Minna Toivonen. Kuva: Alex Bertolissi
HENKILÖ | Minna Toivosen tie korutaiteilijaksi on kulkenut firenzeläisen taidegallerian ja Italian suurlähetystön kautta.
”Minulla on aina ollut mieltymys kaikkeen vanhaan. Ajatukseni on ollut, että koruissa välittyisi kaikki eletty, nähty ja opittu.”
Kikka Holmberg, teksti
Korutaiteilija Minna Toivosen persoonalliset Modo Mio -korut ovat jo monen vuoden ajan ihastuttaneet museokauppojen ja konserttitalojen myymälöissä vierailleita.
Toivosen korutaiteilijan ura alkoi varhain.
– Olen aina ollut vähän semmoinen introvertti itsekseni nyhrääjä, Toivonen naurahtaa.
– Ihan pikkutyttönä tein Darwi-massasta koruja, joihin maalasin pienen maiseman ja jotka lakkasin. Pikkusiskot kävivät myymässä niitä.
Nuoruusvuosinaan Toivonen teki paljon erilaisia käsitöitä ja menestyi myös piirtäjänä. Taidehistoria, museot, kreikkalainen mytologia ja kirjallisuus kiinnostivat häntä. Käsillä tekeminen jäi kuitenkin pitkäksi aikaa, kun hän lähti opiskelemaan Italian kieltä, kulttuuria ja kulttuurihistoriaa. Kielikurssilla Firenzeen Toivosen polku sai uuden käänteen ja hän päätyi vuosiksi töihin firenzeläiseen taidegalleriaan.
* *
Suomeen palattuaan Minna Toivonen työskentelin kaksikymmentä vuotta Italian suurlähetystön kulttuuripuolella.
– Siinä rinnalla tuli aina tehtyä jotain käsilläkin, ja sitten se tekeminen putkahti uudelleen vahvemmin kuvioihin. Ensin tein kortteja ja niitä alkoi syntyä niin paljon, että kävin läheisen kukkakauppiaan luona ujosti kysymässä, haluaisiko hän ottaa korttejani myyntiin.
Korteista tuli niin suosittuja, että monet tulivat kukkakauppaan ihan niiden takia. Se sai Toivosen miettimään muitakin vaihtoehtoja.
– Aloin sitten pikkuhiljaa tehdä koruja, opettelin tekniikoita ja kävin kursseilla niitä oppiakseni. Tätä tein kuitenkin päätyöni ohella. Kun tahti kiihtyi, heräsin usein viideltä aamulla tekemään koruja kolmisen tuntia. Sitten lähdin täydeksi työpäiväksi lähetystöön, jossa oli usein vielä avajaisia ja muita tapahtumia iltaisin. Sen jälkeen tein koruja puolille öin, Toivonen muistelee.
– Sitä jatkui yllättävänkin pitkään, kahdeksan vuotta, koska pidin molemmista töistä.
Työtahti kävi kuitenkin liian raskaaksi ja oli päätöksen aika.
– Vaikka ystävät ja tuttavat kauhistelivat ja sanoivat, että olen ihan pöhkö, päätin jäädä pois lähetystöstä, Italian ulkoasiainministeriön hommista.
Vuonna 2018 Toivonen jättäytyi päätoimiseksi koruntekijäksi.
* *
Modo Mio -korut saivat alkunsa viehtymyksestä entisaikojen atmosfääriin ja käsillä tekemiseen.
– Minulla on aina ollut mieltymys kaikkeen vanhaan. Ajatukseni on ollut, että koruissa välittyisi kaikki eletty, nähty ja opittu. Sekin, että aikoinaan introverttina nuorena tyttönä harrastin botaniikkaa ja olin kiinnostunut taidehistoriasta, vaeltelin museoissa yksinäni ja keräsin postimerkkejä ja perhosia sekä tutkin kreikkalaista mytologiaa ja olin kiinnostunut kirjallisuudesta. Varmaan koruissani heijastuu myös se, että olen asunut Italiassa monta vuotta ja viettänyt useampaan otteeseen pitkiä jaksoja myös Lontoossa. Lontoossa työskentelin jonkin aikaa Harrodsin tavaratalossa ja sekin oli mielenkiintoinen kokemus.
Toivonen pyrkii yhdistämään koruissaan estetiikan ja käytännöllisyyden. Korujen materiaalien valintaan hän käyttää runsaasti aikaa. Enimmäkseen materiaalit ja osat löytyvät netin kautta eri puolilta maailmaa. Koruntekijän työhuoneella osasia on Toivosen mukaan vaikuttava määrä eli melkoiset varastot.
– Materiaalien etsiminen on valtava osa tätä työtä ja se on mieluista, mutta aikaavievää. Toisinaan siinä kompastuu ja voi tulla kalliitakin erehdyksiä, Toivonen kertoo.
– Perhesyistä olen aika paljon matkustanut Pohjois-Italiassa ja käynyt Venetsiassa tosi usein. Sieltä on löytynyt lasiosia. Tykkään myös vintage-materiaalista. Pariisista löysin perheyrityksen, ateljeen, joka on pitkään tehnyt ranskalaisille muotitaloille koruja ja joka on edelleen toiminnassa. Heillä on vuosien varrella kertynyt ylimääräisiäkin osia. Sieltä olen tilannut aika paljon pieniä, mutta mielenkiintoisia eriä. On aina ilon aihe, kun löytää jonkun osasen, joka jotenkin puhuttelee ja herättää tunteita, elää ja kertoo jo itsessään omaa tarinaansa.
– Käyn Lontoossa silloin tällöin. Olen rakastunut englantilaisiin vintage-koruihin ja -esineisiin, ja niitä minulla on valikoimissa sekä sellaisinaan että muokattuina omiin tuotteisiin.
* *
Toivonen tekee yhteistyötä myös museoiden kanssa.
– Eri näyttelyihin liittyviä korusarjoja tilataan toisinaan. Se on inspiroivaa, sillä olen aina ollut ihastunut museoiden atmosfääriin. Ne ovat hyvin kiehtovia ja ilahduttavia yhteistyökuvioita, kertoo Toivonen, joka on soinnuttanut korujaan niin Ateneumin Gothic Modern -näyttelyyn kuin Sinebrychoffin museon Jacopo Bassano -näyttelyyn. Menneenä kesänä yhteistyökumppanina oli Visavuoren museo, jonka Rosa – ruusuista taidetta -näyttelyssä oli esillä viidentoista taiteilijan tulkintoja ruusu-teemasta ja jossa esiteltiin myös kuvanveistäjä Emil Wikströmin ruusuharrastusta.
– Korut syntyvät siitä, mitä ajatuksia ja tunnelmia näyttelyn aihepiiri herättää. Esimerkiksi Gothic Modern -näyttelyyn tein tummasävyisiä, hiukan salaperäisiä korvakoruja. En varsinaisesti pyri pureutumaan sen syvemmin näyttelyn teemoihin enkä myöskään suoranaisesti noudattaman kyseisten epookkien tyylisuuntia. Lähestymistapani on lähinnä esteettinen ja perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja näkemyksiin käsiteltävistä aihepiireistä, Toivonen luonnehtii.
* *
Korutaiteilijan omiin suosikkeihin kuuluvat esimerkiksi suurennuslasikorut.
– Pidän niistä erityisesti, koska ne ovat myös hyötyesineitä. On kiva, kun vanhat unohdetut lusikat pääsevät niissä uuteen loistoon ja päärooliin.
Suurennuslasikorun takana on omakohtainen kokemus.
– Minulla oli sellainen iso, muovivartinen suurennuslasi, jossa oli led-valot. Sen kun otti kaupassa esiin niin ei jäänyt huomaamatta. Aloin miettiä, voisiko tuon operaation suorittaa yhtään hillitymmin, Toivonen muistelee pulppuilevan naurun säestämänä.
– Ajattelin, että olisi kätevää, jos suurennuslasi roikkuisi kaulassa. Tein sellaisen omaan käyttöön ja totesin toimivaksi. Suurennuslaseissa on paljon variaatiomahdollisuuksia, vain taivas on niissä rajana.
* *
Korutaiteilijan päivään ei juuri joutilaita hetkiä mahdu.
– Teen tosi pitkää päivää, mutta olen niin innoissani, ettei se paina, Toivonen hymyilee.
– Se on niin mieluista hommaa, että varmaan tekisin sitä harrastuksekseni. On valtava kiitollisuuden aihe, että saa tehdä sitä, mistä tykkää ja saa siitä elantonsa.
Toivonen kertoo olevansa aamuihminen.
– Herään tosi aikaisin ja kun aamutuimaan on täynnä virkeyttä ja luovuus on huipussaan, tekee mieli suunnitella uusia juttuja. Päivän mittaan viedään eteenpäin isompia tilauksia ja toimeksiantoja ja sitten laitetaan verkkokaupan tilaukset kuntoon. Myös postissa käynti kuuluu jokaiseen päivään. Illalla sitten postireissun jälkeen viiden kieppeillä iltaohjelma on vapaampi. Usein silloin työt jatkuvat, mutta teen yleensä silloin vähän mekaanisempia hommia. Se saattaa olla ihan sellaista saksilla leikkaamista ja teippaamista ja leimaamista, sillä teen itse myös pakkaukset.
* *
– Maailmassa on niin paljon kylmyyttä ja rumuutta. On palkitsevaa, jos pystyy jollain tavalla tuomaan siihen jotain kaunista ja ilahduttavaa. Mielestäni korut saavat olla värikkäitä, naisellisia ja näkyviä, ja korujen myötä haluan tuoda hyvää mieltä, kauneutta ja iloa, Toivonen sanoo.
Kristityksi tunnustautuva Toivonen kertoo pyrkivänsä tuomaan iloa myös vapaaehtoistyön kautta. Perjantai-iltapäivisin hän on jo monen vuoden ajan suunnannut Sörnäisiin Piritorille, jossa hän on vapaaehtoistiimin jäsenenä jakamassa kahvia, syötävää ja lämpimiä vaatteita.
– Vaikka olenkin vähän ujo ja syrjäänvetäytyvä ihminen, minusta on kiva kohdata ihmisiä yksitellen ja kuunnella, mitä toisella on sydämellään. Jos pystyy vähän rohkaisemaan ja lohduttamaan tai pystyy auttamaan ihan konkreettisesti ja saa toisen silmissä pienen toivonpilkahduksen syttymään, niin se on ihana asia, Toivonen kiteyttää.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.