”Pysy itsenäsi, mutta ole joku toinen”, sanoo näyttelijä Esme Kaislakari

24.10.2024
esme kaislakari 3000x1200px 2000x800

Esme Kaislakari. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

HENKILÖ | Tampereen Työväen Teatterin uusi kiinnitys nähtiin alkajaisiksi School of Rock -musikaalissa ja seuraavaksi vuorossa on rooli Neiti Marple -mysteerissä.

”Ihminen ei ole pelkkä puhuva tai laulava pää, vaan hänellä on käytössään myös kehon kieli.”

Ritva Alpola, teksti

Esme Kaislakari valmistui keväällä 2024 näyttelijäksi Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmasta eli lyhyemmin Nätystä. Hänet kiinnitettiin oitis Tampereen Työväen Teatteriin. Tuoreelle teatteritaiteen maisterille tämä ei ollut kuitenkaan hänen uransa alku.

Esme Kaislakari on hengittänyt teatteria vauvasta asti. Hänen äitinsä oli Turun Nuoren Teatterin johtaja, ja siellä näytteli myös isosisko Emmi. Esme itse nousi teatterin lavalle 7-vuotiaana ja jatkoi melkein 20-vuotiaaksi asti.

– Näyttelijyys taitaa olla sukuvika, Esme naurahtaa.

Lukion päätyttyä Esme lähti näyttelijäoppiin Lahden kansanopistoon, sillä Tampereen Nätyn hakuvuosi ei osunut juuri tuolloin kohdalle. Lahden teatterilinjan jälkeen Esme haki Nätyyn ja pääsi sisään ensi yrittämällä.

Esmen aloittaessa opinnot Nätyssä näyttelijäntaiteen lehtorina, ja hänen opettajanaan koko opiskelun ajan, oli Minna Hokkanen, joka on tuttu myös Tampereen Työväen Teatterin näyttämöiltä. Ja kas: Työviksestä löytyy Esmen isosisko Emmikin! Mutta ennen kuin tuli Esmen vuoro astua samaisen teatteritalon kynnyksen yli, ehti kuitenkin tapahtua paljon.

* *

Nätyn viisivuotiseen, monipuoliseen koulutukseen kuuluu vieraalla kielellä näyttelemisen jakso. Esmen kaudella näyteltiin latviaksi! Näty ja Latvian kulttuuriakatemia tekivät yhteistyötä, jonka hedelmänä syntyi vuonna 2021 latviankielinen näytelmä Kad tu sāksi runāt (Kun alat puhua), jonka suomalaiset näyttelijäopiskelijat esittivät Latviassa paikalliselle yleisölle.

Nätyläisten kesälomatehtävänä oli ollut harjoitella jo etukäteen latviankielisiä repliikkejään saamiensa nauhoitteiden avulla. Käsikirjoitus oli latvialaisen dramaturgiopiskelijan ja myös ohjauksesta vastasivat latvialaiset. Toki omat opettajat Tiina Syrjä ja Pauliina Hulkko olivat matkassa mukana nätyläisten tukena.

Näytelmän tekeminen oli hauskaa ja suosiotakin saatiin, kertoo Esme Kaislakari, ja sanoo sen olleen kaiken kaikkiaan kokemisen arvoinen elämys. Tarkoitus oli esittää näytelmää myös Suomessa, mutta korona esti aikeen toteutumisen.

* *

Onko vieraalla kielellä näyttelemisellä ollut jokin pysyvämpi vaikutus Esmen myöhempään työskentelemiseen?

– Vieras kieli outoine äänteineen tuntui vaativan enemmän kehollisuutta ilmaisuun, hän sanoo.

Kehon luontevan käytön oivaltamisesta onkin ollut hänelle hyötyä myös omalla kielellä esiintymisessä.

Juttelemme lisää vieraista kielistä. Esme Kaislakarin CV:n kielitaitoluettelossa mainitaan muun muassa turkki. Mistä tuo taito juontuu?

Esme kertoo, että hänen isänsä on Turkin kurdi. Esmestä olisikin mukavaa joskus näytellä turkiksi. Nätyllä opiskellessaan hän sujauttelikin kieltä tilaisuuden tullen sopiviin harjoituksiin.

Esmen äidinkieli on kuitenkin suomi, ja englantikin sujuu hyvin.

20241014 183901

Yhdessä kokeminen on tärkeää, mutta kohtaamattomuus pahasta, muistuttaa Esme Kaislakari. Kuva: Ritva Alpola

* *

On havaittu tosiasia, että ihminen muuttuu jotenkin erilaiseksi puhuessaan vierasta kieltä. Ihan turisteinakin olemme eloisampia ja elehdimme huomaamattamme enemmän. Kyse saattaa olla pelkästä jäljittelystä, mutta samalla voi tulla omaksuneeksi kielen ohella jotain syvempääkin.

Kieli on sidoksissa kulttuuriinsa, joten pelkkä laaja sanavarastokaan ei riitä. Silti tällaisen, osin alitajuisen adaptaation mahdollisuus on kiehtova ajatus.

Esme viittaa jälleen kehollisuuteen: näytellessäänkin ihminen pysyy samana ja omana itsenään, mutta koska vieras kieli on äänteitään myöten erilainen, roolitekstiin tulee eläytyä toisin, kokonaisvaltaisemmin.

– Asiat kyllä tarttuvat, kun ne ensin omaksuu, Esme sanoo.

– Eikä ihminen ole pelkkä puhuva tai laulava pää, vaan hänellä on käytössään myös kehon kieli.

Kehollisuuden merkityksestä Esme Kaislakarille on tullut lisäoppia myös Nätyn laulunopetuksen yhteydessä. Esme on tainnut laulaa aina, ainakin hän kertoo laulamisen liittyneen hyvin usein Turun Nuoren Teatterin ohjelmistoon.

* *

Miten häneen, luonnonlapsen lailla laulaneeseen, sitten vaikuttivat Nätyssä mahdollisesti saadut kehotukset jostakin tavasta ”poisoppimiseen” tai muut arvioinnit?

Ei ainakaan negatiivisesti, sillä Esme kiittää Niina Alitalolta saamaansa laulukoulutusta ja sanoo opetuksen nimenomaan vapauttaneen hänet laulajana. Ennen hän mietti, kuulostaako hänen laulunsa kauniilta tai miltä hän vaikuttaa laulaessaan. Hän ikään kuin katseli ja kuunteli itseään ulkopuolelta. Sitten hän oppi ja ymmärsi, että tärkeintä on se, miten roolia tulkitsee. Laulamisen pitää tuntua siltä, mitä se ilmentää.

Opiskeluaikana Esme Kaislakaria pyydettiin myös äänitestiin. Musiikin maisteri Jukka Nylund oli saanut vihiä muun muassa Esmen laulutaidosta. Nylund ohjasi Disneyn Encanto-animaatioelokuvan suomeksi dubatun version. Etsinnässä oli ”voice match” Encanton Mirabelin rooliin. Lopullinen valintapäätös on aina Walt Disneyn tuotannolla. Nyt kävi niin iloisesti, että Esmen ääni-ilmaisu sopi tehtävään, joten juuri hänet valittiin Mirabelin roolin ääninäyttelijäksi.

* *

Nätyn tutkintovaatimuksiin kuuluu taiteellinen opinnäyte sekä työharjoittelu. Ne Esme Kaislakari suoritti Tampereen Työväen Teatterin Pyöreän pöydän ritareissa (lue arvio) syksyllä 2023. Arvosteluissa kiitettiin erityisesti Esmen laulutaitoa.

Aivan ilmeisesti Esmen muukin osaaminen vakuutti, koskapa häneltä tiedusteltiin, kiinnostaisiko kiinnitys TTT:ssä. Tottakai kiinnosti! Niinpä keväällä 2024 Esmellä oli kädessään sekä teatterisopimuspaperi että Nätyn päättötodistus.

Pyöreän pöydän ritarit Pressikuva 7

Esme Kaislakari pääsi laulamaan Pyöreän pöydän ritarit -esityksessä Guineveren roolissa. Kuva: Kari Sunnari

* *

Syksyn tullen Esme Kaislakari aloitti työnsä tuoreena kiinnityksenä ja vastavalmistuneena ammattinäyttelijänä Tampereen Työväen Teatterin Suurelta näyttämöltä huippumusikaalissa School of Rock (lue arvio). Sen päätähtinä on runsas joukko laulavia ja soittavia koululaisia.

Esme kertoo nauttivansa lasten seuraamisesta ja samastuu heihin muistaessaan omaa lapsuuttaan Turun Nuoressa Teatterissa, jolloin hän oli 12-vuotiaana mukana hevimusikaalissa. Se oli ollut huikea kokemus. Esme tunnistaa School of Rockissa samaa energiaa. Hänen mielestään kaikki voisivat ottaa oppia nuorten tekemisen palosta ja heittäytymisestä.

Esme kokee rikkautena sen, että on voinut aloittaa teatterielämän jo lapsena. Nyt hän on aikuinen, ja School of Rockissa opettaja- ja äitirooleissa. Yleisö on ollut niin innoissaan musikaalista, että on onni, että sen esityskausi jatkuu kevätkaudelle.

* *

Seuraavaksi Esme Kaislakari on mukana TTT:n marraskuussa ensi-iltansa saavassa Agatha Christie -klassikossa Miss Marple ja tuijottava katse. Uteliaana, tarkkanäköisenä ja rikoksia selvittelevänä Jane Marplena on Miia Selin. Nilkkansa nyrjäyttänyttä neitiä auttamaan tullutta Cherryä esittää Esme Kaislakari. Cherry ei kuulemma ole Miss Marplen sukulaistyttö eikä naapurikaan, mutta Esmen mukaan tällä on omanlaisensa kytkös tarinaan ja sen tapahtumiin.

Vuoteen 2025 siirryttäessä Esme Kaislakarin työlistalta löytyy rooli Liila Jokelinin absurdissa uutuuskomediassa Verot ja kuolema. Esme sanoo nauttivansa erilaisista mahdollisuuksista ja siitä, että voi olla mukana monenlaisissa rooleissa Työviksen eri näyttämöillä. Hän pitää sytyttävistä teksteistä ja kokee olevansa onnekas saatuaan vakituisen pestin näinä supistusten aikoina.

* *

Esme Kaislakari on otettu lämpimästi vastaan TTT:ssä, ja monet kollegat ovatkin tuttuja jo työharjoitteluvuodelta. Esme osaa myös kulkea sujuvasti ja eksymättä suuren teatteritalon sokkeloissa. Kaiken pitäisi siis olla hyvin. Esmeä kuitenkin huolettavat sekä epävakaa maailmantilanne että hallituksen erityisesti kulttuuriin kohdistamat kiristystoimet. Taustalla lymyävät myös muistot ihmisten korona-ajan yksinäisyydestä.

Teatterilla on kyky laajentaa näkökulmia, rikastuttaa mielikuvitusta ja avartaa mieltä kasvattaen empatiakykyä ja yhteyttä muihin. Teatterin kertomat tarinat toimivat juuri siten rampin molemmin puolin. Yhdessä kokeminen on tärkeää, mutta kohtaamattomuus pahasta, muistuttaa Esme Kaislakari. Nykyhetken näköalattomuus pohdituttaa.

Onneksi on teatteriyhteisö. Sama työ yhdistää ja synnyttää hengenheimolaisuutta. Sellaisesta ympäristöstä on nuorenkin näyttelijän hyvä ponnistaa ja kohdistaa katse tulevaan.

Neiti Marple ja tuijottava katse -ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 6.11.2024. Verot ja kuolema -kantaesitys TTT:n Kellariteatterissa 30.1.2025. School of Rock TTT:n Suurella näyttämöllä 3.5.2025 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua