Anja Ikonen: Nimetön. Öljyvärimaalaus 40,5 x 50,5 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Anja Ikonen: Muistonäyttely. Galleria Rongan (Rongankatu 1 C 9, Tampere) PikkuGalleriassa 21.12.2023 asti.

Kävellessäni ensimmäistä kertaa Lahden rautatieasemalta nousevaa mäkeä ylös huomioni kiinnittyi harjun laella oikealla puolen sijaitsevaan keltaiseen kivitaloon. Oitis iski mieleeni: ”Tuolla haluaisin asua!” Vuoden päästä asuinkin, kun Harjukadun kommuunista vapautui iso huone Jaakko Rönkön valmistuttua Lahden Taidekoulusta ja muutettua pois kaupungista.

Harjukadulle muutti myöskin Anja Ikonen, varmaankin samana vuonna. Vaikka muistoissamme kutsumme sitä kommuuniksi, ei se sitä kuitenkaan tosiasiallisesti ollut. Silti 1970-luvun ajankuvaan sopien keittiön ruokapöytäkeskusteluun osallistui myös Lenin suurelta punaiselta julisteelta vilkuttaen. Televisiokin sen alla taisi olla punaiseksi maalattu.

Kyseessä oli entinen matkustajakoti, jossa riitti huoneita käytävän varrella monelle. Entinen palvelijan tila keittiön vieressä toimi varastona. Huoneisto oli ollut jo vuosia taidekoululaisten käytössä, mikä hyvin näkyi: keittiön seinät oli maalattu kauttaaltaan tummanruskeiksi, kaapit mustiksi ja kylpyhuone ruohonvihreää kirkkaammaksi.

Keväällä 1978 jaoimme irtaimistoa asukkaiden kesken. Esimerkiksi keittiön iso ovaali, jatkettava puupöytä siirtyi Anna Alapuron ja Ilkka Väätin omistukseen: heidän ateljeessaan se on edelleen. Siihen loppui se vuokrasuhde, ja opintojaan seuraavana syksynä jatkavat hakeutuivat muihin osoitteisiin.

Anja Ikonen pitkäaikaisen ystävänsä, arkkitehti Anja Nieran kesämökillä vuonna 2001. Kuva: Anja Nieran arkisto

Galleria Rongan muistonäyttelyn ovat koonneet ja ripustaneet Anja Ikosen (1949–2023) jäämistöstä hänen pitkäaikaiset ystävänsä, taidemaalari Saara Forsell ja arkkitehti Anja Niera. Anjat tutustuivat toisiinsa jo alle 20-vuotiaina Helsingissä, missä Ikonen suoritti iltaoppikoulussa keskikoulun. Kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan hän muutti takaisin vasta vuonna 1979; hänet valittiin heti koulun päätyttyä läänintaiteilijan virkaan.

Virkakauden jälkeen hän jäi tuttuihin maisemiin vielä kymmeneksi vuodeksi. Sinä aikana hänelle annettiin läänin taidepalkinto (1990) ja Pohjois-Karjalan Säästöpankin palkinto (1987). Hän voitti myös tunnustuspalkinnon presidentin Mäntyniemen virka-asunnon taidekilpailussa vuonna 1988.

Joensuun aikanaan Ikonen piti ainakin parikymmentä yksityisnäyttelyä, muun muassa Joensuun, Lappeenrannan ja Hyvinkään taidemuseoissa. Opettajana hänen merkittävin ja pitkäaikaisin työnsä oli Suomen ensimmäisessä lasten ja nuorten kuvataidekoulussa Pekkalan kartanossa, missä hän asui ja opetti, kunnes vuonna 1992 muutti Turkuun.

Koloristi

Samalla vuosikurssilla opiskellut kollega kuvaili Anjaa piirtäjänä virtuoosimaiseksi ja hänen lopputyötään koulussa loistavaksi. Kykyään ottaa vaivatta ihmisten karaktääri hän hyödynsi myöhemmin muotokuvamaalarina.

Tampereen Suomalaisen klubin Marski-salista löytyy viimeinen tilaustyö; varatuomari Allan Kuusiston muotokuva. Se on valmistunut vuonna 2003. Kannattaa käydä vilkaisemassa sitä, sillä miesmaalareiden miehistä maalaamassa kuvajonossa Ikosen työ erottuu edukseen hienostuneemmalla väriskaalallaan ja herkemmällä otteellaan. Salin nimi kertoo, että samasta joukosta löytyy myös kookas teos marsalkka Mannerheimistä.

Tällaisiin tilaustöihin, parhaisiinkin, tulee usein mukaan jonkinasteista jäykkyyttä. Ne Anjan muotokuvat, joista kuvia olen nähnyt, ilman virallisia vaateita ja omaehtoisesti toteutettuina, ovat aivan erinomaisen luonnollisia. Niitä näkisin mielelläni koottuna samaan näyttelytilaan, jos se joskus olisi mahdollista.

Esittävä kuva vaihtui abstraktiin seuraavalla vuosikymmenellä. Sean Scullyn (s. 1945) työt Helsingissä vuonna 1987 tekivät Anjaan suuren vaikutuksen ja jotakin samaa löytyy hänen aiemmasta käsialastaan abstraktina maalarina. Hän luonnehti 1996 tekemässäni haastattelussa töitään näin: ”Karua, asiallista ja surumielistä.” Näitä maalareita yhdistää myös se, että heidän töissään on aina konkreettinen lähtökohta, vaikka se ei abstraktiksi muuttuneessa teoksessa enää olisikaan havaittavissa.

Anja Ikosen teoksissa on tärkeintä väri ja vahva materiaalin tuntu. Rongassa esillä olevista töistä ei tarkasti voi sanoa, milloin ne ovat valmistuneet, sillä hän maalasi kankaitaan uudelleen ja uudelleen. Erilaisin keinoin, palettiveitsellä, raaputtaen, silottaen ja kerrostaen värimateriaa eri tavoin hän rakensi monokromaattiselta tuntuvia, elämää väreileviä pintoja, joiden rikas pintarakenne houkuttelee koskettamaan. Työt ovat vuosilta 2001–2020.

Juuri tämän ajan töistä Karla Löfgren kirjoitti näin: ”Kooltaankin tiivistetyt teokset ovat kurkistusikkunoita värin väkevään maailmaan. Ilman muotojakin ne ovat latautuneita ja syvällisiä kuin katse, täynnä turhista sanoista pidättäytyvää merkitystä.” (Aamulehti 12.10.2015) Kyseessä oli yhteisnäyttely Teppo Laurinollin kanssa Galleria Rongassa.

Kookkaimmatkaan Anja Ikosen työt eivät ole olleet varsin suurikokoisia, enemmänkin keskikokoa. Hän sanoo, että suureen maalaukseen on vaikea saada samaa intensiteettiä kuin pienempään. Ja tottahan se on. Olen silti nähnyt hänen mittavampiakin töitään, joissa värit soivat ja sointuvat ristiriidatta yhteen lämpimästi ja rakastavasti korostaen toistensa ominaislaatua, transfiguroiden toisiaan, yhdistäen hyväksyvästi aistillisen ja henkisen – antaen samalla vapauden ja oikeuden olemassaoloon kaikille. Tämä on todellista kolorismia.

Mustavalkoisessa henkilökuvassa, jonka valitsin tähän mukaan, on oleellista se rentoutunut, hiljaisesti iloitseva tarkkaavaisuus, millä hänen katseensa hyväilee näkemäänsä arvottamatta sitä. Se on maalarin katse. Se oli Anjan katse.

Marja-Liisa Torniainen

Anja Ikonen: Nimetön, öljyvärimaalaus, 46 x 46 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Hänen viittansa lieve

Näin Marja-Liisa Torniainen kirjoitti Anja Ikosesta Täydelliseen Ympyrään 2/1996.

Taiteilija elää samanlaisessa proosallisessa ympäristössä kuin kuka tahansa kansalainen. Anja Ikonen, hiljakkoin Tampereelle Turun kautta muuttanut suoraluonteinen pohjois-karjalainen taiteilija, tekee työtään Hatanpään teollisuusalueella. Hänen naapurissaan paistellaan kengänpohjan kokoisia pihvejä raavaille työmiehille. Aluksi ympäristö hälinöineen häiritsi, mutta lopetettuaan opetuksen työväenopistossa ihmisiin törmääminen oman ammatinharjoittamisen yhteydessä ei enää haitannut. Kuvataiteilijan työ on yksinäistä, mutta ei ikävää.

Mistä taiteilija saa innoituksensa?

Kun taidemaalari astuu ateljeeseensa, hän astuu usein myös aivan erilaiseen aikakäsitykseen kuin mikä häntä normaalisti ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsee. Picasso sen sanoi: ”Työskennellessäni jätän ruumiini oven taakse niin kuin muslimit jättävät kenkänsä oven ulkopuolelle.” Siksi maalarit elävät niin kauan. Taiteilija hiljentyy kuuntelemaan maapallon pulssia. Diagnoosin teko ei kuitenkaan ole hänen asiansa, mutta sydänäänen kaiku on taideteoksesta voitava erottaa kuin äitimeren kaukainen pauhu simpukan kuoresta. Elämän ääni. Elämän vesi. – Vermeer van Delftin Maitotyttö ravitsee meitä satojen vuosien takaa ja maito, jota hän meille tarjoaa, on hänelle itselleen aiemmin kaadettu, kuten hänen äidilleen kerran ja hänen äidinäidilleen….

Taide on elämän kantaja

Anja Ikonen löysi kerran eräästä Perämeren saaresta fossiilin, joka on ollut hänelle inspiraation lähteenä moneen teokseen. Taiteilijalla on lähellään esineitä, kuvia ja lehtileikkeitä, jotka kuljettavat häntä, muistuttavat kaukaisesti, vainoavat vuosia, kunnes eräänä päivänä putkahtavat esiin uudelleen syntyneinä jossakin maalauksessa.

”Nämä! Ihan niin kuin minä tuntisin nämä lähettiläät. Ihan tämmöisiä tyyppejä istuu tuolla jossakin keskikaljalla tänä päivänä. Ihmisen kasvot eivät ole muuttuneet!” Katselemme Hans Holbeinin maalausta. Miehet noin puolen vuosituhannen takaa katsovat takaisin.

Anja Ikonen ei maalaa mitään ”omasta päästään”. Hänellä on aina jokin konkreettinen
lähtökohta työhönsä, vaikka sitä ei lopputuloksesta enää löytyisikään. Se voi olla malja, joka on seissyt hänen pöydällään 15 vuotta, Jan van Eyckin punainen turbaani, renessanssikampaus – tai joki vanha ikoni. Hän on innoittunut Arvo Pärtin musiikista ja Giotton sinisestä. Hän seikkailee taidehistoriassa ja ”ryöstöviljelee” vanhoja maalauksia.

Hänen viittansa lieve on nimi teoksella, jonka alkuperä on Michelangelon Luomisessa, freskossa, jota Tele hauskasti hyödyntää mainoskampanjassaan.

Anja Ikonen saattaa työstää pohjiaan pitkäänkin, rapata vanhan työn päälle, käyttää hiekkaa ja pakkelia ja valutella vernissoja. Hän ei ole tieteellinen ja akateeminen, vaan intuitiivinen ja maanläheinen taiteilija, joka pyrkii eksaktiin ilmaisuun. ”Karua, asiallista ja surumielistä”, hän luonnehtii aikaisempaa tuotantoaan ja jatkaa ihmetellen, että onkohan ”tässä tulossa lapseksi jälleen, kun kaikki korea on alkanut kiinnostaa, joulukuusen, amerikan korea, kulta ja hopea”.

Ortodoksikirkkojen kullatut kupolit eivät muuten ole lainanneet ulkonäköään sipulilta, kertoo hän, vaan niiden symboli on liekki. Sipuli – kyynel – liekki on diptyykin nimi, joka oli esillä Tampere-talossa syksyllä 1995 Kuvajaisia-näyttelyssä.

Anja Ikonen: Sininen, öljyvärimaalaus 55,5 x 55,5 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

”Kehu harrastaja päivässä”

Anja Ikonen on syntynyt Lieksassa ja hän on valmistunut Lahden Taidekoulusta 1979. Lahteen hän suuntasi Helsingistä, missä työskenteli puhtaaksipiirtäjänä. Hän on myöskin ollut messityttönä merillä. Kolmekymppisenä heti taidekoulusta päästyään hän uskaltautui ottamaan läänintaiteilijan pestin kotiseudultaan Pohjois-Karjalasta.

Aika läänintaiteilijana oli raskasta ja yksinäistä, mutta opettavaa. Viran aikana alkanut opetustyö on pitänyt maalarin leivässä jatkossakin. Hän on opettanut Suomen ensimmäisessä lasten ja nuorten kuvataidekoulussa Joensuussa, Pekkalan kartanossa, missä asuikin vuoteen 1992 asti.

Seuramme jäsenet Kaisa Lehto-oksa ja Vesa Toukomaa ovat hänen oppilaitaan niiltä ajoilta.

Tampereelle hän muutti vuonna 1994, koska Turusta ei löytynyt vastaavanlaista työtä. Sitä ennen hänellä oli valtion kolmevuotinen työskentelyapuraha. Hän on pitänyt näyttelyitä eri puolilla Suomea ja osallistunut aktiivisesti järjestöelämään. Hän kuuluu Joensuun, Turun ja nyt myös Tampereen Taiteilijaseuraan.

Hän on myös turkulaisen Arten ja valtakunnallisen Taidemaalariliiton jäsen. Vaikka hän pitääkin muuttoaan Turkuun ”karkeana virhearviointina elämässään” ja Tamperetta ihastuttavana kaupunkina ystävällisine ihmisineen, näkee hän kaupunkimme taide-elämän kovin monoliittisena
sikäläiseen verrattuna. Hän kummeksuu gallerioiden harvalukuisuutta ja paikallisten taiteilijoiden ja museoiden yhteistyön puuttumista. ”Miksi Taidemuseossa ei esitellä tamperelaisia taiteilijoita?” kysyy hän.

Täkäläisen lehdistön ”kehu harrastaja päivässä”-linjaa hän ihmettelee, kun samaan aikaan suhtautuminen ammattitaiteilijoihin on kumman nihkeää. Vakavasti työhönsä suhtautuva ja näyttelyynsä kenties viimeiset varansa sijoittava ammatinharjoittaja saatetaan ääritapauksessa ohittaa täydellisellä vaikenemisella. Tämä ei palvele ketään.

Marja-Liisa Torniainen

* *

Anja Ikonen

• Syntyi: 11.01.1949 Pielisjärvi.
• Kuoli: 6.1.2023 Tampere.
• Opinnot: Lahden taidekoulu 1976–1979. Noin 37 yksityisnäyttelyä, 41 yhteis- ja ryhmänäyttelyä Suomessa ja ulkomailla. Pohjois-Karjalan läänintaiteilija 1980–1982.
• Palkinnot: Pohjois-Karjalan läänin taidepalkinto 1990, Tunnustuspalkinto tasavallan presidentin Mäntyniemen virka-asunnon taidekilpailussa 1988, Pohjois-Karjalan säästöpankin palkinto 1987. Valtion 1- ja 3-vuotinen työskentelyapuraha.
• Teoksia kokoelmissa: Lahden, Lieksan, Joensuun, Nurmeksen, Outokummun, Kiteen, Raahen ja Tampereen kaupungit, Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä, Suomen valtio, Suomen pankki, Jorvin sairaala Espoo, Mannerheimin lastensuojeluliitto Joensuu, Modern Art Collection Tampere, Tampere Maja Tartto, Raimo Anttilan säätiö Tampere, Skanska Luminary Tampere.
• Muotokuvat: Isännöitsijä Olavi Kähönen, Tampereen yliopiston matematiikan laitos: professorit Seppo Hyyrö ja Veikko Rantala, tietojenkäsittelylaitoksen professori Reino Kurki-Suonio, Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Esko Kuusela ja professori Kari Neilimo, Tampereen Suomalainen klubi: varatuomari Allan Kuusisto, Helsingin yliopiston englanninkielen laitos: professori Matti Rissanen.
• Jäsenyydet: Taidemaalariliitto, Tampereen, Turun ja Joensuun taiteilijaseurat sekä Arte ry ja Avarataide ry.

Maalarin matkalaukku. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua