HENKILÖ | Juttu voisi kertoa kenestä tahansa kulttuurintekijästä tai yrittäjästä. Maailma muuttuu nyt pysyvästi, eikä vielä tiedetä miten. Mikko Kannisella on bonuksena 140 ihmisen työyhteisö, johon hän ehti tutustua vain kuuden päivän ajan, ennen kuin rysähti.
Maaliskuun 6. päivänä Tampereen Teatteri esitteli iloisesti uuden johtajansa. Yliopistolehtori, tutkija, näyttelijä ja ohjaaja Mikko Kanninen viihdytti yleisöä kutsumalla itseään tet-harjoittelijaksi. Hän saisi rauhallisen lähdön unelmiensa työpaikkaan, kotikaupunkinsa rakkaaseen kulttuuritaloon, Suomen neljänneksi suurimpaan teatteriin. Vanha johtaja Reino Bragge siirtyisi virallisesti eläkkeelle vasta kesällä. Aikaa tutustumiseen ja perehtymiseen olisi elokuun alkuun.
Aika hiipui kuusi vuorokautta myöhemmin. Illalla oli vielä Notre Damen kellonsoittajan esitys, koska vasta yli 500 hengen tilaisuudet oli kielletty. Päänäyttämön täydeltä yleisöä oli 470, vaikka 50 perui tulonsa, mutta jonosta tuli heti 50 tilalle.
Aika loppui seuraavana päivänä. Kaikki esitykset on peruttu unelmien keväältä: Tampereen Teatterin jokainen näytös oli loppuunmyyty.
Jos teatterit viettäisivät nyt kesälomaa ja esitykset pyörisivät poikkeuksellisesti kesä-heinäkuussa, voisiko katastrofitaloutta pelastaa? Löytyykö yhteistyön voimaa vai romahtavatko ihmiset tai tappelevat keskenään? Voiko yt-neuvottelut olla kerrankin aidosti yhteistoimintaa sananmukaisesti?
Kulttuuritoimituksen Marita Salonen jutteli Mikko Kannisen kanssa hyytävässä säässä Tammerkosken rannalla. Anitta Vuorisola ikuisti tunnelmia hetki hetkeltä.
Annetaan Kannisen puhua. Kuule hänen äänessään lämpö ja hymy, kammottavasta tilanteesta huolimatta.
”Teatterin johtoryhmä kokoontuu nyt joka päivä. Tai osa siitä ja loput tulee mukaan etäyhteydellä. Tuolla yläkerrassa me istutaan isossa salissa, parin metrin päässä toisistamme. Paikka on monille tuttu, yleisölämpiö.
Millainen tunnelma siellä on? No, pohjalla on tietysti pettymys, kun ollaan niin sanotusti juuri onnistuttu teatterin kanssa. Kaikki liput koko keväälle on myyty. Oli myyty. Ihmisiä on jonossa esityksiin. Sitten se kaikki otetaan pois. Pelkästään se järkyttävän iso työ, mitä 140 ihmistä on tehnyt! Tuleehan siitä väsähtänyt olo. Että näin.
Koko tulevaisuus oli laskettu tämän kevään varaan. Kaikki, ihan kaikki menee uusiksi.”
”Mutta teatterilla ihmiset myös edelleen uskoo tulevaisuuteen. Miettii, miten tehdään taidetta ja miten saadaan työ taas jatkumaan. Kaikki on oikeastaan aika aktiivisia ja tekee ympäripyöreitä päiviä, vastaa viesteihin vaikka keskellä yötä. Kaikki on sillä tavalla taistelumoodissa.
Olen ollut mukana niin vähän aikaa, että ihmettelen todella, miten kunnioittavasti jokainen suhtautuu tilanteeseen ja tukee toisiaan. Kukaan ei romahda, ei saa raivareita, ei edes tiuski. Meidän talo nyt vaan on tämmönen, mulle vastataan kun ihmettelen. Teatterillahan on paljon ihmisiä, jotka tekee oikeita töitä, mutta nyt ei sekoile edes taiteilijat.
Olen nimittäin ollut joskus tiuskimisen ja selkäänpuukottamisen ilmapiireissä. Musta on oikeastaan hauska kohdata uusi työyhteisö vaikeuksissa. Tunnelma on hyvä, luova ja kannustava, vaikka voidaan sairastua, voi mennä työpaikka. Kukaan ei ota tätä tilannetta henkilökohtaisesti.
Voin vain kuvitella, mitä tämä porukka saa aikaiseksi hyvinä aikoina.”
”Onko meillä yhtään esityksiä tänä keväänä vai onko koko kevät todellakin peruttu? Siinä on kaksi täysin erilaista vaihtoehtoa talouden kannalta. Toisessa kassa näyttää aivan tyhjää, toisessa saadaan jotain pohjaa. Se on kuin yö ja päivä.
Meidän tilanne on hyvin erilainen kuin muilla isoilla teattereilla. Koko talous nojaa vahvasti lipunmyyntiin. Meillä on vain vähän valtion ja kaupungin tukea. Lisäksi ollaan volyymiltaan iso teatteri melko pienillä paikkamäärillä. Esitetään paljon ja tehdään kalliilla, meidän lavasteet ei koskaan näytä paperilta. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että toiminta on erityisen haavoittuvaa.
Kuinka isosta rahasta puhutaan koko kevään muutoksessa? On siinä seitsemän numeroa ja miinukset edessä. Freelancerit, tuntityöläiset, orkesterimuusikot… Ihan hirveää sekin, kaikki ne ihmiset, jotka ei ole meillä suoraan töissä, mutta leipä tulee välillisesti.
Nyt ei keskustella taiteellisesta linjasta vaan siitä, miten kaikki pystyvät ostamaan ruokaa ja maksamaan laskunsa ja lainansa.”
”Ihmiset on kuitenkin rahaa tärkeämpiä. Ensisijainen asia on nyt se, että yhteisö pysyy toimintakykyisenä. Yt-neuvottelut on kerrankin todellista yhteistoimintaa. Enemmänkin työpaja, todellinen workshop. Yhdessä ideoidaan keinoja, joita voi olla esimerkiksi kesälomien siirrot. Mutta voisiko kesällä olla esityksiä, kun osa on sitoutunut kesäteattereihin… En tiedä.
Alun perin piti alkaa suunnitella tulevaisuutta ja löytää uusia toimintatapoja ja yleisöjä ihan jo uuden teatterilain hengessä. Nythän ne uudet toimintatavat sitten tulevat nopeasti. Heh.
Rajat on taiteelle hyväksi, olen aina sanonut niin. Kun ruvetaan oikein miettimään, sehän on yksi luovuuden lähtökohta. Kyllähän ihmiset jossain Neuvostoliitossa tai Iranissa on joutuneet etsimään elokuvalle uusia ilmaisukeinoja, kun on pitänyt sanoa kiellettyjä asioita.
Rajoitteet ja katastrofit, siitä se taide lähtee. Joo. Vähempikin olisi riittänyt tässä kohtaa.”
”Se hetki, kun kaikki muuttui. Me oltiin teatterilla pienessä tuotannon huoneessa, varmaan 25 henkeä, kuunneltiin hallituksen ensimmäistä tiedotustilaisuutta 12 maaliskuuta. Oliko se todellakin viime torstaina, vain viikko sitten?
Joku laski nopeasti, että meillä on 470 paikkaa salissa. Lasketaanko muu henkilökunta kuin näyttelijät? Sitten alkaa teatterit soittelemaan toisilleen ja siitä se lähti vyörymään. Sinä iltana esitettiin vielä Notre Damen kellonsoittaja täydelle salille, 50 jätti tulematta ja 50 tuli tilalle heti jonosta.
Olihan se silti aivan mielettömän hienoa, miten ministerinaiset seisoi rivissä. Kaikki naisia! Ja pääministeri on 34-vuotias demarinainen, tamperelainen! Mun lapsuudessa niin televisiossa kuin viidensadan markan setelissä oli sama kuva, Kekkonen.”
”Harjoitukset on edelleen koko ajan jossain muodossa käynnissä. Riskiryhmät ei ole mukana eikä tietysti ne, joiden pitää olla lapsien takia kotona.
Vähätkin harjoitukset voi loppua nopeasti. Mietitään etäharjoitusmahdollisuuksia. Striimaustakin suunniteltiin, mutta ei niinkään voi tehdä – siihen tarvittaisiin liikaa ihmisiä.
Me ei lasketa sen varaan, että valtio pelastaa. Me tuijotetaan Excel-taulukoita ja ideoidaan. Kuunnellaan viranomaisia ja noudatetaan ohjeita, eihän muutakaan voi.”
”Ai missä tunnelmissa minä itse olen? Keskityn ajattelemaan tulevaisuutta. Miten pidän balanssin, että pystytään tulevaisuudessa tekemään taidetta ja sisältöjä. Miten saadaan uusille nuorille teatteritaiteilijoille työtä Suomen neljänneksi suurimpaan teatteriin.
Katson tosi pitkälle tulevaisuuteen ja etsin tasavertaisia työskentelymahdollisuuksia.
Olen jo siellä, missä tämä kaikki on ohi.”
Mikko Kanninen
Aloittaa Tampereen Teatterin teatterijohtajana ja toimitusjohtajana 1.8.2020.
Valmistunut Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta näyttelijäksi vuonna 1999 ja teatteritaiteen tohtoriksi vuonna 2012.
Pitkä työhistoria näyttelijänä ja ohjaajana.
Tampereen yliopiston näyttelijäntaiteen yliopistonlehtori ja taiteellinen tutkija vuodesta 2014.
Tampereen Teatterikesän taiteellinen johtaja vuosina 2011–2015.
Kaksi lasta, puoliso näyttelijä Elisa Piispanen.
Asuu vanhassa talossa Tampereen Petsamossa. Intohimoinen remontoija.
Ensimmäisen kerran Tampereen Teatterissa lapsena äidin kanssa. Näytelmä oli Piukat paikat.
