Markku Piri tulisi hulluksi ilman värejä – Pirinsininen on lämpimämpi ja pehmeämpi kuin koboltti 

Markku Piri. Kuva: Heikki Tuuli 

Päivi Vasara, teksti 

On monta johtolankaa, joista voisi alkaa keriä muotoilija Markku Pirin elämänuraa. Aloitetaan Pirinsinisestä, joka on otsikossa hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. 

– Jo lapsuudessa kiinnostuin sinisestä väristä. Pirinsinisessä on toki hieman viileyttä, mutta myös lämpöä. Koboltinsiniseen verrattuna se on lempeämpi, ei niin viiltävä kuin koboltti. 

Taidehistorioitsija Ritva Röminger-Czako kirjoittaa näyttelyn yhteydessä julkaistun kirjan esipuheessa:

”Pirin rakkain väri on sininen. Taivaan ja veden sininen on kautta aikojen kiehtonut ihmistä. Muinaisessa Egyptissä se oli jumalten väri. Antiikin Kreikassa ja Roomassa indigoa arvostettiin purppuran rinnalla. Keskiajan ja renessanssin taiteilijat maalasivat Marian viitan siniseksi, koska se oli puhtauden väri. Romantiikka ylisti ’kaipuun sinistä kukkaa’, ja saksalaisten ekspressionistien ryhmä Wassily Kandinskyn ja Franz Marcin ympärillä otti nimekseen Sininen ratsastaja (Der Blaue Reiter), koska sininen symboloi heille henkisyyttä. Yves Kleinin mielestä sininen taas on puhdas ja meditatiivinen. Hän jopa patentoi käyttämänsä ultramariinin nimellä ’International Klein Blue’. ’Pirinsininen’ on lämmin ja juhlava sävy, jossa kobolttia on murrettu lempeämmäksi. Myös Pirillä on August Macken mainitsema synnynnäinen ’fysionominen, henkinen’ näkökyky ja värisilmä.” 

Sininen Jalokivivaasi (2025) on näyttelyn tunnusteos. Lasismi-osuuskunnan Kaappo Lähdesmäen ja Kimmo Reinikan puhaltama ja hioma maljakko kimmeltää kuin jalokivi, ja lasimassan sisällä siniset, musta, kirkas ja valkoinen opaalilasi kietoutuvat maalauksellisesti. Kuva: Eila-Maria Tommila / Suomen lasimuseo

Aikavyöhykkeet-lasiveistokset (2017), puhaltajamestari Matteo Tagliapietra, Murano. Kuva: Flavia Barbini

Kaikki värit 

Pirin mukaan väri syttyy suhteessa muihin. Jossain ympäristössä sininen voi olla tylsä. Hän arvostaa kaikkia värejä. 

– Ilman värejä tulisin hulluksi, nautin ja yhä edelleen lumoudun niistä. Kaikki värit soivat ja syttyvät suhteessa muihin väreihin, myös siniset. 

Pirin 70-vuotisjuhlanäyttely Pirinsininen ja muita värejä on esillä Suomen käsityön museossa 7.12.2025 asti. Helmikuussa se siirtyy Suomen Lasimuseoon Riihimäelle, mutta erilaisena ja laajempana. 

– Kun tila on toinen, muuttuu myös näyttelyarkkitehtuuri, esillepano ja katsojan kokemus. 

Näyttelyn suunnittelu ja ripustaminen on nautinnollinen, luova prosessi. Teosten suhde toisiinsa ja tilaan on herkkää peliä. 

Kivi, sisustuskangas Eurokankaan Suomi-mallistosta (2017). Markku Piri on työstänyt painokangasmallin valokuvastaan Ruoveden lapsuuden kesämökin rantakivestä, jolla poikana rakensi iltaisin valaistun linnan. Parhaimmillaan painokankaat ovat kuin grafiikkaa metreittäin.

Painokangas-sarja Seula, Marimekko (1979–1980). Kuva: Riku Virtanen

Jonnekin työt piti sijoittaa 

Markku Piri lahjoitti tuotantoaan Jyväskylään jo vuonna 1992. Valittuja töitä on nyt jo yli 3 000. Mukana on kankaita, pyyhkeitä, vuodevaatteita, paitoja, lasiesineitä, kenkiä, piirroksia, luonnoksia, serigrafioita ja valokuvia. 

Kaikki alkoi arkisista käytännön syistä. Vuonna 1991 Pirillä oli Saksan tekstiilimuseossa sen historian ensimmäinen yhden taiteilijan näyttely. Se sai jatkoa Wäinö Aaltosen museossa Turussa. Sitten piti ratkaista kerättyjen töiden kohtalo. Suomen käsityön museon tunteva ystävä kannusti ottamaan sinne yhteyttä. 

– Elävän taiteilijan ja museon yhteistyö on poikkeuksellista. Kokoelma on ylpeyden aihe sekä museolle että minulle. 

Juhlanäyttelyssä on noin puolet esillä olevasta materiaalista museon arkistosta, puolet Pirin omasta kokoelmasta ja muiden museoiden tai yksityiskokoelmien töitä. Lisäksi Piri on tehnyt näyttelyyn varta vasten uusia teoksia. 

Tuuli, sisustuskangas (1985), Finlayson. Kuva: Sakari Viika

Markku Piri ja Finlaysonin verhokangas, 1989. Kuva: Jussi Aalto

Muutos ei aina ole hyvä 

Kun Markku Piri kävi läpi museon kokoelmaa näyttelyä varten, hän huomasi selvästi maailman muutoksen. 

– Nykyperspektiivistä Finlaysonin kodintekstiilit (1984–1990) ja Petrifunin miesten paidat (1985–1993) olivat luksuslaatua. Näyttelykävijät ovat kertoneet, että heillä on edelleen käytössä suunnittelemiani hyväkuntoisia 1980-luvun pyyhkeitä. 

On tapahtunut surullinen muutos. Tietotaitoa ja osaamista on hävinnyt. Vastaavaa laatua saa nykyisin vain joltain huippubrändiltä, kun taas Finlayson oli koko kansan tuotteita valmistava tehdas. Käsitys hyväksyttävästä ja hyvästä laadusta on muuttunut. 

Ritva Röminger-Czako kirjoittaa:

”Piri on suunnitellut kankaita, kodintekstiilejä, miesten paitoja ja solmioita, pukuja ja vapaa-ajan mallistoja, neuleita, kenkiä, näyttämöpukuja ja lavastuksia, kaakeleita, koruja, keittiöitä, lasiesineitä, silkkihuiveja. Hän maalaa, valokuvaa ja tekee taidegrafiikkaa. Yleisurheilun EM (1994)- ja MM (2005) -kilpailujen asujen ja koko visuaalisen ilmeen luominen on esimerkki hänen taidostaan varioida linjoja, pintoja, värejä, muotoja ja tiloja.” 

Piri on monesti palkittu, muun muassa Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2017 ja Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnolla vuonna 2018. Kokemusta on kertynyt erilaisten organisaatioiden ja työryhmien kanssa työskentelemisestä ja erilaisten ihmisten yhteen liittämisestä. Onnistumisen takana on osaaminen, ihmisten välinen ymmärrys ja kemia. 

Vuodevaatteet ja verhokankaat Finlaysonille (1988). Kuva: Studio Klikki

Petrifun-kesäpaidat ja shortsit, 1980-luvun loppupuoli. Kuva: Veikko Kankkonen

Kuusivuotiaan unelmasta 

Lapsuuden uteliaisuus kantaa ja sen Piri on omasta mielestään säilyttänyt. Yksi näyttelyn töistä sai alkunsa piirustuksesta vuodelta 1961. 

Siitä Piri kirjoittaa näin:

”Kun viime syksynä löysin äitini aarrerasiasta lapsuuden piirustuksiani, mukana oli vuonna 1961 suunnittelemiani kuninkaallisten kruunuja. Tulevalla disainerilla oli ollut mielessä taika ja lumous enemmän kuin funktio. 

 

Päätin, että näyttelystä tulisi todella retrospektiivinen, ja toteuttaisin 64 vuotta myöhemmin pojan idean juuri sillä tyylillä, jolla komein kruunu oli aikoinaan piirretty. 

 

Tein työpiirroksen. Kruunun kuhmuraiset jalokivet kirkkaine väreineen puhallettiin Lasismi-osuuskunnassa. Taivuttelin kruunun rungon teräslangasta. 

 

Sitten tapasin kultaajamestarit Raimo Snellmanin ja Mikko Snellmanin. Kruunu kullattaisiin Snellmanin kehittämällä 24 karaatin, Lapin Tankavaaran lehtikullalla. Siinä missä maailmalla kullan alkuperä on usein hämärässä – Kongo, Venäjä vai Etelä-Amerikka? – ja kaivosten erottelukemikaalit myrkyllisiä, Snellmanin Lapin lehtikulta on ekologinen ja eettinen poikkeus. 

 

Mestari Raimo Snellmanin työn jäljiltä kruunu loistaa näyttelyssä jalokivineen juuri kuin lapsen unelmissa. Smaragdinvihreä alustyyny sai vielä itse kieputtamani silkkitupsut.” 

Hellyttävä esimerkki kertoo, että Pirinsininen-näyttelystä puuttuu todellakin pönötys. 

Petrifun-paitojen ja vaatteiden kanssa koordinoidut trikootuotteet (1986), Finnwear. Kuva: Studio Klikki

Sauna-froteemallisto (1990), Egeria-lisenssituotantoa. Kuva: Jussi Aalto

Amerikan-vuodet 

Markku Piri halusi nuoruudessaan arkkitehdiksi ja myös kuvataiteet kiinnostivat. Suunnitelma muuttui, koska suomalainen muotoilu oli silloin kovassa kurssissa. Timo Sarpaneva oli yksi esikuva ja hänkin suunnitteli tekstiilejä. Suunta siis tekstiilitaitelijaksi oli avattu. 

Rohkeutta antoi vaihto-oppilasvuosi Amerikassa (1972–1973). 

– High schoolissa oli vahva taideosasto. Urakoin kaikki kurssit ja vapaaehtoiset opinnot päälle. Tein ensimmäisen portfolioni, hain ja pääsin vapaaoppilaaksi kesäkurssille New Yorkin kuuluisaan Parsons School of Design -kouluun. Kesä 1973 Manhattanilla oli siihenastisen elämäni kohokohta ja pohja sille mitä seurasi. Ohjelma oli monipuolinen; piirustuksen ja maalauksen perusteet, kiertokäynnit taiteilijoiden ateljeissa, museoissa ja suunnittelutoimistoissa vahvistivat suunnan. 

– Vaihto-oppilasvuosi antoi kielitaidon, poisti pojan pelon liikkua kansainvälisillä lentokentillä ja opetti sukkuloimaan New Yorkissa, haaveiden kaupungissa. 

Armi Ratian muotokuva abstraktien muotokuvien sarjasta, guassi paperille (1988).

Markku Piri vuonna 1989. Kuva: Jussi Aalto

Ratia: ”Ottakaa tuo poika” 

Piri pääsi taideteolliseen korkeakouluun ensiyrittämällä.  

Marimekko oli inspiroiva ja värikäs tekstiilitalo. Kun Piri haki harjoittelupaikkaa, itse Armi Ratia sanoi, että ottakaa tuo poika. Pari vuotta myöhemmin Ratia pestasi Pirin taloon suunnittelijaksi. Marimekon kausi kesti kaksi ja puoli vuotta. 

Sitten Markku Piri oli valmis kokeilemaan omien siipiensä kantavuutta New Yorkissa. Kymmenen Amerikan-vuotta kasvattivat Piriä taiteilijana ja miehenä. Ilmapiiri oli monipuolinen ja 1980-luvun suurkaupunki avarakatseinen. 

Markku Pirille uudet työtehtävät ovat olleet mahdollisuus oppia uutta. Kun vaativien töiden äärellä pistää kaikki taitonsa likoon, voi oppia jotain olennaisesti uutta. 

Elämänkäänteisiin kuuluu nuorukaisena sairastettu ja 1980-luvulla uusiutunut imusolmukesyöpä. Toinen kerta rankkoine hoitoineen katkaisi kansainvälisenä kehittyvän kiihkeän uran vuodeksi ja muutti sitten elämän suuntaa. 

Karita Mattilan esiintymispuku ja siihen suunnitellut korut emaloidusta hopeasta spinellein (2007). Taustalla Talven kukka -sisustuskangas (2009, Vallila interior). Alahyllyllä miesten kenkä (Reko, 1990) ja yläoikealla musta-valko-punainen miesten paita (Petrifun, 1986). Kuva: Markku Piri

Kuka olet? (1974). Piirrosten sarjasta, kun Piri oli puoli vuotta keuhkosairaalassa diagnoosia odottaen.

Kokonainen kirja 

Pirin elämäntyöstä on ilmestynyt juuri runsaasti kuvitettu kirja Pirinsininen ja muita värejä. Se on elämänuran koonti, tekstit ovat Pirin omat.

Kirja on myynnissä Suomen käsityön museossa ja Suomen lasimuseossa sekä 6.10.2025 alkaen Wetterhoffin myymälästä Hämeenlinnasta. Kirjaa voi myös tilata suoraan Markku Piriltä itseltään.

Vuonna 2020 julkistuivat Pirin muistelmat, Muodoton elämä, uutuudessa painopiste siirtyy töihin, tavoitteisiin ja taustavaikutteisiin. 

– Juuri New Yorkissa opin, että on olemassa monenlaista hyvää makua ja muotoilua. Suomessa vakiintunut käsitys on, että hyvää on nimenomaan vain pelkistetty. Vaikutun erilaisista kulttuureista ja signaaleista, joten tyylini vaihtelee tehtävien mukaan. Minulla on vahva eläytymiskyky ja sekin tuottaa muuntuvia tuloksia. 

Kiinnostus erilaisiin materiaaleihin on vienyt Piriä, muun muassa lasin pariin ja sen mekkaan Italian Muranoon. Lasitaide on näyttelyssä tärkeässä osassa, 

Amerikan-vuodet opettivat ilmaisemaan pelkäämättä. Piri julkaisee sosiaalisessa mediassa tekstejään kuvataiteista ja musiikista, etenkin vokaalimusiikista. 

– Kun on kulttuurista kiinnostunut, kannattaa pitää ääntä. Nykyinen kulttuurin alasajo on lohdutonta, lyhytnäköistä ja kostautuu myöhemmin. Jos unohdamme, mistä tulemme, emme käsitä, minne olemme menossa. 

Näkymä näyttelystä Suomen käsityön museossa. Petrifunin Piri-paidat (1985–1993) ja Rekon kengät (1989–1990). Kuva: Markku Piri

Markku Piri ja Marimekon mallistoa vuonna 1982. Kuva: Joshua Schreier

Homokammoa on edelleen 

Markku Piri astui ulos kaapista vuoden 1988 kirjallaan Vuosi. Pirin mielestä homokammoa ja syrjintää on edelleen vain pienen pintaraapaisun alla. 

– Syrjintä on meillä rakenteellista. Valtavirta ja hyvävelijärjestelmät suosivat omiaan. Olen kohdannut räikeitä esimerkkejä syrjinnästä, ja Yhdysvaltain äärioikeiston nykytila varottaa uudesta suunnasta, kun vähemmistöjen oikeuksia uhataan ja poljetaan. 

Yllättäen Piri sanoo, että hänelle on ollut hyötyä, jopa iloa siitä, että hän ei ole heteronormatiivista valtavirtaa, vaan aina sivustaseuraaja. Siitä on tullut osa persoonaa. 

– Vaikka joskus olin muotoilun ”kultapoika”, olen oppinut arvioimaan sivusta, perspektiivillä. Elämänasenteeni on olla muualla kuin valtavirrassa, etsiä omaa ja erilaista. Tämä on tuottanut tulosta, koko elämäntyöni! 

– Olisi yksinkertaisempaa kuulua keskiarvoihin. Politiikassa tällä yhdistelmällä pääsee pitkälle. Muotoilijalle oman kielen löytäminen on saavutus, samoin laaja tuotanto. Voin olla tyytyväinen, ja olen onnellinen. 

Ja ne kakut 

Olen saanut vuonna 2009 maistaa Markku Pirin leipomaa omenakakkua. Se oli hyvää. Leipomisharrastus alkoi jo neljävuotiaana, eikä hän ole lopettanut. 

Tammikuisten syntymäpäivien juhlinta siirrettiin Jyväskylän näyttelyn yhteyteen. Näihin kekkereihin Piri leipoi 70 hengen kakun. 

Pirinsininen ja muita värejä – Markku Pirin retrospektiivinen näyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 7.12.2025 asti. Uusi versio näyttelystä Suomen lasimuseossa Riihimäellä 7.2.–12.4.2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua