Kirsi Kunnas miehensä Jaakko Syrjän ja poikiensa Mikon ja Martin kanssa. Kuva: Wiki Commons
MUISTOKIRJOITUS | ”Kirsi Kunnas oli rohkea, lorutyyliä ja nonsenseä käyttävä nero, joka taikoi sanoilla sellaisia soinnillisia rytmejä, ettei niille voinut kuin antautua ihaillen”, Erkki Kiviniemi kirjoittaa.
Kirsi Kunnas (1924–2021) on poissa.
Hän on Suomen kansan rakastama lastenrunoilija. Hänen Tiitiäisensä, taikurinsa, siilinsä ja sammakkonsa ja perunakattilansa ovat ihastuttaneet monia sukupolvia.
Kirsi Kunnas oli rohkea, lorutyyliä ja nonsenseä käyttävä nero, joka taikoi sanoilla sellaisia soinnillisia rytmejä, ettei niille voinut kuin antautua ihaillen.
Hän oli kuitenkin myös merkittävä lyyrikko modernismin tullessa runouden eturintamaan erityisesti naiskirjailijoiden voimin syrjäyttämään koskenniemeläisen runomittapakon. Vuonna 1947 ilmestynyt esikoisteos Villiomenapuu kertoo jo nimellään runon vapauttamisen tahdosta.
Vielä harvempi tietää Kirsin voimakkaasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän oli lyömässä ratkaisevan nyrkin pöytään Tampereen Kauppahallintalon pelastamisessa purkutuomiolta.
On monia muitakin kertomuksia Kirsin tinkimättömien ja selväjärkisten perustelujen ratkaisevista vaikutuksista rakennusten purun ja ympäristön huononnushankkeiden vastustamisessa.
On hienoa, että hänelle ehdittiin perustaa Suomen Luonnonperintösäätiön nimikkometsä, Tiitiäisen metsä, Ylöjärvelle lähelle Kirsin ja hänen miehensä kirjailija Jaakko Syrjän pitkäaikaista kotia.
* *
Tunsin Kirsin viime vuosikymmeninä melko läheisesti. Kävimme puhelinkeskusteluja säännöllisesti korona-ajalla. Aina hän jaksoi puhua kirjallisuudesta, runon ja kulttuurin merkityksestä ihmiskunnalle.
Kirsi Kunnaan pitkä ja hyvä elämä on ainutlaatuista ja kunnioitettavaa.
Hänen hienosta lyriikastaan muistan erityisesti runon, jonka hän sanoi olevan mieleisiään. Se käsitteli kuolemaa:
”Vasta selkä valon muuria vasten
sen hetken terällä
joka elämän ja kuoleman
erottaa toisistaanolemme yksin vailla varjoa.
Silmät niin pimeät.
Näyt
ammuksina sisään räjähtävät.”(Kuun kuva meissä, 1980)
Erkki Kiviniemi
Kirsi Kunnas eli 96-vuotiaaksi. Kuva: Wiki Commons
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
