Sukupolvet toistensa äärellä – Kasevan Jouko Järvinen kohtaa Amurin musiikin

Amuri: Mikko Siltanen, Kalevi Suopursu, Anna Pesonen ja Sebastian Krühn. Kuva: Sami Sänpäkkilä

Hannu Linkola, teksti

Tamperelaisesta indiepop-yhtye Amurista on kirjoitettu harvoin mainitsematta Kasevaa. Esikuvan sävyjä on löydetty niin musiikin herkkyydestä, sanoitusten arkikuvista kuin 1970-lukulaisesta estetiikastakin. Amuri ei kuitenkaan jäljittele tai kopioi Kasevan tekemisiä yksi yhteen – yhtyeen jäsenten mukaan tämä ei olisi edes mahdollista. Pikemminkin Amurin taide on kokeilemista, kommunikointia ja viittaussuhteilla leikkimistä. Laulut kuljettavat kadonneiden vuosikymmenten jäljet tähän päivään ja rakentuvat rinnakkaistodellisuudeksi, josta käsin menneisyyden ja nykyisyyden voi nähdä hieman toisin.

Kyse on ilkamoinnista ja karnevalisoinnista, mutta myös syvällisestä tunnehistoriasta, jonka kautta yksi sukupolvi ottaa edellisen maailmaa haltuun.

Marraskuussa 2023 sukupolvet kohtasivat myös konkreettisesti, kun Metso-kirjastossa keskusteltiin Kasevan historiasta ja musiikista. Illan artistivieraana oli Amuri, jonka Kasevan alkuperäisjäsenet näkivät livenä ensimmäistä kertaa.

Hengenheimolaisuuden tunnistettuaan kasevalaiset kutsuivat Amurin lämmittelemään huhtikuussa alkaneen 50-vuotiskiertueensa avauskonserttia, ja talven kuluessa yhteistyö tiivistyi entisestään. Muutamien harjoitusten myötä Amurin kosketinsoittaja Anna Pesonen sekä puhaltajat Antti Hermaja ja Inari Ruonamaa päätyivät osaksi ”Suur-Kasevaa”, kahdeksanhenkistä kokoonpanoa, jolla Kaseva on soittanut valtaosan juhlavuotensa keikoista.

Kasevan juhlakiertueen kokoonpano: Inari Ruonamaa, Antti Hermaja, Jouko Järvinen, Tommi Kekoni, Nils Jokela, Matti Mikkonen, Anna Pesonen ja Ville Jokela. Kuva: Ari Uusinukari

Intensiivinen vuorovaikutus on tarjonnut kasevalaisille mahdollisuuden perehtyä uudella tavalla nuoremman soittajasukupolven musiikkiin. Ja sitä on tänä vuonna riittänyt. Amuri julkaisi toukokuussa neljännen levynsä (Kun mä kotoa lähdin), ja samoihin aikoihin yhtyeen toinen lauluntekijä, Kalevi Suopursu, sai valmiiksi neuvostotrubaduuri Bulat Okudžavan elämää luodanneen kirjasen levyliitteineen. Anna Pesonen on puolestaan toteuttanut Soiva muistomerkki -äänitaideteoksen, jossa hän on säveltänyt äänimuistomerkit kymmenelle tamperelaiselle kohteelle. Lisäksi Pesosen ja Ruonamaan Samanna-yhtye on julkaisemassa 13.9. neljännen levynsä, Mittasuhteet, jota se pohjusti keväisellä Pimeä yö -singlellään.

Kaikki nämä teokset pelaavat tavalla tai toisella menneisyyteen liittyvillä teemoilla, paikoin Tampereen historiaan kiinnittyen. Millaisia maisemia ne siis avaavat ihmisille, jotka ovat paitsi innoittaneet uutukaisia esimerkillään myös eläneet teosten luotaamien aikojen keskellä?

Kulttuuritoimitus istutti Kasevaan loppuvuonna 1974 liittyneen basisti Jouko Järvisen kappaleiden äärelle ja kysyi yksinkertaisen kysymyksen: Miltä kuulostaa? Hyvältä, kuulemma. Kasevaltakin. Mutta myös paljolta muulta.

Käännetään siis viittaus- ja vertaussuhteita kierros eteenpäin ja annetaan Joken analysoida kuulemaansa.

* *

Amuri: Näsinneula

(levyltä Kun mä kotoa lähdin, Helmi Levyt 2024)

Mikä: Amurin tuoreen albumin toinen single, huhtikuussa 2024 julkaistu Näsinneula, rakentaa pienestä anekdootista seitsenminuuttisen monumentin. Kun näkötornia alettiin pystyttää, ennusti tuolloin julkisuudessa paistatellut selvänäkijä Aino Kassinen rakennelman kaatuvan vuoden sisällä. Toisin kuin torni, ennustus ei kestänyt aikaa, mutta Amurin basisti-laulaja Mikko Siltasen käsittelyssä Kassisen väittämä lavenee aikalaisanekdoottia suuremmaksi. Sen kautta syntyy jännite suuruudenhullujen ajatusten, itsensä vangeiksi jäävien julistusten sekä ajan ja tilan mittakaavat uusiksi määrittävien monumenttien välille.

Ja kukapa tietää, ehkä Kassinen saa vielä viimeisen sanan. Aika syö vahvimmankin rakennelman, eikä mikään ole ikuista. Romahdusta odotellessa todistusvoimaisimman lausunnon antaa kuitenkin aikakausimyyttien läpi tarkkasilmäisesti katsova Amuri.

Jokke Järvinen: – Kun kuulin Amurin Näsinneulan ensimmäistä kertaa, se toi heti mieleeni Kasevan kappaleet. Esimerkiksi Tiedät kai [1974] menee samoilla soinnuilla, kuten Silloin kun [1974] ja Pulsakin [1974]. Täytyy siis sanoa, että hyvin ovat Mikko ja Kalevi Kasevan ja Karisman [Asko Raivion lyhytaikaisen sooloyhtyeen] kuunnelleet. Amurin tunnelma on ”kasevamainen”, vaikka soundi ja soittotyyli ovat aivan erilaiset. Joissakin kappaleissa Kalevi Suopursun laulusoundista tulee vahvasti mieleen Asko.

– Näsinneulan sävy on gospelmainen; varsinkin pitkä loppu naiskuoroineen antaa sen vaikutelman. Lisäksi Annan välisoitto on mainion jazzahtava. Uskon, että Näsinneulasta voisi tulla jonkinasteinen korvamato, jos se saisi radiosoittoa.

– Kasevakin oli vähällä laulaa Aino Kassisesta. Syksyn (1976) alkuperäisessä tekstissä mainittiin, että ”Kassinen vois sanoa sen”. Kassinen kuitenkin poistettiin, kun epäilimme, ettei kukaan tiedä mikä tai kuka Aino Kassinen oli. Hänen tilalleen vaihdettiin Salminen.

Tunnistatko Amurin kappaleesta sen aikakauden, jolloin Näsinneulaa rakennettiin?

– Muistan hyvin, kuinka Näsinneula nousi päivä päivältä pikkuisen. Olin juuri päässyt armeijasta ja saanut ensimmäisen työpaikkani. Ajoin aamuisin kaupungin läpi, ja joka aamu näki selvästi, kuinka liukuvalu oli kasvattanut tornia.

– Vuonna 1977 saimme katsoa tornia toisesta suunnasta. Hymy-lehti halusi valokuvata Kasevan Näsinneulan laella, koska olimme silloin uramme huipulla. Kiipesimme Näsinneulan ylimmän osan katolle ulkoseinän tikkaita pitkin. Soittimet olivat selässä kuin aseet.

– Ei pelottanut, että torni kaatuu, mutta pelotti, että putoamme. Jos olisi ote livennyt, olisin pudonnut ensin peltikatolle ja siitä maahan. Kyllä sydän hakkasi loppupäivän.

* *

Kalevi Suopursu: Laulu Mozartista

(levyltä Paperisotilas – neuvostorunoilija ja -pasifisti Bulat Okudžavan elämäkerta / Kalevi Suopursu esittää Bulat Okudzavan lauluja, omakustanne / Helmi Levyt, 2024)

Mikä: Samoihin aikoihin Amurin uuden levyn kanssa ilmestyi Kalevi Suopursun laatima elämäkerta neuvostoliittolaisesta trubaduurista, Bulat Okudžavasta. Vertaisherkkyydellä kirjoitetun kirjasen sanomaa vahvistaa levyllinen Okudžavan musiikkia Suopursun esittämänä. Tulkinnoista välittyy syvän henkilökohtainen sidos paitsi itse kappaleisiin myös niiden pasifistiseen maailmankatsomukseen, joka teki Okudžavasta Neuvostoliitossa sekä ristiriitaisen että rakastetun taiteilijan. Teemoiltaan surullisenkin ajankohtaisia lauluja reunustavat hienopiirteiset sovitukset, joissa Suopursua säestävät Anna Pesonen pianolla ja Merimaija Aalto viululla.

Yksi mukaan valikoituneista kappaleista on Laulu Mozartista, jonka Suopursu arvioi olevan Okudžavan lyyrinen omakuva. Siinä musiikki ylittää poliittiset muurit, jopa elämän ja kuoleman välisen rajan. Näin ymmärrettynä taide tuo kuulijalle lohtua aikakaudesta ja olosuhteista riippumatta. Ja soittaja soittaa, koska tietää, kuinka tärkeää tuon lohdun välittäminen on.

Jokke Järvinen: – Bulat Okudžava on meikäläiselle aivan outo ja uusi tuttavuus. Neuvostoliittolainen taidemusiikki ei ole oikein kiinnostanut. Uskon kyllä, että Okudžava on tehnyt hienoja rauhanlauluja, mutta Suomessa hän on aika tuntematon.

– Tomi Leppänen [eli Kalevi Suopursu] esittää sinänsä hienosti näitä kappaleita, vieläpä venäjäksi. Hän on tässä roolissa aivan eri persoona kuin Kalevi Suopursuna Amurissa. Näissä biiseissä Tomin ääni soi vahvasti ja persoonallisesti, kun hän laulaa matalammalta, enemmän omalta äänialueeltaan. Varsinkin a-molli on hyvä alue Tomille.

Kaseva ei ollut erityisen poliittinen yhtye, mutta joistakin kappaleistanne löytyy myös yhteiskunnallisia viestejä. Niistä tärkein taisi olla rauhan ja kaiken inhimillisen puolustaminen. Olitteko pohjimmiltanne samalla asialla kuin Okudžava?

– Kaseva tosiaan lauloi myös rauhasta, esimerkiksi kappaleissa Vanha mies [1974] ja Et voi jäädä nukkumaan [1976] sivutaan rauhan asiaa. Okudžavan sanoituksista en voi kuitenkaan sanoa oikein mitään, kun en ymmärrä venäjää.

– Kasevassa ei koskaan sen paremmin puhuttu politiikasta. Keskustelimme kyllä maailman ja kotimaan asioista, mutta keskustelu oli ihan yleisellä tasolla. Kauhistelimme maailman tapahtumia; sotia ja nälänhätiä.

– Minkään äärilaidan kannattajia ei Kasevassa ole ollut. Jos pannaan kaikkien kasevalaisten poliittiset mielipiteet maalipurkkiin ja sekoitetaan, niin tulos voisi olla ”vihertävä luomu-Kaseva”.

* *

Samanna: Pimeä yö

(levyltä Mittasuhteet, Humu / Hillotehdas, 2024)

Mikä: Neljättä levyään valmisteleva Samanna on Anna Pesosen soolomateriaalin ympärille rakentunut yhtye, jossa soittavat Pesosen ja Inari Ruonamaan ohella Amurin rumpali Sebastian Krühn sekä esimerkiksi Black Motorissa puhaltanut saksofonisti Sami Sippola. Nelikon musiikin voinee sijoittaa väljästi jonnekin popin ja jazzin avaraan rajamaastoon, mutta painotuksensa ja merkityksensä sointi saa Pesosen persoonallisesta tulkinnasta sekä hetkellisiä havaintoja absurdistikin sävyttävistä sanoituksista.

Keväällä julkaistu Pimeä yö -single yllättää – ja toisaalta ei yllätä – iskelmällisyydellään. Monen muun Samanna-kappaleen tavoin se ankkuroituu tuskin havaittavaan tuokioon, joka on täynnä syventymisen arvoisia yksityiskohtia. Sanat ja irtonaisen napakka sointi kertovat, että pieninkin tunne kudostuu koko ajan kiinni kaikkeen ympärillä olevaan, jopa Linnunrataan. Avaruuden sylissä on hyvä olla.

Jokke Järvinen: – Samannan musiikkia on vaikea asettaa mihinkään kategoriaan. Siinä on vaikutteita jazzista ja soulista, ehkä myös viihdemusiikista. Voi sanoa, että Annalla on persoonallinen, ihan oma tapansa tehdä musaa. Ja bändissä on neljä taitavaa muusikkoa.

– Pimeä yö on ehkä Annan ”kaupallisin” biisi. Annan säveltämä bassoriffi sopii hyvin melodiaan, ja Inari Ruonamaa soittaa bassoa jazzahtavaan tyyliinsä svengaavasti. Hyvä biisi, hyvät sanat – ja singlen kantena on aivan loistava kappaleeseen liittyvä maalaus.

– Pimeä yö -kappaleen myötä voi tutustua laajemminkin moderniin pop-jazziin, mutta Samannalla on paljon muunkinlaisia kappaleita. Esimerkiksi [vuonna 2021 julkaistu] Etsit minua on hyvin omaperäinen kappale, jota on aika vaikea ”ottaa omaksi”. Yksi oma suosikkini on Sinisellä sametilla (2022). Siinä Inarin basso kulkee hienosti ja Annan sähköpiano on hyvä.

Ennen Kasevaa kiersit Suomea monen iskelmälaulajan (esim. Sammy Babitzinin, Markuksen ja Kristina Hautalan) taustayhtyeissä. Löydätkö Samannan musiikista samoja sävyjä kuin tuolloisista ohjelmistoistanne?

– Kun kuulin Pimeän yön ensimmäistä kertaa, säpsähdin Annan laulusoundia. Palasin 55 vuoden takaisiin muistoihin. Annan lauluääni ja -tyyli ovat täysin samat kuin Kristiina Hautalalla, jonka bändissä soitin reilun kahden vuoden ajan. Jopa Annan persoonallinen ”ärrä” särähtää samalla tavalla kuin Kristiinalla. Muusikoiden habitus ja karismakin ovat yhteneväiset.

– Annan soitosta tulee vastaavasti mieleen nuoren Pedro Hietasen herkkä ja tyylikkään jazzahtava soittotyyli. Tutustuin Pedroon vuonna 1967, kun hän tuli nahkatakki päällä ja haitari selässä asemalle ja lähti siitä suoraan treeneihin kanssamme. Soitimme silloin Unto Satorannan kanssa. Pedro oli vasta 17-vuotias, mutta jo huipputekijä.

* *

Anna Pesonen: Tappara

(teoksesta Soiva muistomerkki, Tampere Levyt, 2024)

Mikä: Muistoja voi välittää muutoinkin kuin sanoin. Soiva muistomerkki -teossarjassaan Anna Pesonen on säveltänyt tamperelaisilta keräämiään tarinoita monimuotoisesti mielikuvavirroiksi, jotka hän on ankkuroinut QR-koodein maisemaan. Koodeja löytyy muun muassa Särkänniemen huvipuistosta, Näsinpuistosta, Mältinrannalta, Laukontorin satamasta ja Keskustorilta, ja niistä jokainen avaa säveltien näissä paikoissa syntyneisiin muistoihin.

Teossarja ottaa myös kantaa. Julkinen muistaminen sidotaan usein kohtalonhetkiin ja mahtihenkilöihin, jolloin siitä tulee paitsi poliittista myös ulossulkevaa. Vastavetona soivat muistomerkit tarkastelevat kaupunkitilaa ja sen historiaa arjen, tavallisuuden sekä ilon kautta: rakastumisina, spontaaneina tekoina, kohtaamisina ja voitokkaina jääkiekko-otteluina.

Nimekkään, Pesosen muiden projektien kanssa risteävän työryhmän kanssa toteutettuja teoksia voi kuunnella myös suoratoistona, ilman välitöntä paikkasidosta. Silloin ne vetoavat suoraan intuitioon ja tunteisiin; kaikkeen siihen minkä ihmiset jakavat sanojen tuolla puolen.

Jokke Järvinen: – Kun ensimmäisen kerran kuulin nämä Soiva muistomerkki -biisit, kuuntelin ne heti pariin kertaan uudestaan. Todella vaikuttavia ja hienoja kappaleita. Muutamalla soittimella on saatu aikaan hieno tunnelma. Tällaisten kappaleiden säveltäminen ja sovittaminen vaatii mielikuvitusta, älyä ja rohkeutta.

– Suurimman vaikutuksen teki Sielunkumppanille-kappale. Hieno biisi, jossa sävelkulku vaihtelee ovelasti: välillä mennään duurissa ja välillä mollissa. Sävellyksessä on kaihoa ja kaipuuta johonkin, ehkä johonkin tavoittamattomaan. Tunnelma on rauhoittava ja saa pohtimaan syviä ajatuksia. Sävellys sopisi taustamusiikiksi luontofilmiinkin. Myös toteutus on hieno: puhaltajat Antti Hermaja ja Antti Kuusela luovat hyvän tunnelman. Laulettuna tämä kappale ei varmaan toimisi, tai ainakin minun on vaikea kuvitella tähän sanoja. Niitä ei tarvita.

– Taidenäyttelyn avajaisissa on toinen kaipaava ja kaihoista tunnelmabiisi. Soittimien sovitukset ovat mestarilliset, samoin soitinten valinta: flyygeli, kontrabasso ja sello. Voiko tällaiselle tunnelmalle olla parempaa valikoimaa! Osoittaa mielestäni aivan mestarillista tyylitajua tehdä näin hienot sovituksen näille ”alakerran” soittimille. Mitä musiikkityyliä tämä on – onko jazzia vai kamarimusiikkia? Rauhoittavaa musiikkia tämä ainakin on.

– Avantouinnin jälkeen on eräänlaista kevytjazzia, josta tunnistaa hyvin Annan sävelkielen. Siinä konkarisoittaja Safka Pekkonen pistää haitarilla parastaan. Myös Juho Kanervon kontrabasso on mainio. Tämäkin kappale voisi toimia jossain filmissä taustamusiikkina.

– Tappara-kappaleessa onkin sitten vähän isompi kokoonpano soittamassa. Alussa melodian intervallit liikkuvat reippaasti ylös ja alas, kuten Tapparan voitot ja häviöt. Biisissä on jotain ”voitonmarssin” piirteitä. Myös maalilaulun ja voittofanfaarin piirteitä tulee esiin. Varmasti Liigan voittopelistä jää tällaiset fiilikset.

Kasevalaisten laajaan tuttavapiiriin on kuulunut useita tamperelaisia kiekkolegendoja, ja yhtyeen jäseniä on voinut nähdä satunnaisesti Hakametsän katsomossa. Tapparan entinen pyhättö liittyy historiaanne myös toisella tavalla. Mikko Jokelan ja Asko Raivion ensimmäinen yhtye, The End, soitti siellä vuonna 1966 yhden harvoista konserteistaan, ja jäähallissa järjestetyt tanssi-illat olivat sinullekin tuttuja. Mutta millainen on sinun suhteesi jääkiekkoon? Ilves vai Tappara?

– Jääkiekko liittyy nuoruuden kokemuksiin ja muistoihin liittyy siten, että pelasin Ilveksen kaupunginosajoukkueessa C-junioreihin asti. Kyvyt eivät riittäneet pidemmälle.

– Hakametsän kaukaloon pääsin siis vain soittajana, kun hallissa pidettiin 1960-luvun puolivälissä sen aikaisia megabileitä. Tauno Suojasen Viihdeohjelma palkkasi esiintyjiksi kotimaisia ja ulkomaisia huippuja. Esiintyjinä olivat muun muassa The Swinging Blue Jeans ja The Tremeloes Englannista ja Los Bravos Espanjasta. Ruotsista kävivät esiintymässä Jan Rohde ja The Adventurers sekä Lenne and The Lee Kings. Bileet kestivät kellon ympäri, klo 18:sta aamukuuteen. Juhlaväkeä oli paikalla useita tuhansia.

– Soitin näissä tansseissa muutaman kerran The Five Secrets -yhtyeen kanssa. Kitaristina meillä oli [Kasevan alkuperäinen kitaristi] Tapio Rauma, joka oli jo tuolloin yksi Tampereen parhaista soittajista ja laulajista.

* *

Jokke Järvinen ja Matti Mikkonen Tavara-asemalla huhtikuussa 2024. Taustalla Antti Hermaja. Kuva: Ari Uusinukari

Tänä vuonna Kaseva on ollut paitsi muistojen lähde myös mitä ajankohtaisin yhtye. Olette soittaneet isolla kokoonpanolla jo kolmisenkymmentä keikkaa, ja syksyllä luvassa on toinen mokoma. Keikkojen poikima palaute on ollut järjestään positiivista.

Kasevan nykyisen jäsenistön ikähaitari on ollut jo valmiiksi leveä, ja Pesosen sekä puhaltajien myötä keski-ikä on sen kuin laskenut. Millainen vuorovaikutus välillenne on syntynyt? Hahmottuvatko sukupolvien rajat keikoillanne vai häivyttääkö musiikki ne olemattomiin?

– Meillä on tosiaan ollut 50-vuotisjuhlakiertueella mukana laajennettu Kaseva: Annan, Inarin ja Antin lisäksi lavalla on ollut perkussionistina rumpali-Nipan [Jokela] poika Ville.

– Yhteistyö on toiminut erinomaisesti. Annan ja Inarin myötä olemme tutustuneet Amurin ja Samannan musiikkiin, ja nuoret taitavat soittajat ovat tuoneet uutta potkua ja innostusta. Tuntuu, että nuorten taito ja energia ovat tarttuneet myös meihin ”vanhoihin” kasevalaisiin. Keikoilla on ollut aivan loistava tunnelma, ja soitto on sujunut paremmin kuin hyvin. Myös yleisö on ottanut Kasevan omakseen. Lähes kaikki konsertit on soitettu täysille saleille, ja joitain loppuvuodenkin keikkoja on jo myyty loppuun.

– Kun juhlavuosi päättyy, on vaikeaa luopua lisäsoittajista. Heistä on tullut ihan oikeasti Kasevan jäseniä ja he ovat integroituneet bändiin täydellisesti. Voi olla, että he ovat ensi vuonnakin mukana, ainakin joillain isommilla keikoilla. Tunnelma on ollut niin hieno, että toivon sen jatkuvan vastaisuudessakin.

* *

Kaseva syksyllä 2024

• 16.8.2024 Jämsä, Himos Areena
• 17.8.2024 Tampere, Pyynikin Kesäteatteri [loppuunmyyty]
• 24.8.2024 Pori, Rakastajat-teatteri
• 14.9.2024 Pihtipudas, Kolima live
• 21.9.2024 Jyväskylä, Ilokivi [loppuunmyyty]
• 27.9.2024 Turku, Logomo
• 4.10.2024 Lahti, Finlandia klubi
• 5.10.2024 Hyvinkää, Hyvinkää-sali
• 11.10.2024 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
• 12.10.2024 Kuusankoski-Kouvola, Pato Klubin Areena
• 13.10.2024 Helsinki, Aleksanterin teatteri
• 18.10.2024 Karkkila, Karkkilasali
• 19.10.2024 Tuusula, Krapin paja
• 9.11.2024 Imatra, Kulttuuritalo Virta
• 15.11.2024 Kuhmo, Kuhmo-talo
• 16.11.2024 Kalajoki, Virta-sali
• 17.11.2024 Tampere, Tampere-talo
• 22.11.2024 Oulu, Kantakrouvi
• 23.11.2024 Kurikka, Kurikan kampus
• 29.11.2024 Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
• 30.11.2024 Espoo, Tapiolassali
• 5.12.2024 Huittinen, Risto Ryti-sali

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua