Kari Aronpuro. Kuva: Jari Toivonen 

Päivi Vasara, teksti
Jari Toivonen, kuvat 

Kari Aronpuro on seurannut huvittuneena suomen kielen viimeisiä vaiheita. Tilanne on sananmukaisesti dadaistinen. 

– Fennomaanit olivat ruotsinkielisiä ja pakottivat lapsensa suomenkielisiksi. Nyt suomenkieliset vanhemmat pakottavat lapsensa englanninkielisiksi, Aronpuro naurahtaa. 

Vasta vaipoistaan päässeille suomalaisille lyödään käteen mobiililaite ja toivotetaan tervemenoa internetin maailmaan. Tuloksena on ihmeellistä englannilta vaikuttavaa mökellystä, jota ei ymmärrä edes toinen mökeltäjä. 

– Monet ottavat steppiä levelille. Voisi sitä käyttää suomen kieltä ja astua seuraavalle tasolle. Tyttäreni huomautti alle 10-vuotiaana minulle, että isä se on tulostin eikä mikään printteri, kun sanoin, että täytyy laittaa lisää paperia printteriin. 

– Hyvä uutinen on ne nuoret, jotka yrittävät keksiä lainatermeille suomalaisia vastineita. 

Samaa ennenkin 

Aronpuro kaivaa kotonaan esiin Pirkkalaiskirjailijat ry:n 60-vuotisjuhlateoksen Augustan tanssikenkä, jonka hän on osin toisten teksteistä värkkäillyt.  

Kirjassa on Hilja Haahdin hupaisa kertomus Naantalin ajoilta maisteri Hanssonin vankkumattomasta suomalaisuuden periaatteesta lasten kasvatuksessa. Hanssonin asuivat Kokkolassa ja olivat onnistuneet varjelemaan pikku-Hannun ruotsin kieleltä, mutta toki pikkupoika oli sitä korviinsa saanut. Naantalin kylpylämatkalla poika tuli sisään ja kertoi jotain – sujuvalla ruotsin kielellä. Naapuritalossa asui ruotsinkielisiä kylpylävieraita.

Mikä avuksi. Ei auttanut muu kuin rakentaa talonomistajan luvalla, mutta omalla kustannuksella lauta-aita, joka erotti pihat. Pikku-Hannu jäi kun jäikin ”suomalaiseksi pojaksi”. 

Kari Aronpuro sai suostuteltua Umbran kuvaan, vaikka kissa ei ollut yhteistyöhaluinen. Umbra on rodultaan ragdoll. Kuva: Jari Toivonen

Käännöstyö on valmis 

Ainakin jotkut teistä muistavat äidinkielentunneilta Oodin Singerille, koska se on ollut kahdessakin oppikirjana käytetyssä teoksessa. 

Aronpuro on saanut valmiiksi tämän ompelukonerunon tekijän, belgialaisen runoilijan Paul von Ostaijen tuotannon käännöksen. Käännöskokoelman kustantaa J. K. Ihalaisen, ”Jyskyn” Palladium Kirjat. Teos on oikolukuvaiheessa ja se saattaa olla menemässä painokoneeseen tämän vuoden puolella. 

Kari Aronpuro on Tampereen kaupunkikuvan maamerkkejä. Hänen pitkä askeleensa on tamperelaisille tuttu. Tätä nykyä lyhentynyt askel vie Hämeenpuistosta Sokoksen Prismaan tai Mission kuntosaleille. 

Aronpuro on yksi Kulttuuritoimituksen Viikon runon toisen kauden runoilijoista. Muut ovat valinneet juttusarjan runonsa itse, mutta Aronpuron kohdalla Eriikka Magnusson oli kaverina tässä puntaroinnissa. 

– Kysyin Eriikkalta, mitä runoistani hän haluaisi lukea? 

He tutustuivat vuonna 1985 yliopiston promootiossa. Aronpuro teki promootiorunon ja Eriikka esitti sen. 

Visuaalisuus onnistui 

Oodin Singerille Aronpuro käänsi 1960-luvulla ja on edelleen sitä mieltä, että käännös on kelvollinen. Tämä käännös päätyi vuonna 1964 Aronpuron Peltiset enkelit -esikoiskokoelman liitteeksi. 

Aronpuro näyttää tabletiltaan käännöskokoelman ulkonäköä. Visuaalisuus on onnistunut kauniisti ja hänen kaipaamansa alkuperäiset tekstifontit ovat toteutuneet. Haasteita on ollut, sillä runoissa on esimerkiksi epäsuoria rivejä.  

Teoksesta tulee laaja, noin 300-sivuinen. 

Kolmeen kertaan haudattu 

Teoksen nimi on Miehitetty kaupunki ja muita runoja. Miehitetty kaupunki (1921) on Ostaijenin pääteos. Postuumeista runoista on käännetty reilut 50 kappaletta. 

Ostaijen, lempinimeltään Herra 1830, syntyi vuonna 1896. Hän kuoli vain 32-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1928. Flaaminationalistina hänen oli paettava Belgiasta Berliiniin ensimmäisen maailmansodan loputtua. Rauhan vakiinnuttua hän palasi Brysseliin ja ryhtyi aluksi taidegalleristiksi. 

Hänet haudattiin kolmeen kertaan: ensin syrjäisen parantolan hautausmaalle vallonien maille, sitten Antwerperniin Schoonselhofin hautausmaalle ja kolmannen kerran samalle hautausmaalle flaamien kunniahautaan. Loppujen lopuksi dadaistilla ja kokeellisen runouden tekijällä on haudallaan taiteilija Oscar Jespersin tekemä muistomerkki. Jespers teki myös Miehitetyn kaupungin typografisen ilmeen ja kuvituksen. 

Työpöytänsä ääressä Aronpuro on kääntänyt belgialaista Van Ostaijenia. Työ on nyt valmis ja oikolukuvaiheessa. Kuva: Jari Toivonen

Taiteilijaeläkettä puolikas 

Aronpuro on moneen kertaan palkittu kirjailija. Taiteilijaeläkettä hän saa puolikkaan. 

– Minulla on työeläke, kun olen ollut ikäni työssä naisvaltaisella matalapalkka-alalla kirjastossa. Taiteilijaeläkkeitä pitäisi olla enemmän. Monet taiteilijat jäävät vanhana puille paljaille pienen kansaneläkkeen varaan. 

Aronpuro juttelee tuttavallisesti henkilökunnalle vaikkapa terveyskeskuksessa ja labrassa käydessään, koska on itsekin ollut matalapalkka-alalla. Sympatiat ovat heidän puolellaan. 

Kuvat ovat tärkeitä 

Kari Aronpuron edesmennyt vaimo Marra Lampi oli taiteilija, hänen alansa oli kuvataide. 

Aronpuro vie kierrokselle kotonaan, jossa Marra on edelleen läsnä. Marran teoksen Aronpuro näkee aamulla ensimmäiseksi herätessään, koska teos nimeltään Marsin taivas on ripustettu sängyn jalkopäässä olevalle seinälle.  

Aronpuron kotona on lukuisia puolison teoksia. Myös pastelliliitutyö, jota hän pitää yhtenä Marran tuotannon onnistuneimmista. Onnistunein Marran työ on ehkä Suuri sateenkaari, jonka yksi vedos on Olkahisten koulussa. Suuri sateenkaari on Marran päätyö. Kuvat ovat tärkeitä ja ne tuovat väriä elämään. 

Väriä elämään tuovat myös parvekkeen ukrainankeltaiset auringonkukat ja Marran haudalla kukkivat keisarinpikarinliljat, jotka olivat puolison lempikukkia Kiovanpuistossa. 

Kirjasto antoi leipäpuun 

Aronpuroa runous auttoi selviytymään hankalasta nuoruudesta ammattiin kirjastonhoitajaksi. 

– Olin saanut kirjaston kirjoituskilpailusta taas palkinnon. Tuoreena ylioppilaana kysyin palkintojenjakotilaisuudessa kirjastonjohtaja Mäkelältä, mitä nyt teen, kun en pääse enää kouluun. Hän sanoi, että tule syksyllä kirjastoon harjoittelijaksi. Aloitin kirjastourani Laikun lastenosastolla syyskuussa 1961 hyllyttämällä palautuksia paikalleen. Kesän olin palvellut Tuntemattoman sotilaan joukoissa Pyynikin kesäteatterissa. Erityistehtäväni oli huolehtia sotamies Rahikaisen sokerisäkistä. Siinä olikin huolehtimista, sillä se kesä oli perin sateinen. 

Aronpuro suoritti kirjastonhoitajan tutkinnon Tampereen yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Todistusta hakiessa häneltä kysyttiin, otatko sosionomin vai pelkän kirjastonhoitajan paperit. Sosionomin maksoi viisi markkaa ja kirjastonhoitajan kolme markkaa. Aronpuro valitsi kirjastonhoitajan paperit. 

– Ennen kirjastonhoitajat olivat viroissa. 2000-luvulla virat muutettiin toimiksi. Minulle ei vaihtoa enää ehdotettu, sain olla virassa loppuun asti. Lamminpään kirjastoa hoidin 22 vuotta. Jäin eläkkeelle lokakuussa 2003, kun oli lomia käyttämättä. 

Kari Aronpuro takanaan puolisonsa Marran Lammen teoksia. Oikealla Jyrki Siukosen vedos. Kuva: Jari Toivonen

Tampereen vuodet 

Aronpuno syntyi Mariankadulla ”lastenpäästölaitoksessa” kesäkuussa 1940. Hänet kastettiin Sotkankatu 18:ssa. Perhe muutti samaan kortteliin Satakunnankatu 63:een valmistuneeseen taloon. Isä kaatui matkalla Viipuriin elokuussa 1941. 

Äidille ja pojalle jäi oma kaksio. Äiti halusi olla kotiäiti ja otti toiseen huoneeseen täysihoitoon tekulaisia. Myöhemmin äiti kovana käsityöihmisenä pääsi töihin Suomen Trikoolle. 

Parvekkeelta näkyy koulutie 

Nykyisen Hämeenpuisto 16:n kodin parvekkeelta näkyy Aronpuron koulutie. Hän kävi Länsipuolen alakoulua kaksi vuotta. Koulu oli Tampereen Työväen Teatterin uudisrakennuksen tontilla. Siitä hän jatkoi kauniissa Wivi Lönnin suunnittelemassa kansakoulussa. Opintie jatkui Tampereen yhteiskouluun. 

Kun äidinisä kuoli vuonna 1963, häneltä jäi maatila, joka oli lunastettu torppa. Kun perintö jaettiin, myytiin Satakunnankadun asunto ja ostettiin tämä asunto, joka nyt on Aronpuron koti. Hän sanoo sitä Lex Kallio -kämpäksi.  

Vuosi 1964 tapahtui paljon isoja asioita: syntyi esikoispoika ja esikoisrunokokoelma Peltiset enkelit, joka valittiin vuoden parhaaksi esikoisteokseksi. 

Omilleen muuttaessaan Aronpuro asui Kalevassa Teiskontiellä vanhan Hippoksen portin vieressä. Myöhemmin Marra ja Kari asuivat Keskustorilla Palanderin talon ateljeeasunossa, ja 25 vuotta Kalevassa Hälläpyöränkadun ateljeetalossa. 

Rääkkylä ja Kemi 

Aronpuro ei ole pelkästään tallannut Tampereen katuja.  

1970-luvun alussa Rääkkylä tarvitsi kirjastonhoitajaa saadakseen kirjastoautoon myönnetyn määrärahan käyttöönsä. Niin Aronpuro haki ja pääsi Rääkkylään kirjastonhoitajaksi. Ensitöikseen hän keräsi kirjat kuudestatoista lopetetusta sivukirjastosta ja keksi pyytää tähän hommaan 4H-kerhon avukseen. Näin saatiin kirjakokoelma autoon, joka alkoi kiertää reitillään. 

Sitten tuli soitto Kemistä, voisitko tulla Syväkankaan sivukirjaston hoitajaksi. Vastaus oli myöntävä, koska Rääkkylässä ei ollut asuntoja, vaan Aronpuro joutui asumaan alivuokralaisena. Kemissä meni yhdeksän vuotta. 

Kemissä syntyi idea nukketeatterikerhosta. Siitä tuli lauantaiaamupäivien ”lapsiparkki”, kun vanhemmat menivät viikonloppuostoksille ja parkkeerasivat puolestaan autonsa kauppojen parkkialueelle. 

Kemiin Aronpuro oli asettautunut, mutta sitten tuli soitto Tampereelta, tulisitko Lamminpäähän. Aronpuro vastasi: jos valitaan. 

Lamminpäähän hän ideoi askartelupainotteiset satutunnit. Aronpuro luki jonkun kuvakirjan, jossa oli selkeät kuvat. Sitten hän jakoi lapsille paperia ja vahaliidut, ja lapset saivat kuvittaa kuulemansa. Sekä nukketeatterikerhon että satutuntien taka-ajatus oli tehdä kirjasto lasten kautta läheiseksi koko perheelle. 

Eläkkeelle jäädessään Aronpuro piti Lamminpään koululla voimistelusalissa yhteiset satutunnit. Jotta kaikki mahtuisivat, piti tilaisuuksia olla kaksi. 

Edelleen hänet pysäytetään kadulla ja kaupassa ja kiitetään kirjastonhoidosta. Usein mainitaan myös satutunnit. 

Pitkä kuin koronavuodet 

Mutta palataan vielä runouteen. Viihde on hyväksi, sanotaan, mutta on myös hyväksi palata kuolleiden runoilijoiden taloon, Ovidiuksen, Danten, Po Chü-in, Tu Fun, Villonin, Heinen tai Pessoan ja Ryōkanin seuraan. Ezra Pound testasi runoudesta kiinnostuneita nuoria vanhoilla päivillään Venetsiassa kaivamalla lompsastaan kymmenen liiran setelin ja kehottamalla tarkastelemaan sitä huolellisesti. Ellei testattava ymmärtänyt rahan olemusta, hän ei ollut kykenevä ymmärtämään tai kirjoittamaan hyvää runoutta. 

Kari Aronpuron toistaiseksi viimeinen runo 2020 on mukana hänen 80-vuotisvalikoimassaan Rouheimmat. Runo on nelisivuinen eli melko pitkä, mutta niin olivat koronavuodetkin. 

Toistaiseksi viimeisin runokokoelma on pelkkää barnumia (ntamo, 2014), jossa Aronpuro on käyttänyt monia kokeellisia runon kirjoittamisen tapoja. 

Tämän jutun kirjoittaja on saanut vuonna 2022 tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta. 

* *

Kari Aronpuro 

Kuva: Jari Toivonen

• Palkittu tamperelainen runoilija, syntyi Tampereella vuonna 1940.
• Työskenteli kirjastoalalla yli 40 vuotta.
• Kirjoitti ylioppilaaksi 1961 ja suoritti kirjastotutkinnon 1964. 

Runokokoelmat 

• Peltiset enkelit (Kirjayhtymä, 1964; näköispainos, ntamo, 2014)
• Terveydeksi. Kuvitettu & kuviteltu (Kirjayhtymä, 1966) 
• Minä viihtyy (Kirjayhtymä, 1967)  
• Lokomonyliopisto (Kirjayhtymä, 1970)  
• Kiinan ja Rääkkylän runot (Kirjayhtymä, 1972) 
• Moskovan ikävä (Kirjayhtymä, 1973) 
• Kalpea aavistus verenkierrosta. Merkkijonoja (K. Aronpuro, 1977) 
• Galleria. Henkilökuvia Tampereen historiasta (Kirjayhtymä, 1979) 
• Vähäfysiikka (Kirjayhtymä, 1981) 
• Merkillistä menoa (Kirjayhtymä, 1983) 
• Kirjaimet tulevat (Kirjayhtymä, 1986) 
• Selvää jälkeä. Runoja 1964–1987 (Kirjayhtymä, 1988) 
• Rihmasto. Uutta iloista kirjoitusta (Kirjayhtymä, 1989) 
• Tasanko 967. Paimentolaisruno (Kirjayhtymä, 1991) 
• Pietas (Kirjayhtymä, 1994) 
• Saa tulla. Tulkintoja (Kirjayhtymä, 1996)  
• Paon viivoja. Verkatehdas (Kirjayhtymä, 1998)  
• Pomo:n lumo (Tammi, 2000) 
• Mikä tahansa (Tammi, 2003)  
• Gathandu (Tammi, 2005)  
• Lehmän henkäys. 29 etydiä (Tammi, 2008) 
• Kihisevä tyhjä (ntamo, 2010) 
• Haapala, Vesa (toim.): Retro 1964–2008 (ntamo, 2010) 
• pelkkää barnumia (ntamo, 2014) 
• Taskinen, Tuomas (toim.): Rouheimmat. Sommittuma 1960–2021 (ntamo, 2021) 
• Kootut runot I. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot II. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot III. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot IV. (Palladium Kirjat, 2022) 

Muut teokset

• Aperitiff – avoin kaupunki. (Kollaasiromaani) Helsinki: Kirjayhtymä, 1965. Toinen, laajennettu painos 1978, Kirjayhtymä; kolmas, laajennettu painos 2016, ntamo.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua