Palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta – elämäkerta paikallistuu mainiosti Tampereelle ja ajankuva on tarkka

Mikko Kangasjärvi. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat

Ensin oli pieni mies, jolle isä osti haitarin Ahosen musiikkikaupasta ja jonka vei haitarilegenda Veikko Ahvenaisen oppiin. Välillä tapahtui paljon elämässä ja musiikkialalla, ja lopussa on aikuinen mies, joka miettii, kuka hän on ja mikä on ollut elämässä merkityksellistä.

Luin Mikko Kangasjärven ja Jukka Poijärven kirjan Jäin yöksi (Docendo, 2024) kiinnostuneena, koska se veti mukaansa. Teksti on sujuvaa.

Teos kuvaa hyvin Tamperetta. Se paikallistaa mainiosti etenkin sen, missä musiikkialan ihmiset aikaansa viettivät. Ajankuva on samaten osuva.

Paikallistuksesta ja ajankuvasta kiitti kustantajakin, Docendo.

– Minulla on päiväkirjoja 1980- ja 1990-luvulta, mutta en tutkinut niitä kirjaa kirjoittaessani. Tämä on ihan muistista. Muistan päivämäärät ja asioiden aikajärjestyksen. Muisti tekee kaikille temppuja, asiat yhdistyvät ja tulee virheitäkin. Olen kuitenkin varma, että moni ei pääse sanomaan, ettei se juttu noin mennyt, Mikko Kangasjärvi sanoo.

Rakas rakas musiikki

Kirjassa on liki 300 sivua muusikon elämää, joten kaikkea ei tässä jutussa voi kertoa. Olkoon tämä valittuja palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta.

Lainaus kirjan johdannosta:

“Mietin onnen ja epätoivon kyyneleitä, riitoja ja sovintoja, menestyksiä ja pettymyksiä, tappouhkausta, deliriumia Pariisissa, ilotulitusta Raumanmerellä, velkavankeutta, hääseuruetta Pohjois-Irlannissa, vihreäsilmäistä polkupyöräänsä taluttavaa naista, mykkäkoulua, pienokaisen ensiparkaisua, pahaa aavistusta Jerseyn rantakalliolla, taksista putoilevia kultalevyjä, sammumista venäläiselle kasinolle, jumalallisuutta kaikessa, haitarinhakuajelua Portugalin yössä, honolululaista biljardibaaria, jääpuikkoja härkätaisteluareenalla, holtitonta benjihyppyä, maailman katolta nähtyä kaareutuvaa horisonttia, oikeustaistelua, hyeenojen ulvontaa savannilla, ryöstöyritystä Barcelonassa, loppuunmyytyjä kiertueita, moninkertaista platinaa, identiteetin menetystä, borneolaista sairaalaa, pohjakosketusta, raitistumista, tekstiviestipotkuja, onnen hetkiä Venetsiassa, pahinta mahdollista uutista, rakasta rakasta musiikkia. Elämää, joka lopulta voitti.”

Isä osti haitarin

Mikko-poika sai tavoiteltua mummon antamasta leikkipianosta säveliä. Tästä hänen musikaalisuutensa huomattiin. Isä päätti, että pojan on saatava haitari.

Soitinpeli ostettiin vuonna 1979 Ahosen musiikista, joka silloin oli jo puretussa puutalossa Tammelassa. Mikko-poika veteli palkeita ja isä hieroi kauppoja. Isän idea oli myös viedä poika oppiin Veikko Ahvenaisen harmonikkakouluun.

Siitä alkoi kuherruskuukausi harmonikan kanssa. Isä toteutti omaa haavettaan pojan kautta. Mikko oli nopea oppimaan ja kehittyi taitavaksi harmonikan soittajaksi. Oli esiintymisiä ja palkinto eli harmonikan soiton epävirallinen maailmanmestaruus alle 12-vuotiaiden sarjassa. Voitto poiki lisää keikkoja, joilla kaivattiin kevyttä musiikkia. Sitä poika soitti mielellään.

Konservatoriossa oltiin tarkkoja jopa harmonikan merkistä. Ahosen musiikin maahantuoma Giulietti-merkkinen ei kelvannut, vaan piti olla melodiabassollinen Lasse Pihlajamaa -harmonikka. Vanhemmat ottivat pojan harrastuksen vuoksi tuntuvia lainoja.

Kun on kyse Tampereesta, on kuvauspaikkana Torni-hotellin ylin kerros, josta avautuvat kaupungin maisemat. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Harvinainen lahja

Vuonna 1984 perheeseen hankittiin piano. Sen soittamisen salat avautuivat Mikolle vaivatta.

Tähän voi olla ansionsa absoluuttisella sävelkorvalla, jonka harmonikkaleirin opettaja havaitsi. Tästä lahjasta on ollut uralla suunnattomasti hyötyä.

– Olin Nokian Karkussa harmonikkaleirillä, kun opettajani Markku Lindeman huikkasi kesken ruokailun, että tuus käymään. Hän soitti pianosta sointuja ja kysyi, mitä nämä ovat. Minä luettelin. Tieto oli minulle yllättävä. Olin luullut, että kaikki pystyy samaan. Olin tunneilla ihmetellyt, miten toi ei voi tota tajuta. Tämä selitti.

Piano oli sivuaine Konsalla, mutta pääasiassa Mikko on itseoppinut kuuntelemalla muita soittajia.

Mikko oli koulussa siihen asti hyvä, kun olisi pitänyt alkaa enemmän lukea. Hän oppi kuuntelemalla. Ala-asteelle heittää varjon tapaus, joka oli hyvin lähellä hyväksikäyttöä.

Haitari ei ollut cool tai muodikas tietyissä kouluporukoissa, muttei Mikko silti kokenut olleensa koulukiusattu.

Beatles-innostus

Sitten tuli popmusiikki.

16-vuotiaana kolahti The Beatles. Vanhemmat toivat Mikolle Italian-matkan tuliaisina The Beatlesin ”Sinisen tuplan” eli yhtyeen myöhemmän kauden (1967–1970) kattavan kokoelmalevyn. Toistuvien kuuntelukertojen jälkeen Mikko tuli Beatles-uskoon. Hän halusi ahmia kaiken tiedon, mitä yhtyeestä on. Kirjastossa hän kävi kuuntelemassa kaikki yhtyeen levyt.

– Beatles oli minulle käänteentekevä juttu vuonna 1988. Nykyperspektiivistä tarkasteltuna, on hämmästyttävää, että silloin Beatlesin hajoamisesta oli kulunut vasta vajaat 20 vuotta. Beatles mullisti, millä tavoin aloin musiikista ajatella. Aloin kiinnostua vanhemmasta popmusiikista ja imemään siitä vaikutteita.

Vajaassa vuodessa Mikko onnistui hankkimaan itselleen Beatlesin koko tuotannon sekä valtaosan kunkin jäsenen soololevyistä.

Myöhemmin elämän varrella tuli vastaan muita Beatles-uskossa olevia. Jotain taikaa siinä oli Mikolle.

– Siltä tieltä en enää palannut. Toki paljon muita juttuja on tullut Beatlesin jälkeenkin, mutta aina jollain tavalla ne ovat liittyneet toisiinsa. Jos olen tämän vuosituhannen puolella uusista bändeistä innostunut, niin kyllä niistä kaikista on löytynyt jokin yhtymäkohta Beatlesiin. Yhdistävänä tekijänä toimivat melodisuus, harmonisuus, koukuttavat kertosäkeet ja hienot soundimaailmat.

Mikon muisti on omaa luokkaansa. Hän muistaa asiat kronologisesti. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Lontoo

Mikon äiti teki pojalleen yhden käänteentekevän kysymyksen pyytämällä poikaansa lähtemään yhteiselle matkalle Lontooseen. Tämä ensimmäinen reissu oli perinteinen turistimatka vahakabinetteineen ja Cats-musikaaleineen.

– Olin otollinen matkaehdotukselle, koska seurustelusuhde oli mennyt mönkään. Hullaannuin totaalisesti kaupunkiin. Etenkin ne levykaupat, mikä älytön ero Tampereen tarjontaan. Ensimmäisellä reissulla kiersin jättikaupat, myöhemmin pienetkin ja divarit. Lontoo kaikkineen on sykähdyttävä kompleksi.

Lontooseen Mikko palaa myöhemmin usein. Pubeja hän kolusi 20 vuotta.

Verkostot

Musiikkimaailma on oma verkostonsa. Mikko Kangasjärven ensimmäinen oma bändi oli Ruby Tuesday, joka oli irlantilaisvaikutteinen.

Vuonna 1990 Mikko saa ensikosketuksensa Yö-yhtyeeseen. Yö oli silloin laskusuhdanteessa. Yksi levy oli pakko tehdä, jotta yhtye voi kuitata velat levy-yhtiölle. Olli Lindholm soittaa Mikolle, koska levylle tarvitaan haitaristi ja mieluusti joku muu kuin Safka Pekkonen, joka yleensä soitti haitaria tamperelaisilla levyillä.

Mikko soittaa parikymmentä keikkaa Yön kanssa, mutta haluaa vetäytyä, koska nuorelle miehelle käyvät rasittavaksi keikkabussin loputtomat 1980-luvun menestyksen muistelut. Mikko oli nuori ja hänellä oli unelmia. Yön tyypit olivat 26–30-vuotiaita. Hänen silmissään vanhoja, koska siinä iässä ikäero tuntuu. Kolmikymppisenä se jo häipyy.

– Musiikkihistoriani voisi olla toinen, jos verkostot olisivat muotoutuneet toisin. Jos vaikka olisin ollut viisi minuuttia myöhemmin jossain, niin kaikki olisi voinut mennä toisella tavalla.

Olli Lindholmista Kangasjärvi kertoo kirjassaan kauniisti.

– Hän oli 20 vuotta pomoni. Ainahan sitä ollaan pomoja vastaan. Minä olen kova vastustamaan auktoriteetteja. Olli oli reilu ja antoi muiden tehdä asioita, mutta piti silmällä.

– Yö on aina ollut hyvä keikkabändi. Kun Olli lopetti juomisen, bändi oli terässä.

Mikko sovitti biisit ja toimi levyjen tuottajana. Hän halusi maalata äänitteisiin oman harmonisen maailmansa, joka vetoaa kuulijoihin.

– Monta kertaa onnistuttiin, kun asiat napsahtivat kohdalleen.

Tuottajuutta kohti

Levyjen tuottaminen alkoi kiinnostaa Mikko Kangasjärveä.

– Pohdin jo nuorena sitä, miten erilaiselta levyt kuulostivat, kun ne oli tehty erilaisissa akustisissa ympäristöissä ja erilaisilla laitteilla. Tuottajalla on yleensä suuri vaikutus äänitekstuuriin. Oma studio oli saatava ja aloin kulkea sitä kohti.

Kirjassa mainitaan uskomaton määrä muusikoita ja paikkoja. Tiet kohtaavat usein esimerkiksi Costello Hautamäen, Jussi Hakulisen ja Pate Mustajärven kanssa.

1990-luvun jälkipuoliskolle osuu Virgo-musikaali. Se esitettiin Rollikkahallissa ja hanke työllisti 120 nuorta. Bändi oli palkattu.

– Virgo-porukalla on edelleen hyvä yhteishenki. 20-vuotismerkkipäivää vietettiin vuonna 2017. Virgo oli 1980-luvun alussa syntyneille kova juttu. Oli sellaisia faneja, jotka kävivät katsomassa Virgon kymmenen kertaa.

Tamperetta Mikko kuvaa kirjassaan tarkkanäköisesti. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Alkoholi

Alkoholi oli Mikko Kangasjärvelle ongelma. Enää hän ei juo.

– Se lähti nuoruudessa keskioluesta. Joskus yritin olla skottilaista savuviskiä nautiskeleva hieno mies, mutta se oli itsensä fuulaamista ja ongelmallisen käytön pukemista hienosteluksi. En toisaalta tintannut koskenkorvaa pulloa päivässä. Kun ikää karttui, ei krapula ollut enää pelkkä päänsärky.

Mikko ajautui maailmaan, ehkä vähän romantisoituneeseenkin, jossa olut virtasi.

– Se kuului kuvioon, enkä tajunnut, että siitä voi tulla ongelma. Minun aikanani alkoholin läträäminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Tätä nykyä nuori muusikkopolvi on streittareita tai yhden hifisiiderin ottajia. Juominen ei ole muodikasta.

Kun Mikko oli ensimmäistä jaksoa Yössä, kaikki joivat. Keikalle lähdettiin Aulabaarista Rautatienkadulta ja vieressä oli Alko. Ensimmäinen pullo oli keikkabussissa tyhjä puolen tunnin sisällä lähdöstä.

– En osannut lopettaa. Krapulassa olin kärttyinen ja huonolla tuulella. Olli varoitteli, että kannattaisi miettiä alkoholin käyttöä. Vastasin, että minulla on jo isä, en kaipaa sun huolenpitoa. Jokaisen pitää itse kokea pohjakosketus. Kukaan ei voi sanoa toiselle, älä juo.

Vuonna 2010 Mikko solmi ensimmäisen avioliittonsa. Tapausta juhlittiin isosti: vihkiminen Edinburghin maistraatissa, juhlat Lontoossa ja Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa vielä isommat. Hääpuheen Lontoossa piti Erkki Toivanen.

– En kadu huikentelevaista elämää. Liitto kariutui nopeasti, kun toinen luultavasti odotti, että seestyisin. Omakotitalon isot remontit veivät kaikki rahat. Vuosina 2010–2013 kävin aallon pohjalla. Yö teki kaksi isoa konserttikiertuetta, tuotin viisi pitkäsoittoa ja Palatsiin seitsemän musikaalia. Ja tämän päälle keikat. Sitten piti vielä mennä ryyppäämään ja eroamaan. Miten siitä selvisi? Ei selvinnytkään.

Uudenlainen elämä

Tätä nykyä Mikko Kangasjärvi on perheenisä, jolla on viisi- ja kuusivuotiaat pojat. Toinen on kallellaan Tapparaan ja jääkiekkoon, toinen musiikkiin. Kumpaakaan ei ole kotona painostettu.

Tässä uudessa elämänvaiheessa ympyrät sulkeutuvat. Lapsuudessaan Mikko asui Hakametsän jäähallin vieressä, mutta ei käynyt pelejä seuraamassa. Nyt hän on käynyt katsomassa liigapelejä.

– Kun ajattelen oman elämäni verkkoa, huomaan miten erilaisia elämänvaiheeni ovat olleet. Toisaalta on yhtymäkohtia. Olisi helpomminkin voinut mennä. Ollin kuolema oli kova paikka. Olin jättänyt muut työt, ja elanto lähti alta. Koronan kaksi vuotta mullisti kaiken.

Koronasta on myös kiittäminen siitä, että kirja on olemassa, sillä pandemia järjesti aikaa miettiä elämänkulkua. Jäin yöksi -kirjaa laajentavat Jukka Poijärven kirjoittamat, lukuja rytmittävät tunnelmalliset tuokiokuvat.

Mikko kärsi vaikeasta identiteettihäiriöstä.

– Olen miettinyt, miten identiteetti kehittyy ja miten hauras se voi olla. Kolmikymppisenä kuoreni hajosi, koska en enää uskonut sitä tarinaa, jota minuun oli koodattu ja jota olin elänyt todeksi. Minun piti itse rakentaa itseni uudelleen ja kulkea kohti henkistä kasvua. Tuntui, että olin toteuttanut muiden haaveita ja toiveita. En silti syytä vanhempiani, he toimivat omista lähtökohdistaan niin hyvin kuin osasivat. Lapsen on tärkeää saada tukea sille, mitä lapsi itse haluaa tehdä.

Uuden singlen kansikuva löytyy myös Jäin yöksi -kirjan kannesta.

Kirja ja levy

Jäin yöksi -elämäkerta ilmestyy perjantaina 12. huhtikuuta 2024.

Kangasjärven The Mike Stufflake Project julkaisee samana päivänä kirjan kanssa singlen. Another False Start on odottanut viimeistelyä vuodesta 1991 ja vihdoin sen ympärille löydettiin oikea kokoonpano saattamaan biisi valmiiksi. Kappaleen laulaa Yhdysvaltain New Jerseyssä asuva, ELO Part II -yhtyeessä vaikuttanut ja nykyään The Orchestrassa laulava Eric Troyer.

Another False Start enteilee The Mike Stufflake Projectin albumia, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Troyerin lisäksi levyllä laulavat muun muassa Sami Hintsanen ja vuonna 2022 menehtynyt Kimmo Blom. Soittajina kuullaan muun muassa Kangasjärven Yö-kollegoita Jari Latomaata ja Timo Mynttistä, rumpali Anssi Nykästä ja kitaristi Sami Tenhusta. Albumin kaikki tekstit on muokannut valmiiksi Petri Lahtinen.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua