Anna Elina Isoaro, Milla Keränen ja Päivi Alasalmi. Kuva: Sari Harsu
TAPAHTUMA | Kulttuuritalo Laikussa kuultiin kahta kirjailijaa, joiden työskentelytavoissa on paljon yhtäläisyyksiä. Sekä Päivi Alasalmi että Merja Mäki tekevät paljon taustatyötä ja ovat tarkkoja niin historiallisissa tosiasioissa kuin sanoissakin.
”Kun annan sanoja, ehkä annan joitakin portteja surun tulla ulos.”
Sari Harsu, teksti
Vanha kirjastotalo eli nykyinen Kulttuuritalo Laikku täyttää vuonna 2025 sata vuotta. Rakennuksen julkisivuremontti on juuri valmistunut. Komeassa talossa kelpaa vierailla näyttelyissä ja tapahtumissa.
Tampereen seudun maakunnallinen kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat ry on jo vuosia järjestänyt Tampereella proosaan ja proosakirjailijoihin keskittyviä Roosalupeja. Vuoden ensimmäisen ”lupi” pidettiin Laikussa tiistaina (11.3.2025), ja sen aiheena oli historiallinen romaani. Kirjoistaan ja kirjailijantyöstään olivat kertomassa Päivi Alasalmi ja Merja Mäki.
Päivi Alasalmen monipuoliseen tuotantoon kuuluu myös historiallisia romaaneja. Niistä viimeisin, Meren ja veren liitto (Gummerus, 2024; lue Päivi Vasaran artikkeli), sijoittuu isonvihan aikaan 1700-luvulle ja käsittelee Hailuodon murhaperjantaina tunnettua tragediaa.
Tulenkantaja-palkittu Merja Mäki on kirjoittanut sota-ajan Karjalaa sekä evakkoutta käsittelevät romaanit Ennen lintuja (Gummerus, 2022; lue Kirsi Haapamatin arvio) ja Itki toisenkin (Gummerus, 2024; lue Nadia Paavolan arvio).
Roosalupin haastattelijana toimi Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen Milla Keränen. Myös hän on kirjoittanut historiallista proosaa. Keräsen tuorein romaani Kaarneen varjo (Avain, 2024) sijoittuu 1700-luvun Turkuun ja Skotlantiin.
Pirkkalaiskirjailijat järjestää Roosalupi-kirjallisuusiltoja neljä kertaa vuodessa Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Niihin on vapaa pääsy. Seuraava Roosalupi on 20.5.2025
Vuoden 2025 ensimmäinen Roosalupi järjestettiin Kulttuuritalo Laikussa. Kuva: Sari Harsu
Ei oranssia eikä violettia
Päivi Alasalmi sai alkusykäyksen Meren ja veren liitto -teokseen murhaperjantaista, josta ei ollut koskaan nuorena kuullut, vaikka asui Haukiputaalla, lähellä tragedian tapahtumapaikkaa.
– Ehkä oltiin niin rähmällään, ei haluttu puhua pahaa itänaapurista.
Alasalmi kertoo taustatyön tekemisen tätä romaania varten olleen helppoa verrattuna tiedon metsästykseen 1500-luvun Inarista, josta oli aiemmin kirjoittanut.
– Kun nainen kirjoittaa sotahistoriaa, miehet tulevat mielellään kertomaan, mitä virheitä hän on tehnyt. Siksi kirjoitin Napuen taistelun heti alkuun, ettei miesten tarvitse lukea koko kirjaa, Päivi Alasalmi kertoo – ei kuitenkaan ihan vakavalla naamalla.
Vielä ei ole kukaan tullut sanomaan virheistä.
Alasalmi pyrkii olemaan faktojen suhteen tarkka. Tarkka hän on myös sanastosta: hän ei käytä esimerkiksi väreistä nimityksiä ”oranssi” tai ”violetti”, kun kirjoittaa ajasta, jolloin sanoja ei kielessämme tunnettu, eikä puhu peilikirkkaasta jäästä teoksessa, jonka tapahtuma-aikana peilejä ei ollut.
Eri ammattilaiset apuna
Historiallisen romaanin kirjoittaminen vaatii paljon taustatyötä. Saamen-sarjaa varten Alasalmi kertoo opiskelleensa viisi vuotta, Meren ja veren liitossa pääsi vähän vähemmällä. Taustamateriaalin lukeminen on helppo osuus, vaikeampaa on löytää sopivimmat teokset. Etsimiseen menee aikaa.
Alasalmi on hyödyntänyt myös eri alojen ammattilaisten osaamista ja tietoa.
Kansanperinteestä ja -runoudestakin saa materiaalia. Eikä ihminen lopulta kovin erilainen ole ollut eri aikoina.
Kirjailijan mummola sijaitsee Juupajoella, talossa, jossa on asuttu 1600-luvulta asti. Tienoon kylänraitilla, joka ei vuosisatojen saatossa ole paljonkaan muuttunut, Alasalmi on voinut eläytyä menneen ajan maalaiskylässä elämiseen.
Alasalmi tekee romaania varten aluksi 20–30-sivuisen lukukohtaisen juoniselostuksen. Siinä vaiheessa on vielä helppo muokata massaa ja siirrellä palikoita. Kun rakenne on tiedostossa valmiina, voi tarvittaessa tutkia lisää jotakin aihetta, vaikka suurin taustatyön onkin jo tässä vaiheessa tehty.
Milla Keränen kysyy, toiko Meren ja veren liiton taustatyö yllätyksiä.
– Ruotsin suhtautuminen Suomeen oli yllätys. Ruotsi jätti Suomen oman onnensa nojaan.
Kieli maailman määrittäjänä
Myös Merja Mäen romaanit ovat vaatineet paljon taustatyötä, ensimmäinen viisi vuotta ja jälkimmäinen pari vuotta. Hän on kirjoittanut niissä kahdesta hyvin erilaisesta karjalaisesta yhteisöstä.
Itki toisenkin -teoksen lähdeaineistoon oli vaikea päästä käsiksi, koska se oli osin venäjäksi tai karjalaksi. Lisäksi aineisto sijaitsi kaukana ja vaikeasti tavoitettavissa, koska Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli alkanut. Myös haastateltavia oli vaikea löytää.
Taustatyö asettaa historiallisessa romaanissa omat reunaehtonsa. Juonessa ei voi ohittaa historian tärkeitä tapahtumia. Siinä mielessä juoni on alisteinen tositapahtumille, ja se tarkentuu taustatyön myötä.
– Olen halunnut noudattaa historiallisia faktoja niin tarkasti kuin mahdollista.
Vaikka historiallisen romaanin taustatyö muistuttaa tutkijan työtä, Mäen teoksissa on kyse kuitenkin taiteesta. Juoni ja henkilöhahmot ovat mielikuvituksen tuotetta. Kirjailija näkee taiteen hyvänä väylänä päästä ihmisten sisäiseen maailmaan.
Mäki ei kirjoita murreromaaneja, mutta haluaa ripotella murretta – tai tässä tuoreimmassa teoksessa karjalan kieltä – luomaan tunnelmaa.
– Minulla kieli on maailmaa määrittävä. Kieli avaa merkityksiä.
Kauhavalainen Merja Mäki on kirjoittanut kaksi historiallista romaania. Kuva: Sari Harsu
Mykän surun sanoitusta
Itki toisenkin -romaanin tarinan yhtenä sytykkeenä oli SA-kuva-arkiston vuonna 1941 Syvärillä otettu valokuva. Kuvassa suomalainen lääkintäluutnantti sitoo noin puolivuotiaan vauvan jalkaa, jonka sirpale on lävistänyt. Lapsen äiti imettää samalla vauvaa. Äidin kasvoilla on pelon lamauttama, tyhjäksi pyyhitty ilme.
Naiset surivat, mutta suru piti peittää. Piti pysyä toimintakykyisenä.
– Suurin suru on mykkää, se on äitien surua, Mäki sanoo.
– Naiset ja lapset olivat Aunuksen Karjalassa tilanteessa, jossa armeija pyyhkäisi heidän ylitseen milloin idästä, milloin lännestä.”
Kehoon varastoitunut surun trauma siirtyy sanattomana sukupolvelta toiselle, kun se ei pääse purkautumaan.
– Kun annan sanoja, ehkä annan joitakin portteja surun tulla ulos, kirjailija sanoo.
Itki toisenkin -romaanissa käsitellään myös ”äänellä itkemistä”, surua sanoittavaa itkijäperinnettä. Milla Keränen kysyy, tekeekö Merja Mäki tavallaan samaa äänellä itkijän työtä teoksensa kautta.
Mäki ei ole miettinyt asiaa, mutta pitää ajatusta kiinnostavana. Hän jää pohtimaan sitä.
Kirjailijan seuraava romaani kehkeytyy parhaillaan, ja se on suunniteltu ilmestyväksi vuonna 2026. Mäkeä kiinnostavat edelleen Suomen viime sodat ja karjalaisuus. Hän haluaa olla mukana purkamassa sodan trauman taakkaa ja tekemässä rauhantyötä kirjoittamalla sodasta. Hän pitää tärkeänä myös, että sodan kauheus pysyy mielessä, jolloin ihmisillä säilyy motivaatio pitää rauhaa yllä.
Lisää Pirkkalaiskirjailijoiden tapahtumista täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuvakirja kuin laulu – Sanna Pelliccionin ja Eppu Nuotion Sinä päivänä
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Ensimmäisenä vuorossa viime vuonna ilmestynyt Sinä päivänä.
Pinnaltapäin hyvä työtoveri vai sittenkin jotain ihan muuta – arviossa Freida McFaddenin Työkaveri
KIRJAT | Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin jännäreissä vakuuttaa niin juoni kuin inhimillisen vajavaiset henkilöhahmotkin.
Terävä satiiri taiteen ja rahan suhteesta – arviossa Hanna Arvelan Safe Space
KIRJAT | Taiteilijamaailmaan sijoittuva satiiri kuvaa kulissien taakse kätkeytyvää vallankäyttöä. Arvelan satiiri osuu ennen kaikkea miestaiteilijoihin.
Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri ja TAMKin laulajat löysivät yhteisen sävelen
KONSERTTI | Tampereen akateemisen sinfoniaorkesteri TASOn sekä TAMKin Musiikin koulutusohjelman ensimmäinen yhteistyöproduktio näkee päivänvalon maaliskuun lopulla.
