Viime vuoden tapaan Tami Pohjolaa pääsee kuulemaan useassa Kangasala Classic -konsertissa. Kuva: Ville Hautakangas
HENKILÖ | Tami Pohjola kuuluu nuorten suomalaisviulistien suurimpiin lahjakkuuksiin. Kangasala Classic -festivaalilla hän on mukana jo toista kertaa.
”Kamarimusiikissa tuntuu kuin kaikki hengittäisi samaa ilmaa. Tuntee ihmisten läsnäolon.”
Irmeli Heliö, teksti
Tami Pohjola aloitti viulunsoiton jo kolmivuotiaana. Musiikkiin hän tottui jo ihan pienestä pitäen. Äiti soittaa pianoa ja isä on viulisti.
– Viulu oli minulle tuttu soitin ja äiti kertoi, että olin katsonut Sibelius-viulukilpailun finaalia ja ilmoittanut, että minäkin haluan soittaa viulua. Siitä se kuulemma lähti, itse en siitä tietenkään muista mitään, Pohjola kertoo.
Tami Pohjola aloitti opinnot Käpylän musiikkiopistossa, jossa noudatettiin Suzuki-metodia.
Lyhyen jakson jälkeen hän siirtyi Länsi-Helsingin musiikkiopistoon, josta matka jatkui Espoon musiikkiopistoon.
– Suzuki-metodissa kuunnellaan ja opitaan soittamaan korvakuulolta. Minulle on helpompaa tai luontevampaa lukea nuotteja. Espoossa olin pitkään Grazyna Zeranska-Gebertin oppilaana ennen kuin menin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen. Taisin olla silloin 15–16-vuotias.
Pohjola kertoo olleensa ihan pienenä laiska harjoittelemaan. Vanhemmilla oli kova työ saada tyttö treenaamaan.
– Eihän sitä pienenä hirveän pitkään jaksanut. Pidin mieluummin primavista-soittamisesta eli kappaleiden lukemisesta. Hiominen ei ollut minun juttuni. Luin vihkosista uusia kappaleita ja soitin niitä läpi.
Savonlinnaan vuonna 2009 perustettu viuluakatemia oli yksi merkittävä polku Pohjolan harjoittelussa.
– Siellä oli sellainen ilmapiiri, että treenaaminen otettiin tosissaan. Ympärillä oli soittajia, jotka olivat yhtä motivoituneita kuin minä. Se oli tosi kiva ympäristö.
Tami Pohjola on voittanut kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja. Vuonna 2019 hän voitti ensimmäisen palkinnon Dinu Lipatti -viulukilpailussa ja vuonna 2015 saavutti ensimmäisen palkinnon Kuopion viulukilpailussa.
– Kilpailut ovat aina hyvä haaste valmistella iso ohjelma. Kilpailuissa on monta erää ja on opittava monta kappaletta. Kuopio varsinkin oli haaste, Savonlinnan viuluakatemiassa valmisteltiin ohjelma. Oli mahtavaa, kun sai niin paljon kannustusta ja tukea. Oli aikaa syventyä kappaleisiin, siinä oppi erityisen paljon, Pohjola kertoo
– Kilpailut ovat olleet hyviä kokemuksia, mutta itselleni ne eivät ehkä kuitenkaan ole sitä mielipuuhaa. Enemmän tykkään esiintyä konserteissa, Pohjola kertoo.
Viulu, jolla Pohjola soittaa, on Suomen Kulttuurirahastolta lainassa oleva Guadagnini (1754).
On hienoa, että SKR antaa pitkiäkin lainoja; Pohjolalla soitin on lainassa kymmenen vuotta. Hän on kiitollinen, että on saanut aikaa löytää viulun kaikki sävyt.
Tami Pohjola ja Guadagnini, kulttuurirahaston lainaviulu v. 1754. Kuva: Ville Paul Paasimaa
Pohjola konsertoi enimmäkseen Suomessa, täällä on eniten kontakteja. Toukokuussa hän oli konsertoimassa Etelä-Koreassa orkesterin solistina ja viime vuonna kutsui Manchester.
Suomen sinfoniaorkesterit ovat tulleet tutuiksi. Jotkut konsertit ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.
– On aina hieno kokemus, kun pääsee soittamaan Helsingissä. Sain soittaa helmikuussa Mozartin Sinfonia Concertanten, joka on yksi lempiteoksistani. Se on ihan unelma, Pohjola kertoo.
– Toinen erityinen konsertti oli, kun pääsin itsenäisyyspäivänä tuuramaan Pekka Kuusistoa. Sain soittaa Esa-Pekka Salosen viulukonserton, joka on mielettömän hieno teos. Se tuli nopealla varoitusajalla, mikä on tosii siistiä. Ei ole hirveästi aikaa ajatella tai stressata, pitää vain antaa mennä.
Kapellimestari on välikäsi solistin ja orkesterin välillä.
– Solisti ei itse soittaessaan pysty ottamaan kontaktia koko orkesteriin. Se on mahtavaa, kun ei tarvitse, ja se vain synkkaa. Tuntuu, että impulssit menevät perille ja tekemiseen reagoidaan. Oli esimerkiksi tosi turvallista soittaa joulukuussa Nicolas Collonin johdolla Salosen konsertto. Ensimmäiset harjoitukset jännitti, kun en ollut ennen tehnyt sitä kappaletta. Mutta se meni jotenkin niin sulavasti, se oli mahtavaa.
Lempikappaleistaan Pohjola mainitsi jo Mozartin Sinfonia Concertanten. Sellainen on myös, mikäpä muu kuin:
– Ehkä kliseistäkin, mutta kyllä Sibeliuksen viulukonsertto on aina hieno päästä soittamaan. Tulee kylmänväreet sitä soittaessa. Teoksen toinen osa varsinkin on sellainen, ettei se ikinä petä. Se vaan menee tosi syvälle.
Kangasala Classic -festivaali on Tami Pohjolalle ennestään tuttu viime kesältä.
– Kangasalla oli viime vuonna niin kivaa yhdessä. Suomessa on niin pienet piirit, että pääsee soittamaan tuttujen ihmisten kanssa. Vaikka olisi uusiakin tuttavuuksia, niin musiikki on se yhteinen kieli. Kamarimusiikissa tuntuu kuin kaikki hengittäisi samaa ilmaa. Tuntee ihmisten läsnäolon. Siitä mä tykkään, Pohjola kiittelee.
– Suomessa on onneksi ihanan paljon kesäfestareita pienillä paikkakunnilla. Se on ihan mahtavaa.
Elina Heikkinen rakentamaa ohjelmistoa Pohjola kiittelee viime kesän tapaan ”todella vaikuttavaksi”.
– Tänä vuonna pääsen soittamaan sellaisia kappaleita, jotka ovat pitkään olleet listalla, esimerkiksi Arnold Schönbergin Verklärte Nachtin – ja nyt ensimmäistä kertaa ykkösviulistina.
– Kangasala Classic on niin lämminhenkinen juttu. Se on tehty sydämellä, kaikki haluavat tehdä sitä ja kaikki rakastavat musiikkia. Odotan sitä innolla.
Kangasala Classic 13.–16.6.2024. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
