Kuvat: Mikko Saari
KIRJALLISUUS | Karri Kokon toimittama Jalokiviä ja kiikareita hakee inspiraationsa 1970-luvun Parnassoista ja tarjoaa lukijalle neljä kertaa vuodessa kattauksen runoutta, proosaa, esseitä, visuaalista runoutta ja valokuvia.
Jalokiviä ja kiikareita (Lyhyttavara, 2023) on uusi kotimainen aikakauskirja, joka inspiraatio kumpuaa 1970-luvulta. Esipuheessaan teoksen toimittanut Karri Kokko kertoo käsiinsä osuneesta Parnasso-lehdestä vuodelta 1976, Kokon teinivuosilta. Julkaisu herättää nostalgisia muistoja ja miellyttää muodollaan: ei ihan lehti, ei ihan kirja. Ei liikaa toimitusprosessia tai esillepanoa, vain tekstejä luettavaksi.
Tästä ajatus lähtee liikkeelle ja saa pian fyysisen muodon. Kokolla riittää verkostoja, joiden kautta löytyy tekijöitä ja osallistujia. Ensimmäiseen numeroon saadaan mukaan parikymmentä kirjoittajaa. Toteutus on kautta linjan kepeä ja mutkaton. Julkaisun on koonnut ja toimittanut Kokko, yksinkertaisen selkeän taiton on tehnyt Jarkko Hyppönen. Koska kyseessä ei ole lehti, tätä ei voi tilata, vain ostaa kirjakaupoista verkossa tai kivijalassa.
Books on Demandin painama teos on toteutukseltaan edullisen oloinen, mutta sisältää sentään jokusen värikuvan. Kokonaisuus ajaa asiansa ja on täydellisen luettava. Painettu muoto on, edullisesti tehtynäkin, melkoista lisäarvoa pelkkään digiin verrattuna. Mikään taloudellinen riemuvoitto Jalokiviä ja kiikareita ei varmastikaan ole, eikä pyri olemaankaan: Kokko lupaa, että jos muutaman sadan euron kulujen kattamisen jälkeen jotain jää käteen, se lahjoitetaan Ukrainan hyväksi. Talkoohengellä siis mennään, kuten kulttuurialalla tänä päivänä usein.

Mitä kansien välistä sitten löytyy? Runoutta, ennen kaikkea, ja vankasti moderniin ja kokeelliseen kallellaan. Mukana on runoilijoita ja kirjailijoita, kuten Jouko Sirola, Niillas Holmberg, Petra Vallila, Tomi Sonster ja Pauli Hautala, mutta myös kuvataiteilijoita. Lopputulema on ajatuksia herättävä, lukijaa haastava ja kirjallisuuden mahdollisuuksia esittelevä lukemisto. Tämä ensimmäinen numero maksaa alle 20 euroa ja tarjoaa erityisesti vähän kokeellisemman kirjallisuuden ystäville koko rahan edestä mielenkiintoista luettavaa.
Minua ilahdutti ja inspiroi Leena Sainion sarja pantounrunoja. Pantoun (tai pantoum) on indonesialainen runomuoto, joka perustuu tiettyjen sääntöjen mukaan toistuville säkeille. Säännöt soveltuvat generatiivisen runouden luomiseen ja se taas tuntuu hyvin sopivan tämän lukemiston henkeen. Niinpä väsäsin ChatGPT:n kanssa pienen työkalun pantoumien laatimisen avuksi ja sovelsin sitten kaavaa Jalokivien ja kiikareiden kahdeksan ensimmäisen teoksen avaussäkeisiin tai -lauseisiin. Lopputulos on näin kiehtova:
”minkä jätimme nielemättä | nielee meidät
olet loputtomien perspektiivien vaihtuva maisema
kauneimmat ihmiset
sinä nyppyynnyit rakkaudestasiolet loputtomien perspektiivien vaihtuva maisema
kehosi iällä ei ole väliä
sinä nyppyynnyit rakkaudestasi
Johann Sebastian Bach kirjoittaa valituskirjettäkehosi iällä ei ole väliä
sillä en todellakaan halua
Johann Sebastian Bach kirjoittaa valituskirjettä
älä vanno valaasillä en todellakaan halua
kauneimmat ihmiset
älä vanno valaa
minkä jätimme nielemättä | nielee meidät”
Toivon Jalokiviä ja kiikareita -aikakauskirjalle paljon lukijoita ja pitkää ikää. Jään odottelemaan toivon mukaan kesällä ilmestyvää seuraavaa numeroa.
Mikko Saari
@mikko_lukee
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uuden rikostrilogian lähtölaukaus – arviossa Koski & Fors tutkivat -dekkari Viimeinen piste
KIRJAT | Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin teos aloittaa Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan, jota luonnehditaan määritteellä Helsinki Noir.
Historiikki seuraa sotilasmusiikin kehitystä rumpaleista ja piipareista sotilassoittokunniksi
KIRJAT | Raine Ampuja ja Jussi-Pekka Aukia ovat uurastaneet ja saaneet aikaiseksi lähes viisisataa sivua ja runsaat kaksi kiloa sotilasmusiikin historiaa.
Seitsemäs kysymys kietoo yhteen atomipommin ja ihmiselämän ketjureaktiot sekä yritykset ymmärtää elämän tarkotusta
KIRJAT | Richard Flanaganin kirjaa pitää lähestyä ilman ennakkoasenteita. Ei pidä kysyä, onko tämä tietokirja, elämänkerta vai kaunokirjallisuutta vai kenties esseekokoelma.
Suotta unohduksiin jäänyt – Keltaisen kirjaston numero 52, Wolfgang Borchertin Ovien ulkopuolella
KOLUMNI | Moderninkin sodan jälkeen maisema on hävitettyä tasamaata ja ihmiset yhtä hukassa kuin aina.




