Samuli Putro Metson yleisön edessä. Kuva: Sari Harsu
KESKUSTELU | Samuli Putro, yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä, vieraili Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolla. Ennen musiikkiosuutta kirjastonhoitaja Mikko Salonen haastatteli häntä.
”Kilpailussa aina joku voittaa ja toinen häviää. Hetki tasapelitilanteessa on lyhyt.”
Sari Harsu, teksti
Zen Cafén laulajana tunnetuksi tullut Samuli Putro on julkaissut yhtyeen toiminnan lakkaamisen jälkeen jo kahdeksan sooloalbumia ja nyt myös omaelämäkerrallisen teoksen Elämäni miehet (2025; lue Ilkka Valpasvuon kirjoittama arvio täältä). Kirja kertoo miehistä, jotka ovat jättäneet jäljen artistin elämään.
Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston lauantaisessa (12.4.2025) haastattelussa muusikko kertoi hänellä olevan taipumusta häpeään. Erityisesti Putro pelkää, että aiheuttaa toiminnallaan häpeää jollekulle läheiselleen.
Myös kirjan julkaisun kohdalla Putroa jännitti, tuottaako se tätä epämukavaa tunnetta, mutta kirja otettiin vastaan hyvin. Ja toisaalta kirjailijan suojana on kirjan elämäkerrallisuudesta huolimatta sen teoksellisuus.
– Jo tekemisen aikana, valmiiksi tulemisen kohdassa ja varsinkin julkaisun kohdassa se irtoaa tekijästään. Se ei enää tunnu siltä, että se olisi henkilökohtainen, Putro kertoi kirjastonhoitaja Mikko Saloselle.
Sama pätee myös muusikon esiintymisiin. Esiintyjän rooli on hänelle ”yhden sortin haarniska”.
– Lavalla voi sanoa ja soittaa sellaisista asioista, jotka ovat hyvinkin paljastavia, hyvinkin intiimejä, hyvinkin noloja, mutta kun minulla on tämä esiintyjän haarniska, kukaan ei usko, että se on totta.
Putro kertoo, ettei ole kirjoittajana järjestelmällinen. Hän joutuu tuottamaan paljon tekstiä, koska iso osa karsiutuu pois julkaistavasta kokonaisuudesta.
– Olen työteliäs, mutta vähän holtiton.
Kaupungin turvallisuudesta
Kirjastossa kun ollaan, on hyvä puhua hetki myös kirjallisuudesta ja taiteilijan omasta kirjasuosikista. Sellaiseksi Putro mainitsee Olivia Laingin Yksinäisten kaupungin (2024; lue Mikko Saaren kirjoittama arvio täältä). Teos palautti Putrolle mieleen, että hän on aina pitänyt kaupungista ja yksin kaupungissa olemisesta.
Joskus yksin oleminen on tuntunut painostavalta eikä Putro ole oikein kestänyt kodin seinien hiljaisuutta. Mutta kirja muistutti, että hänen yksin asumiseensa on syynsä ja että hän myös viihtyy yksin.
– Siitä osa on ihan hölmöä teini-iän romantiikkaa, että kävelee tihkusateessa tyhjässä kaupungissa sunnuntaina. Se kuva näyttää tosi kivalta.
Hän kertoo, että kävellessä tulee usein ajateltua asioita. Samalla hän ohittaa liikkeitä, vastaan tulee ihmisiä ja vieressä kulkee autoja.
– Se on minulle hirveän turvallinen kokemus.
Miehen vastuusta
Samuli Putron havainnon mukaan kaikki hakevat hyväksyntää miehiltä, niin naiset kuin toiset miehetkin.
– Ja siinä on jotakin vinossa.
Putro uskoo, että miesten välille ei voi syntyä ystävyyttä ja lämpöä, jos heillä ei ole tasavertaisuuden kokemusta.
– Nokittelulla, kilpailulla ja statuksilla tasavertaisuuden kokemusta ei synny. Kilpailussa aina joku voittaa ja toinen häviää. Hetki tasapelitilanteessa on lyhyt.
Putron mielestä miesten tehtävänä olisi nähdä naiset ja ylipäänsä ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet heidän alapuolelleen perheessä, ammateissa ja yhteiskunnassa yleensä.
Lopuksi muusikko paljastaa vastauksena yleisökysymykseen, mistä Olet puolisoni nyt -kappale kertoo.
Tarina alkaa 1990-luvulta ja siitä, kun Putro ihastuu naiseen, josta kirjoittaa kappaleen Todella kaunis. Joidenkin käänteiden ja joidenkin vuosien jälkeen hänellä ja naisella alkaa parisuhde, joka aikanaan päättyy vastoin Putron tahtoa. Olet puolisoni nyt on kertomus siitä, miten suhteen Putron mielestä olisi pitänyt päättyä: että he elävät koko elämänsä yhdessä.
VIDEO: Samuli Putron esiintyminen taltioitiin ja simultaanitulkattiin viittomakielelle.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaksi miestä, sata ilmettä – Risto Korhonen ja Ville Majamaa elävät näyttämöllä hetkessä
TEATTERI | Tampereen Teatterin kaksikolla on yli 20 vuotta yhteistä näyttämöhistoriaa, kaksi samanaikaista esitystä kaksin ja loputon määrä keskinäistä luottamusta.
Stenari täyttää 60 vuotta – Kantrimuusikko on edelleen tien päällä ja meinaa jatkaa kiertolaiselämää
HENKILÖ | Tammikuun viimeisenä päivänä Marko ”Stenari” Stenström täyttää 60 vuotta. Syntymäpäivänään hän on kotona ja tarjoilee kakkukahveja, mutta muuten hän on tien päällä, eikä meinaa sitä ihan heti lopettaakaan.
Ohikiitäviä nuoruuden hetkiä – Roope Itälinna on Vuoden 2026 nuori taiteilija
KUVATAIDE | Roope Itälinna saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen – nyt poikkeuksellisesti Finlaysonin alueella.
Taru Kumara-Moisio kirjoitti ensimmäinen runokokoelmansa – Runot näyttävät lapsuuden varjot
HENKILÖ | Kirjailija Taru Kumara-Moisiolta julkaistiin joulukuussa runokirja Unissa raivoan isälle. Teos purkaa ylisukupolvista traumaa.




