Teos: Antti Pussinen. Kuva: Mikko Vares 

Päivi Vasara, teksti

Valo ei näyttäisi miltään, jos ei olisi vastapainona varjoja ja pimeyttä. 

Tampereen Finlaysonilla on nyt kahdeksi viikoksi pimennetty osa Vooningista ja osa Terdestä. Vooningin ikkunat on rapattu savella. Savi rapisee itsestään pois ajan mittaan ja valo pääsee sisään. Samalla paljastuu näkymä sisältä ulos. 

Finlaysonilla on nyt suomalaisen valotaiteen historian laajin suomalaista valotaidetta esittelevä näyttely FLASH4 (24.11.2024 asti). Näyttelyn on kuratoinut Krister Gråhn. 

Järjestäjä on Suomen valotaiteen seura FLASH ry. Yhdistys on perustettu 2017 edistämään suomalaista valotaidetta ja lisäämään sen tunnettavuutta Suomessa ja kansainvälisesti. 

Teos: Duncan Butt Juvonen. Kuva: Mikko Vares

Biennaalinäyttelyn neljännen edition nimi on Uusi pimeä. Näyttely kertoo siitä, kuinka paljon käytämme nykypäivänä keinovaloa, ja minkälaisia vaikutuksia sillä on meihin ja maailmaan ympärillämme. 

Vaikka valotaide on lyönyt itsensä läpi viime vuosina ja noussut kansansuosioon, tekijöiden joukko on yhä varsin pieni ja teoksia rajatusti. Seura pyrkii edistämään uusien teosten syntymistä. 

Teos: Elisa Hillgren. Kuva: Mikko Vares

Teos: Marja Kanervo. Kuva: Mikko Vares

Rytmi on rikki 

Tehtaassa ollaan monesta syystä ja yksi niistä on se, että tehdastyö rikkoi elämänrytmin valon päivänkierron ja vuodenkierron mukaan. 

Finlaysonille tullaan Kelloportista. Tehdastyö saneli, milloin heräät, milloin menet nukkumaan ja missä päiväsi vietät. Uusi pimeä -näyttely joko päättyy tai alkaa digitaaliseen kelloon, joka on rikki. Näyttelylle on varattu viisi salia, ja sen voi kiertää haluamassaan järjestyksessä. 

– Fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet lähes rajattoman valon lisääntymisen, mutta sitä kautta saavutettu ylimääräinen valo uhkaa johtaa uuteen pimeään, toteaa kuraattori Krister Gråhn. 

Aikaa näyttelyssä kiertämiseen kannattaa varata pari tuntia. Tutkittavaa riittää. 

Näyttelyä on rakennettu pitkää päivää tehden kaksi viikkoa ja se on samaten auki kaksi viikkoa. 

Teos: Laura Lilja. Kuva: Mikko Vares

Teos: Iris Kärkkäinen & Terhi Nieminen. Kuva: Mikko Vares

Teos: Pia Männikkö. Kuva: Mikko Vares

Valotaiteen seuran käyntikortti 

Suomen valotaiteen seura FLASH on järjestänyt aikaisemmin kolme suomalaisen valotaiteen biennaalia. Ne ovat olleet Helsingin Suomenlinnassa. Tampere ja Finlayson ovat askel maakuntiin ja täältä on löytynyt yhteistyöhalua. 

Nyt on varmistunut, että vuonna 2026 on viides biennaali Oulussa sen kulttuuripääkaupunkivuonna. 

– Tämä on seuralle muutakin kuin näyttely. Se on meidän käyntikorttimme, sanoo toiminnanjohtaja Virve Leikola. 

– Suomen valotaiteen seuran vaikuttavin teko on kiistatta Valotaidepankki, joka toimii avoimena esittelykatalogina suomalaiselle valotaiteelle. Se on herättänyt erityisesti kansainvälistä huomiota ja kiinnostusta. Valotaidepankin kautta valotaideteoksia, taiteilijoilta, kuraattoreita ja asiantuntijapuheenvuoroja on nyt vapaasti ja kootusti löydettävissä netissä. Loppusuoralla oleva Next Generation EU -hankerahoitus on mahdollistanut suomalaisen valotaiteen viennin edistämisen toimet. Siihen on kuulunut suurelta osin Valotaidepankin nettikatalogin uudistus, kertoo Virve Leikola. 

Leikola kokee tärkeäksi saattaa näkyviin se pitkäjänteinen, kunnioittava ja periksiantamaton työ, mitä seura tekee suomalaisen valotaiteen viennin edistämiseksi. 

Teos: Jere Suontausta. Kuva: Mikko Vares

Teos: Taneli Rautiainen. Kuva: Mikko Vares

Uusi pimeä -näyttelyssä on neljä museolainaa: Amos Rexistä, Porin taidemuseosta, Tampereen taidemuseosta ja Kuopion taidemuseosta. Valotaide ei nimittäin vanhene. Vastapainoksi on aivan tuoretta valotaidetta. 

Näyttely tarjoaa myös kurkistuksen polttimoiden historiaan. 

Suomi on pimeysmaa 

Uusi pimeä -näyttely pohtii myös räjähdysmäisesti kasvavan keinovalon vaikutuksia ihmisten arkeen. 

– Pimeyden arvo on noussut keskusteluun. Etenkin keinovalon negatiiviset vaikutukset. Pimeys on luonnollista myös kaupunkitilassa. Voi kysyä, onko Suomi niin vahva valotaidemaa siksi että tämä on pimeysmaa, sanoo Immanuel Pax, joka on valotaiteen seuran puheenjohtaja. 

Myös hämärä ja pimeys voivat olla kansallista kulttuuriperintöä, ja ympäristöä tulee suojella ja vaalia turhalta keinovalolta. 

Immanuel Pax on valotaiteilija. Seuraan kuuluu 215 jäsentä, joista suurin osa on valotaiteilijoita, valosuunnittelijoita, valaistussuunnittelijoita tai muissa valon tai valotaiteen tehtävissä toimivia ihmisiä ja osa asiasta kiinnostuneita. 

Yksityiskohta. Kuva: Mikko Vares

Teos: Kaisa Luukkonen. Kuva: Mikko Vares

Teos: Lauri Linna. Kuva: Mikko Vares

Punaisten verhojen reitillä 

Tehdassaleissa, etenkin nyt kun ne ovat pimeitä, menettää helposti suuntavaistonsa. Siksi on hyvä tietää, että punainen verho on sallittu merkki ja musta kielletty. 

Pääsääntö on, että mihinkään ei saa koskea. 

Näyttely on auki päivällä. Toinenkin ratkaisu olisi ollut mahdollinen, mutta kuraattori Krister Gråhn halusi kontrastia: näyttelykävijä voi astella pimeydestä päivänvaloon. 

Seuran kotisivulla kiteytetään valotaide näin: “Valotaide on kuvataiteen laji, jossa valo on määräävässä roolissa materiaalina tai teemana, valon laadulla on merkitys, eikä sen päätarkoitus ole näkyvyys. Valotaide on osa mediataiteita. Valonlähteen ei tarvitse olla sähköinen, vaan esimerkiksi päivänvalo tai tuli voi olla teoksen valonlähteenä.” 

Uusi pimeä -näyttelyssä on mukana 22 taiteilijaa tai taiteilijaparia. Noin puolet on tullut mukaan avoimen haun kautta ja puolet on kuraattorin kutsumia. 

Teos: Tomas De Rita. Kuva: Mikko Vares

Teos: Ramina Habibollah. Kuva: Mikko Vares

Kauneutta ja ääniä 

Näyttelyssä kulkiessaan voi miettiä, minkälainen kosmologinen sattuma on, että ohimennen ajassa on ihmiselle sopivat elinolot. Ja sitä, miten tyhmä ihmiskunta pilaa elinolonsa. 

Vooningin alakerrassa on teemana luonto ja kasvit. Näyttely antaa tässä osassa elämyksiä paitsi näkökyvylle myös kuulolle. Pöllö huhuilee, vesi virtaa. Pöllö onkin viisauden symboli ja totuuden eläin. Pöllö voisi ehkä sanoa, että luontoa ei ole tehty vain ihmisen tarpeita varten. Kasvit aistivat valoa ja jotkut niistä kurottavat juuriaan kohti virtaavaa vettä. 

Valoa tarkastellaan näyttelyssä muutenkin monesta näkökulmasta, myös läheltä. Hienossa portaikossa voi kävellä valoa heijastavien hopeisten ilmapallojen alla. 

Osa teoksista on pieniä, jopa yhden neljän millimetrin polttimon kokoisia. Sellaisia voi löytää vaikkapa pienoisrautatierakenteista.  

Valo luo mielleyhtymän näyttävään ja suurikokoiseen spektaakkeliin, mutta valotaiteessa yhtä tärkeää on pimeys ja valottomuus – teoksen sisältö voi olla suuri, vaikka itse teos ei valtaisi koko ympäristöä. 

Teos: Saana Volanen. Kuva: Mikko Vares

Teos: Jaakko Niemelä. Kuva: Mikko Vares

On näyttävyyttäkin 

Teosten tulkinta jää katsojalle. Joku voi nähdä keinuvassa vanhassa kehdossa surun lapsettomuudesta, toinen uhkakuvan väestönkasvun räjähtämisestä. 

Viipyä voi esimerkiksi katselemalla timelapse-videota, jossa valo muuttuu vuoden kierron mukaan pohjanmaalaisella kraateritasangolla. 

Voi kuvitella, kuinka jalkalamput ja pöytälamput juttelevat keskenään. Liikuttua siitä, kuinka yksi lamppu on jäänyt yksin. 

Voi nostalgisoida vanhojen autojen valoissa ja nähdä, kuinka suuri menetys on luopua rakkaaksi käyneestä autosta, kun se on tuomittu romuksi. 

Voi päivitellä, millaisia määriä roskaa ihminen jättää jälkeensä ja sitten katsoa toisesta näkökulmasta, miten roskakasa peittyy muoviin, jossa kiiltomadot liikkuvat. 

Jottei tulisi väärää mielikuvaa,näyttelyssä on myös kooltaan suuria teoksia, kuten ensiapupeittojen liikkuva meri. Siinä on toisaalta kauneutta, toisaalta kauhua Välimereen hukkuvien pakolaisten puolesta ja uhkaa jäätiköiden sulamisesta. 

Vooninki-rakennuksen ikkunoita on savettu, jotta sisätila pimenisi. Kuva: Mikko Vares

Nyt pääsee myös kurkistamaan Finlaysonin pajaan. Se on kiinnostava, aivan kuin juuri äsken olisi ovi suljettu ja sepät lähteneet kotiin työpäivän jälkeen. Paja avattiin tähän näyttelyyn siksi, että tulen keksijä tuli keksineeksi samalla ensimmäisen keinovalon ja tulella on ollut ratkaiseva merkitys niin valon kuin kaiken muunkin tekniikan kehityksen etenemisessä. 

Tosiaankin: menkää ja nähkää itse. Aikaa on 24. marraskuuta asti.  

Valotaiteen edistämiseksi 

Teos: Jyrki Siukonen. Kuva: Mikko Vares

Näyttelyn tavoitteina on edistää suomalaisen valotaiteen näkyvyyttä, edistää vaikutteiden leviämistä, yhdistää valotaiteen kenttää ja ennen kaikkea nostaa valotaiteen sisältö sen ansaitsemaan osaan. 

Biennaalin järjestämistä ovat tukeneet Finlaysonin alue, Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, Operaatio Pirkanmaa / Tampereen kaupunki, Tiftö Foundation, Normet ja NextGenerationEU. 

* *

FLASH4 – Uusi pimeä

Taiteilijat

• Saara Maria Kariranta & Jarmo Ilmari Somppi (Tähtelä)
• Tomas De Rita (Helsinki)
• Sofia Haapamäki (Helsinki)
• Ramina Habibollah (Helsinki)
• Elisa Hillgen (Mikkeli)
• Duncan Butt Juvonen (Helsinki)
• Pekka Järvilehto (Espoo)
• Marja Kanervo (Helsinki)
• Iris Kärkkäinen (Helsinki) & Terhi Nieminen (Helsinki)
• Marcus Lerviks (Vaasa)
• Laura Lilja (Pori)
• Lauri Linna (Kuusamo/Helsinki)
• Kaisa Luukkonen (Göteborg, SE)
• Pia Männikkö (Helsinki)
• Jaakko Niemelä (Rauma/Helsinki)
• Antti Pussinen (Berliini, D)
• Taneli Rautiainen (Helsinki)
• Jyrki Siukonen (Tampere)
• Jere Suontausta (Helsinki)
• Saana Volanen (Helsinki)

Valotaiteen biennaali FLASH 4 – Uusi pimeä on avoinna yleisölle 24.11.2024 asti Finlaysonin alueen Vooningissa, Terdessä sekä 4. kerroksen näyttelytiloissa. Näyttely on pääsymaksuton ja avoinna kello 11–18. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua