Kulttuuritoimitus on Vuoden kulttuuriteko – oman tiensä kulkija on tavoittanut jo yli 250 000 suomalaista

03.03.2020
kulttuuritekopalkinto suihkulahde verkkoon

Nyt on uutinen! Kulttuuritoimitukselle myönnettiin tiistaina 3.3. Tampereen kaupungin Vuoden 2019 kulttuuriteko -palkinto. Julkaisun päätoimittaja Marita Salonen kiitti Raatihuoneella kaikkia yli sataa Kulttuuritoimituksen tekijää: – Tämä on meidän kaikkien yhteinen palkinto. Olemme jokainen niin tosissamme halunneet tehdä parhaamme kulttuurijournalismin pelastamiseksi!

Kun avasimme Kulttuuritoimitus.fin toukokuun 10. päivänä vuonna 2019, tiesimme heti, että nyt tapahtuu jotakin merkittävää. Olimme sitoutuneet – itsellemme ja lukijoillemme – julkaisemaan kulttuurijournalismia, joka ei koskaan piiloudu maksumuurien taakse.

Kulttuurin tuottajat kaipasivat kritiikkejä, joista perinteinen media oli joutunut luopumaan. Kulttuurin kuluttajat kaipasivat juttuja, jotka pääsee varmasti lukemaan ja jakamaan muilla kanavilla.

Monissa yhteyksissä meiltä on kysytty, miksi Kulttuuritoimitus kulkee eri suuntaan kuin perinteinen media, jonka digikanavat muuttuvat vähitellen kaikki maksullisiksi. Voi olla, että kuljemme eri suuntaan, mutta se suunta on eteenpäin ja tulevaisuus.

* *

Kulttuuritoimituksen tekijöistä kukaan ei ole vieläkään saanut euroakaan korvausta työstä, jonka ansiosta yli 250 000 suomalaista on käynyt lukemassa juttujamme. Julkaisua seuraa nyt joka kuukausi yli 45 000 eri kävijää, kuten verkkoanalytiikassa tavataan sanoa. Meille jokainen kävijä on tärkeä lukija, jota haluamme palvella kuukausi kuukaudelta paremmin.

Vuoden kulttuuriteko -palkinto jaettiin Tampereen Raatihuoneella. Palkinnon ovat aiemmin voittaneet muun muassa Sorin Sirkus, Finlayson Art Area, Annikin runofestivaali ja kehitysvammaisteatteri La Strada. Kuva: Jari Toivonen

Kulttuuritoimitus.fi on Tampereen kaupungin myöntämän Vuoden kulttuuriteko -palkinnon julkistuspäivänä viikkoa vaille 10 kuukauden ikäinen. Olemme julkaisseet tällä porukalla noin 1 140 juttua, mikä on ällistyttävä saavutus ihan mistä tahansa näkökulmasta katsottuna.

Kiitos Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnalle siitä, että valitsitte meidät! Palkinto auttaa meitä matkalla eteenpäin. Nostamme sen ylpeinä esille seinillemme.

* *

Jotta juhlaviikko olisi täydellinen, saimme eilen sähköpostia kaupparekisteristä. Alkuvuodesta perustamamme julkaisuyhtiö on hyväksytty nimellä Kulttuuritoimitus Suomi Oy. Alkaa näyttää siltä, että intohimoisesta missiostamme tulee täyttä totta!

Marita Salonen
Kulttuuritoimitus.fin päätoimittaja

 

Katso video

Tästä kaikki alkoi. Tiedotustilaisuus Tampereen Telakalla kokosi kulttuuritoimijoita yhteen huhtikuun 25. päivänä vuonna 2019. Tilaisuuden aikana Kulttuuritoimituksen tyhjälle Facebook-sivulle ilmestyi 440 tykkäystä. Into oli niin suuri, että sivusto päätettiin avata jo parin viikon kuluttua.