Finlayson Art Area 2025: Helinä Hukkataival, pienet puuhat ja arkiset askareet

Mervi Appel
16.07.2025
2014 Martta Kunigatar Kristiina asui

Kuningatar Kristiina asui viereisessä talossa, 2014.

KUVATAIDE | Media- ja performanssitaiteilija Helinä Hukkataival tuo Finlayson Art Areaan Martta-sarjansa valokuvateoksia sekä videoperformansseja. Hukkataipaleen voi tavata myös Finlaysonin kirkosta ompelutöitä tekemästä ja kasveja hoitamasta.

”Martan musta leninki huiveineen on kuin univormu, joka hävittää persoonallisuuden.”

Juttu on julkaistu alun perin Finlayson Art Arean tapahtumalehdessä. Finlaysonin alue on Kulttuuritoimituksen yhteistyökumppani. Lue lisää täältä.

* *

Mervi Appel, teksti

Helinä Hukkataival (s. 1941) on ollut mukana lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä esittänyt performansseja ja tilateoksia kotimaassa ja ulkomailla. Hänen työskentelyynsä on vaikuttanut nuorena virinnyt kiinnostus Zen-filosofiaan ja pelkistettyyn muotokieleen.

Finlayson Art Areassa nähdään Hukkataipaleen Martta-sarjan valokuvateoksia sekä videoperformansseja, joita taiteilija on työstänyt vuodesta 2012 lähtien kotimaassa ja ennen kaikkea Italiassa.

Kokonaisuuteen Finlaysonin kirkossa liittyy myös muutaman kerran tapahtuva hiljainen, pitkäkestoinen performanssi, jossa Hukkataival Martan hahmossa muun muassa hoitaa kasveja ja tekee pieniä ompelutöitä. Sarja myötäilee kristinuskon tradition Betanian Martan viitoittamaa polkua, jossa hengellisyys manifestoituu toisten palvelemisena. Pienet puuhat ja arkiset askareet ovat yhtä tärkeitä kuin saarnat, rukoukset ja hurskas elämä.

2014 Martta Halkosavotta

Halkosavotta, 2014.

Pyhän Birgitan opeilla

Hukkataival kertoo kiinnostuneensa aiheesta työskennellessään pohjoismaisessa taiteilijaresidenssissa Circolo Scandinavossa Roomassa vuosina 2012–2014. Tuolloin hän löysi viittauksen Marttaan 1300-luvulla Roomassa eläneen ja vaikuttaneen Ruotsin Pyhän Birgitan opetuksista: ”Tullakseen Mariaksi sinun on ensin oltava Martta”.

Helinä Hukkataipaleen Roomassa toteuttamat teokset ja esitykset olivat uusia, mutta ne myös jatkoivat hänen aiemmin aloittamiaan pitkäkestoisia teoksia, kuten Valkoisen kiertoradalla (2007). Siinä käsityö yhdistyy materiaalin kiertokulkuun, kun ensin leikataan yhdessä matonkuteita ja niistä virkataan uusi teos. Kaikissa esityksissä taiteilija pukeutui ”työasuun” eli yksiväriseen, pitkähihaiseen pitkään leninkiin sekä huiviin, jolla hän peitti päänsä. Käsityö nykytaiteeseen liittyvänä elementtinä voidaan nähdä matrilineaarisen perinteen jatkumona.

2014 Martta Matkalla Mariaksi

Matkalla Mariaksi, 2014.

Rituaaleja ja rauhaa

Valokuva- ja videoteoksissa Hukkataival asettuu Martan asemaan. Martan hahmo on vaatimaton ja toteuttaa pelkistettyjä, rituaalia muistuttavia toimia, jotka ovat kuin representaatioita työnteosta tai kotiaskareiden tunnollisesta suorittamisesta. Martta pesee ja kuivaa pyykkiä, noutaa vettä, hakkaa halkoja ja käy nappikaupassa. Kaikki töitä ja toimia, joita jonkun on tehtävä, mutta joissa voi myös vetäytyä omaan rauhaansa ja luoda oman tilan vaikka vilkkaalla torilla ja ihmisten keskellä.

– Kuvieni Martta on hahmo, joka huolehtii arjen välttämättömistä, usein näkymättömistä ja yleensä naisten tekemistä töistä. Martan musta leninki huiveineen on monessa kulttuurissa vanhan ihmisen asu, kuin univormu, joka hävittää persoonallisuuden, taiteilija kertoo.

2014 Martta KIrjailijat

Kirjailijat, 2014.

Intuition merkitys

Hukkataival kertoo työskentelevänsä intuitiivisesti ja haluavansa tehdä näkyväksi asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä. Tikkaat ovat muunneltuna elementtinä mukana useassa teoksessa, esimerkiksi Villa Lanten kirjaston tikapuina tai Circolo Scandinavon sisäpihan muurin eteen pystytettynä rakennustelineenä. Ne voidaan nähdä viitteenä kristinuskon kuvastoon, kuten Pyhän Birgitan ilmestyskäsikirjoituksessa kuvattuihin tikkaisiin, jotka liittyvät Birgitan vastaanottamaan ilmestykseen hänen matkatessaan Alvastran luostarista Vadstenaan.

Martta-teossarja kirkkotilassa muistuttaa meitä maallisen ja hengellisen maailman yhteydestä.

Finlayson Art Area Tampereella Finlaysonin alueella 24.8.2025 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.