Lukupäiväkirja 2024 – osa 8: Pauliina Haasjokea ja hyviä romaaneja

Kuva: Mikko Saari

Olen kirjoittanut jokaisesta lukemastani teoksesta pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne syyskuun aikana.

Heinäkuussa luin kirjan päivässä ja päädyin siitä vähän vaikeuksiin, kun en ehtinyt kirjoittaa arvioita lukemastani sitä mukaa kuin luin. Viimeksi toivoin, että elokuun aikana saisin kirjoitusjononi purettua, mutta ei – elokuussa ei ollut kovin paljon aikaa lukemiselle eikä kirjoittamiselle, joten edelleen kirjoitan arvioita kolme viikkoa sitten lukemistani kirjoista.

Elokuussa olen paljolti odotellut syksyn uutuuksien saapumista kirjastoon, ja nyt tulppa näyttää irronneen ja varauksia alkaa saapua. Toivottavasti olen osannut varailla taas paljon sellaisia kirjoja, joihin ei ole runsaasti jonoa.

* *

Runot

Leonard Cohen: Vertailkaamme mytologioita (Sammakko 2019, suom. Antton Kainulainen) – Pidän tämän Cohenin esikoiskokoelman nimestä. Sisältö on sankkaa tavaraa, varsinkin huomioiden kirjoittajan iän: kokoelman julkaisun aikaan Cohen oli vasta 22-vuotias. Uskonnollinen kuvasto on vahvaa, vähän turhankin vahvaa minun maalliseen makuuni. Menee siis enemmän kuriositeettina pidetyn taiteilijan nuoruusvuosilta kuin runokokoelmana, jota ihailisin. Arvioni Kirjavinkeissä.

Pauliina Haasjoki: Ukkosen odottajat (Tammi 2002) – Tässä Pauliina Haasjoen piakkoin ilmestyvää uusinta kokoelmaa odotellessa on hyvä hetki tarttua varhaisempaan tuotantoon. Tämä Haasjoen toinen kokoelma on oikein oivallista runoutta, selkeää ja kielellisesti miellyttävää, kuvastoltaan kiinnostava ja elävää.

Pauliina Haasjoki: Hiukset (Otava 2013) – Nappasin vielä lisää Haasjokea luettavaksi, nyt suunnilleen tuotannon puolivälistä. Tämä on villinpuoleinen kokoelma, joka ei niinkään rakennu yksittäisistä, selkeästi erottuvista runoista, vaan muodostaa ennemmin yhden levottoman kokonaisuuden. Kokoelma on maukas ja kiehtova.

Pauliina Haasjoki: Aallonmurtaja (Otava 2011) – Vaihteeksi ihan erilainen kuin Hiukset. Nyt on aika vahvasti proosarunoa, muutenkin jotenkin aika kertovaa. Paljon rantoja ja merta, mutta sinnehän toki nimikin viittaa. Tunnelmallinen, viehättävä runokokoelma, jonka parissa viihtyi kyllä.

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää (Sanasato 2016) – Lisää leppoisankepeää runoutta. Kytömäen toisessa kokoelmassa on esikoisen tapaan kepeää, helppoa runoutta. Tyyli on enimmäkseen kovin lyhyttä, aforismimaista huomiointia. Kynnys tarttua ja nauttia on kovin matala; mukava näitä on lukea, mutta kuinka pitkäikäisen jäljen sitten jättävät on toinen kysymys.

Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita (Otava 2010) – Vielä oli lukematta Kyyrösen esikoiskokoelma. Siitäkin kyllä tunnistaa tekijänsä: naiseus, äitiys, luontokuvasto ja vuolas ilmaisu yhdistyvät runoissa herkullisella tavalla. Ehkä myöhemmissä kokoelmissa tyyli on hioutunut vielä hienommaksi, mutta tämäkin on aivan hurmaava. Kyyrönen on yksinkertaisesti todella taitava kirjoittaja.

Olli Sinivaara: Palava maa (Teos 2007) – Sinivaaran toinen runokokoelma on jokseenkin vakava ja dramaattinen. Sen parisäkeissä on intensiivinen ote ja paljon säkeenylityksiä, jotka saavat tekstin vyörymään eteenpäin. Hiukkasen ehkä ylivakavaakin, en tiedä kuinka tosissani osaan tätä ottaa (tai kuinka tosissaan se on tarkoitettu otettavaksi). Aika kauaksi tämäkin jää Puiden lumovoimasta. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Romaanit

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 2 (Kosmos 2024, suom. Sanna Manninen) – Aikasilmukkaan juuttuneen Tara Selterin tarina jatkuu. Toisen osan alussa Tara on elänyt marraskuun 18. päivää jo vuoden verran, heräten uudestaan ja uudestaan samaan aamuun. Ikuinen syksy alkaa kyllästyttää, joten Tara alkaa etsiä itselleen vuodenaikoja tämän yhden päivän sisältä. Aikasilmukkamaailman kartoitus tuntuu edelleen tuoreelta ja kiinnostavalta ja sarjan jatkaminen kolmososaan hyvältä idealta.

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus 2024) – Paljon kehuttu kirja teki vaikutuksen. Enoranta on luonut todella hämmästyttävän ja ihmeellisen fantasiamaailman, johon on sijoittanut mielenkiintoisen kertomuksen luontosuhteesta ja seurapiireistä, kostosta ja hurmaantumisesta. Tämä on selvästi vuoden parhaita kotimaisia kirjoja; omintakeisen aikuisten fantasiakirjallisuuden ystäville Keuhkopuiden unta on helppo suositella.

Miranda July: Nelinkontin (Siltala 2024, suom. Hilkka Pekkanen) – Nelikymppinen taiteilijanainen aikoo lähteä ajamaan Yhdysvaltojen halki Losista New Yorkiin ja löytää itsensä matkan varrelta, mutta eipä hän kovin pitkälle pääse, kun suunnitelmiin tulee jo muutoksia. Tämä on vauhdikas ja hauska kuvaus ihanan järjettömästä toiminnasta, jossa keski-iän kriisistä (vai vaihdevuosista) kärsivä nainen pistää elämäänsä uuteen uskoon. Tarinassa riittää yllättäviä käänteitä, draamaa ja kuumaa seksiä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 8 – Vanki (Otava 1994, suom. Inkeri Tuomikoski) – Ranskaksi kirjan nimi on feminiini, eli nimen vanki lienee Albertine, jonka kertoja on ottanut kotiinsa asumaan vain rajoittaakseen tämän elämää jatkuvalla mustasukkaisuudellaan. Toisena isona juonteena kulkee sitten paroni de Charlusin homoseksuaalinen rappio. Tämä oli selvästi edellistä kirjaa sujuvampi lukukokemus, kiehtovaa kaikessa kauheudessaan.

* *

Tietokirjallisuus

Sari Kuusela: Maisemapyöräilyn taito (Aviador 2024) – Filosofisen sorttinen teos pyöräilystä ja maisemien tarkkailusta. Paljon puhutaan pyörämatkailun näkökulmasta, siis niin, että lähdetään muutamaksi viikoksi ajelemaan. Kuuselan ajatuksia maiseman kokemisesta ja pyöräilyn vaikutuksista voi kuitenkin nauttia, vaikka pyöräilisi eri tavalla: ihan kotinurkilla polkemiseenkin voi saada uutta tunnelmaa. Muodoltaan teos muistuttaa kolumnikokoelmaa, yksittäiset jutut ovat sillä tavalla helppoja palasia.

Kenneth Play: Beyond Satisfied (Lioncrest Publishing 2022) – Tämä kirja on seksiopas miehille. Se on luonteeltaan toisaalta aika tekninen ja miesmäinen, mutta ei kuitenkaan keskity pelkästään asentoihin, naisentyydytysnikseihin, miehiseen itsekehuun ja sen sellaiseen – toki sitäkin puolta riittää. Pääpaino on kuitenkin oikeassa asenteessa ja siinä Play osuu napakymppiin. Tästä on nimittäin incelien ruikutus kaukana: Playn mukaan seksi on yhdistelmä tiedettä ja taidetta, ja sen pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa naiselle nautintoa. Jokaisen nuoren miehen kannattaisi lukea tämä kirja; lupaan että näillä opeilla pääsee seksielämässä käsiksi parempaan nautintoon ja suurempaan suosioon naisten keskuudessa.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua