Lukupäiväkirja 2024 – osa 5: menetettyjä vanhempia, kauhunovelleja ja nuortenkirjoja

Kuva: Mikko Saari

Olen kirjoittanut jokaisesta lukemastani teoksesta pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne kesäkuun aikana.

Tällä kertaapa en erottelekaan kirjoista erikseen lasten- ja nuortenkirjoja. Huolipuhetta nuorten lukemattomuudesta on taas piisannut valtakunnanmedioissa, mutta vähemmän varsinaisia toimia, joihin medioilla olisi helposti mahdollisuuksia (nuortenkirjojen arvosteluja, nuorille kirjoittavien kirjailijoiden esittelyjä, juttuja lukevista nuorista ja niin edelleen). Kannan oman pienen korteni kekoon lajittelemalla kirjat tässä kohderyhmästä välittämättä – eipä ole sitten niin helppoa vain ohittaa lasten- ja nuortenkirjoja.

Kuukauden romaaneissa olikin nuortenkirjapainotusta, pakollisen Proustin lisäksi meni fantasiaa, säeromaania ja scifiä. Runoista luin uudempaa ja vanhempaa – nyt sitä Eeva Kilpeäkin. Pidin kovasti. Kuukauteen mahtui myös neljä novellikokoelmaa, joista kolmea yhdisti jonkinasteinen kauhutematiikka. Kaikkiaan toukokuu oli erinomainen lukukuukausi.

Romaanit

Johanna Auranheimo: Ysit (Tammi 2024) – Esikoisromaani kertoo ysiluokan aloittavasta Evestä, jonka edessä on muutosten vuosi, jonka aikana hiljaisesta kympin tytöstä kuoriutuu elämänhaluinen, villi ja himokas teini. Tässäpä kirja, jossa ei lopulta tapahdu kovin paljon, mutta jossa ne pienetkin asiat ovat todella merkityksellisiä. Kymmenen vuoden taakse sijoittuva nuoruuskuvaus on eloisa, hauska ja tunteellinen.

Tittamari Marttinen: Toinen sadetta, toinen tuulta (Kvaliti 2024) – Marttisen Rakkausmyrsky-säeromaanitrilogian avausosa oli todella hyvä. Tämä toinen osa on erillinen tarinansa, jossa pyöritään niin ikään myrskyisten ihmissuhteiden parissa. Androgyyni Jannico pikarakastuu ihanaan Jessaan, joka sitten osoittautuukin melkoiseksi draamakimpuksi. Ykkösosa oli maanläheisempi, tämä tuntui ehkä pykälän verran liian saippuadraamalta. Säeromaanimuoto kuitenkin toimii ja kirja oli nopeasti hotkaistu, joten hyvä mieli tästä jäi.

J. S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan (Myllylahti 2024) – Oivallisen Tytär hämärän, piika pimeän -kirjan aloittama omaperäinen fantasiaduologia tulee päätökseensä. Maailma on edelleen yhtä hurmaavan omituinen kuin edeltäjässään. Nyt tapahtumat ovat vähän kiivaampia, kun tarina pitää saada loppuun. Jännittäviä käänteitä piisaa, samoin mukavaa monimuotoisuutta olemuksissa ja olemisen tavoissa. Ykkösosa oli kenties sykähdyttävämpi, mutta tämä kahden kirjan muodostama kokonaisuus on hyvä; ilo tätä on suositella fantasiakirjallisuuden ystäville.

Elina Pitkäkangas: Naraka (WSOY 2024) – Erinomaisen Sangin pitkään odotettu jatko-osa ei petä odotuksia. Se johdattaa lukijat edellisen kirjan päähenkilön Kong Dawein matkassa pahamaineiseen Narakan maakuntaan, johon Fusangin valtakunta sulkee vankinsa. Dawei etsii veljeään Reniä ja klaanien valtaa vastustavaa Rautakapinaa, mutta ei alkuunkaan tiedä, mihin on sekaantumassa. Luvassa on toimintaa, taikuutta ja suuria tunteita. Kansiliepeen kuvaus kirjasta vivahteikkaana ja intensiivisenä pitää paikkansa; monia kohtauksia lukiessa ajattelin, että tästä saisi isolla rahalla näyttävän tv-sarjan. Hurja tarina, kannattaa lukea!

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 5 : Guermantesin tie 1 (Otava 1985, suom. Inkeri Tuomikoski) – Nyt päästään Swannin tieltä Guermantesien pariin, eli Pariisin hienoimpiin piireihin. Perhe on muuttanut Guermantesien omistamaan taloon ja ylhäiset Guermantesit kiehtovat kertojaakin. Hän pyrkii pääsemään piireihin Balbecissa ystäväkseen tulleen Robert de Saint-Loup’n kautta. Seurapiireissä puhutaan paljon ajankohtaisesta Dreyfusin tapauksesta, joka jakaa ranskalaiset puolesta ja vastaan. Antisemitismi rehottaa. Eipä tässä kirjassa kovin paljon tapahdu, mutta toisaalta tämä oli kyllä sujuvimmasta päästä sarjan kirjoista, loputtoman seurapiirivatvomisen lukeminen kävi melko helposti. Proustin maailma on kyllä kiehtova.

Leo Vardiashvili: Suuren metsän reunassa (Bazar 2024, suom. Juha Ahokas) – Olen tehnyt kirjallista maahaastetta vuosikaudet, mutta kun listalla on jo yli 80 maata, uusia kertyy harvakseltaan. Georgia listalta kuitenkin puuttui, joten oli siis hyvä syy tarttua melkoiseen harvinaisuuteen, suomennettuun georgialaisen kirjailijan romaaniin. Suuren metsän reunassa kertoo Sabasta, joka on paennut isänsä ja isoveljensä kanssa Georgiasta Englantiin. Isä palaa ensin Georgiaan ja katoaa. Sitten isoveli lähtee etsimään isää ja katoaa. Saban ei siis auta kuin lähteä Georgiaan etsimään molempia. Siitä alkaakin levoton ja vaarallinen seikkailu konfliktien repimässä entisessä neuvostovaltiossa. Tämä vähän erilainen perheromaani vie omituiselle matkalle harvalle tuttuun maahan.

Martha Wells: Oikullinen protokolla (Hertta 2024, suom. Mika Kivimäki) – Murhabotin seikkailut jatkuvat nyt kolmannessa osassa. Tarina on toisaalta itsenäinen episodinsa, mutta kokonaisuus on sen verran jatkuvajuoninen, että eipä näitä kannata erillään sarjasta lukea. Murhabotti on yhtä hilpeä hapannaama kuin aina ennenkin, kun jälleen kerran rauhaa ja hiljaisuutta kaipaava tappokone joutuu omien tutkimustensa lisäksi avustamaan vähän tarpeettoman vaaralliseen tilanteeseen hankkiutunutta ihmisjoukkoa. Sarja nojaa Murhabotin hurmaavaan luonteeseen ja Wellsin kepeän humoristiseen tyyliin ja toimii edelleen erinomaisesti.

Runot

Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva (Poesia 2011) – Tämän kakkoskokoelman myötä olen nyt lukenut kaikki Blombergin runokokoelmat. Ne ovat olleet antoisia: Blomberg on kekseliäs ja mielenkiintoinen kirjoittaja. Tässä kokoelmassa aforistiseen runouteen yhdistyy esseemäistä otetta, alaviitteitä ja kaikenlaista historiallista knoppitietoutta. Blombergin tyyli toimii minulle, tämä tapa pureskella ajatuksia runouden keinoin on miellyttävää ja mielenkiintoista.

Anja Erämaja: Joku menee aina ensin (WSOY 2024) – Parillakin erinomaisella runokokoelmalla hurmannut Erämaja käsittelee uusimmassa kokoelmassaan äidin kuolemaa. Isossa menetyksessä on paljon sanottavaa, ja sen lisäksi kirja pyörii puutarhassa ja ulkomailla. Kieli on värikästä, monipuolista ja eloisaa, Erämajan tyylissä on jotain sopivasti villiä ja levotonta.

Eeva Kilpi: Animalia (WSOY 1987) – Nimi tuo mieleen eläinoikeusjärjestön. Kilpi vastustaakin runoillaan eläinten kaltoinkohtelua ja eläinkokeita, joiden vastustamisesta Animalia sai alkunsa. Mutta on tässä muutakin: Kilvelle tavallista vanhuuden pohdiskelua (olen lukenut vain Kilven myöhäisempää tuotantoa) ja ilahduttavia ja koskettavia runoja mummoudesta. Kipakkaa ja lempeää, mikä ihana yhdistelmä.

Martina Moliis-Mellberg: Pieni runomieli (S&S 2023, suom. Henriikka Tavi) – Punni-palkinnon kunniakirjan saanut runoteos riimittelee lapsille vimmaisesti. Leino kulkee koulusta siskon kanssa kotiin kaupungin halki ja pysähtyy matkan varrella moneen kertaan ihmettelemään kaupungin näkymiä. Kaupungin tapahtumat innostavat pientä runomieltä riimittelemään notkeita riimejä. Ruotsinkielinen alkuteos on erityisen notkea, mutta eipä Henriikka Tavin suomennos paljon jälkeen jää.

Ilpo Tiihonen: Boxtrot (WSOY 1998) – Onpas hauskasti todella 1990-luvun lopun näköistä graafista suunnittelua tämän kirjan kannet, tunnistan heti aikakauden. Tiihoselta luin aikaa sitten Largon, joka herätti mielenkiintoa lukea lisää. Kovin veikeä kokoelma kyllä tämäkin, jotenkin toisaalta sellaista karskin äijärunouden tyyliä, mutta sitten on niitä loppusointuja ja riimittelyjä, joihin Largossakin ihastuin. Tiihonen oli kyllä notkea kielenkäyttäjä.

Tuija Välipakka: Saari josta olen poissa (Siltala 2024) – Nyt on hieno runokokoelma! Välipakka käsittelee kokoelmassa isän kuolemaa. Välineenä työssä on isältä peritty mökki saaressa. Mökkisaaressa isän muisto viipyilee, samoin lapsuuden muistot monine kerroksineen. Kaikki tämä kerrotaan erittäin kuulaalla ja kauniilla kielellä, hyödyntäen myös visuaalisen runouden keinoja. Kokoelma on upea ja nousee vuoden parhaiden runokokoelmien listalle varmasti.

Tietokirjat

Suvi Auvinen & Anni Nykänen: Onnekkaiden eläinten talo – Tarinoita Tuulispäästä (WSOY 2023) – Ihastuttavaa eläinasiaa lapsille. Eläinsuojelukeskus Tuulispään eläimiä esittelevä kirja kertoo onnellisen lopun saaneita eläintarinoita. Siinä sivussa autetaan ymmärtämään, miten eläimet ovat persoonallisia yksilöitä ja kerrotaan myös yleisemmin eläinlajien ominaispiirteistä. Tehotuotantoa kritisoidaan, mutta liikoja saarnaamatta. Oikein mukava ja sympaattinen eläinkirja!

Laura Cowan: Et ikinä arvaa tätä kaikkea avaruudesta (Lasten Keskus 2023, suom. Tuuli-Maaria Rauta) – Et ikinä arvaa -sarjan kirjat edustavat perinteistä lasten tietokirjojen faktatykitysmuotoa. Tällä kertaa aiheena on avaruus. Kirja on ahdettu täyteen avaruusaiheista tietoa, joten omaksuttavaa riittää. On isoja numeroita, avaruusmatkailun historiaa, avaruuden lähinaapurustomme esittelyä ja niin edelleen. Kuvitus on värikästä ja selkeää, mutta toisaalta tuntuu vähän tavanomaiselta. Ei mitään erityisen sävähdyttävää tällä kertaa. Avaruudesta kiinnostuneille lapsille tässä on kuitenkin paljon ihmeteltävää.

Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Hämmästyttävä härveli – Tarina energiasta (Gaudeamus 2023) – Nyt on tiedekustantamo lastenkirjaa tekemässä, joten arvata saattaa, että ollaan tiedon äärellä. Hämmästyttävä härveli käsittelee energiaa eri muodoissaan. Tarinassa pelastetaan muurahaispesää lentohärveliltä, joka uhkaa pudota puun oksalta pesän päälle. Ongelman ratkaiseminen edellyttää hankintojen tekemistä kaupungissa, ja siinä sivussa päästään pähkäilemään energiaa ilmiönä monelta kantilta. Mukana on myös höpsöä sanailua lasten iloksi. Tarina on vähän pöhkö, mutta energian käsite on tämän kirjan lukemisen jälkeen varmasti vankasti hallussa.

Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru: Mikä internetiä vaivaa (Kosmos 2024) – Mikä meitä vaivaa -podcastin pitkäaikaisena kuuntelijana tämä internetin nykytilaa ruotiva kirja oli helppo noukkia lukulistalle. Kirja koostuu kahdesta osasta: ensin on esseitä, jotka kartoittavat internetin kehityskulkuja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, sitten seuraa sanakirjamainen osuus, jossa avataan internetiin liittyviä käsitteitä. Lopuksi on vielä Mikael Brunilan tekoälyä käsittelevät jälkisanat. Kokonaisuus on oikein mainio, internetin alla vyöryvät halujen virtaukset aukeavat tästä hyvin. Tällä voi hyvin parantaa ymmärrystään siitä, mitä internet on ja miksi.

Miina Mäki & Anni Pöyhtäri: Elonkirjo (WSOY 2023) – Isokokoinen lasten tietokirja esittelee suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Elonkirjo välittyy kirjan suurilta sivuilta monipuolisena, kauniina ja arvokkaana. Anni Pöyhtärin kuvitus on näyttävää ja 130-sivuisessa kirjassa on runsaasti tietoa Suomen luonnon eri biotooppien kasveista ja eläimistä. Luettavaa riittää ja siinä sivussa toistoa siitä, miten tärkeää luonnon monimuotoisuuden eli elonkirjon säilyttäminen on. Hieno teos!

Novellit

Edith Arkko & Magdalena Hai: Sydänten salonki – Queer-romanttisia tarinoita (Osuuskumma 2023) – Kokoelma tarjoaa vankan annoksen menneisiin aikoihin sijoittuvia romanttisia tarinoita, mutta perinteisten heteroromanssien sijasta jokaisessa tarinassa on jotain kvääriä. Usein kyse on naisten välisestä rakkaudesta, mutta mahtuu joukkoon vähän kummallisempiakin juttuja. Tekijät ovat tuttuja nimiä ja tunnetusti hyviä, joten kokoelman laatukin on tasainen. Omalta kantiltani yksi novelli erottui vähän tylsempänä ja parista pidin erityisesti. Kokonaisuus on kuitenkin oikein mainio ja tätä on helppo suositella romantiikan ystäville, jotka kaipaavat vähän vinompaa otetta.

Mariana Enríquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat (WSOY 2024, suom. Sari Selander) – Tätä olinkin jo odotellut. Enríquez on tähän mennessä tehnyt vaikutuksen niin novelleillaan kuin romaaneillaan. Tämä on Enríquezin novellikokoelmista ensimmäinen, jo viidentoista vuoden takaa, mutta on mukavaa, että se saatiin nyt suomeksi. Novellit ovat häiriintyneitä katkelmia, joissa on usein jotain yliluonnollista. Enríquezille tavallista on jättää jutut vähän kesken; harva novelleista saa mitenkään selkeän päätöksen. Kauhukuvasto on kuitenkin voimakasta ja kiehtovaa.

Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (Kustannus Aarni 2019) – Tämän novellikokoelman bongasin Takakansi-podcastin ansiosta. Heinola – joka kirjoittaa nykyisin taiteilijanimellä Melina Marras – puhui kiinnostavia ja kokoelma lähti oitis varaukseen. Kannatti, sillä tämä on herkullisen inhottava kokoelma kauhukertomuksia. Suomalaiset puitteet ja kotimaiset muinaisuskomukset toimivat hienosti kauhun taustalla. Novelleihin on keksitty kaikenlaista karmeaa ja moni novelleista onnistuu puistattamaan kunnolla.

Jenny Kangasvuo: Kaikessa lihassa on tahto (Osuuskumma 2024) – Pitkän linjan spefinovellistin tuotannon parhaita paloja samoissa kansissa? Miksipä ei! Tähän kokoelmaan on kasattu novelleja 20 vuoden ajalta. Mukana on kaksi ennenjulkaisematonta ja yksi ensimmäistä kertaa suomeksi ilmestyvä teksti. Jos jotain yhdistävää tekijää hakee, ensimmäisenä tulee mieleen ruumiillisuus ja lihallisuus: Kangasvuo kirjoittaa tavalla, jossa liha on lähellä. Seksuaalisuus ja kuolema ovat myös paljolti läsnä, eli inhimillisyyden perusasioiden äärellä ollaan. Tämä oli oikein nautinnollinen ja moniulotteinen kokoelma.

Kuvakirjat

Carlos da Cruz: Ainutlaatuinen Fufu (Lasten Keskus 2023) – Fufu on erikoinen pallero, jolla on silmät. Mutta mikä Fufu on? Fufu etsii muita vastaavia muotoja, mutta vaikka hän vertailee itseään mihin, sopivaa verrokkia ei löydy. Ehkä Fufu sitten vain on ainutlaatuinen? Tämähän on lastenkirjalle aika tavallinen tarina, mutta ainutlaatuista tässä kirjassa on Carlos da Cruzin todella sympaattinen ja näyttävä kuvitus. Vaikka Fufu on vain yksinkertainen väripallero, jolla on tyhjät, valkoiset silmät, sillä on silti runsaasti persoonaa.

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023) – Kun lapsiperheessä vanhempien pinna kiristyy liikaa, vanhemmat ottavat aikalisän ja passittavat lapset Veera-tädin hoitoon. Mutta kumman? Lapsilla kun on kaksi Veera-tätiä! Kun viikonloppu vietetään vuoroin kummankin tädin kanssa, pääsevät lukijat näkemään, miten elämänsä voi järjestellä monin tavoin ja silti olla onnellinen. Lapsetonkin voi olla monesta eri syystä. Kirja Veera-tädeistä on lastenkirjoille tavallista erilaisuuden hyväksymisen sanomaa, mutta oikein mainiosti tehtynä.

Elina Kuorelahti: Paha kurki (Nemo 2023) – En liene ainoa, jolle tämän lastenkirjan nimestä herää välittömät Kummeli-mielleyhtymät… Tämän tarinan juuret ovat kuitenkin Kantelettaren ”Avullinen kurki” -runossa, josta on sitten kehitelty tarina kiusaa tekevästä pahasta kurjesta ja avuliaasta kurjesta, jonka avulla pahanilmanlinnusta päästään eroon. Tarina näyttää pintapuolisesti runoillulta lyhyine lauseineen, mutta riimitelty kirja ei ole. Kieli on kuitenkin muuten luovaa ja omaperäistä. Nunnu Halmetojan voimakas kuvitus viimeistelee erikoisen lastenkirjan.

Kuvastot

Kvalitin kuvastosta löytyy lastenkirjapaljouden lisäksi Tittamari Marttisen Rakkausmyrsky-trilogian kolmas osa, Myrskyn jälkeen aurinko. Trilogian ensimmäinen oli niin hyvä, että toki tämä kolmaskin pääsee lukulistalleni.

Aulan kuvastoa joutui odottelemaan toukokuulle asti, mutta olihan siellä palkintoa odotukselle. Ylin helmi on tietysti Vehka Kurjenmiekan Talventaitto, Merenkehrä-sarjan seuraava osa. Sami Oskari Lahtisen Dinosaureenin olin ohittaa, mutta Kurjenmiekka kehui sitä Instagramissa sillä tavoin, että se täytynee pistää myös listalleni. Lisäksi tarjolla on Rauno Sainion tuorein suomennos, Sai Sain Minun kaupunkini, joka on hongkongilaisen kirjallisuuden klassikko.

Lukematta palautuneet

Abdulrazak Gurnah: Kivisydän (Tammi 2024, suom. Einari Aaltonen) – Tämän kanssa jahkailin, enkä sitten ehtinyt tarttua ennen laina-ajan loppua. Pistänen uuden varauksen perään, koska Petri Hänninen kirjoitti tästä Kulttuuritoimituksessa kuitenkin sen verran kiinnostavasti.

Saara Turunen: Hyeenan päivät (Tammi 2024) – Turusen kirjoja olen lukenut ja olen niistä myös pitänyt, mutta tämä jäi nyt lukematta. Vaimoni vähän aloitti, mutta ei innostunut, enkä minäkään sitten saanut aikaiseksi. Perusongelma lienee siinä, että kun omista lapsista esikoinen on kohta täysi-ikäinen ja nuorempikin jo 15-vuotias, vauvajutuista kiinnostuminen on vähän niukassa.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua