Virpi Valtonen rakentaa väitöskirjassaan perusteita monilajiselle kasvatukselle, jossa suhteemme eläimiin on keskeinen

20.10.2022

Virpi Valtonen. Kuvat: Ulla-Maija Svärd

TUTKIMUS | Mitä olisi monilajinen kasvatus? Millaisia käsityksiä filosofeilla ja tutkijoilla on suhteistamme eläimiin, eläinten tarpeista ja oikeuksista? Millaisia ristiriitoja ihmiskeskeinen ajattelutapa on aiheuttanut ja millaista ajattelu- ja toimintatapoja tarvitaan?

Ulla-Maija Svärd, teksti ja kuvat

”Entä jos kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen kontekstissa olisi vallalla monilajinen maailmansuhde, sellainen, jonka keskiöön olisi kutsuttu ihmisen rinnalle toiset lajit tuottamaan tietämistä ja toimijuutta? Mitä tällainen tulevaisuus vaatisi?”

Näin kysyy lokakuun alussa Helsingin yliopistossa kasvatustieteen tohtoriksi väitellyt Virpi Valtonen väitöskirjassaan, jossa rakentaa uusia perusteita monilajiselle kasvatukselle, jossa suhteemme eläimiin on keskeinen.

”Huoli yhteisestä tulevaisuudestamme on tuonut eläimet uudella tavalla eri tieteenalojen tutkimuksiin ja keskusteluihin. Elämme ekokriisin aikaa. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja uhanalaisten eläinlajien yhä kasvava määrä ovat tosiasioita, joiden vuoksi meidän ihmisten on mietittävä uudella tavalla suhdettamme luontoon ja muihin eläinlajeihin.”

”Suhteiden tutkiminen on tärkeämpää kuin hierarkioiden. Olemme istuttaneet itsemme luomakunnan kruunaamattomiksi kuninkaiksi, nyt on aika laskeutua alas ja ymmärtää olevansa osa luontoa, ei sen yläpuolella.

Vanha ajattelutapa ihmisestä lajina muiden eläinlajien yläpuolella, luontoa hallitsevana ja sitä riistävänä valtiaana on ohi. Meidän on jätettävä ihmiskeskeinen ajattelutapamme ja opittava näkemään itsemme osana monilajista maailmaa.

Jotta osaisimme muuttaa ajatus- ja toimintatapojamme, meillä täytyy olla ymmärrys siitä mitä monilajinen maailmansuhde on, siksi tulee ottaa huomioon kaikessa kasvatuksessa.”

Miten ja miksi, sitä Virpi Valtonen lähti selvittämään?

– Lähdin seitsemän vuoden matkalle tietämättä mihin päädyn, hän kertoo.

* *

Väitöskirjan tekemiseen kuluneista seitsemästä vuodesta ensimmäiset neljä vuotta kuluivat erilaisten filosofisten teorioiden lukemiseen ja miettimiseen.

– Olen lukenut ja ajatellut, ajatellut ja lukenut.

Tutkimus on teoreettispainotteinen: Valtonen ei tehnyt tutkimustaan yleisimmällä tavalla, empiirisenä tutkimuksena, jossa ensin on tutkimuskysymykset ja jossa hän olisi kerännyt tutkimusaineiston, jonka perusteella sitten päätynyt lopputulokseen:

– En kerännyt empiiristä tutkimusaineistoa, vaikka minut on opetettu, että ensin on asetettava tutkimuskysymykset. En voinut kuitenkaan mennä siihen suppiloon.

Ei tiedetä mihin ollaan menossa ja siksi halusin kysyä: miten voisi olla?

Valtonen valitsi Suomessa vielä vähän käytetyn postkvalitatiivisen eli jälkilaadullisen tutkimusmetodin, jossa tutkimuskysymykset avautuvat vasta myöhemmin tutkimuksen edetessä, kun kaikki tutkimukseen liittyvät asiat – ihmiset, materia, teoria ja filosofia – kietoutuvat yhteen, luetun ja ajatellun perusteella.

– Minulla ei ole niin paljon näitä vuosia, että pitää lähteä korkealta, vastasi 54-vuotias väittelijä, kun vastaväittäjänä toiminut professori Veli-Matti Värri totesi väitöstilaisuudessa, että täytyy olla hyvin kokenut tutkija voidakseen tehdä tutkimusta tällä tutkimusmenetelmällä.

thumbnail Virpi Valtonen ja kustos Sirpa Tani KT 4068

Virpi Valtonen (oik.) ja kustos, professori Sirpa Tani Helsingin yliopistolta.

* *

Ei Valtosen päätyminen yliopistoonkaan kovin suoraviivainen tarina ole. Tie kasvatustieteen tohtoriksi on ollut pitkä ja kaartanut teatterin kautta.

Teatterin tekeminen vei mennessään Porin teatterinuorissa aloittaneen 11-vuotiaan tytön, ja kun koululäksyt eivät murrosiän säpinöissä kauheasti kiinnostaneet, Virpi päätyi kymppiluokalle korottamaan päästötodistuksensa numeroita. Keskiarvo kohosi, mutta työläisperheessä ei lukioon meno vielä 1980-luvulla ollut kaikille mahdollista, eikä Virpillekään itsestään selvää: hän meni ammattikouluun ja valmistui pukuompelijaksi. Koulun jälkeen puoli vuotta kului ompelijana porilaisessa vaatetehtaassa. Halu päästä teatteriin oli kuitenkin kova ja pian Virpi lähti Porista Joensuuhun, Niittylahden kansanopistoon näyttelijäntyön linjalle:

– Sille tielle jäin, koskaan en palannut Poriin. Joensuusta lähdettiin porukalla ja hypättiin junasta Tampereella. Haluttiin isoon maailmaan! Tampereella oli Ylioppilasteatteri ja yliopistolla Näty, missä olisi mahdollisuus opiskella näyttelijäksi. Talsittiin saman tien Ylioppilasteatteriin ja minäkin pääsin näyttämölle melkein heti, kun olin ensin ajanut yhden näytelmän valot ja hommannut esitykseen puvut ja tarpeiston.

Asuttiin omakotitalokommuunissa Härmälässä, tein pukuja Ylioppilasteatterissa ja näyttelin. Pari kertaa hain Nätyyn, mutta en päässyt.

Opiskelu teatterin piirissä kiinnosti kuitenkin yhä. Kaarina Hazard neuvoi pyrkimisessä Tampereen yliopistoon teatterin ja draaman tutkimuksen ylimääräiseksi opiskelijaksi, mihin ei ylioppilastodistusta tarvittu. Virpi osoitti raadille taiteelliset ansionsa teatteritöillään, jotka katsottiin kelvollisiksi ja hän pääsi sisään. Oli vuosi 1990.

Virallisen opiskelijan paikan saamiseksi piti ensimmäisenä vuonna suorittaa appro.

Heti alkuun piti tutustua filosofian perusteisiin:

– Se oli vaikeaa. En ymmärtänyt yhtään mitään! Termit olivat vieraita ja kaikki tuntui käsittämättömältä. Reputin ensimmäisen tentin ja reputin toisen. Ostin sanelukoneen ja luin tekstejä nauhalle, kunnes kolmannella kerralla selvisin tentistä. Appro tuli suoritettua ja opinnot alkoivat sujua. Graduni (”Olisi pitänyt olla jämäkän mukava ja mukavan jämäkkä) tein vuonna 2008 tein teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoiden ryhmätilanteiden hallinnasta ja toimintamalleista.”

Sellainen kouluttaja Virpistäkin tuli, mukavan jämäkkä. Teatterista oli tarttunut mukaan selkeä ja ilmeikäs puheilmaisu ja luonteva esiintymiskyky. Rohkeus ja kyky itsenäiseen ajatteluun voimistuivat opintojen myötä ja opiskelu toi tervettä itsevarmuutta. Pohjatyö oli tehty.

* *

thumbnail Virpi Valtonen ja Vilma KT 4166

Virpi Valtonen ja tyttärensä Vilma väitöstilaisuuden jälkeen.

2000-luvun alussa Virpi oli ehtinyt perustaa perheen ja saanut kaksi lasta, Vilin ja Vilman. Avioeron jälkeen elämässä seurasivat vuodet kouluttajana ja eri ammattikorkeakoulujen opettajana, lapset kasvoivat ja elämä oli mallillaan.

Mutta eihän tarina siihen pääty: jatko-opinnot alkoivat kiinnostaa ja niin Virpi päätyi tohtorikoulutettavaksi Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitokselle.

”Entä jos, syntyisi yhteinen ymmärrys siitä, että valtavien globaalien ongelmien nujertamisessa ei onnistuta pelkästään teknologian avulla, vaan lähtökohtana on jokaisen kansalaisen sitouttaminen tarkastelemaan omaa arvomaailmaansa ja suhtautumista ympäristöön ja sen ei-inhimillisiin asukkaisiin?”

Unescolle teettämässään raportissa Yhteiset maailmat -tutkijakollektiivi (Common Worlds Research Collective) on listannut seitsemänosaisen listan siitä, kuinka monilajisen kasvatuksen tulisi sisältyä kaikkeen koulutukseen vuonna 2050.

Mitä olisi monilajinen kasvatus? Millaisia käsityksiä filosofeilla ja tutkijoilla on suhteistamme eläimiin, eläinten tarpeista ja oikeuksista? Millaisia ristiriitoja ihmiskeskeinen ajattelutapa on aiheuttanut ja millaista ajattelu- ja toimintatapoja tarvitaan?

Virpi mietti seuraavat vuodet lukemansa aineiston perustalta omaa malliaan siitä, miten monilajinen ajattelutapa voitaisiin sisällyttää kasvatukseen ja koulutukseen niin, että se olisi osana kaikessa opetuksessa ja osattaisiin ottaa huomioon kaikissa toimissa, joihin ryhdytään.

Kanssakuljeskelua KT 7356

Virpi Valtosen väitöskirjan kansi.

Hänen tutkimuksensa on myös kannanotto monilajisen maailmasuhteen puolesta ja hahmotus siitä, mitä monilajinen kasvatus on.

– Se antaa opettajille työkaluja eläinsuhteiden uudelleen ymmärtämiseksi.

Kasvatus ei voi olla on olla erillinen saareke yhteiskunnan sisällä, vaan sen on osallistuttava siinä käytävään keskusteluun ja se on aina kulttuuriseen aikaan ja paikkaan sidottu. Minulla on se käsitys, että voimme kasvatustieteessä töniä asioita eteenpäin.

– Kiistanalaisin asia on ihmisen pudottaminen jalustalta. Mikä perustelee ihmisen erityisyyttä? Kaikki kiertyy kuitenkin lopuksi meihin ihmisiin, mutta en ole lähtenyt dystopiaan, jossa ihmistä ei ole. Meillä on vastuu ja meissä on kyky.

– Historia on kirjoitettu ihmishistoriaksi. Me ihmiset sorramme paitsi toisiamme, myös lajisorramme toisten lajien keskellä. Meidän tulee toimia kohti kaikkien eläinlajien itsearvoisuutta. Näen eläinsuhteen eettis- ja yhteiskuntapoliittisena asiana, en puoluepoliittisena. Ajattelen niin, ettemme voi siirtää ihmistä pois keskiöstä, mutta meidän tulee kutsua muut lajit sinne keskiöön.

* *

thumbnail Serri ja Rasperi KT

Kissat Rasperi ja Serri.

”Kuinka kissaa kerrotaan?” kysyy Virpi väitöskirjassaan.

Huhtikuussa 2021 kotiin ja mukaan tutkimukseen tassuttelivat eläinsuojeluyhdistykseltä Rasperi ja Serri. Kissoista tuli Virpin kanssakuljeskelijat, joiden kanssa eläen ja heitä tarkkailemalla ja tulkitsemalla hän testasi ajatuksiaan monilajisuudesta.

– Kissa on äärimmäisen ajankohtainen poliittisesti, sillä se elää kahdessa sosiaalisessa todellisuudessa; toisaalta se on lemmikki ja kumppani, joka elää yhdessä ihmisen kanssa, toisaalta liminaali, lainsuojaton eläin, jonka on pärjättävä luonnossa ilman ihmisen apua.

Tässä kohtaa Virpi varoittaa väärintulkinnoista:

– Tämä ei ole kuitenkaan kissatutkimus!

Kanssakuljeskelun käsite osoittautui paljon moninaisemmaksi ja rikkaammaksi kuin Virpi aluksi luuli.

– Ei koskaan tiedä miten arkinen oleminen tapahtuu. Ei ohiteta muita, vaan eettinen näkökulma ja suhde on se mikä määrittele kohtaamisen.

Kissojaan rakastavalle Virpille kaikki eläimet ovat tärkeitä. Monilajisen ajattelun piiriin on otettava mukaan kaikki eläinlajit, myös ne, joiden ajatteleminen ei aina ole yhtä mukavaa kuin pörröisten ja suloisten lemmikkien.

– Yhtä lailla meidän tulee oppia ymmärtämään ja hyväksymään mukaamme kanssakuljeskelijoiksi kaikki eläinlajit, myös ne, jotka kenties pelottavat ja herättävät ristiriitaisia tunteita, kuten vaikkapa rotat, käärmeet, hämähäkit ja sudet.

Voimme olla varmoja, ettei Virpin kanssakuljeskelu muiden lajien kanssa pääty tähän. Kirja on jo tekeillä, tutkimusapuraha-anomuksia jatkotutkimuksiin tekeillä, ja jotta monilajiseen kasvatukseen päästäisiin vuoteen 2050 mennessä, asiantuntevaa kouluttajaa varmasti tarvitaan.

Ydinkysymys, jonka Virpi meille esittää ja jota on aika pohtia jo nyt, on:

”Entä jos ideologinen arvomaailmamme muuttuisikin niin, että pystyisimme pitämään ”näpit irti” toisista lajeista? Näpit irti niin, että emme pyrkisi hallitsemaan ja käyttämään valtaa suhteessa toisiin lajeihin. Tämä koskisi kaikkia eläimiä, niin tuotanto-, lemmikki- kuin villieläimiäkin.

Kaikilla lajeilla olisi oikeudet elää lajityypillistä elämää. Mitä se aiheuttaisi meille ihmisille? Tuntisimmeko hallinnan tunteemme haurastuvan, vai voisimmeko vain olla, puuttumatta toisten lajien elämään?”

Lisää: Virpi Valtonen: Kanssakuljeskelua – Monilajisen kasvatuksen teoreettisia ja pedagogisia lähtökohtia (Helsingin yliopisto / Kasvatustieteellinen tiedekunta, 2022).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua