Kansallisoopperan Thomas de Mallet Burgess haluaa tietää minkälaisen oopperan juuri sinä haluaisit nähdä

Thomas de Mallet Burgess. Kuva: Jussi Hellsten

Toimittaja kirjoittaa sarjaa Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) työskentelyapurahalla. Lue sarjan muut osat täältä.

* *

Anne Välinoro, teksti

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin rakennus Helsingin Töölönlahdella muistuttaa linnaa. Marraskuisena keskiviikkona sinne vaeltaa lumipyryssä koululaisryhmiä.

Kansallisoopperan uusi taiteellinen johtaja Thomas de Mallet Burgess katsoo sekä koululaisryhmiä että pyryä ilahtuneena.

Hän miettii jo, missä pääsisi hiihtämään.

Henkilökunnan ovet käyvät tiuhaan.

Kaikkiaan talossa työskentelee 550 kuukausipalkkaista, joista oopperalaulajia on sekä solisti- että kuorotehtävissä 53, tanssijoita 74 ja orkesterimuusikoita 111.

Kansallisbaletin taiteellisesta johdosta vastaa Javier Torres ja koko talon pääjohtajana toimii Gita Kadambi.

Oopperassa ja baletissa työtä tekee laulajien ja orkesterin lisäksi suuri määrä eri käsityöammattien taitajia, hallinto-henkilökuntaa, asiakaspalvelijoita sekä tietenkin taiteellinen, taloudellinen sekä viestinnästä ja markkinoinnista vastaava tiiminsä.

Viime vuonna talossa kävi reilut 216 000 katsojaa, esityksiä oli 525 ja vierailuja nähtiin 50 paikkakunnalla.

Tämä on siis linnan sisältö. Kansallisoopperan uusi linnanisäntä Thomas de Mallet Burgess haluaisi avata esitysten lisäksi kaiken tämän hienon toiminnan suurelle yleisölle, sille, joka lystin lopulta veroissaan maksaa.

Avainsana siinä on osallistaminen, mukaan ottaminen.

Se tapahtuu yleisötyön, opetuksen ja koulutuksen kautta, osallistamalla yleisöä uuden teoksen tekoon. Nuoren yleisön oopperamieltymykset kiinnostavat de Mallet Burgessia varsinkin.

Myös Kansallisoopperan henkilökunnan kannattaa hänen mielestä mennä yhteisöihin ja ihmisten luo kuuntelemaan, mitä heillä on kerrottavana.

Esitysten striimaukset ja Stage24, joka mahdollistaa esitysten seuraamisen tallenteina, ovat jo toimivaa digitaalista palvelua. Sen tarjontaa voisi laajentaa katsauksilla, mitä oopperassa juuri nyt tapahtuu.

De Mallet Burgess tekee parhaillaan uutta strategiaa Kansallisoopperalle. Sen ytimessä on lause: Oopperan tulee puhutella ihmisiä tässä ja nyt.

Tausta teatterimaailmassa

De Mallet Burgess on taustaltaan ohjaaja ja näyttämötaitojen valmentaja sekä kouluttaja. Hän on valmistunut Oxfordin yliopiston St. Edmund Hallista pääaineenaan filosofia ja kielitiede.

Teatteritaustansa vuoksi hänen on helppo kyseenalaistaa oopperaan liittyviä käytäntöjä ja pohtia uusia tapoja tehdä oopperaa tämän ajan yleisölle.

Oopperan kokonaisvaltaisuus ja kyky yhdistää eri taidelajit sai hänet uransa alkupuolella innostumaan juuri tästä musiikkiteatterin lajista.

Muutettuaan Irlannista Länsi-Australian Perthiin hän perusti sinne kokeellisen Lost & Found –oopperaryhmän, jossa pohdittiin tilan ja teoksen tarinallista vuorovaikutusta.

Samaan aikaan hän työskenteli paikallisessa taideinstituutiossa hallintotehtävissä ja sai näin rahoitettua toimintaansa vapaassa ryhmässä.

Thomas de Mallet Burgess haluaisi toteuttaa Kansallisoopperassa myös yhteisöoopperan, jonka tekoon voisivat osallistua myös oopperasta kiinnostuneet katsojat. Kuva: Emma Suominen

Toimisiko yhteisöooppera?

Kansallisoopperan taiteellisen johtajan työssään de Mallet Burgess haluaisi olla mahdollistamassa myös yhteisöoopperaa. Aiheesta kiinnostuneet pääsisivät tekemään sitä Kansallisoopperaan sen ammattilaisten kanssa.

Hän näkee projektissa mukana myös maahanmuuttajia, joilla on taiteen ammattitaitoa. Silloin kaikki saisivat toisiltaan arvokasta tietoa eikö kyse olisi mistään hyväntekeväisyysprojektista.

Thomas de Mallet Burgessin elokuussa alkanut pesti Kansallisoopperaan on nelivuotinen kolmen vuoden lisäoptiolla. Edeltäjän, Lilli Paasikiven, suunnitelmia toteutetaan vielä kaksi vuotta. Burgessin kädenjälki ohjelmistossa näkyy vasta kaudella 2025–2026.

– Jos tulee tällaiseen asemaan ja oma ego hallitsee tekemisiä, siinä saavuttaa jonkinlaista menestystä, mutta epäonnistumisia tulee myös. Itse näen roolini huoltajana, jolla on uteliaisuutta, kykyä ja luovuutta. Tehtäväni on tehdä se mitä voin. Ehkä jotkut suunnitelmani kukoistavat vasta tulevaisuudessa. Niin on käynyt myös edeltäjieni vuosia sitten tekemille suunnitelmille.

– On äärimmäisen virkistävää jättää oma ego sivuun, de Mallet Burgess miettii hymyillen.

Burgess pohtii parhaillaan vuonna 2026 päänäyttämölle sovitun tilausoopperan luonnetta ja sisältöä. Sen hän tulee myös ohjaamaan.

Voisiko Suomessa toteuttaa ympäristöoopperan? Mehän rakastamme vettä, metsää ja hiljaisuutta.

– Tuo ajatus on tullut mieleeni juuri metsässä. Metsässä on suomalaisille jotakin hyvin tärkeää, ehkä se kuvastaa alitajuntaa? Sillä on vertauskuvallinen ja valtava kulttuurinen merkitys suomalaisille, siis miksipä ei? Kyllä oopperan voi tehdä luontoon, mutta ei talvikeleillä, hän naurahtaa.

Thomas de Mallett Burgess johti ennen Suomen pestiään oopperaa Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajana ja taiteellisena johtajana. Hän on toiminut myös luovana johtajana Irlannin kansallisessa oopperatalossa Wexfordissa ja taiteellisena johtajana perustamassaan Lost & Found Opera –ryhmässä Australiassa.

Häntä kiinnostaa oopperan tulevaisuus, sen muoto ja esittämisen tapa.

Mitä se voisi ylipäätään olla ja missä kaikkialla sitä voisi esittää?

Yleisön ja oopperan suhdetta hän ehti pohtia paljon Uudessa-Seelannissa, joka oli pitkään brittiläisen imperiumin siirtomaa. Kenellä on oikeus tehdä oopperaa, niin että sillä on merkitystä juuri tässä ajassa?

Ja miten ooppera, joka taiteenlajina on syntynyt Euroopassa, on löytänyt yleisönsä Uudessa-Seelannissa?

De Mallet-Burgess kertoo, miten Uudessa-Seelannissa osa oopperayleisöä on todella valpasta ja valmis investoimaan kokemuksiin myös maan rajojen ulkopuolella. He tekevät matkoja paitsi Australian, myös Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen oopperataloihin.

Toisaalta maassa on ollut paljon kansainvälisen tason nuoria laulajia, jotka ovat lyöneet itsensä läpi ulkomailla. Heitä ei ole täysin pystytty tukemaan ja työllistämään kotimaassa.

He kuitenkin pääsivät kiinnityksille eurooppalaisiin oopperataloihin. Sen yksi seuraus oli taiteellinen diaspora, hajaannus.

Osa yleisöstä puolestaan ei löytänyt kaikupohjaa omille odotuksilleen oopperan tarjonnasta.

Uuden-Seelannin oopperataloa johtaessaan de Mallet-Burgess lähensi yleisöä oopperataiteeseen uusilla tilausteoksilla, joiden tekijätiimi koostui uusiseelantilaisista, maan kulttuuria ja elämää hyvin tuntevista taiteilijoista.

Hän myös toi oopperalle yhteistyökumppaneita taiteilijoista, jotka eivät olleet välttämättä erityisen kiinnostuneita oopperasta oman ilmaisunsa välineenä, mutta joiden kautta laji löysi myös uusia yleisöjä.

Ooppera teki myös kiertueita eri puolille Uusi-Seelantia hyvin erilaisiin esityspaikkoihin. Tuotantoja tallennettiin ja välitettiin elokuvateattereihin kautta maan. Näin säästettiin myös kustannuksissa.

Pienilläkin paikkakunnilla oli mahdollista nähdä oopperaa. Digitaalinen ooppera osoittautuikin yllättävän suosituksi.

De Mallet Burgess tietää, että Kansallisoopperassa on toimittu samoin. Kiertueiden kustannukset ovat kovat pitkien välimatkojen maassa, mutta ooppera toimii hyvin myös elokuvateatterissa katsottuna.

Thomas de Mallet Burgessin mielestä Kansallisoopperan pitäisi jatkossakin pyrkiä Innocence-oopperan kaltaisiin yhteistuotantoihin. Kuva: Ilkka Saastamoinen.Kuva: Anne Välinoro

Yleisöjä on monta

Thomas de Mallet Burgess uskoo oopperaan edistyksellisenä taidemuotona, niin sosiaalisesti kuin poliittisestikin. Konservatiiviset voimat kuitenkin jarruttavat sen kehitystä aika ajoin.

Yleisöstä valtaosa haluaa nähdä Don Giovannin 1700-luvun asuissa ja Aidan sotilailla lannevaatteet. Eikä se halua mitään uusia ohjauksellisia kommervenkkeja ja ajankohtaisia tulkintoja elämystä pilaamaan.

Onko näin?

De Mallet Burgess kieltäytyy katsomasta oopperayleisöä yhtenä massana. Siihen mahtuu monenlaisia ihmisiä ja katsomisen tapoja riippuen siitä, miten sisällä oopperassa lajina on.

– On niitä, jotka haluavat nähdä oopperan sen ajan tuotteena, jolloin ooppera on valmistunut, aina pukuja myöten. Sitten on heitä, jotka odottavat teoksen tulkinnalta jotakin uutta ja erilaista. Mutta se on mielenkiintoista, miten yleisön reaktiot vaihtelevat yhden ja saman tuotannon osalta ensi-illan ja viimeisen esityksen välillä. Siinä näkyy oopperataiteen voima. Se antaa ihmisten erilaisille kokemuksille tilaa.

Suomessa häntä on hämmästyttänyt se, miten paljon nuoria katsojia katsomot vetävät, ehkä kansainvälisesti katsoen jopa eniten mitä hän on nähnyt.

Miksi ihmeessä oopperaan sitten pitäisi mennä, kun teatteri tarjoaa hieman helpommin ymmärrettäviä musikaaleja?

De Mallet Burgessin mielestä kyse on lopulta esitystaiteen kahdesta muodosta, joilla on sama pohja. Molemmat lähtevät musiikin ja tekstin luovasta suhteesta ja siitä, miten sitä käsitellään.

Niin oopperassa kuin musikaalissa voi olla puhuttua dialogia ja molemmat voivat olla läpisävellettyjä. Joidenkin mielestä musikaali on tekstivetoinen ja ooppera musiikkivetoinen.

– Mielestäni molemmat perustuvat tekstin ja musiikin suhteeseen ja kokonaisuus on muuta kuin osiensa summa. En ryhtyisi arvottamaan niitä, koska ne pulppuavat samasta lähteestä, de Mallet Burgess miettii.

Elävää esitystä seurataksemme saavumme tilaan ja jaamme siinä kokemuksen toisten katsojien kanssa. Kokemuksessa syntyy yksilöllistä ja sosiaalista hyvinvointia.

De Mallet Burgessin mielestä katsoja seuraa oopperaa kahdella tasolla. On musiikin matemaattinen rikkaus omassa universumissaan ja sitten teksti omassa maailmassaan. Nämä pitää kyetä yhdistämään samassa kokemuksessa, ajatella ja tuntea, heijastaa ja olla läsnä yhtä aikaa.

Musiikki kerronnan haltijana

Thomas de Mallet Burgessin oma kiinnostus oopperaan heräsi oikeastaan vasta, kun häntä pyydettiin ohjaamaan oopperaa. Teatteria tehdessään hän oli mieltänyt musiikin kuin jokeriksi korttipakassa, se otettiin käyttöön korostamaan tulkinnan tiettyjä kohtia.

– Oopperassa musiikki on merkityksellinen osa koko kerrontaa. Tajusin, että halusin tehdä ohjauksillani musiikki-, teksti- ja tarinamaailman ymmärrettäväksi.

Yksittäisistä teoksista de Mallet Burgess arvelee Richard Straussin Elektran vaikuttaneen häneen eniten.

– Tutkin teosta tarkkaan sitä ohjatessani, siinä ilmenevää matri- ja patriarkaattia, feodaaliaikaa ja naisten, miesten ja lasten roolia myllerrysten maailmassa. Kun se esitettiin Kanadassa Four Seasons –oopperatalon salissa, jossa oli aivan huikea akustiikka, saimme siitä myös dynamiikaltaan ainutlaatuisen tulkinnan suuren orkesterin voimin.

– Oopperan teko haastaa älyllisesti suurenmoisella tavalla ja avaa niin monia lähestymistapoja, de Mallet Burgess miettii.

Miltä kuulostaa Helsingin ulkopuolella?

Kansallisoopperan lisäksi Suomessa oopperaa tuottaa kymmenkunta yhdistyspohjaista maakuntaoopperaa ja kymmeniä ryhmiä, jotka ovat syntyneet oopperalaulajien innosta tuottaa heille mieluisia teoksia esityksiksi.

Thomas de Mallett Burgess on ehtinyt vasta puolisen vuotta Suomessa asuttuaan nähdä myös Ihmiset suviyössä Hämeenkyrössä ja piipahtaa Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa Outi Tarkiaisen Oma huone -oopperan. Hän ehti käväistä myös Tuusulassa katsomassa Trapped Butterfly –pienoisoopperan.

Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että Kansallisoopperan tarjonnan rinnalla on tällaisia vaihtoehtoja. Maakuntaoopperoiden anti kertoo myös säätiöiden halusta tukea niitä ja musiikkikoulutuksen hyvästä tasosta eri puolilla Suomea.

De Mallet Burgess ei kuitenkaan lähde arvioimaan näkemiensä esitysten taiteellista tasoa.

– Ne esitettiin paikkakunnilla, joissa asuu suhteellisen vähän väkeä. Kuitenkin oopperaesitykset olivat töpö täynnä. Se on mielestäni tässä oleellista, että nämä esitykset oli tehty. Ihmiset haluavat nähdä oopperaa ja vielä uutta oopperaa.

Minne menet, suomalainen ooppera?

Suomalainen ooppera täytti äskettäin 150 vuotta. Ensimmäinen Suomalaisen oopperan esitys Lucia di Lammermoor nähtiin 21.11.1873 vierailuna Viipurin teatterissa.

Suomalainen ooppera aloitti vakituisen toimintansa 1911 Aleksanterin teatterissa. Näytökset nähtiin siellä, kunnes uusi Oopperatalo valmistui Töölönlahden rantaan 1993.

Mutta minne olemme nyt matkalla? Miltä suomalainen ooppera tulee näyttämään?

De Mallet Burgessin mielestä tarvitaan ennen muuta uusia teoksia, jotka kertovat tästä kulttuurista ja ihmisistä. Tarvitaan tekijöitä, jotka eivät ole vain oopperan henkilökuntaa, vaan nousevat myös vapaista ryhmistä ja muista taidelaitoksista ja toimijoista. Tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä ja suhteita.

Tehdäkseen hyvää kansallista oopperaa ja mahdollistaakseen asioita kannattaa kurottaa omaa taloa kauemmas, aina Suomen rajojen ulkopuolelle, sanoo de Mallet Burgess.

Suuret ja paljon esitetyt oopperat Aida, Carmen, Taikahuilu ja vaikkapa Ring ovat yhdistäneet ja vahvistaneet omalla tavallaan länsimaita ja niiden kulttuuria. Vieläkö suuria ja aikaa kestäviä uusia teoksia on mahdollista tehdä?

– Suurissa taloissa se onnistuu, koska niissä on tarvittavaa ammattitaitoa ja erilaisia tekijäryhmiä. Mutta isompi kysymys mielestäni on se, pitääkö tiettyjä teoksia esittää edelleen, jos ihmiset eivät näe itseään niissä. Miten vaikkapa monien klassisten oopperoiden naiskuva vastaa nykyistä käsitystä?

– Toisaalta puntaroidaan sitä, voiko oopperateoksia tulkita täysin uudelleen ja voiko niitä sovittaa uudelleen. Ja milloin uusi suurteos kannattaa tehdä ja sijoittaa ohjelmistoon?

Oopperateoksen laatu ei korreloi sen kokoon. Suuri tuotanto voi olla silkkoa sisältä ja pieni briljantti.

Kansallisoopperassa Alminsali tarjoaa mahdollisuuden tehdä pientä ja kiinnostavaa eri ikäisille. Se tullaan avaamaan myös vieraileville ryhmille. Lapsille tehdään jo minioopperaa.

Mutta de Mallet Burgess korostaa, että aina pitää miettiä yleisön kokemusta. Yleisökin luodaan uudestaan aina uuden tuotannon myötä.

– Katsojan tukeutuminen tuttuun on hyödyllistä, katsoja ostaa lipun siihen esitykseen, mistä varmasti tietää saavansa sitä mitä odottaa. Tutusta voi kuitenkin tulla myös vihollinen. Se estää meitä näkemästä sitä uutta ja tuoretta, mikä esitykseen voi kätkeytyä, de Mallet Burgess sanoo.

”Oopperan teko haastaa älyllisesti suurenmoisella tavalla ja avaa niin monia lähestymistapoja”, de Mallet Burgess sanoo. Kuva: Jussi Hellsten

Ihmisen ääni hotellihuoneessa

Burgess teki Australian Perthissä Francis Poulencin Ihmisen ääni –oopperan hotellihuoneeseen. Kaikkiaan esityksiä oli kuusitoista ja yleisöä parikymmentä henkeä kerrallaan. Sopraano lauloi olohuoneessa ja pianisti soitti kylpyhuoneessa.

Sen tarinassa laulaja käy dramaattisen puhelinkeskustelun rakastajansa kanssa. Sen aikana päähenkilön psyyke asteittain hajoaa.

Burgess halusi esityksellään tutkia yleisön ja esiintyjän suhdetta. Kuinka suhde muuttuu läheisyyden myötä ja mitä teokselle tapahtuu? Entä miten tila ja teos vaikuttavat toisiinsa?

Ihmisen äänen toteutus ja kokonaisuus sai yleisön syvästi liikuttumaan. Koko prosessi kertoi sen, että yleisön pieni määrä ja sen sijoittaminen tilaan tietyllä tavalla karsi katsojasta puolustusmekanismeja.

Pelkästään esitystilaa vaihtamalla voi muuttaa katsojan perspektiiviä esitykseen.

Pitääkö oopperaa seuratakseen sitten aina istua?

Burgess ottaa esimerkin Lontoon The Bridge -teatterin näyttämöratkaisusta, jossa esiintymislavat nousevat ja laskevat kohtausten mukaan ja yleisö pääsee asettumaan niiden ympärille haluamallaan tavalla, seistenkin. Sellainen haastaa katsojan uudella tavalla suhteessa lavaan ja esitykseen.

– Perinteinen teatterikatsomo on rakennettu niin, että yleisöllä on mukava istua, näköyhteys lavalle on hyvä ja akustiikka toimii. Toisaalta perimmäisistä penkeistä ei näe kovin hyvin lavalle ja etukatsomo ja aitiot ovat niitä kalleimpia paikkoja. Katsojia luokitellaan tällaisen katsomoratkaisun kautta.

– Ja sitten on vanhoja oopperataloja, joiden katsomo on rakennettu niin, että ihmiset tapaavat siellä toisiaan ja seurustelevat eikä näkymä lavalle ole kovin tärkeä.

De Mallet Burgessin mielestä katsojan asema yleisössä kaipaa pohtimista. Sitä hän miettii itsekin suunnitellessaan minkälaiseen tilaan uuden ohjaamansa oopperan sijoittaisi.

Mikä yleisöä oikein kiinnostaa?

Mutta mistä aiheista oopperaa kannattaisi tehdä juuri nyt?

Euroopassa raivoaa sota, itsevaltiaat rummuttavat rintaansa ja ihmisten ahdistus huonojen uutisten tulvassa kasvaa. Eivätkö juuri nämä ole oopperan aiheita?

De Mallet Burgessin vastaus yllättää.

– Mielestäni oopperan voi tehdä mistä hyvänsä aiheesta. Ydinkysymys on se, kuka haluaa tulla sen katsomaan.

– Itse pohdin juuri nyt, minkälaisen tilausteoksen tänne haluan. Minkälainen teos herättäisi keskustelua ja mikä aihe on oleellinen? Ja kuka haluaisi tulla katsomaan juuri tämän uuden oopperan?

Thomas de Mallet Burgess nostaa viime vuosilta esiin Kaija Saariahon, Sofi Oksasen ja Aleksi Barriéren Innocence-oopperan, josta tuli kansainvälinen menestys. Se oli Kansallisoopperan syksyn 2022 suurtyö.

Oopperan aihe löytyi alun perin Suomesta ja liittyi kouluampumisiin. Surmatyön tekijän sijaan sen päähenkilöitä ovat teinivuosina syntyneestä traumasta kärsivät ihmiset.

Kaija Saariahon säveltämä ja Sofi Oksasen librettoon perustuva Innocence-ooppera oli Kansallisoopperan suurmenestys syksyllä 2022. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Innocence kysyy, miten elämää voi jatkaa ja selviytyä kauheistakin kokemuksista.

Sofi Oksasen libreton keskiössä on ”Helsingin kansainvälisen koulun” kouluampuminen ja sen vaikutukset opiskelijoihin, opettajiin ja uhrien läheisiin.

Oopperassa seurue kokoontuu kouluampujan veljen häihin kymmenen vuotta tapahtuman jälkeen. Silloin kysytään, voiko menneisyyden tragedioiden kanssa tehdä sovinnon.

– Juttelin äskettäin libretistin kanssa ja mietimme, kenellä on oikeastaan oikeus kirjoittaa tästä aiheesta. Siellä, missä kouluampumisia on tapahtunut, asia on tiukasti sen yhteisön omaa. Kuitenkin Innocence-ooppera avasi aiheen koskettamaan niin täällä tunnettuja tapauksia kuin muualta maailmasta, kuten Yhdysvalloista kuulemiamme vastaavia kouluampumistapauksia. Samaan aikaan ihmiset olivat kiinnostuneita siihen liittyvistä asioista omassa maassa ja ulkomailla.

– Innocence-ooppera yhdisti nämä vahvalla ja tunteita koskettavalla tavalla. Se tarina oli tärkeä ja kannatti kertoa.

Kuka saa laulaa?

Kansallisooppera voi esitellä lavallaan vain muutaman prosentin suomalaisista ammattilaulajista. Esimerkiksi sadat erinomaiset sopraanot jäävät sen ovien ulkopuolelle.

Solistitehtävä maan parhaassa oopperassa on kuitenkin käyntikortti kansainvälisillekin areenoille. Aikooko de Mallet Burgess helpottaa jotenkin tilannetta omana johtajankautenaan?

– Kansainvälisesti tarkastellen oopperamaailmassa on todella vähän keskuksia ja laitoksia jotka voivat tukea oopperalaulajia. Suomessa siihen on hyvin vähän mahdollisuuksia.

– Kansallisoopperassa meillä on velvollisuus auttaa laulajia vakiinnuttamaan uransa niin että he pystyvät esiintymään myös muissa vastaavissa paikoissa. Koska olemme osa isojen oopperatalojen ketjua pyrimme auttamaan heitä juuri niinä uran kannalta merkityksellisinä hetkinä jotka avaavat mahdollisuuksia esiintyä vaikkapa Saksassa tai muualla Euroopassa.

– On tärkeää tukea uran alussa olevia tarjoamalla se ensimmäinen rooli mutta yhtä tärkeää on tukea uransa keskivaiheilla olevia kuin heitä, joiden ura on päättymässä, Burgess sanoo.

Lue kaikki Oopperaeessee-sarjan osat täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua