Talvisota-aiheiset teemalehdet pusertavat Suomen kohtalon hetket helposti nieltäviksi huikopaloiksi. Kari Pitkänen perehtyi talven tarjontaan.
Kari Pitkänen
Toinen maailmansota yleensä ja Suomen talvi- ja jatkosota erityisesti ovat tuottaneet meille kymmeniä metrejä tutkimuksia, elämäkertoja, proosaa ja runoutta. Minulle näistä kaikista yksi on ikuisesti ylitse muiden: Yrjö Jylhän Kiirastuli.
Talvisodan syttymisen 80-vuotismuisto tuntuu hyydyttäneen kirjoittajien ja muistelijoiden sotakoneet.
Entisen kaltaista kirjallista rintamahyökkäystä ei enää ole nähty, ja siihen lienee luonnolliset syynsä. Sota-ajan itse kokeneen sukupolven rivit harvenevat väistämättä, ja sitä myötä katoavat asiasta kiinnostuneimmat lukijat.
Tolvajärvelle vielä kerran
Onneksi yhä löytyy rohkelikkoja, jotka uskaltavat pelotta koukata sivustoille ja haastaa vakiintuneet totuudet ja tulkinnat.
Tällainen on Kangasalla asuva ekonomi Tuomo Juntunen, jonka kirja 12.12.1939 – talvisodan ensimmäinen suurvoitto taistelijoiden kertomana julkaistiin viime viikolla Tampereella Suomalaisella klubilla.
Kamppailu nykyiseen Venäjän Karjalaan kuuluvasta Tolvajärvestä oli everstiluutnantti Aaro Pajarin ja Pirkanmaalta kootun Jalkaväkirykmentti 16:n voimannäyte.
Juntusen mukaan yksikään aikaisempi Tolvajärven taisteluista työstetty kirja ei anna tilanteista oikeaa kuvaa.
Hänen päälähteinään ovat paikalla sotineet JR 16:n veteraanit, ”Pajarin pojat”, ja heidän magnetofoninauhoille arkistoihin taltioidut haastattelunsa. Niiden purkamisen ja kirjan työstämisen parissa mieheltä kului parikymmentä vuotta.
Se urotyö sinänsä olisi jo parin tammenlehvän arvoinen.
Aseveliakselin synty
Nykylukija saa täyttävän annoksen talvisotaa kahdesta Iltalehden julkaisemasta historialiitteestä, nimeltään Mainilan laukaukset ja Talvisodan ihme. Kumpaakin myydään lehtipisteissä emolehden liitteinä 4,90 euron kappalehintaan.
Sodan poliittiset ja sotilaalliset taustat käsitellään kattavasti. Terijoen nukkehallitusta muistetaan erikseen. Kotirintama, siviilien ja evakkojen hätä, lotat ja liikekannallepano Ylimääräisten harjoitusten (YH) savuverhon alla saavat huomiota.
Lopuksi syöksytään suoraan juoksuhautoihin eli niille keskeisille rintamille, joilla Suomen rajat lyötiin lukkoon hyökkääjiltä.
Tärkeä osuus saavutuksessa oli paljon puhutulla talvisodan hengellä, joka syntyi koko lailla spontaanisti koko kansan kokiessa itänaapurin hyökkäyksen syvästi epäoikeudenmukaiseksi.
Henki puristi miehet yhteen myös Tolvajärvellä: ”Tamperelaisten kärjessä hyökkäsi Aaro Pajari, joka oli kuusi vuotta aiemmin riisunut SDP:n liput Hämeenkadulta. Nyt rinnalla käytti konekivääriä demarien piirisihteeri Erkki Lindfors – tuleva legendaarinen kaupunginjohtaja. Tolvajärvellä taottiin Tamperetta vuosikymmenet pyörittänyt aseveliakseli”, Jyrki Vesikansa kuvaa IL:n Talvisodan ihme -liitteessä.
Turhia tappioita
Sodat sisältävät aina pahoja virheitä ja töppäyksiä, eikä talvisota ollut tästä poikkeus.
Tunnetuin niistä oli ”hölmön tölväys” eli suomalaisten iso vastahyökkäys Karjalan kannaksella 23. joulukuuta 1939. Siinä ”kaikki meni pieleen”, kuten Vesikansa otsikoi, mutta operaatio taisi silti yllättää hyökkääjän, koska se johti viiden viikon hiljaiseen vaiheeseen tämän rintamalohkon taisteluissa.
Muita kenttäkomentajien virhearvioita olivat muun muassa Talvisota-elokuvaankin päätynyt Äyräpään kirkonmäen valtausyritys sekä Petäjäsaaren taistelu viikkoa ennen sodan loppua.
Äyräpäässä kaatui 39 nurmolaista ja Petäjäsaaressa 46 Rantasalmen miestä taisteluissa, joita näin jälkiviisaasti voi pitää käytännössä turhina.
Jälkimmäisestä käskystä vastasi muuten kenraalimajuri Woldemar Hägglund, jonka Gustav-pojasta tuli myöhemmin puolustusvoimien komentaja.
Stalin munasi pahimmin
”Unohda, että Venäjä on suurvalta”, evästi ulkoministeri Eljas Erkko neuvottelumatkalle Moskovaan lähdössä ollutta J.K. Paasikiveä syksyllä 1939. Tyhmempää neuvoa ei kai kukaan ulkopoliitikko voi alaiselleen antaa.
Olen jo aikaisemmin kertonut Helsingin Sanomien Talvisota-teemaliitteen jutusta, jonka mukaan suomalaiset eivät uskoneet Yhdysvalloista suoraan presidentti Rooseveltiltä saatuja varoituksia siitä, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat jakaneet itäisen Euroopan omiin etupiireihinsä. Millaisella järjellä ja osaamisella maan ulkopolitiikkaa 1930-luvun lopussa oikein hoidettiin?
En usko, että Suomi olisi voinut kokonaan välttää sotaa, vaikka se olisi suostunut Neuvostoliiton vaatimiin alueluovutuksiinkin.
Puolustajan onneksi Neuvostoliitto kuvitteli voiton putoavan käsiin helposti ja lähti huonosti valmisteltuun hyökkäykseen jääkylmäksi muuttunutta talvea vasten.
Se oli sodan suurin – ja meille onnekkain – emämunaus, joka takasi suomalaisille tasoitusta valtavaa materiaalista ja miesylivoimaa vastaan.
Lapset syliä vailla
Talvisota päätti 23 000 miehen, naisen ja lapsen elämän ja muutti satojen tuhansien tulevaisuuden peruuttamattomasti. Siitä antaa riipaisevan todistuksen Talvisota-liitteen haastattelema Karjalan evakko ja ilmavalvoja, nyt 97-vuotias Annikki Ilonen:
”Minulla oli mielessäni halu opiskella itselleni ammatti, mutta sellaiset haaveet keskeytyivät, kun sodan takia elämä meni sekaisin. Myöhemminkään ei sitten tullut juuri opiskeltua…Uskon, että minulla oli helpompaa, kun olin nuori. Sitä keskittyi selviytymään.”
Niinpä. Sota näkyy meissä, analysoi Noora Vaarala erinomaisessa artikkelissaan HS Teemassa.
Lapset jäivät vaille syliä, ja ahdistusta lääkittiin alkoholilla. Sota teki suomalaisista työkeskeisiä ja sulkeutuneita pärjääjiä. Se kuva on muuttumassa ehkä vasta nyt, kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin.
