Säveltämisessä ei voi olla perfektionisti, muistuttaa säveltäjä Maija Hynninen

Säveltäjä Maija Hynninen. Kuva: Sakari Röyskö

Kikka Holmberg, teksti

TampereRaw’n ja Tampere-talon yhteistyönä toteuttaman Ajan ääni -konserttisarjan (lue lisää tästä) avaava Pathways-konsertti (19.11.2025) esittelee säveltäjä Maija Hynnisen tuotantoa. Konsertin teemana on luonto ja yksinäisyys, ja siinä kuultavat teokset käsittelevät ekologista kestävyyttä ja ihmisen osaa luonnon kiertokulussa.

Maija Hynninen on tämän hetken puhutuimpia suomalaisia nykysäveltäjiä maailmalla.

– Haluan aktiivisesti tuoda Suomeen niitä kappaleita, jotka on sävelletty ja soitettu ulkomailla. Siihen TampeRaw’n konsertti antaa mahdollisuuden. On hienoa, että Tampere-talo on kiinnostunut ja sitoutunut tekemään nykymusiikkia. Se on tärkeää myös meille säveltäjille, Hynninen iloitsee.

Konsertissa kuullaan kantaesityksenä pianokonsertto Pathways, jonka solistina soittaa pianotaiteilija Anna Kuvaja. Lisäksi konsertin ohjelmassa on pienimuotoisempia teoksia, joita Suomessa ei ole aiemmin esitetty.

– Siellä on viulusoolo ja huilusoolo sekä kontrabassoklarinetille ja elektroniikalle tekemäni teos, jonka sävelsin covidin aikaan. Silloin ei ollut yhtään varmaa, koska se esitetään, ja kantaesitys kuultiinkin vasta viime vuoden marraskuussa Huddersfield Contemporary Music -festarilla Englannissa.

Konsertissa kuullaan myös kaksi akusmaattista miniatyyria, jotka on aikaisemmin kuultu Avanti!n Suvisoitossa ulkoinstallaatioteoksina.

Pianokonserttoaan Hynninen luonnehtii sointikokemukseksi. Teoksessa on kolme osaa: kaksi nopeaa ääriosaa (Through Air, Ground) ja hidas keskiosa (Through Water).

– Muotoratkaisuiltaan konsertto on siis klassinen, mutta sen sointimaailma on ajoin hälyisää ja siinä on sellaisia harmonioita, jotka eivät ole ihan tuttuja, Hynninen kuvailee.

* *

Maija Hynnisen oma instrumentti on viulu.

– Vaikka suurin unelmani oli soittaa viulua, säveltäminen antoi tilan ilmaisulle, kertoo Norjan musiikkikorkeakoulusta viulu pääaineenaan musiikin kandidaatiksi valmistunut Hynninen.

– Tulkinta on aina ollut minun juttuni, ja heittäytyminen musiikkiin. Klassista musiikkia tulkitessa pitää olla hyvin tarkka. Nykymusiikki sallii toisenlaisen lähestymisen.

Opiskellessaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa Hynninen tarttui opiskelijoille tarjottuun mahdollisuuteen käydä Harri Vuoren sävellystunneilla.

– Minusta oli hirveän pelottavaa opiskella sävellystä, koska olin aina ajatellut se on olevan jotain tosi hienoa. Se on kuitenkin tavallaan käsityön opiskelemista. Kun Harri oli hyvin kannustava, rupesin säveltelemään. Säveltäminen tuntui vapauttavalta ja minulla oli paljon ideoita. Kuulin mielessäni paljon asioita ja tuntui, että musiikkia vain pulppusi, Hynninen muistelee.

Kandintutkintonsa jälkeen Hynninen aloitti sävellysopinnot Paavo Heinisen oppilaana Sibelius-Akatemiassa.

– Olin harjoitellut viulunsoittoa hyvin askeettisesti – kaikki tekniikkaharjoitukset, sormiharjoitukset, jousiharjoitukset ja kaikki – ja otin sellaisen näkökulman, että teen säveltämisessä ihan samalla lailla. Ja sehän tietenkin sopi Paavolle. Hän syötti harjoituksia ja minä tein niitä paljon ja sain sitä käsityötaitoa. Paavo antoi myös runsaasti vaihtoehtoja sille, miten sävellystä voi lähestyä. Että ei jää odottelemaan inspiraatiota, vaan voi vaikka piirrellä ja kirjoittaa, se on tullut sitä kautta vahvasti mukaan. Samoin olemassa olevan musiikin kuunteleminen ja analysoiminen, kirjojen lukeminen ja itsensä laaja-alainen sivistäminen on tärkeää.

Sibelius-Akatemian jälkeen Hynninen kävi IRCAMissa vuoden mittaisen elektroakustisen musiikin kurssin, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa muun muassa Franck Bedrossianin johdolla ja valmistui tohtoriksi Kalifornian yliopistosta, Berkeleystä.

– Pariisissa olin tekemisissä Kaija Saariahon kanssa, hän oli minulle kuin mentori. Kaija oli aina äärimmäisen positiivinen. Hän näki teosteni yhteyksiä johonkin isompaan ja auttoi minuakin ymmärtämään, mihin suuntaan niitä voisi viedä.

IRCAMiin Hynninen palaa lähitulevaisuudessa vuoden mittaisen tutkimusprojektin merkeissä.

* *

AILES-teoksen luonnoksia. Kuva: Maija Hynnisen arkisto

– Säveltämisessä ei voi olla perfektionisti, koska aina pitää tehdä valintoja, ja ne seuraavat valinnat perustuvat niille edellisille. Minun pitää luottaa valintoihini, Hynninen korostaa.

– Paavo Heinisellä oli tosi hyvä pointti tässä. Kun sanoin olevani sellaisessa kohdassa teosta, etten tiedä, mikä monista vaihtoehdoista on paras, hän sanoi, ettei minun tarvitsekaan tietää, vaan voin kokeilla niistä jotain ja toteuttaa sen vaihtoehdon. Jos se ei ole hyvä, voin aina palata ja valita jonkin toisen vaihtoehdon.

– Haluaisin pitää työni elävänä myös siinä, että kun kirjoitan nuotin, sen tulkintaan sisältyy muusikon vapaus tulkita. Silloin tulee mukaan myös se, että kaikilla on erilainen keho ja erilainen instrumentti ja tulkinnan lisäksi nämä fyysiset asiat vaikuttavat siihen, miltä sävel kuulostaa.

Yhteistyö esittävien muusikoiden kanssa onkin Hynniselle tärkeää.

– Pianokonsertonkin soolostemman kävin Annan kanssa läpi, jotta voin muunnella sitä sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei toimi.

Helsingin Juhlaviikoilla viime elokuussa kantaesityksensä saanutta Helios-urkukonserttoa säveltäessään Hynninen teki vuoden ajan tiivistä yhteistyötä urkutaiteilija Jan Lehtolan kanssa.

– Konsertossa mennään koko ajan sillä rajalla, että mikä on mahdollista soittimelle tai soittajalle, Hynninen luonnehtii.

Jos kyseessä on Hynniselle tuntemattomampi soitin, hänellä on tapana järjestää workshop muusikoiden kanssa.

– Tutustun soittimeen orkestrointikirjan tai videoiden avulla ja mietin, miten saisin tehtyä tietynkuuloisia asioita. Teen muistiinpanoja ja kirjoitan nuottiesimerkkejä ja nauhoitamme muusikoiden kanssa eri tekniikoita. Siinä on tilaa myös improvisoida ja sitä kautta voi tulla ilmi kaikenlaista kiinnostavaa, Hynninen kertoo.

Myös tekstit ja runot inspiroivat Hynnistä säveltämään.

– Kirjoitan aika paljon paperille, miltä jokin idea kuulostaa – esimerkiksi että johonkin kohtaan teosta haluaisin jotain tietyntyyppistä kimmeltävää ja lempeää. Yritän siis myös adjektiiveilla lähestyä teosta, ja tekstin kautta asiat sitten lähtevät eriytymään teokseen, kuvailee Hynninen sävellysprosessin vaiheita.

– Kuvien avulla puolestaan pystyy kehittelemään eri variaatioita, ja niiden järjestämisestä voi tulla iso osa teoksen kehittelystä. Kun minulla on kuvia, tekstejä ja pino paperia, rupean hahmottelemaan niitä aikajanalle. Siihen yleiskuvaan yritän hahmotella esimerkiksi tempovaihdokset. Kun lähestyy teosta kuvien ja tekstin kautta sen sijaan, että lähestyisi nuottien kautta, ei joudu niiden nuottien vangiksi. Kun hahmo on olemassa, lähden hahmottelemaan yksittäisten jaksojen ja kokonaisuuksien harmoniaa.
Harmonialla Hynninen viittaa pikemminkin sointiväriin ja sointiin kuin kontrapunktiseen harmoniaan.

* *

– Minulle on tullut sellainen traditio, että sävellän joka vuosi yhden biisin, jossa on instrumentti ja elektroniikka. Tänä vuonna se on urku-elektroniikkateos Voyager, johon muokkasin materiaalia urkukonsertosta ja tein elektroniikkaosuuden. Se kantaesitettiin Musica Novassa helmikuussa, kertoo Hynninen, joka usein on mukana esityksissä hoitamassa elektroniikkaosuuksia.

– Kuluvan vuoden kesäkuun alussa järjestetylle Hiljaisuus-festivaalille tein yhteistyössä sirkustaiteilja Aino Savolainen kanssa teoksen nimeltä Olotiloja. Tein siihen akusmaattisen, etukäteen studiossa sävelletyn osuuden sekä sellaisen, jossa poimittiin ääntä lattiasta. Aino teki kappaleeseen koreografian. Osa koreografiasta reagoi minun musiikkiini ja osa musiikista reagoi hänen koreografiaansa.

* *

”Kun kirjoitan nuotin, sen tulkintaan sisältyy muusikon vapaus tulkita”, Maija Hynninen sanoo. Kuva Maija Hynnisen arkisto

– Tässä vuodessa on ollut hirveästi kantaesityksiä, olisiko ollut jopa seitsemän, Hynninen ihmettelee.

Yksi kuitenkin puuttuu.

– Orkesteritilauksia en ole koskaan saanut. Yritän aktiivisesti saada sen väylän, että saisin säveltää isommille kokoonpanoille. Olen säveltänyt paljon esimerkiksi yhdelle instrumentille ja elektroniikalle ja minusta tuntuu, että ihmiset ajattelevat minun säveltävän vain elektroniikalle. Olen kuitenkin klassisesti pääasiassa akustisen musiikin säveltämiseen koulutettu säveltäjä, Hynninen muistuttaa.

– Tuntuu, että juuri nyt on vallalla sellainen suuntaus, että halutaan orkesterimateriaalin olevan sellaista, että se saadaan kasaan yksissä harjoituksissa. Esimerkiksi kuulin, että BBC:n orkesterissa – tokihan he kaikki ovat huippumuusikoita – on tällainen käytäntö, että orkesterimateriaali on saatava helposti kasaan. Se saa miettimään, voinko toteuttaa säveltäjyyttäni niin, että materiaalikitka on pieni, Hynninen pohtii.

– Kaikki, mitä olen tehnyt isommalle kokoonpanolle, on tehty niin, että on solisti, joka voi viedä teosta. Lähestyn siis orkesterille säveltämistä sitä kautta, että sävellän konserttoja tai musiikkia solistiyhtyekokoonpanoille. Usein proggikset ovat lähteneet hyvästä yhteistyöstä. Näen, että yhteistyö muusikoiden kanssa ja yhdessä kehitellyt projektit ovat jopa kaiken ydin. Se ei mielestäni ole yhtään huono lähestymistapa, Hynninen sanoo.

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on tukenut kirjoittajan työtä. Lue kaikki Kuukauden säveltäjä -sarjan jutut täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua