Vuoden free Marika Heiskanen nauttii siitä, että voi toteuttaa unelmiaan ja käsitellä ajankohtaisia teemoja taiteen avulla

Marika Heiskanen. Kuvat: Ilkka Saastamoinen

Johanna Peltola, teksti

Vuoden free-näyttelijän palkinto tuli Marika Heiskaselle yllätyksenä. Hän kuvitteli menevänsä tavanomaiseen ideointipalaveriin kollegoidensa Karoliina Blackburnin ja Karoliina Vanteen kanssa, kunnes yhtäkkiä paljastui, että kyseessä olikin palkinnonjakotilaisuus.

– On ollut ihana saada tunnustusta erityisesti kollegoilta, jotka ovat valinneet palkinnon saajan. Palkinto lämmittää sydäntä, vaikka samalla tavalla tässä töitä jatketaan kuin ennenkin, Heiskanen sanoo ja lisää:

– Onneksi olin pukeutunut hyvin, enkä kotiverkkareihin.

Vapaalla kentällä saa toteuttaa unelmiaan

Vuoden freenä palkittu Heiskanen pitää työstään vapaalla kentällä. Siellä kukaan muu ei ole määrittelemässä sitä, mitä tekee. On mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan, toki niissä rajoissa kuin rahoituksen ja muiden resurssien puitteissa on mahdollista.

Heiskanen uskoo siihen, että unelmien toteuttamiseen on aina löydettävissä jokin tie. Joskus asiat vain vievät enemmän ja joskus vähemmän aikaa.

– Vapaalla kentällä pystyy tekemään monenlaista. Se on minunlaiselle ihmiselle just oikein! Pöydällä on monta projektia kerrallaan. Välillä on ihana käydä vierailemassa teattereissa tekemässä rooleja, se on todella hyvää vastapainoa freelancerin elämälle.

Freelancerina työskentelyn huonoksi puoleksi Heiskanen mainitsee epävarmuuden. Toisinaan taas työryhmissä on haastavaa se, miten kaikkien ideat ja mielipiteet saadaan sovitettua yhteen.

– Olen tosi huono tanssimaan muiden pilliin mukaan, vaikka toki tykkään olla ohjattavana näyttelijänä. Se on sellaista yhteistyötä ja yhteispeliä. Minulle ei ole kuitenkaan sovi laajemmassa mittakaavassa se, että joku muu määrittelisi jatkuvasti sen, mitä teen.

Henkisesti savolainen, koti Tampereella

Kuopiosta kotoisin olevalla Heiskasella oli lukiossa ihan toisenlaiset suunnitelmat, hän oli pedantti koulunkävijä, omien sanojensa mukaan hikari. Heiskanen opiskeli matematiikkapainotteisella linjalla.

Tampereen Ylioppilasteatterissa syntynyt innostus vei kuitenkin teatteriopintojen pariin Helsinkiin Teatterikorkeakouluun. Tämän jälkeen Heiskanen työskenteli muutaman vuoden Hämeenlinnan Teatterissa, jossa syntyi idea oman teatterin perustamisesta.

– Olin suuntaamassa ehkä vähän toisaalle. Alun perin haaveilin esimerkiksi lääkärin ammatista, mutta lukiossa innostuin teatterista. Kipinä syttyi ja harrastus vei mukanaan. Opiskeluiden jälkeen laitosteatterin arki ei tuntunut tarjoavan sellaista maastoja, josta olimme teatterikorkeakoulussa haaveilleet. Joten pieni porukka lähti perustamaan omaa teatteria.

Teatteri Siperian perusti vuonna 2005 pieni joukko taiteilijoita, jotka saivat kaikki puolen vuoden apurahan.

– Pystyimme hyppäämään Siperiaan laitosteatterista. Hyppy tyhjän päälle tuntui toki hurjalta, Heiskanen jatkaa.

Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen (oik.) ja Juha Junttu (takana) esityksessä Kylä. Kuva: Kari Sunnari

– Näyttelijöitä tuntuu olevan kahta lajia, toiset tykkäävät ja sopivat laitosteatteriin ja toiset haluavat tehdä omanlaistaan teatteria, laajentaa sitä omiin suuntiinsa ja tuottaa omaa työtään. Tampere tuntui siinä kohdassa oikealta paikalta, koska täällä ei silloin ollut muuta kuin Telakka ja pari harrastajaryhmää.

Julkisuus ei ole ollut Heiskaselle koskaan ensisijainen prioriteetti. Hänestä on kiinnostavaa tehdä omia projektejaan ja viedä itselle tärkeitä aiheita eteenpäin. Heiskanen opiskeli Taiteen johtamisen kansainvälisessä koulutusohjelmassa Taidekorkeakoulussa, mutta Helsinki ei tuntunut omalta kodilta.

– Tampereesta on tullut itselle kotikaupunki, vaikka olenkin henkisesti savolainen. Täällä on hyvä henki, ja tykkään ihmisistä, kaupungista, luonnosta ja järvistä. Tampereella kelpaa ihan itsenään, eikä tarvitse esittää.

Taiteellinen työ muiden tehtävien rinnalla

Teatteri Siperian toiminnanjohtajana Heiskasen työhön kuuluu tuotannollisia tehtäviä sekä projektisuunnittelua yhdessä tuottajan kanssa. Heiskanen työstää samanaikaisesti tuotannossa olevia esityksiä ja suunnittelee tulevaa. Työn rinnalla kulkee koko ajan oma taiteellinen työ

– Valkoinen Perkele -esitys on tällä hetkellä esillä helsinkiläisessä Koko-teatterissa. Se on Teatteri Siperian, Koko-teatterin ja Hämeenlinnan Teatterin yhteistuotanto, kertoo Heiskanen, joka on toiminut produktiossa tuottajana ja hallinnossa.

Esitys on Aino Kiven ohjaama. Idea esitykseen tuli Veera Tyhtilältä, joka ehdotti käsikirjoittamaansa tekstiä Teatteri Siperialle.

Lisäksi Heiskanen tuottaa tällä hetkellä Siperian kulttuurihyvinvointiprojektia nimeltä Kulttuuripaku. Projekti toteutetaan yhteistyössä Operaatio Pirkanmaan kanssa. Kulttuuripaku vie kulttuuria ja taidetta hyvinvointilaitoksiin ja ympäri Pirkanmaata.

Uusia projekteja on tuloillaan, ja Heiskanen on niiden tiimoilta jatkuvasti yhteydessä moniin eri suuntiin. Syksyllä toteutuvassa uudessa projektissa on mukana useita teattereita, mutta yksityiskohtia siitä ei voi vielä paljastaa.

– Toiminnanjohtajan tykkään tehdä budjetteja. Tykkään pyörittää numeroita ja välillä innostun niistä. Teen työkseni Siperian vuosibudjetteja ja pidempiä suunnitelmia. Siihen ei tarvitse hankkia apua, eikä se ole minulle hankalaa.

Projektinhallintataitoja Heiskanen on opetellut teatterin johtoryhmässä jo parikymmentä vuotta.

– Välillä projektinhallinta onnistuu paremmin ja välillä huonommin. Se on asia, jota voi oppia. Näiden vuosien jälkeen alkaa jo olla vähän osaamista, Heiskanen sanoo.

Heikki Hela (vas.), Marika Heiskanen ja Jere Riihinen esityksessä Mieletön Suomen historia. Kuva: Peero Lakanen

Teatteri Siperialla ei ole tällä hetkellä omia tiloja. Toimisto on Heiskasen kotona. Korona-aikana teatteri luopui toimistotiloista, koska ne eivät enää tuntuneet välttämättömiltä.

– Pyrimme laittamaan kaiken mahdollisen rahan itse taiteen tekemiseen. Karsimme kaiken mikä ei ole pakollista. Kiinteä tila voisi myös alkaa suunnata liikaa tekemistä, Heiskanen pohtii.

Teatteri Siperia on tunnettu erityisistä ja vaihtuvista esityspaikoista, kuten Lielahden tehdashallista, jossa nähtiin Die hard -esitys.

– Tilahaasteen voi nähdä monella tapaa. Se voi olla myös luovuuden lähde, jos sen niin ajattelee. Esimerkiksi Kulttuuripaku voi mennä minne vaan ja se esitys on siinä.

Esitystilojen vaihtelevuudessa pitää ottaa huomioon monia asioita. Esimerkiksi markkinointi on omalla tavallaan haastavampaa, kun yleisö pitää houkutella joka kerta uuteen paikkaan. Heiskanen kokee silti esitystilojen vaihtumiseen ja muuntumiseen liittyvän paljon kiinnostavia mahdollisuuksia.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Viime vuosina Heiskanen on tietoisesti tehnyt vähemmän näyttelijän töitä, mutta määrä on kasvamaan päin.

– On taas kiva palata takaisin näyttelijän töihin, hän sanoo.

Heiskanen pitää projekteista, jotka haastavat omaa ajattelua ja liittyvät johonkin ajankohtaiseen ilmiöön tai epäkohtaan maailmassa. Hän haaveilee siitä, että työ pysyisi mielekkäänä ja kiinnostavana.

– Jokin kiinnostava roolityö olisi toki mahtava tehdä ja minulla on myös monenlaisia omaan perustyöhöni liittyviä toiveita ja unelmia. Raha on hyvä mahdollistaja. Mutta ehkä omaan työhön liittyvät haaveet liittyvät ennen kaikkea niihin sisältöihin, joiden kanssa pääsee työskentelemään.

Ammatillisesti Heiskanen haluaisi tehdä jonkin ihan järjettömän ison tapahtuman. Tässä isossa tapahtumassa olisi esillä monenlaista taidetta: videoita, esittävää taidetta, kansainvälisiä yhteyksiä.

Toisaalta Heiskanen haaveilee muutaman kuukauden irtiotosta ja siitä, että saisi olla ihan rauhassa esimerkiksi Lapissa pikku mökissä tai jollain pienellä Välimeren saarella. Projektit eivät vaikuta olevan ihan heti loppumassa, sillä Heiskanen haaveilee myös jatko-opinnoista Taiteen johtamisen maisteriohjelman jälkeen.

Uteliaisuus ja tutkivuus työn lähtökohtana

Heiskasen työskentely lähtee aina asioiden tutkimisesta ja niiden pohtimisesta. Hän lähtee liikkeelle maailmalla puhuttavista asioista.

– Näyttelijän työssä otan aina jonkin näkökulman ja pohdin, miten kehittää jotain uutta uudessa roolissa. Etsin jotain uutta näkökulmaa tutkivan otteen kautta. Ajankohtaiset aiheet, joista maailmalla puhutaan, kiinnostavat. Pyörittelen ja pohdin niitä ja tutkin maailmassa ilmeneviä uusia signaaleja.

Marika Heiskanen esityksessä Suomen kaunein. Kuva: Harri Hinkka

Yleisesti Heiskanen kertoo olevansa kiinnostunut oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymyksistä sekä siitä, saako niistä tehtyä kiinnostavaa teatteria.

– Seuraan uutisia ja maailman menoa. Tykkään kuunnella dokumentaarisia kuunnelmia ja tietokirjoja, melkein enemmän kuin kaunokirjallisuutta. Jos on jokin kiinnostava ilmiö, tutkin sitä lisää ja kuuntelen podcasteja, ajankohtaista keskusteluohjelmaa tai äänikirjaa, kun käyn koirien kanssa kävelyllä.

Heiskanen vaikuttaa olevan unelmatyössään, jossa riittää haasteita, inspiroivia projekteja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Vuoden free on monipuolinen taiteilija, joka hallitsee kokonaisvaltaisesti taiteen tekemisen prosessin tuotannosta ja markkinoinnista taiteelliseen visiointiin ja toteutukseen. Heiskasen sisäinen luonnontieteilijä, joka lähtee liikkeelle kokeellisesti ja empiirisesti, näkyy hänen työskentelytavoissaan.

Vielä lopuksi Heiskanen mainitsee yhden roolihaaveen, jonka haluaisi toteuttaa:

– Olisi hauska näytellä Lady Macbeth – tai jopa itse Macbeth.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua