Kuva: Vinhan kustantamo
KIRJALLISUUS | Vinhan kustantamon ensimmäinen julkaisu on Tea Mäkiperen teos yllättävistä koevastauksista koulumaailmassa.
”Meidän tulee hoitaa oma tonttimme niin hyvin, että pärjäämme tässä kilpailussa.”
Jukka Kallio, teksti
Ruovesiläinen vuonna 1903 perustettu Vinhan kirjakauppa laajentaa toimintaansa kustannusalalle. Toimintansa aloittanut Vinhan kustantamo on yleiskustantamo, jonka ohjelmaan kuuluu jatkossa kauno- ja tietokirjoja, runoteoksia, sarjakuvia sekä lasten- ja nuortenkirjoja.
Vinhan kustantamon ensimmäinen julkaisu on Tea Mäkiperen Etelään lentävä ruutana – yllättäviä koevastauksia ja muita koulutarinoita (2025).
Mäkiperen esikoisteos painetaan lähituotantona Otavan kirjapainossa Keuruulla. Kirja painaminen lähituotantona on kustantamolle arvo- ja vastuullisuuskysymys, ja kustantamo aikoo jatkossakin painattaa kirjansa Keuruulla, Vinhan toimituspäällikkö Kati Pihkanen kertoo.
Mäkiperen kirja on kokoelma yllättäviä koevastauksia ja hauskoja sattumuksia suomalaisesta koulumaailmasta. Kirja ilmestyy toukokuun alussa.

Tea Mäkipere. Kuvat: Sanni Isomäki / Vinhan kustantamo
Väärät koevastaukset ovat opettajalle yleensä arvokkaampia kuin ne viralliset oikeat. Omasta päästä vedetyt ratkaisut vaativat luovuutta, jolla on elämässä menestymisen kannalta usein enemmän merkitystä kuin yksittäisellä nippelitiedolla. Etelään lentävä ruutana on rakastettava hyvän mielen kirja jokaiselle koulua joskus käyneelle.
Dekkarikirjailija Seppo Jokinen antaa uusimman Komisario Koskinen -kirjansa myytäväksi vain S-marketeissa ja Prismoissa. Kysyin Kati Pihkaselta, miten Vinha kirjakauppana ja nyt myös kustantamona kommentoi ratkaisua.
– Olemme markkinatalouden puolustajia ja toivomme kirjoille mahdollisimman laajaa jakelua, eikä meillä todellakaan ole mitään keskusliikeitä vastaan. Meidän tulee hoitaa oma tonttimme niin hyvin, että pärjäämme tässä kilpailussa. Kuitenkin jokainen menestyskirjailijan yksinmyyntituote keskusliikkeille rajoittaa pienen kirjakaupan mahdollisuutta osallistua tähän kilpailuun, Pihkanen vastaa.
Suomessa on havaittu, että lasten ja nuorten lukuharrastus on romahtanut. Peruskoulusta valmistuneista 30 prosentti lukee ja laskee huonosti. Tilanteen kohentamiseksi Vinha tekee tiivistä yhteistyötä Lukeva Ruovesi -hankkeen tiimoilta Ruoveden yhtenäiskoulun ja lukion sekä Ruoveden kunnan ja seurakunnan kanssa.
– Esimerkiksi tällä viikolla kirjailija Arttu Unkari ohjaa koululla työpajoja ja kirjailija Petra Forsten vieraili luennoimassa lukiolaisille ja yseille viime viikolla, Pihkanen kertoo.
– Alkuvuodesta organisoimme riparilaisten kinkerit, jossa kirjailijavieraana oli Finlandia-voittaja Päivi Lukkarila. Eskari- ja viskariryhmät käyvät meillä kuuntelemassa satutunteja ja koululuokat tekevät vierailuja läpi vuoden.
Parhaillaan Vinhalla rakennetaan tulevan kesän ohjelmistoa, josta on tulossa aiempaa laajempi.
– Tärkeimpiä tapahtumia ovat Hidasta elämää -festivaali (13.–15.6.2025), Taidetta Ylisillä! Vinhan taidemyyntipäivät (27.–29.6.) sekä Vinhan kirjajuhlat (25.–26.7.). Näiden lisäksi järjestämme yksittäisiä konsertteja, tansseja, irlantilaisen tapahtumapäivän (1.7.) ja joogabrunsseja. Osallistumme myös Noitakäräjien ohjelmaan heinäkuun toisella viikolla.
Lisätietoa Vinhan kirjakaupasta ja kesän tapahtumista täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Punni-palkinto Stefanie Tuurnan esikoisteokselle
PALKINNOT | Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon voitti Stefanie Tuurnan säeromaani Maamaa.
Kolme askelta muutokseen – arviossa Stressiharha sekä Urheilijan ja kuntoliikkujan hengitysopas
KIRJAT | Laura Sokan sekä Camilla Ukkosen ja Minja Markkasen oppaissa hyvinvointia ammennetaan hengitysharjoitteista sekä proaktiivisesta asenteesta stressiin.
”Rehellisyyteen meidän homma on perustunut alusta asti” – arviossa dokumenttielokuva Pohjoinen intohimo
ELOKUVA | Markku Heikkisen dokumentti avaa herkkätuntoisesti ja maltillisen hyväksyvästi näkymiä avioparin elämään, jonka ihmissuhderatkaisut ovat yleisesti ottaen harvinaisempia.
Jos kohtaat sokeritoukan, iloitse luonnon rikkaudesta – lastentietokirjauutuus on jatkoa Jos kohtaat karhun -klassikolle
KIRJAT | Linda Bondestam kuvaa sokeritoukat vastenmielisellä tavalla viehättävän söpöinä ötököinä.




