Korean Busan tavoittelee vuoden 2030 maailmannäyttelyä – kampanjaa vauhdittaa popyhtye BTS

27.10.2022

Haeundaen rannalla suoraa striimiä seurasi iso joukko faneja ja uteliaita. Kuva: Eija Niskanen

KULTTUURIPOLITIIKKA | Etelä-Korea on jo 1990-luvulta asti tajunnut soft powerin merkityksen. World Expo -kampanjaan onkin valjastettu muun muassa maan kansainvälisesti tunnetuin popyhtye BTS.

Eija Niskanen, teksti ja kuva

Etelä-Korean toiseksi suurin kaupunki Busan kampanjoi saadakseen World Expo -tapahtuman kaupunkiinsa vuonna 2030. Kaupungilla on kaikki edellytykset saavuttaa tavoitteensa. Busan on vanhastaan tärkeä satamakaupunki, jossa rakennetaan isoja laivoja ja tankkereita – osassa kaasutankkereista on suomalaisella puulla vuoratut kaasusäiliöt – joita myydään ympäri maailmaa. Lisäksi merenrantakaupungissa on Etelä-Korean suurin kalatori.

Raskaamman elinkeinon lisäksi kaupungista on vuodesta 1996 saakka löytynyt Busanin kansainvälinen elokuvafestivaali, joka on tällä hetkellä Aasian tärkein alan festivaali. Festivaalin yhteydessä toimiva Asian Film Market majailee valtavassa Expo-hallissa. Busan on yleisestikin kasvanut tärkeäksi konferenssikaupungiksi.

* *

Etelä-Korea on jo 1990-luvulta asti tajunnut Joseph Powerin lanseeraaman soft powerin tärkeyden ja on julkisellakin tasolla satsannut sisällöntuotannon tukemiseen ja vientiin. Korealaiset elokuvat, tv-sarjat Squid Gamea myöten, ammattimainen pelaaminen ja K-pop eli korealainen popmusiikki ovat nostaneet Etelä-Korean profiilia ja kiinnostavuutta kansainvälisesti.

Ei siis ihme, että pistääkseen World Expo -kampanjaan kierroksia, Busan järjesti 15. lokakuuta maan kansainvälisesti tunnetuimman pop-vientituotteen, poikabändi BTS:n ilmaiskonsertin yhdellä stadioneistaan. 50 000 onnekkainta – ja nopeinta, sillä liput varattiin sekunneissa – sai pääsyn stadionille.

BTS ARMYn eli BTS:n virallisen faniklubin jäsenet pystyivät myös hakemaan viralliseen fanikatsomoon, jonne konsertti striimattiin suorana. Onnekkaiden joukossa oli myös suomalainen, Koreassa opiskeluvaihdossa oleva Muru Vähänikkilä.

– Oli hienoa päästä kokemaan lila Busan, ja sinne ympäri maailmaa matkanneet Armyt saivat upean muiston, kommentoi Vähänikkilä kokemusta – ja viittaa lilalla BTS:n tunnusväriin.

Itse seurasin konserttia Haeundaen hiekkarannnalla, jonne oli pystytetty valtava valkokangas suorastriimausta varten.

* *

Bändin majapaikaksi oli ilmeisesti valikoitunut Hotel Paradise, joka toimi myös Busanin elokuvafestivaalin päähotellina. BTS:n tunnusvärin mukaan sekin oli valaistu violetein valoin ja puutarha koristeltu lilopin kukin. Jopa hotellin työntekijöillä alkoi pari päivää ennen konserttia olla lilat maskit – Etelä-Koreassa kun on maskipakko sisätiloissa.

BTS aloitti 19 kappaletta sisältäneen konsertin vauhdikkaasti Mic Drop -biisillä. Konsertissa kuultiin viime vuosien tanssittavat hittibiisit Dynamite ja Butter sekä rajummalta puolelta Fire. Encorena esitettiin kolme hitaampaa balladityylistä biisiä, mukaan luettuna Spring Day ja uusin hitti Yet to Come. Omia suosikkibiisejäni Fake Love ja Black Swan ei valitettavasti kuultu.

BTS on rutinoitunut bändi, ja sekä laulu että koreografioihin kuuluvat tanssiaskeleet sujuivat mallikkaasti. Koreankielisissä välispiikeissä ryhmä tunnollisesti muisti markkinoida Busania. Jos se BTS:stä on kiinni, Busan saavuttaa World Expo -tavoitteensa. Itse he aikovat käyttää seuraavat kaksi vuotta suorittaakseen jo pari kertaa lykätyn asepalveluksensa.

Lue Eija Niskasen juttu Busanin kansainvälisiltä elokuvafestivaaleilta täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua