Lukupäiväkirja 2025: osa 12 – Animaageja ja tuhat vuotta vanha japanilainen romaani

Kuva: Mikko Saari

Taas yksi lukuvuosi on taputeltu pakettiin. Lukemieni kirjojen määräksi tuli lopulta tasan 400. Tasaluku ei ollut tavoitteena, mutta kun huomasin uudenvuodenaattonaolevani lähellä, ajattelin että luen pari pientä lastenkirjaa päästäkseni tasalukuun. Tarkistettuani listat totesin, että pääsin tasasataan ilman sen kummempaa kikkailua.

Hurjan kirjamäärän takana on tietysti kesäinen hankkeeni lukea paljon kuvakirjoja. Luin lopulta vuoden aikana lähes 200 lastenkirjaa, eli ne kun ottaa pois, ollaan huomattavasti lähempänä tavallisia lukemismääriäni ja itse asiassa aika lailla tasoissa vuoden 2024 kanssa. Kuvakirjahanke oli kyllä hyvä idea ja onnistuin toteuttamaan sen tavalla, joka ei liiaksi rasittanut, mutta tarjosi paljon hienoja elämyksiä. Voin kyllä lämpimästi suositella kuvakirjoihin paneutumista kaikille.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne tammikuun aikana.

* *

Kuvakirjat

Kaisa Happonen & Satu Kettunen: Yhtenä yönä (Tammi 2023) – Ihana lastenruno kertoo taianomaisesta kesäyöstä, jota tekee mieli tutkia ja kokea, vaikka pitäisi nukkua. Runoa tukee kaunis kuvitus ja haitarikirjan muotoon tehtyä teosta on ilo kierrellä ja tutkia. Tämä kirja on esineenäkin erittäin ilahduttava.

Linn Henrichson: Huijarilokki Hyi (Etana Editions 2025, suom. Johannes Ekholm) – Hyi on mestarillinen ruokavaras, joka nappaa torilta herkkuruoat vaivatta. Talveksi tori menee kiinni, joten ruoan perässä on muutettava etelään, mutta siellä varastaminen ei olekaan niin helppoa kun muitakin varkaita on liikkeellä. Esikoisteoksen kuvakieli on värikästä ja tyylikästä. Riimitelty teksti ei sen sijaan ole ihan nappiosuma; riimitellyt lastenrunot joko osuvat tai eivät, ja tämän kirjan pitkät säkeet eivät oikein osu. Rytmi tuntuu raskaalta ja tekstissä on liikaa melkein-riimejä (kiljaista-ilmasta, lätty-nähty). Tätä olisi vähän työlästä lukea ääneen.

Vuokko Hurme & Giannetta Porta: Miniope kieli keskellä suuta (WSOY 2025) – Päiväkodissa on vaaksanmittainen miniope, joka opettaa eskarilaisille tällä kertaa mitä kaikkea kieli on ja mitä sillä voi tehdä. Lapset saavat pähkäillä kielen monia merkityksiä ja mahdollisuuksia. Kuvitus on todella hurmaavaa ja tarina luonteva ja sopivasti opettavainen ja hoksaamista ruokkiva. Miniope Kukka Pikkarainen on seikkailut aikaisemmin Minisijainen-kirjoissa, mutta tästä alkaa uusi pedagoginen lasten kuvakirjasarja.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään kissa (Teos 2015) – Enpäs muistanut, että olin jo lukenut tämän kirjan. No, uudelleenlukeminen ei tee huonoa, kun käsillä on näinkin oiva kirja. Sarjan päättyminen ja viimeisen osan saama lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto ovat nostaneet kirjasarjan esille ja hyvä niin. Kaunis ja herkkä kirja kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä, ennakkoluuloista ja Helsingistä. Kontion teksti on hieno, ja Warstan kuvitus sille upea pari. Tällä kertaa voisin lukea sarjan loputkin kirjat.

Mari Mörö & Mirkka Eskonen: Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020) – Hyväntuulista luontoaiheista lastenrunoutta. Alkuun esitellään erilaisia kukkasia runojen muodossa. Nämä runot miellyttivät eniten. Sitten päästään eläimiin ja lopulta vähän sekalaiseen valikoimaan aiheita. Rytmi ja riimi ovat enimmäkseen kohdallaan. Kuvitus on oikein viehättävää. Ei tämä ihan terävimmän lastenrunouden tasolle nouse, mutta hyväntuulinen kirja yhtä kaikki. Arvioni Kirjavinkeissä.

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Pieni kuljeskelukirja (Sammakko 2020) – Pieni taskuun mahtuva kirja, joka kannustaa kuljeskelemaan luonnossa, vaeltelemaan tarkoituksetta, meditoimaan ja kehittämään luontoyhteyttä. Soma kuvitus ja runollinen teksti inspiroivat varmasti. GoodReadsissa huomautettiin perustellusti, että onhan tämä hyvän sään kirja: talvista, öistä tai hurjaa luontoa kirjan sivuilta ei löydä. Yhtä kaikki, tämä on hieno kirja, jossa on kauniita ajatuksenalkuja pohdittavaksi. Arvioni Kirjavinkeissä.

Sanna Pelliccioni: Onni musisoi (Etana Editions 2025) – Onni-pojan seikkailut alkoivat vuonna 2007, kun esikoisemme täytti vuoden. Kirjat ovatkin kuuluneet lastemme lapsuuteen alusta asti. Nyt lapseni alkavat olla aikuisia ja sarjaan on ilmestynyt jo 20. osa. Jossain kohtaa Onni-pojasta on tullut vain Onni ja pikkuveli Olavikin on kasvanut isoksi. Tässä kirjassa katujuhlien bändi innostaa Onnia ja Viljoa musisoimaan itsekin ja perustamaan oman bändin. Musiikki vie mukanaan! Kirjassa kuvataan hurmaavalla tavalla lasten tavallista arkea. Piirrosjälki on tunnistettavan suloista. On ilo nähdä, että tämä sarja saa yhä jatkoa ja että laatu on säilynyt näin korkeana.

Jakob Martin Strid: Ihmeellinen bussi (Otava 2026) – Kuvakirjat ovat yleensä ohuita, noin 30-sivuisia. Tämä kirja lienee sitten kuvakirjaromaani, sillä tässä tarinassa sivuja on 200. Yli 15 vuotta työn alla ollut teos kertoo porukasta sekalaisia eläinhahmoja, jotka rakentavat ihmebussin matkustaakseen hurjan matkan kaukaiseen Balankan onnenmaahan löytämään parannuskeinon pikku Timon henkeä uhkaavaan sairauteen. Porukka on sekalaista slummiutuneiden seutujen väkeä, joiden kodit isossa kaupungissa jyrätään uusien hienojen talojen alta. Tarinassa on hienoa kollektivismin ja anarkismin henkeä, tässä toimitaan yhdessä ja omaehtoisesti. Toisaalta tarina jyrää eteenpäin pysähtymättä, eikä juonessa kovin mutkikkaita koukkuja ole. Enemmänkin olisi voinut olla kiemuroita. Kuvitus on kuitenkin huikeaa. Tyylistä tulee vähän mieleen Mauri Kunnas. Maisemat ovat upeita. Huikea teoskokonaisuus!

Maria Vilja: Juuli, isoveli ja hurja liuku (WSOY 2025) – Erinomaisia tunnekasvatuksellisia kuvakirjoja tehneen Viljan uusin teos aloittaa uuden sarjan. Kirjassa ollaan isovanhempien kanssa kylpylässä, jossa rehvakkaasti ollaan menossa hurjaan vesiliukumäkeen. Pelko vie kuitenkin voiton, mutta ei se mitään: joskus rohkeinta on uskaltaa myöntää pelkonsa. Hieno kuvakirja on yhtä aikaa tunteikas, jännittävä ja hauska. Kuvitus on ensiluokkaista. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Tietokirjat

Carlos da Cruz: Dinosaurusten mitalla (Teos 2018, suom. ja faktantarkistus Maija Karala) – Tämä dinosauruskirja on tehty samalla formaatilla kuin Da Cruzin muut eläinkirjat. Aukeamilla on siis aina yksi dinolaji kuvattuna suhteutettuna ihmisen kokoon. Dinosaurusta ympäröivät sitten tekstinä esitetyt faktat tästä dinosauruksesta ja mahdollisesti muista aiheeseen liittyvistä. Formaatti toimii, kuvitus on selkeää ja miellyttävää, ja faktoissa on kaikenlaista jännittävää ja kiinnostavaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Carlos da Cruz: Kalojen mitalla (Teos 2019, suom. ja faktantarkistus Maija Karala) – Vesistöissä elää kummallisia kaloja, ja niitä esittelee tämä lasten tietokirja. Jokaisella aukeamalla esitellään yksi kalalaji, josta on ihmisen kokoon suhteutettu kuva. Aukeamilla on myös paljon tekstimuotoista tietoa mainitusta kalasta ja muistakin kaloista, ja tietoa suhteutetaan erilaisiin hyvinkin arkisiin asioihin, jotta lapset ymmärtävät mittasuhteita paremmin. Tietokirjassa on paljon uutta opittavaa ja kiinnostavia yksityiskohtia, ja piirrokset kaloista ovat selkeitä ja värikkäitä.

Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu – Lasten oma tietokirja (Etana Editions 2019) – Somasti kuvitettu tietokirja esittelee 13 Suomessa ja muualla Pohjolassa elävää puulajia. Kuvitus on kaunista, tietoa on paljon ja ainakin minun ymmärrykselläni se on myös oikeaa, poislukien epähedelmän selitys lopun sanastossa, joka on mennyt hämmentävästi vinksalleen. Olisin myös kaivannut ”jalon lehtipuun” määritelmää. Mutta näistä valituksenaiheista viis, tämä on oikein mainio lasten tietokirja puista ja ehdottomasti sieltä persoonallisemmasta päästä ja nimenomaan hyvässä mielessä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit – Perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain (Gummerus 2025) – Tiivis kirja japanilaisten avioliittoelämästä kuuden naisen tarinan kautta kuvattuna. Japanissa kumppanin etsiminen ja rakkauselämä ovat erilaisia kuin Suomessa, ja esimerkiksi eriasteiset järjestetyt avioliitot ovat yhä tavallisia. Kirjan tarinoissa kuvataan erilaisia onnellisia ja onnettomia avioliittoja ja suhdejärjestelyjä, ja hahmotellaan myös Japanin tulevaisuutta. Eväsoja kirjoittaa tuttuun sujuvaan tyyliinsä, olkoonkin että kaikki kirjat lukeneille osa anekdooteista alkaa olla jo tuttuja ja tämän kirjan sisälläkin tuntuu olevan hitunen toistoa. Tämä on silti kiinnostava katsaus Japanin yhteiskuntaan rakkauselämän suunnalta. Arvioni Kirjavinkeissä.

Audre Lorde: Sister Outsider – Esseitä ja puheita (Kosmos 2022, suom. Kaijamari Sivill) – Kokoelma mustan lesbofeministin kirjoituksia 1980-luvulta käy edelleen erinomaisena havainnollistuksena intersektionaalisesta feminististä. Moninkertaiset sorron rakenteet näkyvät näissä teksteissä hyvin: mustana lesbona on yhtä aikaa rasismin, seksismin ja homofobian kohteena. Mustien naisten taistelu ei ole sama kuin mustien miesten taistelu, eikä se ole sama kuin valkoisten naisten taistelu. Lorden kirjoituksista käy myös hyvin ilmi se, miten hedelmällistä sortajille on laittaa eri tavoin sorretut vähemmistöt taistelemaan keskenään. Ilmiöt ovat jonkin verran muuttuneet 1980-luvulta, mutta peruskuvio on edelleen valitettavan sama ja näkyy vaikkapa transihmisten kohtelussa edelleen selkeänä. Voimakkaan taistelulliset tekstit puhuttelevat yhä.

Johannes Nefastos & Iiris Astraya: Menneisyyden varjo (Viides Askel 2018) – Tämä teos on kommentaari Tolkienin Taru sormusten herrasta -eepokselle. Se käy kirjan läpi luku luvulta ja perustuu sähköpostikeskusteluihin tekijöiden välillä. Teosta tulkitaan symbolien, tarinoiden, ihmisluonnon ja arkkityyppien valossa. Teos nähdään kokonaisvaltaisena sielullisen kehityskaaren ja henkisen matkan allegoriana, ja sen okkulttis-mytologiset pohjavirrat paljastuvat. Tarinasta on löydetty tästä näkökulmasta paljon kiinnostavia ulottuvuuksia. Keskustelu on korkealentoista, joskaan ei erityisen keskustelevaa, vaan ennemmin luennoivaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Liv Strömquist: Pythia puhuu (Sammakko 2025, suom. Helena Kulmala) – Seitsemäs suomennos ruotsalaiselta feministisarjakuvataiteilijalta sisältää totuttua tavaraa: tiukkaa jälkikapitalistisen ja patriarkaalisen yhteiskunnan kritiikkiä. Lähtökohtaisesti asia on hyvää ja mielenkiintoista. Tämä ei kuitenkaan parista syystä kolahtanut ihan yhtä kovaa kuin aikaisemmat. Ensimmäinen syy on Riina Tanskanen: nyt kun olen lukenut Tanskasen albumeja, Strömquistin vähän kökkö piirrosjälki ja lukemista haittaava tapa sijoittaa tekstit luikerteleviin puhekupliin tökkii enemmän. Tanskasella on teoksissaan myös herkkyyttä, jota tästä ei löydy. Hyviä pointteja Strömquistilla tässäkin teoksessaan on ja pätevää kritiikkiä nykyajan absurdiudesta.

* *

Kaunokirjallisuus

Mariana Enriquez: Aurinkopaikka hämärille tyypeille (WSOY 2025, suom. Sari Selander) – Kolmas kokoelma argentiinalaisia kauhunovelleja kulkee tutuilla poluilla, kun luvassa on tusinan verran naisnäkökulmasta kirjoitettuja kauhutarinoita. Mukana on aikaisempaa vähemmän Argentiinan lähihistoriaa, toki sitäkin, mutta toisaalta kunnon annos kehollista kauhua, käsittämättömiä sairauksia ja kummittelevia syöpäpotilaita. Novellit ovat sopivasti häiriintyneitä. Tämä uusin kokoelma on edellisenä suomennettua esikoiskokoelmaa rauhallisempi ja vähemmän groteski, mutta jutuissa on yhä potkua. Myös Enriquezin tapa jättää tarinat vähän kesken on ennallaan. Arvioni Kirjavinkeissä.

Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti : Karmivat tarinat 1–3 (WSOY 2025) – Tuore yhteispainos kerää samoihin kansiin Lukupalat-sarjassa vuosina 2018–2021 ilmestyneet Painajaispuoti-kirjat. Kolmesta kirjasta tulee oikein sopiva lukupaketti hupsuja ja karmivia tarinoita. Ensimmäisessä jutussa Ninni päätyy Painajaispuodin apulaiseksi, toisessa setvitään hampaansa hukanneen vampyyrin mysteeriä ja kolmannessa päänvaivaa tuottaa yllättävä kylmyys ja jumimies. Hain teksti ja Juhanin kuvitus toimivat yhteen täydellisesti, täydentäen toinen toistaan – tästä ei voisi irrottaa kumpaakaan kokonaisuuden kärsimättä pahasti.

Marlen Haushofer: Seinä (WSOY 2025, suom. Eila Pennanen) – Heikko saatavuus lienee nostanut osaltaan tämän Suurteokset-kirjassa esitellyn 1960-luvun julkaisun kiinnostavuutta. Moni liittyi epäilemättä loputtoman pitkään varausjonoon jonosta luettuaan. Jos noin moni jonottaa, jonon päässä on oltava jotain hyvää! Onhan siellä. Hieno selviytymisromaani sijoittuu Alpeille. Vähän sattuman oikusta nainen joutuu eristyksiin alppimajalle. Yhteyden muuhun maailmaan on katkaissut näkymätön seinä. Aika arkista selviytymistä kuvaava romaani on kiehtova mysteeri. Pennasen 1960-luvulta peräisin oleva suomennos on yhä pätevä, lähinnä jotkut nurinkuriset sanajärjestykset kielivät käännöksen iästä.

Helena Immonen: Karakalin voima (Tammi 2024) – Otin Purppurausvan Animaagit -sarjan luettavaksi Onnimannia varten, kun sellaista tarjottiin. Miksipä ei! Soturikissoihin minulla ei ole mitään kontaktia paitsi jatkuva ihmetys sarjan runsaudesta katalogien äärellä. Samoilla apajilla tässäkin ollaan. Ensimmäinen osa on dramaattista seikkailua varhaisnuorille, on rajua taistelua eläinten kesken, lapsisankaria ja tavallaan aika perinteisiä kuvioita, mutta toisaalta jotain freesiäkin. Tiede-elementit ja viittaukset robotteihin ja viruksiin kummeksuttivat, kun maailma on muuten luontofantasiaa, ja melko paljon oli informaatiota kyllä, mutta toisaalta, tämä on sarjan ensimmäinen osa. Odotan, että meno paranee jatkossa, ja pianhan se selviää.

Helena Immonen: Kokelaiden koitos (Tammi 2024) – Purppurausvan animaagien kakkososassa hypätään suoraan toimintaan. Tarina jatkuu edellisestä osasta ja nyt maailmanrakennus on taka-alalla, kun päähenkilöt säntäävät pelastusretkelle. Luvassa on jännittäviä käänteitä ja ovelia juonia, kun salaisuuksia selvitetään ja supervoimat tulevat tutuiksi. Lapsellinen kiukuttelu saa väistyä, kun yhteinen vihollinen uhkaa ja iso taistelukin saadaan aikaiseksi. Armoa ja ymmärrystä vihollista kohtaan harjoitetaan ja viisautta kehitetään. Maailma tuntuu edelleen vähän sekavalta, mutta ehkäpä se siitä.

Helena Immonen: Zelenen salaisuus (Tammi 2025) – Purppurausvan Animaagien kolmannessa osassa kohdataan paha velho Morton ja tämän juonet. Maailman syventäminen jatkuu, kun Morton kertoo totuuksia, jotka horjuttavat uskoa animaagien esiäitiin Zeleneen. Ovatko ne vain valheita, vai onko animaageilla oikeasti salaisuuksia? Vaikeudet voitetaan lopulta nopeasti ja sujuvasti. Seuraavan osan suuntakin on selvä. Vauhdikkaat ja toiminnalliset seikkailukertomukset viihdyttävät ja toimivat varmasti kohderyhmälleen oikein sujuvasti.

Helena Immonen: Kissojen valtakunta (Tammi 2025) – Neljännessä animaagikirjassa sankarit lähtevät etsimään Tommon isää Valentiasta, vanojen eli tavallisten ihmisten maasta. Siellä animaagit ovat lainsuojattomia, joten tehtävä on erittäin vaarallinen. Sarjan tapaan asiat järjestyvät suhtkoht vaivattomasti, nelikko pääsee oitis Valentian kuninkaan palkkalistoille ja asian ytimeen. Kiinnostavia käänteitä kuitenkin riittää. Tarina loppuu hurjaan cliffhangeriin, ja valitettavasti jatkoa joutuu odottelemaan aina toukokuulle asti. Sarja on toimivaa ja vetävää seikkailufantasiaa lapsille.

Siri Kolu: Varjoliitto (Tammi 2025) – Kotimaista nuorten aikuisten romantasiaa kokeneelta kirjoittajalta. Maailmanrakennus on kummallista, koko kirjan lähtöpremissi on niin omituinen ja jää tyystin vaille selitystä. Kai tähän on jossain kohtaa tultava esiosa, joka selittää, miksi jos Varjopäivänä menee ulos ja kahden ihmisen varjot kohtaavat, heidän on pakko mennä naimisiin. Eihän siinä mitään järkeä ole. Maailmanrakennuksessa on muutenkin kaikkea vähän pöljää. Tarinassa on ihan kelpo seksikohtauksia, mutta ne ovat juonen kannalta täysin irrallisia. Juonittelun ja kähminnän ystäville tarinassa on kuitenkin potentiaalia. En osaa vielä sanoa, kiinnostaako jatko – juonen osalta kyllä, maailmanrakennuksen osalta ei. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Antti Leikas: Tonttu – Matka pimeyteen (Siltala 2018) – Tonttu-sarjaan piti tutustua, sillä ensi keväänä ilmestyvä sarjan kolmas osa puhutteli minua kuvastossa vahvasti. Niinpä täytyy lukea nämä aikaisemmat osat. Tässä avausosassa kirjailija Leikas tekee kirjaa tontuista, mutta tonttukirja herättää erinäisten vaarallisten tahojen mielenkiinnon. Seuraa villi ajojahti, jossa kirjailijaa viedään kuin litran mittaa. Tämä on kuin köyhän miehen Da Vinci -koodia, jossa fiksun ja filmaattisen Langdonin sijasta tunaroi suomalainen perusmies. Huumoria piisaa, mutta ei tämä nyt ihan loppuun asti terävintä trilleriä ole, käänteet alkavat jo vähän puuduttaa. Kakkososaa on kehuttu paremmaksi, joten ei kun sitä kohti.

Antti Leikas: Tonttu – Valot sammuvat (Siltala 2022) – Kirjailija Leikas ei saa kirjoitettua, koska tontut ovat hänet jättäneet. Kun maailma alkaa mennä perustavalla tavalla rikki, sienten sukuiset tontut aistivat sen rihmastoissaan. Leikasta tarvitaan apuun, sillä hän pystyy aistimaan nukkuvan tontun kuorsauksen. Hiukkasfysiikkaa ja huumori yhdistävä maailmanlopun trilleri tarjoilee oivan annoksen ulottuvuuksien välistä seikkailua ja kaikinpuolin täysin överiä menoa. Ideoita pursuaa joka puolelta ja kokonaisuus pysyy kasassa nipin napin. Jään mielenkiinnolla odottelemaan keväällä ilmestyvää uutta Tonttu-kirjaa, jonka vuoksi nämä aikaisemmatkin luin – lähtökohdat ovat lupaavat.

Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme (WSOY 2025, suom. Helene Bützow) – Palkittua nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa tarjoillaan tällä kertaa nuortenkirja Zimbabwesta. Maagisrealistinen tarina kertoo zimbabwelaistaustaisesta perheestä, jonka äiti on kuollut. Isä vie kolme Englannissa varttunutta lastaan matkalle Zimbabween. Kertojana toimii keskimmäinen lapsi Mati, joka jutustelee matkalla jonkinlaisen hengen tai mielikuvitusystävän kanssa. Äidin kuoleman yksityiskohtia kierrellään ja kaarrellaan, kunnes lopulta päästään asian ytimeen. Arvioni Kirjavinkeissä.

Heidi Nummi: Petovala (WSOY 2025) – Ikävästi vielä ajankohtaisemmaksi muuttunut kirja ympäristötuhosta, petovihasta, surusta ja luonnon suojelemisesta. Ekokriisin jälkeisessä yhteiskunnassa Laika yrittää suojella ilveksiä sukupuutolta, mutta laji on kuolemassa. Yhteiskunta on jakautunut ja väkivaltainen ääriliikehdintä yleistyy. Kirja kuvaa surua ja toivoa luonnon äärellä, mutta hakee myös yhteyttä ihmisiin, jotka vihaavat: kirja avaa sitä, mitä seuraa siitä, kun ihmiset eivät ymmärrä ja kohtaa toisiaan. Hieno ja ajankohtainen kirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään (WSOY 2025) – Uuden Kotisatama-viihdekirjasarjan avauksessa Karibian luksusristeilijät vaihtuvat marraskuiseen Utöön, kun maailmalla uraa tehnyt tytär palaa kotiin hoitamaan muistisairasta äitiään. Luotsin töissä ja äidin hoitamisessa riittää puuhaa, vaikka Utöllä avuliasta väkeä onkin. Siinä sivussa sitten viritellään rakkauselämää. Viihdekirjallisuuden perinteisiä kuvioita seurataan, mutta saaristo on mukava lisäkierre tähän, ja sehän jo tiedetäänkin, miten hyvin Paasio saaristosta ja merenkulusta kirjoittaa. Oikein mainio viihdeavaus, siis, ja jatkan hyvillä mielin sarjan parissa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Anna Paldar: Vapaavyöhyke (WSOY 2025) – Uuden Ote-sarjan tuotelupaus on tarjota rouheaa ja helppoa luettavaa nuorille. Lupaus toteutuu: pääosassa on amiksessa sähköalaa opiskeleva nuori mies, jonka elämässä on kaikenlaista hankautta levottomista kavereista inhottavaan opettajaan. Ihmissuhteissakin on monenlaisia hankaluuksia. Kaikki tämä on esitetty hyvin vauhdikkaasti ja sujuvasti, kirja ei varmastikaan haasta heikompiakaan lukijoita liikaa. Kokonaisuutena tämä oli ehkä vähän sekava, eikä nouse viime aikoina lukemieni nuortenkirjojen kärkeen, mutta jos rouheampi ja helpompi ote nuortenkirjallisuuteen tuntuu tarpeelliselta, tämä kyllä palvelee.

Mari Renko: Pitsihuntuun kuiskattu (Bazar 2025) – Rengon hurjan esikoisvuoden kolmas kirja on Ikoset-sarjan kakkososa, jossa fokus on hurmurilääkäri Kaarlossa. Sitoutumiskyvytön mies nauttii naisseurasta ja heiluu tuuliviirinä. Samalla paras lapsuudenystävä Saana suunnittelee itsenäistä äitiyttä, koska kaipaa perhettä, mutta ei toisaalta halua miestä elämäänsä. Tukea Saana kuitenkin tarvitsisi. Menneessä ollaan talvisodan ajan Nurmeksessa, jossa sotasairaalan hoitajatar on raskaana yksin, ajassa, jossa äpärälapsi on suunnaton häpeä. Aikatasot tuntuvat hivenen irrallisilta, mutta nivoutuvat lopulta mukavasti yhteen. Pidin tästä sarjan avausosaa enemmän, tarina on lopulta ihastuttavan tunteellinen. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mirjami Sirén: Pirstaleiden melodia (Myllylahti 2025) – Urbaanifantasiaa edustavassa nuortenkirjassa taikuus on kukista uutettuja lauluja ja yllättäen kuultuja yliluonnollisia melodioita. Fantasiakerros jää harmillisen niukaksi ja maailmassa tuntuu olevan tarpeetonta asioiden uudelleennimeämistä keksityillä sanoilla; sille on vähänlaisesti syytä, kun maailma voisi ihan hyvin olla meidän omammekin. Itse tarina on nuorten ihmissuhteita, rajojen kokeilua ja luottamusta käsittelevä jännittävä kertomus ja toimii kyllä ihan mukavasti.

Murasaki Shikibu: Genjin tarina – 1. osa (Otava 2025, suom. Kai Nieminen ja Martti Turunen) – Kun Otava julkaisu komeat uudet ja hiotut painokset Genjistä, koitti minun aikani tarttua tähän yli tuhat vuotta vanhaan romaaniin. Suuresti arvostettu teos herätti hyvin ristiriitaisia tunteita; tämän ensimmäisen osan parissa vierähti aikaa neljä kuukautta. Heian-kauden Japanin yhteiskunta on nimittäin perin kummallinen. Kirjan päähenkilö Genji on käytännössä kammottava sarjaraiskaaja ja naisten hyväksikäyttäjä, mutta silti kirjassa yleisesti palvottu – no, pientä maastakarkoitusta lukuunottamatta, mutta sekin unohtuu nopeasti. Lukemiseen tuo raskautta lavea henkilökaarti ja erityisesti se, että henkilöiden nimet vaihtuvat yhtenään. Kaunista tanka-runoutta kuitenkin riittää ja kaikenlaista hovin touhua. Kirja on toki kirjoitettu sen verran hovinaisten näkökulmasta, että kaikki valtionhallinto ja politikointi jää täysin mysteeriksi – mitä nämä kaikki hovi-ihmiset todella tekevät on arvoitus. Ainutlaatuinen teos, kaiken kaikkiaan. Kokonaisuutta voin arvioida, sitten kun toinen osa on luettu, arvatenkin joskus myöhemmin keväällä.

Miila Westin: Sammuva valo (S&S 2025) – Mangavaikutteita ja itämerensuomalaista mytologiaa yhdistelevät lastensarjakuvan kolmas osa saattaa tarinan päätökseen. Auringon pimentämistä tavoitteleva Louhi kohdataan viimeisen kerran. Jokunen mysteeri matkan varrelta saa selityksensä ja kaikki paketoidaan oikein siististi. Trilogia oli oikein sopiva mitta tälle tarinalle. Hienoa, että näin tyylikästä sarjakuvaa tehdään lapsille Suomessakin.

* *

Uutuuskirjat

Warelialta löytyy Raisa Jäntin uusi runokokoelma Sinä rakastat minua, sinun täytyy. Jäntin runot kiinnostavat, joten tämäkin menee varaukseen.

Viisas elämä -kustantamon listalta Susanna Syldin Tunne kosketus kiinnostaa; Syldin edellinen kirja oli erinomainen.

Poesian kuvastosta Petra Vallilan Kaiken on ehdottomasti kiinnostava, Vallilan esikoinen Ehkä oli sen verran kiinnostava.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua