaseuran toiminnanjohtajan Niina Hämäläisen kanssani kierrokselle. Hän matkusti Tampereelle Helsingistä katsomaan näyttelyä, jota ei vielä ollut nähnyt, ja kirjoittaa näkemästään seuraavasti:

Orgaaninen maailma: Alasen Kalevala-tulkinnoissa tulee vahvasti esiin mielen ja ruumiin yhteys. Muutenkin teokset ilmaisevat jotain tiettyä kohtausta eepoksesta, jossa kuvastuu kohtauksen, kalevalaisen maailman orgaaninen kokonaisuus. Henkilöhahmot eivät ole pääosassa, vaan kaikki osat teoksessa palvelevat kokonaisuutta. Alanen ei myöskään esitä vahvoja tulkintoja, kuten Gallen-Kallela, esimerkiksi Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta tai edes taistelusta sammosta. Orgaaninen yhteensulautuminen kuvastuu hienosti Ainon kuolemaa enteilevässä kuvassa, jossa Aino istuu hiukset hulmuten veden äärellä: hiukset ovat osa laineita, sulautuminen osaksi luontoa on alkanut. Tässä mielessä Alasen näkemys myötäilee Lönnrotin runouskäsitystä.

Lönnrot esitti luonnon ja ihmisen yhteyden luontoon olevan elinehto juuri kansanrunolle. Ilman sitä ei olisi runoutta. Erityisesti lyyrinen runo nousi itse maasta ja sen siemenistä: ”Se maa, joka niitä kasvattaa, on itse mieli ja ajatus, ne siemenet, joista sikiävät, kaikkinaiset mielenvaikutukset”, kirjoitti Lönnrot Kantelettaren esipuheessa. Orgaaninen suhtautuminen luontoon oli 1800-luvun ajattelulle tyypillistä. Ihmisen ja luonnon välinen suhde ymmärrettiin elävänä organismina, jossa tieto ja tunteet, ymmärrys ja mieli sekä ruumis kietoutuivat dynaamisesti toisiinsa. Ajatus ihmisestä psykofyysisenä olentona näkyi vahvasti Lönnrotilla, joka jakoi tiedon yö- ja päiväpuoleen. Tiedon yöpuoli sai ilmauksensa kansanrunoissa ja myyteissä, joiden syntyä ohjaili mielikuvitus.

Tiedon yöpuolta Lönnrot pohti omassa toiminnassaan paitsi lääkärinä myös esimerkiksi kääntäessään Kantelettaren runoja ruotsiksi. Lönnrot kuvasi käännöstyönsä tuloksia ’unentuotteiksi’. Tehdessään eron oppineitten ja kansan laulamien runojen välillä Lönnrot korosti jälkimmäisen syntyä ’ilmaumana’, edellisen ’työnä’, käyttäen luontoa vertauskuvana kansanrunon luonnolliselle, aidolle synnylle. Luonto ikään kuin pakotti tuottamaan runoutta ja tässä mielessä kyse oli tiedostamattomasta ja ruumiillisesta toiminnasta, joka oli erityinen tapa tuottaa tietoa. Alasen Kalevala-tulkinnoissa tulee vahvasti esiin mielen ja ruumiin yhteys.

Niina Hämäläinen kuva MLT

Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen. Seura on mukana näyttelyssä lainaamillaan alkuvinjeteillä Kalevalan runoihin 1–14. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Poeettisuus, rytmillisyys: Alasen kuvakerronta on poeettista ja rytmillistä. Tästä näkökulmasta ajatellen hänen teoksistaan löytyy Kalevalan kielen piirteitä, parallelismia eli toistoa sekä alliteraatiota, alkusointuisuutta. Poeettisuutta ja rytmiä teoksiin tuovat myös symbolistiset kuvat ja satukirjamaailmaan vertautuva tunnelma.

Toivo: Itselleni Kalevala-tutkijana oli pysäyttävää nähdä Alasen työt juuri siinä mielessä, miten ne esittävät Kalevalan maailman positiivisena ja rauhallisena. Esimerkiksi tulkinnat Lemminkäisen äidistä tai Ainon ja Väinämöisen kohtaamisesta ovat kuvitukseltaan ja väreiltään lempeitä, ja sisältävät ennen kaikkea ajatuksen toivosta. Niin ikään kuvauksen Ainon kuolemasta voi nähdä pyrkimyksenä uuteen maailmaan, elämään, transformaation kautta. Toivoa löytyy myös sammon puolustuksesta. Teoksessa ei ole varsinaisesti mitään raakaa, aggressiivista tai uhkaavaa. Pitkät, laajat kotkan (Louhen), siivet ikään kuin suojelevat Kalevalan sankareita. Vastakkaisuus ja vihanpito Kalevalan ja Pohjolan välillä onkin vain taustalla Alasen teoksissa. Vahvemmin runojen kuvitukset esittävät kahden kansan yhteyttä, ja tässäkin, orgaanista kokonaisuutta. Vaikka Lönnrot rakensi eepokseensa vastakkainasettelun kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan välille, ei tämä vastakkaisuus ole välttämättä tarinan koko eetos. Taistelut ja erimielisyydet voitetaan lopulta laulun ja soiton avulla. Aseiden sijaan taistelu käydään tunteiden avulla.”

* *

Näyttelykokonaisuus paljastaa, kuinka monivaiheisen kehittelyn ja pitkäaikaisen työn tuloksena ovat syntyneet Joseph Alasen lopulliset, parhaat ja tyylipuhtaimmat Kalevala-kuvat. Ne, joissa kaikki orgaanisesti on yhtä tilassa ja liikkeessä. Se matka on kannattanut tehdä, sillä kukaan missään muualla ei ole samanlaisia kuvia luonut. Ja se on paljon se.

Joseph Alanen Vapriikin kuva arkisto

Joseph Alanen (1885–1920). Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This