Emilia Pokkisen Väsynyt olemaan vahva -esitys on syntynyt flamencokitaristi Toni Jokiniityn kanssa. Kuvat: Liisa Mäkinen

Tommi Liljedahl

Tamperelaisnäyttelijä Emilia Pokkisen piti palata elävän yleisön eteen tasan puolen vuoden tauon jälkeen Pälkäneen Kirjafestareilla. Syyskuun alkuun suunniteltu tapahtuma jouduttiin kuitenkin peruuttamaan tiukentuvien rajoitusten vuoksi. Nyt Pokkinen valmistelee yhdessä Toni Jokiniityn, Anna Haarasen ja Sirkka Laitisen kanssa flamencoa ja tanssia sisältävää Federicoa, jonka on määrä saada ensi-iltansa lokakuussa Hämeenlinnassa, jos koronatilanne sen vain sallii.

Taiteilijoiden ahdinko on saanut runsaasti huomiota ja myötätuntoa, mutta Pokkinen ei pidä tilannettaan mitenkään poikkeuksellisena: olemme kaikki samassa veneessä.

– Lapsi kirjoitti keväällä ylioppilaaksi. Ennen maailma oli valkolakille avoinna, mutta nyt ei lähdetä interrailille. Hyvä kun uskaltaa Helsinkiin mennä.

Suurten tunteiden runoja ja musiikkia

Kirjafestareiden avausnumeroksi kaavailtu Väsynyt olemaan vahva sai ensi-iltansa lokakuussa Tampereen Teatterin Kulttuuriravintola Kivessä. Emilia Pokkisen ja flamencokitaristi Toni Jokiniityn esitys ehdittiin nähdä ensi-illan lisäksi vain parissa loppuunmyydyssä esityksessä Helsingissä ja Tampereella, kunnes korona esti yleisötilaisuudet.

– Meidän piti kiertää jo keväällä monilla paikkakunnilla, mutta kaikki esitykset ovat siirtyneet tai peruuntuneet.

Väsynyt olemaan vahva perustuu Eeva-Liisa Mannerin (1921–1995) runoihin ja espanjalaisen flamencokitaristi Niño Miguelin (1952–2013) musiikkiin. Esitys yhdistää tarkkojen havaintojen ja viisaiden sanojen runouden intohimoiseen musiikkiin. Siinä pohditaan muun muassa ihmismielen haurautta sekä yksinäisyyden ja yhdessä olon merkitystä.

Näyttelijän ja kitaristin yhteisprojektin synnytti flamenco. Suurten tunteiden musiikista löytyi vahva yhteys suomalaislyriikan helmiin.

– Eeva-Liisa Mannerin herkät tekstit kolahtivat jo lukioiässä. Ne ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka viisikymppisenä puhuttelevat eri asiat kuin joskus aikanaan Kallion taidelukion aamunavauksessa. Halusin tuoda Mannerin runoja lavalle, ja Toni Jokiniitty toi mukaan Niño Miguelin musiikin.

Skitsofrenia ja huumeriippuvuus katkaisivat espanjalaiskitaristin uran 1970-luvulla. Pohjalle päätynyt Miguel kiipesi viime päivinään takaisin lavalle. Sairaudestaan huolimatta hienoa musiikkia luonut taiteilija löydettiin uudelleen ja traaginen elämä sai ihmisarvoisen lopun.

Tamperelaisrunoilija Eeva-Liisa Manner vietti 1960-luvulla talvet flamencon juurilla Espanjassa.

– Viipurissa syntyneenä hän varmasti tunnisti andalusialaisen pikkukylän elämänmenossa paljon samaa kuin lapsuusmaisemissaan: aisteja herättävät tuoksut, lämmön ja kissat, jotka seikkailevat usein myös hänen runoissaan.

Manner kuvaa herkissä teksteissään muun muassa yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Niissä on vahvasti läsnä kuolema, mutta myös suuri viisaus, kauneus ja rakkauden mahdollisuus.

Pokkinen pitää Manneria monitasoisena ja älykkäänä runoilijana, joka olisi ansainnut Nobelin.

– Olin aikanaan häneen yhteydessä, kun kysyin lupaa yhden novellin esittämiseen, mutta en koskaan saanut tavata Manneria.

Toni Jokiniitty ja Emilia Pokkinen valmistelevat Anna Haarasen ja Sirkka Laitisen kanssa uutta Federico-esitystä, jonka on määrä saada ensi-iltansa lokakuussa.

Flamencokitaristin traaginen tarina

Flamenco on vähän kuin elämä: ilon taustalla vellovat syvät pohjavirrat. Tällainen melankolia puhuttelee suomalaista mielenmaisemaa.

– Olen harrastanut flamencoa nuoresta. Olin joskus Espanjassa flamencokursseilla, jossa oli pidättyväisten suomalaisten lisäksi japanilaisia, jotka välttävät vielä tiukemmin tunteiden näyttämistä. Mutta flamencossa saa ja täytyy tuntea ja tehdä isosti.

Väsynyt olemaan vahva ei ole tanssiesitys, vaan Jokiniityn kitara kantaa Mannerin vahvojen tekstien tunnelmaa.

– Minua kiehtoo Niño Miguelin traaginen tarina: lahjakas muusikko joutui sairauden vuoksi luopumaan menestyksekkäästä urastaan ja tähteydestä. Mutta taiteella on parantava vaikutus. Ihminen pääsee taidetta harrastaessaan tai kokiessaan purkamaan tunteitaan ja samaistumaan, näyttelijäntyön ohessa työpajoja muun muassa lapsille ja kehitysvammaisille vetävä Pokkinen sanoo.

Miguelin kohtalo kertoo myös suvaitsevaisuudesta ja ymmärtämisestä: vaikka ihmisellä menee joskus todella huonosti, hän voi nousta jaloilleen ja kokea hyväksyntää sekä ihmisarvon palautuksen.

– Esityksessäkin mukana olevassa tekstissä Manner sanoo hienosti ”nyt olen perillä”. Ihminen tunnistaa ja tunnustaa itsensä heikkouksineen ja pelkoineen, ja opettelee elämään niiden kanssa.

Korona-aikaan ajatus saa suurempia merkityksiä: missä näkymätön uhka on, löydetäänkö siihen lääkettä ja palautuuko maailma koskaan ennalleen – vai pitääkö meidän oppia elämään uuden normaalin kanssa.

Korona teki pienestä kaunista

– Yksi korona-ajan ilmiö on se, että pieni on taas kaunista. Kun isot tilaisuudet eivät ole mahdollisia, pitää palata leirinuotiolle ja tehdä pienimuotoisemmin. Se on myös taiteilijalle uusi tilanne: silläkin on merkitystä, jos pystyy vaikuttamaan kymmenen ihmisen sielunelämään.

Emilia Pokkinen on kulkenut koronakevään ja -kesän aikana paljon metsissä ja luonnossa.

– Olen miettinyt, miksi metsässä on niin ihanaa ja rauhoittavaa.

Hän on tullut siihen tulokseen, että pysähtyminen tekee hyvää: se saa näkemään ympärillään kauneutta ja ymmärtämään, millä on merkitystä.

– Kun katselee sammalmättäitä ja pieniä ötököitä, ymmärtää, ettei metsä tarvitse ihmistä. Ihminen lähinnä vaurioittaa luontoa.

Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun havaitsee, että maailma pyörii ilman meitäkin.

– Olen poiminut paljon mustikoita. Omavaraisuus tuntuu hyvältä: on kerännyt talven varalle marjoja, että selviäisi eikä sairastuisi.

Pokkisen on helppo uskoa, että luonto hoitaa.

– Esimerkiksi lasten kanssa huomaa, että metsä parantaa, kun on huonolla tuulella. Eväskahvit jossain kannon päällä maistuvat aina mahtavalta. Ja yksinkertainen työ, marjojen poimiminen, tekee päälle hyvää.

Emilia Pokkinen

• tamperelainen freelancenäyttelijä, harrastaa flamencotanssia.
• esiintynyt eri teattereissa ja televisiosarjoissa (mm. Puhtaat valkeat lakanat, Parasta aikaa ja Tehdas) sekä tuottanut ja toteuttanut paljon pienimuotoisia teatteriesityksiä Kulttuuriosuuskunta Kajeen kautta.
• taiteen hyvinvointivaikutuksista kiinnostunut näyttelijä tekee myös päiväkoti-, koulu- ja palvelutalovierailuita. Syksyllä 2020 Pokkinen aloittaa muun työn ohessa taidealojen erilliset opettajan pedagogiset opinnot Taideyliopistossa Helsingissä.

Toni Jokiniitty

• pirkkalalainen flamencokitaristi, joka kuuluu alallaan Suomen tunnetuimpiin.
• työskentelee monipuolisesti solistina, flamencolaulun ja -tanssin säestäjänä sekä teatterin parissa.
• julkaissut yhden soololevyn, ja esiintynyt Suomen lisäksi mm. Saksassa, Ruotsissa ja Baltiassa. Flamencon saloihin Jokiniitty on perehtynyt asumalla taiteenlajin synnyinsijoilla Andalusiassa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua