Riikka Palander. Kuva: Mikko Vattulainen
VIIKON RUNO | Riikka Palander on yksi neljästä Kulttuuritoimituksen Viikon runon toisen kauden runoilijasta. Palanderille runo on kirjoittamisen tärkein laji ja hänelle luontevin. Hän tekee myös proosaa.
”Runon kirjoittaminen on siivilöintiä. Kirjoitan paljon ja etsin sitten kiteytyksiä. Runo muodostuu pirstaleista.”
Päivi Vasara, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat
Riikka Palanderille runo on kirjoittamisen tärkein laji ja hänelle luontevin ilmaisun tapa. Hän kirjoittaa myös proosaa.
– Proosassa joudun tekemään enemmän töitä ennen kuin teksti alkaa tuntua omalta.
Palander vertaa runon kirjoittamista siivilöintiin; hän kirjoittaa paljon materiaalia, josta hän etsii kiteytyksiä.
Runo muodostuu pirstaleista. Kirjoitetusta raakamateriaalista voi löytyä yksittäisiä runoja tai säkeitä, joskus rytmi, tunnelma tai jopa yksittäinen sana, josta runo alkaa kehittyä. Hyvin harvoin runo syntyy kerralla valmiiksi. Useimmiten runon kirjoittaminen on tekstin yhdistelemistä ja kokoamista.
Eeva-Liisa Manner aina mainittu
Riikka Palander on yksi neljästä Viikon runon toisen kauden runoilijasta. Hänen uusin runokokoelmansa Poissaolon paino (Warelia, 2022) sai kiittävät arvostelut. Näissäkin kritiikeissä mainittiin Eeva-Liisa Manner.
– Lähes kaikissa teoksistani kirjoitetuissa kritiikeissä minua verrataan Manneriin. Toki Manner on minulle suunnannäyttäjä ja luen hänen tuotantoaan jatkuvasti. Olen kuitenkin velkaa myös Mirkka Rekolalle ja koen hänen runoutensa jopa itselleni läheisemmäksi kuin Mannerin. Tärkeitä esikuvia ovat myös Göstä Ågren ja Tomas Tranströmer.
Riikka Palanderilta ilmestyi elokuussa 2023 romaani Elefanttien aika. Palanderilla on puolen vuoden apurahakausi meneillään, joten kirjoittamisrauha on taattu. Parasta kirjoitusaikaa ovat aamut ja aamupäivät.
Riikka Palander Tampere-talossa joulukuussa 2022, kun Kulttuuritoimitus oli mukana Kirjafestareilla Viikon runo -teemalla. Kuva: Mikko Vattulainen
Uutta runoa ja uutta proosaa
Proosan ja runouden kirjoittamisessa on paljonkin eroja. Proosaa Palander kirjoittaa kerroksittain, mutta siinä korostuu vaiheittaisuus. Tekstimassan ollessa laaja kaikkiin osa-alueisiin ei voi keskittyä kerralla.
– Fokusoin vuoroin esimerkiksi henkilöhahmojen työstämiseen, jännitteen rakentumiseen tai leikkauksiin. Esikoisromaaniani kirjoittaessa kieli asettui kohdilleen loppuvaiheessa. Vasta, kun temaattinen taso oli ehjä, tavoitin romaanin kielen.
Riikka Palander on myös aloittanut uuden runokokoelman kirjoittamisen ja proosaakin on suunnitteilla. Näitä lajeja on hedelmällistä tehdä yhtä aikaa, koska voi hyödyntää toisesta ylijäävää materiaalia toisessa. Varsinkin proosasta jää usein jotain, mitä voi kehittää runoa kohti.
– Runoudessa kirjoitan kieltä omaksi. Arkinen kielen käyttö turruttaa ja sanojen merkitykset ja vivahteet häivyttyvät pois. Siinä mielessä runous on minulle palaamista takaisin merkitysten äärelle. Sitä kautta löytyy kielen avaruus.
Oriveden opiston kasvatti
Riikka Palander on kotoisin Keski-Suomesta, Leivonmäeltä. Kirjailijan ura oli hänellä mielessä jo varhain.
– 16-vuotiaana lähdin Oriveden opiston kirjoittajalukioon. Tapasin toisia kirjoittavia ihmisiä, joista monesta tuli minulle hyviä ystäviä. Ne vuodet olivat merkittäviä kirjoittamisen kannalta. Opisto oli minulle koti, se oli ennen kaikkea kirjoittavien ihmisten koti.
Palander kertoo, että uutinen Oriveden opiston toiminnan lopettamisesta vuonna 2018 oli järkytys.
– Monen vuoden ajan sen jälkeen näin unia, joissa harhailin opiston käytävillä ja pakkasin tavaroitani. Oriveden opiston loppuminen osui elämässäni sellaiseen siirtymävaiheeseen, että tämä uni kuvasi minulle laajemminkin vanhoista rakenteista luopumista.
Kirjoittajalukiossa Palander sai vanhan tuen luovalle työskentelylle ja pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Oriveden opiston jälkeen hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa, mistä hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Pääaine oli filosofia, ja pitkinä sivuaineina olivat elämänkatsomustieto ja sukupuolentutkimus.
Tampereelle Riikka Palander muutti alkukesästä vuonna 2021. Täällä hän on kirjailijantyön ohessa tehnyt pienimuotoista palkkatyötä Pirkkalaiskirjailijat ry:n sihteeri-rahastonhoitajan tehtävässä. Palander on myös Pirkkalaiskirjailijoiden hallituksen jäsen.
.
Riikka Palanderille runo on kirjoittamisen tärkein laji. Kuva: Mikko Vattulainen
Kustantajan etsintää
Esikoisrunokokoelman kustantajan etsintä oli monipolvista. Hän tarjosi 18-vuotiaana kokoelmaa WSOY:lle. Kustannustoimittaja kiinnostui tekstistä ja kutsui Palanderin käymään Helsinkiin. Kustannustoimittaja kehotti valikoimaan kokoelmasta muutamat parhaat runot, työstämään uutta ja palaamaan parin vuoden päästä asiaan. Niin Palander tekikin, mutta tavoitellessaan kustannustoimittajaa uuden kokoelman kanssa kävi ilmi, että tämä oli siirtynyt muualle. Palander jäi tyhjän päälle.
– Sen sijaan sain palautteen, että taitavaa tekstiä, mutta kuin suoraan 1960-luvulta. Emme voi ottaa teosta kustannusohjelmaan, sillä se ei kommunikoi nykyrunouden kanssa.
Panu Tuomi oli Sanansadon toimituskunnassa ja nosti Palanderin kokoelman esiin käsikirjoitusten joukosta. Näin Sanasato julkaisi Riikan esikoisen vuonna 2010.
Runojaan Riikka Palander on joskus esittänyt, mutta ei ole siitä enää innostunut.
– Esiintymiseltä vaaditaan tätä nykyä paljon. Niihin yhdistetään kuvaa ja musiikkia. En ole kiinnostunut sen tyyppisestä esiintymisestä. Itse kuuntelen mieluiten runoutta runoilijan itsensä lukemana ilman esityksellistä viritystä.
Runoilijoiden kaupunki
Tampereella on merkittävä määrä edesmenneitä ja nykyisiä runoilijoita. Tamperetta voi jossain mielessä sanoa runoilijoiden kaupungiksi.
– Tampereella on runoilijan hyvä elää. Kun menen Keskustorille, voin kompastua kivilaattaan, jossa on Eeva-Liisa Mannerin säkeitä. Se on todella elähdyttävää. Silloin tietää runoilijana olevansa oikeassa paikassa.
Tämän jutun kirjoittaja on saanut tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta vuonna 2022.
LUE LISÄÄ: Löydät kaikki Viikon runo -sarjaan liittyvät jutut täältä.
* *
Riikka Palander
- Tamperelainen runoilija. Syntynyt vuonna 1986 Leivonmäellä.
- Valmistunut Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan filosofia.
Runokokoelmat
- Maa muistaa matkustajan (Sanasato, 2010)
- Sininen punainen (Sanasato, 2011)
- Seeprakivi (Sanasato, 2015)
- Poissaolon paino (Warelia, 2022)
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
