Lukupäiväkirja 2025: osa 2 – Sukellus viihteeseen

Kuva: Mikko Saari

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne maaliskuun aikana.

Olen vähän haikaillut, että Kirjavinkkeihin arvioitaisiin enemmän viihdekirjallisuutta; se on kuitenkin suosittua ja sitä ilmestyy nyt paljon. Jonkin verran arvioita onkin saatu, mutta edelleen ottaisin mieluusti joukkoomme mukaan avustajan, joka lukisi viihdekirjallisuutta paljon ja arvioisi parhaat Kirjavinkkeihin.

Asiaan voi onneksi tarttua itsekin. Helmikuun aikana jatkoin Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerhon parissa ja aloitin pari uutta viihdekirjasarjaa, jotka olivat sen verran hyviä, että jatko-osiin on syytä edetä. Hyvälle viihdekirjallisuudelle on kyllä paikkansa.

* *

Romaanit

Maija Kajanto: Korvapuustikesä (WSOY 2022) – Kulttuuriykkösen viihdekirjallisuusjaksosta lukulistalleni päätyi tämä sarja. Tässä pakofantasiassa pääkaupunkiseutuun ja huonoon työhön kyllästynyt Krisse ottaa lopputilin ja lähtee mummon luokse keskisuomalaiseen pikkukylään. Siellä mummon kahvila kaipaa uutta hoitajaa ja Krisse tarttuu toimeen. Tutuilla kulmilla on lukioaikainen poikaystävä ja sykettä nostava nuori kunnanjohtaja ja aikaa pohdiskella menneisyyden haamuja. Leppoisa viihdekirja etenee sujuvasti ja mukavissa merkeissä, kirja tarjoaa luotettavaa viihdytystä. Arvioni Kirjavinkeissä.

L. M. Montgomery: Vihervaaran Anne (Art House 2024, suom. Terhi Leskinen) – Anna-kirjat olivat minulle tuttuja, mutta en ollut niitä lukenut. Tarvitsemani tönäisy oli uuden lyhentämättömän suomennoksen bongaaminen kirjaston hyllyltä. Kanadalainen sisaruspari haluaa adoptoida orpopojan auttamaan tilan töissä, mutta saakin 11-vuotiaan orpotyttö Annen. Vilkas ja puhelias tyttö hurmaa sisarukset nopeasti. Kasvukertomus kuvaa episodimaisesti Annen seikkailuja ja kommelluksia 16-vuotiaaksi asti ja näyttää, miten mielikuvituksekkaasta, puheliaasta ja haaveiluun taipuvaisesta tytöstä kasvaa ainakin vähän harkitsevaisempi nuori nainen. Helppohan tämän teoksen suosio on ymmärtää. Lukukokemus oli mukava, vaikka rakenne vähän epätasainen onkin. Annen kasvutarina on kuitenkin vetävä. Saapa nähdä, julkaiseeko Art House uusia painoksia sarjan muista kirjoista. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Aura Kanerva Nurmi: Karkuteillä (Otava 2025) – Runoilijan esikoisromaanissa kuvataan suomalaisen queer-naisen, Kaurin, matkaa Tokioon. Pienestä majatalosta löytyy elämänsä kanssa vähän hukassa oleva nainen, jonka kanssa Kauri ystävystyy ja alkaa monimutkaiseen suhteeseen, sillä Juri on naimisissa. Molempia naisia kiinnostaa moottoriurheilu; tässä kirjassa kirjoitetaan moottoripyöristä kauniisti. Kaurin taustalla on todella epävakaa lapsuus, jota kirjassa myös avataan. Tarinassa on kiinnostavia ulottuvuuksia; toisaalta se tuntui vähän sivumääräänsä raskaammalta. Keskeinen kysymys on, tuoko tämä Japania käsittelevään kirjallisuuteen mitään uutta, mutta siihen vastaus on kyllä: tässä tarkasteltiin Japania ja japanilaisuutta näkökulmasta, joka ainakin minulle oli tuore.

Harry Salmenniemi: Valohammas (Siltala 2025) – Lapsiperhearkea kuvaavan romaanisarjan kolmas osa on kirja, jossa ei tapahdu kovin paljon. Sen vahvuus on yksityiskohtaisessa kuvauksessa, jossa kulttuurielitismi ja pikkulapsiarki törmäävät. Lipuminen hän- ja minäkertojan välillä on jo tuttua ja omalla tavallaan kiehtovaa. Autofiktiivisiin elementteihin sekoittuu romaanitrilogian kirjoittamista kommentoivaa metafiktiota, jossa Salmenniemi välttää genren pahimmat sudenkuopat. Enimmäkseen kirjan mitääntapahtumattomuus on kuitenkin viehättävää ja välillä Salmenniemi onnistuu sanomaan jotain hyvin kaunista ja osuvaa. Petra Stoltin arvio kirjasta.

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat (Tammi 2010, suom. Oili Suominen) – Kirjan yksityiskohtainen sisällysluettelo antaa jo kuvan siitä aiheiden kirjosta, jota Sebald teoksessaan käsittelee. Romaanista kyse on vain nimellisesti: jonkinlaisena kehyksenä Sebald vaeltelee East Anglian rapistuvilla seuduilla ja pohdiskelee siinä sivussa niitä näitä esseistiseen tyyliin. Kutsuisiko tätä sitten ensyklopediseksi romaaniksi. Juonta ei ole, vain paljon sivistynyttä pohdiskelua. Aiheista löytyy niin Rembrandt’n ikuistama anatomianluento, Kongon kauheudet Joseph Conradin ja Roger Casementin kautta, toisen maailmansodan ilmasota, Kiinan keisarivallan viimeiset vaiheet ja Chateaubriandin varakreivin onneton rakkaus. Muun muassa! Teoksella on taipumus ajaa lukijansa hakukoneiden äärelle hankkimaan lisätietoja. Hyvin viehättävä teos, ei ihme, että tätä pidetään arvossa.

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee (Uljas & Lucia 2024) – 16-vuotias Riku saa yllättäen viestin veljeltään, vaikka hänen piti olla ainoa lapsi. Käy ilmi, että Rikun isällä on ollut salaisuus. Samaan aikaan Riku kipuilee oman urheilu-uransa kanssa: uiminen on parasta, mutta kilpaileminen kamalaa. Päätökset uimisesta kytkeytyvät sitten ystävyyssuhteisiin, jotka rakentuvat uimisen päälle. Suoraan selkokielisenä kirjoitettu nuortenkirja käsittelee teinin kriisiä napakasti. Kirja on sujuva, helppolukuinen ja kiinnostava. Tihinen lataa vähiin sanoihin paljon asiaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar 2023) – Sannin unelmien hääpäivä muuttuu painajaiseksi, kun sulhanen lähtee eksänsä matkaan alttarilta. Sanni pakenee katastrofia pappansa vanhaan puutaloon ja alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Sattuma johdattaa hänet yhteen juuri oikean miehen kanssa ja kirjan nimen salaliitto rakentuu: menestys on paras kosto, joten Sanni esittää Maxille ja entisille ystävilleen löytäneensä oikean unelmien miehen – joka nyt sattuu olemaan Sannin sulhasen eksän eksä. No, sen arvaa, miten tällaisen teeskennellyn rakkauden käy. Puutalokorttelin asukkaista kertovan kirjasarjan avausosa on vauhdikasta ja hauskaa romanttista viihdettä, joka piti minut tiukasti otteessaan.

Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä (Otava 2024) – Kirjan nimi lupaa yllätyksiä, mutta varsinkin genren tuntevalle lukijalle niitä on tarjolla melko maltillisesti. Vaan tätähän luetaan, jotta ne, joiden kuuluu saada toisensa, saavat toisensa. Kirjan viktoriaaniselle aikakaudelle varsin itsenäiset ja itsepäiset naiset ovat oivaa porukkaa, eivätkä miehetkään hullumpia. Moraalisten naisten kirjakerho jää tässä osassa sarjaa vähän taka-alalle, mutta antaa hyvää taustatukea. Tätä lukiessaan ei siis tarvitse liiemmin tuskailla päähenkilöiden typeryyttä, vaan voi keskittyä nauttimaan tunteiden palosta ja kiihkon syttymisestä viktoriaanisissa puitteissa. Arvioni Kirjavinkeissä. Haastatteluni Tähtisestä.

Kaisa Vahteristo: Nieltyjä esineitä (Kosmos 2025) – Esikoiskirjailijoiden ikä alkaa lähestyä esikoislapseni ikää. Tämän esikoisteoksen tyyli on fragmentaarinen, sen sirpaleet kuvaavat nimettömän nuoren naisen elämää pienessä kylässä. Kesätyönä kuljetaan ovelta ovelle myymässä veitsiä. Siinä sivussa voi rakastua ja kipuilla suhdetta äitiin. Esineet katoavat kuin nieltyinä, tunnelma on pysähtynyt ja kesä kestää pitkään, kunnes ei enää kestä. Elegantti esikoisteos, mutta ihan täysin en tälle syttynyt – joku kerronnassa ja tunnelmassa jätti etäälle.

Emi Yagi: Venus ja minä (Otava 2025, suom. Raisa Porrasmaa) – Nuori nainen palkataan museoon osa-aikatöihin juttelemaan Venus-patsaan kanssa, koska patsas puhuu vain latinaa ja naisella on sattuneesta syystä sujuvat keskustelutaidot latinaksi – onhan hän käynyt Suomessakin opiskelemassa. Nainen on muuten varsin yksinäinen; hänen ympärillään on aina hänet muista eristävä keltainen sadetakki. Ei ihme, että suomennokseen on katsottu hyväksi kansikuvaksi Magritten surrealistinen teos. Pienoisromaani käsittelee omituisesta aiheestaan huolimatta yleisinhimillisiä teemoja, mutta samalla jätti jotenkin vähän etäälle – mitä esimerkiksi tarkoittaa, kun päähenkilön naapuri nieleskelee puhuessaan u-kirjaimensa? Sen merkitys jäi epäselväksi. Marjatta Honkasalon arvio kirjasta.

* *

Tieto

Annamari Huovinen: Hankala eläin – Esseitä lajien kohtaamisesta (Tammi 2024) – Tässäpä kirja, jota vieroksuin hyllyssäni tovin. Eläinaiheet ovat raskaita, monesta syystä, joista vähäisin ei ole oman kognitiivisen dissonanssin triggeröityminen. Vaan kannatti tarttua: Huovinen kirjoittaa eläinaiheesta hyvin. Tärkein referenssini on Elisa Aaltola; häneen verrattuna Huovinen on maltillisempi. Kauppatieteilijä pitää kirjassa jatkuvasti mukana taloudellisen näkökulman. Eläimiin liittyvää hankaluutta ja ihmisten ajatusten ja tekojen välistä ristiriita kirja onnistuu kuvaamaan hyvin. Teos pyrkii rakentamaan siltoja, mutta tunnustaa jotkut varsin ylittämättömiltä näyttävät rajat, kuten susien suojelijoiden ja susivihaajien välisen kuilun. Arvioni Kirjavinkeissä.

Samuli Putro: Elämäni miehet (WSOY 2024) – Lauluntekijän terapiakirja, jossa kirjaimellisesti käydään terapiassa pohtimassa oman elämän kipukohtia. Kirjaksi terapiaprosessi on kääntynyt siten, että Putro pohdiskelee suhdettaan miehiin, jotka ovat olleet jollain tapaa merkittäviä. Usein kyse on auktoriteettihahmoista, joihin miehisyydessään epävarman Putron suhde on ollut kipuileva pitkin elämää. Olin itse vieroksunut kirjaa mieskirjallisuutena, mutta sain tämän lahjaksi vaimoltani ja olihan tämä sikäli osuva valinta, että Putron pohdiskelut miehisyydestä olivat kiinnostavia ja valaisevia. Arvioni Kirjavinkeissä. Ilkka Valpasvuon arvio kirjasta.

Marcus Rosenlund: Maanalainen elämä (S&S 2024, suom. Veli-Pekka Ketola) – Tiedetoimittajan neljännessä populaaritiedekirjassa sukelletaan maan alle. Kirja käsittelee kaikenlaista maan pinnan alle menevää: suolakaivoksia, tunneleita, maanalaisia jokia, syviä porausreikiä, kanjoneita, kanavia, fossiileja ja niin edelleen. Tyyli on kepeästi narratiivista ja omakohtaista tiedekirjoittelua, jossa kirjailija sekoittaa faktarummutukseen omaa elämänkokemusta ja tarinoita elämänsä varrelta. Kokonaisuus ei ole ihan yhtä terävä kuin Rosenlundin parhaissa kirjoissa, mutta hyvin tämänkin parissa tiedonjanoinen lukija viihtyy. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Runot

Anna Aittomäki: Ruotokuvia (Aviador 2024) – Luontoaiheinen runous liikkuu tavallisimmin metsissä ja varsin usein kertoo linnuista. Tämän kokoelman proosarunot vellovat kuitenkin pääasiassa vedessä: kokoelman maailma on perin kalaisa. Kuvastoltaan nämä vajaan sivun mittaiset proosarunot ovat perin kummallisia; takakansi kuvailee runoja sadunomaisiksi ja tarkoiksi. En protestoi kumpaakaan luonnehdintaa. Minulle kuvaston tietty absurdius meni ehkä hitusen yli, mutta eipä tämä silti hullumpi esikoiskokoelma ole. Arvioni Kirjavinkeissä. Haastatteluni Aittomäestä.

N. O. Laveajoki: Elinpiiri (Books on Demand 2024) – Lyhyttä ja ytimekästä runoutta; joku voisi sanoa aforistiseksi, mutta olisiko instagrammattava sitten parempi – näitä näkyy julkaistun Instagramissa. Kieleltään runot ovat selkeitä ja helppoja, tähän kokoelmaan on helppo tarttua, eikä liika vaikeus karkota lukijoita. Aiheet ovat aika arkisia, pyykinpesua ja tiskaamista, mutta taustalla häälyy yksinäisyyttä, eli arkisuuden takana on myös vakavuutta. Minut kokoelma jätti haaleaksi; luin läpi, eikä mikään oikein puhutellut tai tarttunut mieleen.

Katja Meriluoto: Puun avaruudessa (Aviador 2025) – Esikoiskokoelmallaan vaikutuksen tehneen runoilijan toinen kokoelma jatkaa hurmaamista. Kirjan ytimessä on kuusi ja sen ympärille levittäytyvä elämä: on tähtikirjaaja ja sen vihollinen päpsiäinen, ja metsän perinyt ihminen, joka ei ihan tiedä, mitä metsällä tekisi. Runot ovat kauniita ja puhuttelevia, ei liian helppoa ja suoraviivaista, mutta ei turhauttavan vaikeaakaan. Meriluodolla on taito asetella sanansa hyvin. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mikko Räty: Erehtymättömyydestä (Tammi 2025) – Tasapainottelua lyhyen, aforistisen havainnoinnin ja pidemmän runoilun välillä. Lyhyissä osioissa on hyviä huomioita ja kirjan kuudennen osion pitkä vyörytys kiehtoo. Kuvastossa on luontoa, mutta myös kaupunkia: kohdataan lipuntarkastajia ja pohdiskelua dieselin hinnasta. Herkkyys ja lujuus vuorottelevat tässä kokoelmassa, joka on kotonaan postkapitalismin maailmassa. Taidokasta, varmaotteista tekstiä.

* *

Kuvakirjat

Frank Furu & Linda Bondestam: Mutta te ette ole äiti (Etana Editions 2021, suom. Katri Tapola) – Kertakaikkisen ihastuttava ja koskettava lastenkirja, joka kertoo pienen Ayshan elämästä. Ilman vanhempiaan uuteen maahan pakolaisena tulleen lapsen ikävä kotiin on suuri, kun kaikki on outoa ja vierasta. Vaikka kaikki olisi hyvinkin, kukaan ei korvaa äitiä. Kirjassa on hyvin vähän tekstiä, mutta se on sitäkin painavampaa. Bondestamin kuvitus on hurjan hyvä. Näin koskettavia ja kauniita lasten kuvakirjoja saisi olla enemmänkin. Arvioni Kirjavinkeissä.

Kati Närhi: Ei mikään (omakustanne 2020) – Missä menee sarjakuvan ja kuvakirjan välinen raja? Lasken tämän upean teoksen aikuisten kuvakirjaksi, sen verran staattista sen kuvakerronta on, mutta onpahan tyylikäs kertomus! Kaupunkiin puhaltaa kylmä tuuli, joka saa kaikki kaupunkilaiset selittämättömän alakulon valtaan. Lopulta tuuli kääntyy, mutta jotkut asiat ovat jo muuttuneet pysyvästi. Närhen kuvitustyyli on vanhanaikaista, pelkistettyä ja erittäin kaunista. Tämä oli syystäkin vuoden 2020 Kauneimmat kirjat -listalla. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mikko Saari
msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua