Katri Mononen ja Jarno Vesala juuri remontoimissaan työtiloissa Nokian Portin kolmannessa kerroksessa. Kuvat: Katri Kovasiipi
KUVATAIDE | Katri Mononen ja Jarno Vesala ovat taiteilijapari, mutta he tekevät täysin erilaista taidetta. Myös heidän näyttelynsä Himmelblaun tiloissa ovat kumpikin omia kokonaisuuksiaan.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Lokakuisena iltapäivänä hurautan Tampereelta Nokialle. Käyn valtaisan tiilirakennuksen, Nokian Portin pääovista sisään ja soitan taiteilija Katri Monoselle. Hän tulee vastaan ja opastaa minut sokkeloisen rakennuksen portaita kolmanteen kerrokseen, omaan ja taiteilijamiehensä Jarno Vesalan työtilaan.
Korkeasta tilasta kummallekin taiteilijalle on jaettu väliseinärakenteilla omat työhuoneet. Vesalan tila on ikkunaton, sillä hänen installaationsa vaativat pimeää tilaa.
Monosen työhuonetila on avara ja valoisa, vanhan teollisuusrakennuksen korkeat ikkunat päästävät runsaasti päivänvaloakin sisään. Teoksia ei ole esillä – kaikki tuoreet maalaukset ovat tällä hetkellä Galleria Himmelblaun näyttelyssä.
Uusia maalauksia Monoselta onkin syntynyt kuluvan vuoden aikana tiuhaan tahtiin. Näyttelyn teosluettelosta voi laskea, että tänä vuonna valmistuneita teoksia nähdään Himmelblaussa 20 kappaletta. Muutama näyttelyn maalaus on viime vuodelta. Ne ovat olleet aiemmin esillä ryhmänäyttelyssä Saksassa.
Himmelblausta kummankin taiteilijan teoksille on saatu runsaasti tilaa. Etummaisen näyttelyhuoneen seinät on omistettu Monosen teoksille, takimmaisen huoneen eli Puuvillasalin pimeydestä löytyvät Jarno Vesalan kaksi tähän tilaan luomaa videoinstallaatiota, Erään kotiintulon rakennelma ja Lepo.
Taiteilijoina Mononen ja Vesala ovat niin erilaiset sekä taiteensa lähtökohtien että ilmaisunsa kannalta, että heidän teoksiaan olisi vaikeaa kuvitellakaan samaan näyttelyhuoneeseen.
– Himmelblaussa meillä on erilliset näyttelyt. Tämä ei ole yhteisnäyttely, taiteilijat huomauttavat kuin yhdestä suusta.
Kerran heillä on ollut yhteisnäyttely: Galleria Seriolassa joskus 2000-luvun alussa, opiskeluaikoina. Silloin he molemmat vielä opiskelivat Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmassa.
Taiteilija kuljettaa katsojaa, katsoja yllättää taiteilijan
Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2013 valitun Jarno Vesalan installaatioista sanotaan ja kirjoitetaan yleensä, että ne sisältävät kauhun elementtejä. Tämä tuntuu taiteilijasta itsestään vieraalta, jopa harmilliselta.
– En tee omasta mielestäni kauhua. Minulla ei ole mitään kauhulähtökohtaa, en ole katsonut kauhuelokuvia 25 vuoteen enkä lukenutkaan mitään kauhua, Vesala painottaa.
– Teoksissani on enemmänkin kyse psykologisesta väännöstä. Teen installaatioita, joissa on jokin yllättävyys, joka muuttaa asetelmaa katsojan kokemasta ennakkonäkymästä. Sitä yllättävyyttä vastaanottaja voi ajatella kauhuna. Mutta kauhua en itse ajattele tekeväni, se on liian simppeli ja helppo termi. Välillä olen harmissani, että ihmiset säikähtävät teoksiani.
Vesalan teokset ovat paikkasidonnaisia installaatioita, joissa taiteilija on suunnitellut katsojalle tietyn kulkusuunnan tilassa. Silloin taiteilija voi tuoda teokseen mukaan yllättävän tapahtuman, joka kääntää alkuasetelman jopa päälaelleen. Joskus teoksen vastaanotto pääsee yllättämään taiteilijan.
– Finlayson Art Areassa minulta oli mukana teos, jossa mennään koppiin istumaan. Katsojana olet mustassa kopissa, ja siinä on tuoli, johon voit istuutua. Edessä on ikkuna, pimeydessä näkyy vastapäisen talon ikkuna, ikkunassa näkyy peilikuva itsestä. Sen peilikuvan kautta näet, että joku tulee taaksesi. Tämä on tietysti klassinen kauhujuttu, mutta se, että ihmiset säikähtivät sitä niin hirveästi, yllätti. Yritin nimittäin kovasti tehdä teoksesta sellaisen, että joku ikään kuin omista muistoista tulee lempeästi taputtamaan olkapäälle – ettei asiat olekaan huonosti.
Nyt Himmelblaussa esillä oleva Jarno Vesalan installaatio Erään kotiintulon rakennelma on Himmelblaun Puuvillasalin pitkänomaiseen tilaan sovitettu. Teosta suunnitellessaan taiteilija on miettinyt katsojan aistikokemuksia ja niiden muutosta tilassa sekä katsojan kuljettamista tilassa.
– Ensin koet alkupimeyden ja alkupelon, jonka pimeys automaattisesti tuo. Tila on niin pitkä, että silmät tottuvat siihen matkan varrella. Luo myös turvallisuutta, kun alat nähdä seinät ja näet sen keinotekoisuuden. Joudut olemaan ajatustesi kanssa pidempään, koska pitkänomaisesta tilasta et päädy niin nopeasti pois kuin jostain pienestä huoneesta.
– On kiva tehdä teoksia isoon tilaan ja paikkasidonnaisesti. Katsojaa voi johdatella, ja matkasta teoksen kanssa tulee vähän pidempi.
Lähellä esittävää taidetta
Ei ole yllätys, että Vesala kokee itselleen läheisinä taidemuotoina elokuvat, teatterin ja yleensäkin esittävät taiteet. Ennen koronaa oli jo vireillä hanke, jossa häntä pyydettiin lavastajaksi sekä valo- ja äänisuunnittelijaksi erääseen teatteriproduktioon. Koronapandemia kaatoi produktion, ennen kuin se ehti alkaa.
– Olisin avoin tuon tyyppisille töille, jos vain aika riittäisi. Kaikessa minua yleensäkin kiinnostaa lavasteet ja kokonaisuus, esittäjän suhde siihen.
Vaikkapa teatteriesityksiä katsoessa Vesala kiinnittää paljon huomiota lavastukseen ja valaistukseen.
Installaatiot vaativat melko isojakin näyttelytiloja, mutta teosten pakkaaminenkin on taitolaji.
– Himmelblaun näyttely mahtui yhteen pakettiautoon, kertovat Vesala ja Mononen. Yhden seinäkkeen Vesala rakensi paikan päällä.
Kun kysyn, missä Vesalan aiemmat installaatiot sijaitsevat, minulle osoitetaan työtilojen välissä olevaa käytävämäistä tilaa hyllyineen.
– Tuossa seinän takana, tokaisee Vesala.
Taitavasti pakattu! Toki Vesalan installaatioihin kuuluu usein myös videota ja ääntä, ja tilaan rakennettu valaistus on merkittävä osa kokonaisuutta.
Maalausprosessi näkyväksi
Siinä missä Vesala suunnittelee installaatioihinsa draaman kaarta ja psykologisia jännitteitä, maalaukseen keskittyvä Mononen panostaa läsnäoloon maalaamisen hetkellä.
– Maalaaminen on minulle sinänsä tosi tärkeätä. Tekeminen ruokkii lopputulosta. En koko ajan maalatessa pyri mihinkään muuhun kuin prosessin välittymiseen, materiaalisuuden ja läsnäolon näkyväksi tulemiseen.
Monosen teoksille on ominaista monien eri menetelmien käyttäminen.
– Aluksi maalasin öljyväreillä, mutta sittemmin olen alkanut yhdistää monia eri tekniikoita. Kollaasimainen tekeminen on tullut kaiken aikaa yhä tärkeämmäksi. Myös kankaalle maalatut teokset rakentuvat kollaasimaisesti, kerroksellisuus ja vaiheittaisuus on ollut aina tärkeätä. Teokseni eivät valmistu kerralla. Tekeminen on edestakaista liikettä, voin jättää välillä jotain pois ja palata johonkin, mitä olen tehnyt vuosia sitten. Maalausilmaisu on muuttuva ja elävä prosessi, Mononen selvittää.
”Voisimme oppia kasveilta”
Maalausten aiheina korostuvat kasviaiheet ja abstraktit väri- ja muotosommitelmat.
– Kasviaiheisia töitä olen tehnyt aikaisemminkin, mutta tämä on ensimmäinen näyttely, jossa ne ovat näin isossa roolissa – kasvit kiinnostavat, vaikken mikään superviherpeukalo olekaan.
Monosen lähestymistapa kasveihin ei olekaan ihmiskeskeinen, hyötyajatteluun tai estetisointiin keskittyvä, vaan filosofinen, maailmankuvallinen.
– Luin Stefano Mancuson kirjaa Kasvien tasavalta (2022). Se käsittelee kasvien neurobiologiaa ja kertoo kasvien välisestä verkostosta ja viestien välittämisestä. Kasvien maailma on hierarkiaton, tiedonkulku ei ole samalla tavalla keskittynyttä kuten ihmisten yhteiskunnassa. Ihmiset järjestävät yhteiskuntansa samoin kuin ihmisen elimistö toimii: ihmisillä aivot antavat komentoja kaikille muille ruumiinjäsenille – kasveilla tieto jakautuu tasaisesti joka paikkaan. Tämä on mielestäni hirveän kiinnostavaa, voisimme oppia kasveilta, Mononen selvittää.
– Kasvien merkitys on aivan olennainen – eihän täällä olisi muutakaan elämää ilman kasveja.
Tärkein aihe on maalaus
Omat taiteelliset lähtökohtansa Mononen kuitenkin määrittelee maalaaminen edellä.
– Vaikka kasvit ovat tärkeitä, ne ovat samaan aikaan toissijaisia. Maalaus on se tärkein aihe, kasvi on vain alusta. Käytän toki muitakin aiheita. Osa töistäni pohjautuu esimerkiksi muistamiseen ja unohtamiseen – miten muistaa ja miten unohtaa, miksi muistaa tiettyjä asioita. Se on ollut aiheenani aina. Välillä se väistyy ja tulee sitten taas takaisin.
– Olen tehnyt myös täysin abstrakteja teoksia ja haluan jatkaa sitä. Jatkossakin haluan tehdä näitä kaikkia, niin esittäviä kuin abstraktejakin maalauksia.
Monoselle myös värit ovat kaikki kaikessa. Hänen maalaustensa väripaletti rakentuu sekä vaistonvaraisuudesta että väriteorioita kommentoivasta harkinnasta.
– Vaistonvaraisesti valitut värit toistuvat teoksissani. Pyrin myös tietoisesti rikkomaan omaa väriharmonian käsitystäni. Haluan etsiä uusia värejä ja väriyhdistelmiä, laajentaa väripalettiani. Värien olemus kiehtoo tosi paljon, väriyhdistelmä voi olla maalauksen aihe sinänsä.
Monosen maalauksista voi helposti aistia myös graffitimaisia piirteitä, jotka syntyvät etenkin spraymaalin käytöstä osana maalausprosessia. Teosten kerroksellisuuden ja kolmiulotteisen pinnan luominen erilaisin menetelmin ja täytemateriaalein on myös hänen taiteilijanlaadulleen ominaista.
Esikuvista puhuttaessa Mononen mainitsee itselleen tärkeimpinä Hilma af Klintin ja Paul Kleen.
– Myös ruotsalainen Karin Mamma Andersson on maalari, josta pidän tosi paljon.
Maininnan saa myös syntyperältään israelilainen, nykyään tanskalainen Tal R.
Ainahan se on mielessä
Mononen ja Vesala kulkevat rinnakkain kumpikin omaa taiteilijantietään, ja nyt Himmelblaussakin on tärkeää huomata, että heillä on omat laajat yksityisnäyttelynsä, vaikka tilat ovatkin vierekkäin.
Taiteilijapariskunnan arjessa töistä tietysti puhutaan paljon, toisen töitä myös kommentoidaan. Lomillakin käydään näyttelyissä, eikä taiteilijuus jää työhuoneen oven taakse, vaikka missä olisi.
– Työt kulkevat aina mukana – vaikka menisi rannalle, sitäkin katsoo taidesilmälasien läpi. Kun menen nukkumaan, se on yksi paikka pohtia tekeillä olevaa työtä tai näyttelyä – koko ajan sitä miettii, Vesala kertoo.
Vuonna 2021 Vesalalle myönnettiin Taiken viisivuotinen apuraha. Se on suonut tavallista parempaa työrauhaa taiteilijana, koska päivätyöstä tuli osittain sen rohkaisemana irtisanouduttua. Syksyllä 2023 on Vesalalla luvassa iso museonäyttely. Siihen tulevien teosten suunnittelussa ja toteutuksessa riittää rutkasti töitä.
Mononen jatkaa taiteilijantyön rinnalla edelleen osa-aikaisesti myös muissa ansiotöissä. Hän on pari päivää viikossa koulutussuunnittelijana sekä opettaa Pirkan opistolla ja Sara Hildén -akatemiassa.
– Roolin vaihtaminen vie aina energiaa eikä ole ihan helppoa: opettajana ja koulutussuunnittelijana pitää olla ihan toisenlaisessa mielentilassa kuin työhuoneella, Mononen sanoo.
Monosella ja Vesalalla on kaksi lasta. Vanhemmuuden vastuun, siihen liittyvien pelkojen ja itse lapsuuden käsittely näkyvät varsin vahvasti Vesalan installaatioissa, Monoselle maalaaminen on perheestä irrallinen oma juttu. Vanhemmuus on kuitenkin vaikuttanut voimakkaasti myös hänen työskentelyynsä, vaikkei se näy suoraan maalauksista.
– Lasten saaminen toi elämään säännöllisempää rytmiä, aloin työskennellä tehokkaammin, käyttää paremmin sen ajan mikä minulla on. Aiemmin saattoi haahuilla eri tavalla – sillä tavalla vanhemmuus on ollut työskentelyn kannalta hyväkin juttu, Mononen pohtii.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Taiteen edistämiskeskus on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Katri Mononen: Flora & Memory, Galleria Himmelblau. Jarno Vesala: Erään kotiintulon rakennelma, Galleria Himmelblaun Puuvillasali. 13.11.2022 saakka, Finlaysoninkuja 9, kerros 2 B, Finlaysonin alue, Tampere, ke–pe 11–18, la–su 12–16.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
Puolassa on nähtävillä uskomattoman hieno suomalaisen taidegrafiikan katselmus – Aurora Borealis Gdanskissa
KUVATAIDE | Yli neljänkymmenen suomalaistaitelijan työt ihastuttavat Gdanskin vanhassa kaupungissa joulumarkkinoiden lomassa jouluaatonaattoon asti.
Tuula Lehtinen haaveili omasta hajuvedestä ja sai sen – ”Vain tuoksu puuttuu Tuulan taiteesta”
TUOKSU | Kaikki sai alkunsa leikittelystä, kun taiteilija Tuula Lehtinen uneksi omasta hajuvedestä. Nyt sellainen on. Se on yksi aisti lisää taiteeseen.