Klaani on hyvin säilynyt nelikymppinen – elokuva pysyy Mika Kaurismäen sydämessä

Mika Kaurismäki. Kuva: Mikko Vattulainen.

Päivi Vasara, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat

Klaani-elokuva ei ole 40 vuoden iästä huolimatta vanhentunut katsojaa tai elokuvan tekijöitäkään nolostuttavaksi.

Elokuvan keski-ikäisyyden merkkipyykin kunniaksi täydellä salilla oli tilaisuus nähdä Klaani isolta kankaalta Tampereen Kehräsaaren Arthouse Cinema Niagarassa helmikuisena torstaina. Paikalla oli myös elokuvan ohjaaja Mika Kaurismäki.

Kaurismäki kommentoi vaikutelmiaan näytöksen jälkeen ja kertoi, että Klaani on edelleen yksi hänen mielielokuvistaan: erikoinen, ikimuistoinen ja pysyy sydämessä.

– Kriitikot aikoinaan ihmettelivät, miksi tartuin suomalaiseen sukudraamaan. Yksi syy siihen oli, että Klaanissa oli paljon rooleja. Suku, oikeastaan kaksikin sukua.

Sitä ennen Kaurismäki oli tehnyt nuorten miesten älykköelokuvia, joissa oli vain pari näyttelijää, kuten Arvottomat (1982).

Klaani-elokuva pohjautuu Tauno Kaukosen vuonna 1963 julkaistuun esikoisromaaniin. Klaani on erityinen tarina, koska se ei kiinnity todellisiin paikkoihin tai tapahtumiin eikä aikaan. Sen sijaan se on yleisinhimillinen tarina siitä, kuinka suvun perinne vaikuttaa kaikkiin. Tässä on myös tarinan teho.

Entä jos tekisit nyt?

Pyydän Mika Kaurismäkeä mielikuvittelemaan, mitä hän tekisi toisin, jos elokuva tehtäisiin nyt vuonna 2024.

– Varmaan tekisin jotakin toisin, mutta 40 vuotta sitten tein sen niin kuin silloin uskoin.

Klaani-elokuva on myös nuorten rakkaustarina. Markku Halme esitti suvun nuorta miestä Aleksanteri Suuri Sammakkoa ja Minna Soisalo Aleksanterin rakastettua Mirjaa. Minna oli mukana Niagaran juhlanäytöksessä ja pääsi halaamaan Mika Kaurismäkeä.

Yksi asia, mikä olisi toisin vuonna 2024 verrattuna neljänkymmenen vuoden takaiseen on se, että nyt nuoria näyttelijöitä on paljon.

– Rooleihin löytäisi loistavia nuoria, koska heitä on tänä päivänä paljon. Klaanin roolitus ei nyt olisi tietenkään sama, koska moni on kuollut.

40 vuotta sitten ei ollut videoita eikä toimistoja, jotka olisivat välittäneet näyttelijöitä. Pyydettiin lähettämään valokuvia ja kirjeitä sekä käytiin katsomassa teatteriesityksiä. Esimerkiksi Minna Soisalo löytyi Mirjaksi valokuvan perusteella. Näyttelijöitä piti etsiä ja kysellä.

”Hylkäsivätkö ne minut?”

Juhani Niemelä löytyi rooliin Aleksanterin isäksi Samuli Sammakoksi teatterin lavalta.

Kaurismäen veljekset menivät Tampereen Teatteriin katsomaan Eugene O’Neillin Pitkän päivän matka yöhön -näytelmää, jossa Niemelä näytteli. He lähtivät väliajalla pois, koska halusivat vielä mennä katsomaan Tampereen Työväen Teatterin esityksen loppuosan. Niemelä oli kauhuissaan, kun havaitsi salissa kaksi tyhjää paikkaa ja ajatteli, että nyt ne minut hylkäsivät. Eivät hylänneet, vaan päätös ottaa Niemelä oli jo tehty.

Niemelä palkittiin parhaan miessivuosan Jussilla vuonna 1985.

Aito Mäkisellä oli Klaanin suhteen elokuva-aikeita jo romaanin ilmestymisvuonna 1963. Hanke kaatui näyttelijälakkoon ja rahoitusvaikeuksiin. Aito Mäkinen oli pedannut yhtä pääosista Lasse Pöystille. Myös Mika Kaurismäki halusi Pöystin mukaan.

– Pöysti oli tuolloin tukholmalaisen Dramatenin johtaja. Paljon epäilytti Pöystin suhtautuminen. Soitin Pöystille ja hän vastasi oitis, että on ilman muuta mukana.

Pöysti on Klaanissa se inhimillisin poliisi.

Elokuvassa ovat mukana myös Kaurismäkien vakiokasvot Kari Väänänen, Matti Pellonpää ja Esko Nikkari.

Tamperelaisia näyttelijöitä on paljon, esimerkiksi Tuija Vuolle Aleksanterin äitinä. Veijo Pasanenkin vilahtaa. Baarikohtauksessa pogoaa eräs Martti Syrjä.

Klaani-elokuvan pääosissa nähtiin Minna Soisalo ja sittemmin musiikkitoimittajana tunnettu Markku Halme.

Visuaalista kieltä

Klaani-romaaniin Mika Kaurismäki törmäsi Anssi Mänttärin tuotantotoimistossa. Mänttäri oli mukana jo 1960-luvulla kaatuneessa elokuvahankkeessa.

– En tiennyt kirjasta mitään. Luin sen kerrasta, Kaurismäki kertoo.

– Minusta se on poikkeuksellisen hieno kirja. Se on ronski, hurja ja siinä on elämän rosoisuutta. Siinä paikallisuus yhdistyy universaalisuuteen. On teema rikos ja rangaistus. Olen Dostojevski-fani. Klaani on dostojevskiläinen.

Kaurismäelle oli alusta asti selvää, että Klaani kuvataan Tampereella ja etenkin Pispalassa. Hänen mielestään Tauno Kaukosen kieli on hyvin visuaalista.

Illat Pispalan Pulterissa ideoiden

Kesä 1984 oli kaunis. Ikimuistoiseksi sen teki varmaan myös se, että elokuvan työryhmä asui kuvausviikot Pispalan taloissa ja vietti illat ideoiden Pispalan Pulterissa.

Kuvaukset kestivät 6–7 viikkoa. Budjetti oli yli kolme miljoonaa markkaa, mikä oli silloin keskimääräistä enemmän. Koska Arvottomat oli menestynyt hyvin, Mika Kaurismäki arveli etukäteen saavansa melko helpolla Klaanin rahoituksen.

Yksi tapaturma sattui: kameralle. Se putosi saaresta tullessa Pyhäjärveen. Lopulta menetettiin vain objektiivi, filmi ja kamera pelastuivat.

Kaurismäen elokuvan keskiössä on Pispala. Sieltä voi Klaanista bongata jo purettuja rakennuksia. Yksi asumus löytyi Akaasta ja sopiva joki karttakuvia katsomalla Pirkkalasta. Joki sen ylle kaartuvine puineen oli mieletön täysosuma.

Mika Kaurismäen äiti on tamperelainen. Hän asui yhteen aikaan Tahmelassa ja viereinen Pispala tuli tutuksi. Isoisä oli töissä Tampereen tehtaissa. Edelleen Tampereella on sukulaisia.

Mika Kaurismäki pitää edelleen Klaani-elokuvasta, joka on nyt nelikymppinen. Elokuva on kestänyt hyvin aikaa. Kuva: Mikko Vattulainen

Uskollinen kirjalle

Klaani-elokuva on uskollinen kirjalle. Repliikit ovat ronskeja, kuten romaanissakin.

Sekä elokuva että teatteri ovat tarinan kertomista. Itse asiassa kirjasta ei ole helppo tehdä elokuvaa, koska romaanin kertojan sisäisen maailman näyttäminen valkokankaalla ei ole yksinkertaista. Pitkä elokuva voi kertoa kirjasta 70–80 sivua. Elokuvassa voi tiivistää aikaa ja leikkauksilla muokata sitä melko vapaasti.

Klaani-elokuvasta on kaksi versiota. Siitä myytiin ulkomaille puoli tuntia lyhyempi versio, joka oli leikattu negatiiveista.

Tauno Kaukosen klassikkokirja uhkasi jo painua unohduksiin, mutta kirjailijan poika Petri Kaukonen on omilla toimillaan nostanut sitä esiin (lue Petri Kaukosen haastattelu täältä). Viime vuonna, kun kirja täytti 60 vuotta, hän julkaisi siitä kuudennen painoksen.

Klaani on toukokuuhun asti teatteriversiona nähtävissä Tampereen Teatterissa (lue Jussi Kareisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä). Kaukonen on myös järjestänyt Klaani-elokuvan musiikista konsertteja Tampereella.

Tästä päästääkin elokuvamusiikkiin, josta Anssi Tikanmäki sai Jussi-palkinnon vuonna 1985.

Balladista tuli hitti

Anssi Tikanmäki sai 40 vuotta sitten Kaurismäeltä käsikirjoituksen ja pyynnön säveltää siihen sopiva musiikki. He olivat tuttuja jo Arvottomista. Luottamus oli syntynyt. Myöhemmin on syntynyt yli kymmenen yhteistä elokuvaa.

– Minulle se oli selkeä tapaus. Pianon ääreen, mustalaisasteikko käyttöön ja sain musiikin melkein kerralla valmiiksi, kertoo Anssi Tikanmäki, joka oli läsnä Niagaran juhlanäytöksessä ja sen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa.

Mika Kaurismäki halusi elokuvaan loppulaulun. Balladi elokuvasta Klaani on nykyään klassikko. Sen sanoituksen on tehnyt Juice Leskinen, mutta hän ei tehnyt sitä kerralla valmiiksi. Tai teki, mutta lopputulos ei ollut tunnelmaltaan Mika Kaurismäen mielestä elokuvaan sopiva. Ensimmäisessä versiossa oli häiritsevän paljon sanaleikittelyä.

– Olin Tampereella demon kanssa. Oli jo kiire studioon. Yön aikana Juice teki elokuvan sävyihin sopivan tekstin. Monta vuotta myöhemmin laulusta tehtiin single, jonka toisella puolella oli instrumentaaliversio. Elokuvaguru Peter von Bagh soitti sitä ohjelmissaan ja siitä tuli näin tunnettu. Näin se nousi viraaliksi hitiksi, Anssi Tikanmäki kertoo.

Ennio Morriconelta vaikutteita

Koska Tikanmäen mielestä musiikki on tehty kuunneltavaksi, hän on antanut lupia uusiin sovituksiin avokätisesti. Balladista on 30–40 levytystä.

– Pidän kuuntelemisen arvoisena raspikurkku Harri Marstion aivan omanlaistaan tulkintaa.

Mukamas vähän nolostellen Anssi Tikanmäki kertoo, että Klaani-elokuvan Pispalan porraskohtauksessa hän on saanut vaikutteita Ennio Morriconelta. Etenkin Hyvät, pahat ja rumat on tähän osasyynä.

Tikanmäki pääsi tapaamaan sankarinsa ja esikuvansa Bonnin elokuvajuhlilla vuonna 1999.

– Tulkki tarvittiin, sillä Morricone katsoi tarpeelliseksi osata vain italiaa ja sitä minä en hallinnut. Keskustelutuokion päätteeksi Morricone kirjoitti hetken jotain paperille, jonka antoi minulle. Paperilla oli Hyvät, pahat ja rumat -pääteema, omistuskirjoituksella varustettuna. Pyysin toisen Mikalle ja sain, Tikanmäki kertoo.

Roisi ja raatorealistinen

Niagaran juhlanäytöksen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa oli läsnä myös Jussi Lahtinen, joka tutkii työläiskirjallisuutta. Hänen mielestään Tauno Kaukosen Klaani-kirja oli julkaisuvuonnaan jopa edellä aikaansa, koska Hannu Salama julkaisi vasta hänen jälkeensä. Lahtisen mielestä Klaani-romaani on merkittävyyteensä verrattuna turhan unohdettu.

– Klaani on työläisrealismia, roisi ja raadollinen. Kirja on säilyttänyt tehonsa. Sen voisi sijoittaa moderniin maailmaan, Lahtinen sanoo.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua