Helena Kujala. Kuva: Ulla-Maija Svärd
HENKILÖ | Tamperelainen toimittaja Helena Kujala pitäytyi faktoissa ja päätyi käyttämään minämuotoa kirjassaan Tekla Hultinista. Minämuotokerronta tuo Suomen ensimmäisen naistohtorin lähelle lukijaa.
”Jos Tekla Hultin olisi ollut vaikuttamassa vuonna 1991, Suomi olisi livahtanut puolustusliitto Natoon, eikä jäänyt aikailemaan. 1990-luku oli sen asian momentum, se hetki.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Tämä tarina alkaa Karjalasta, Jaakkiman pitäjän hautausmaalta. Toimittaja Helena Kujalan äiti vei tyttärensä Jaakkimaan juuriaan katsomaan. Vaatimattomassa nelikulmaisessa hautakivessä luki tohtori Tekla Hultin. Kuinka ihmeessä vuonna 1864 syntynyt maalaistyttö pienestä karjalaiskylästä oli voinut kouluttautua niin pitkälle?
– Äitini sanoi minulle, että Teklalla oli luja tahto ja hän oli voimakas nainen.
Helena Kujala ihmetteli, kuinka ei ole olemassa Tekla Hultinin elämäkertaa. Hän päätti tehdä sen itse.
Arkistoista tietoa
Tämä tiesi pitkiä aikoja aineiston tutkimista Kansallisarkistossa, Päivälehden museossa ja Helsingin kaupunginmuseossa. Mikkelin arkistoissa hän kävi myös, mutta siellä ei oikein ollut antia.
Antoisia lähteitä olivat kaksi 1930-luvulla julkaistua päiväkirjaa, julkaisemattomat päiväkirjatekstit, kaikki jäljelle jääneet liput ja laput sekä digitoidut sanomalehdet. Antoisa lähde oli Venla Kiisken (nyk. Sainio) tekemä väitöskirja, joka löytyi Tampereen pääkirjastosta Metsosta.
– Pidättäydyin faktoissa, en tulkitse. En ole historioitsija enkä ole poliitikko, vaan toimittaja. Kaiken aineiston järjestämisessä tähän elämäkertaan oli suuri työ. Päädyin minä-kerrontaan, koska juuri se mahdollistaa sen, että en kertojan äänellä tee tulkintoja tai johtopäätöksiä.
Tässä jutussa ei ole tarkoitus kertoa kaikkea Tekla Hultinista, eikä se ole mahdollistakaan, koska siihen tarvitaan toisen kirjan verran tekstiä.
Helena Kujala halusi välttää tulkintoja ja johtopäätöksiä Tekla Hultinista elämäkertaa kirjoittaessaan. Tämän takia hän vallitsi kerrontatavaksi minä-muodon.
* *
Aikansa tahtonainen
Tekla Hultin oli hyvin moderni tämänkin päivän mittapuulla. Hän ajoi naisten tasavertaisuutta miesten rinnalla. Itse hän joutui hakemaan erivapautta useita kertoja, esimerkiksi kirjoittaakseen ylioppilaaksi, päästäkseen yliopistoon opiskelemaan ja saadakseen valtion viran.
Tahtonaisena hän ajoi itsenäisyyttä, vapautumista Venäjän vallan alta.
– Teklan teesejä oli, että milloinkaan ei pidä myydä venäläisille Suomesta kiinteää omaisuutta. Nyt on menty myymään Saimaan rantoja ja Airiston saariston tontteja.
Julkaisemattomia päiväkirjoja
Lapsuuden perheen äiti ei osannut kovin hyvin suomea. Silti ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta perhe oli fennomaaneja. Varsin monet ruotsinkieliset olivat suomenmielisiä silloin.
– Kun Tekla lapsena pääsi äitinsä kanssa Jaakkimasta käymään Helsingissä, hän ihmetteli, miten kaikki lapset eivät osaa suomea.
Helena Kujala tulkitsee, mutta vain vähän, että Tekla Hultinin voimakastahtoisuuden tausta on onnellisessa lapsuudessa. Välit etenkin äitiin olivat lämpimät. Isä oli etäisempi, mutta hänkin arvosti koulutusta. Tosin tyttären ylioppilastutkinto oli isälle vähän liikaa. Isä ei ollut saanut kouluttautua juristiksi, mutta hän pääsi virkaan henkikirjoittajaksi.
Mitä luultavimmin Hultin kirjoitti 1920-luvun alussa päiväkirjoja julkisuus mielessään, koska niistä on turha etsiä romanttisia sävyjä, rakkauksia tai ihastumisia. Kosmoskynällä kirjoitetut päiväkirjat ovat Kansallisarkistossa. Henkilökohtaisia tiedonmuruja löytyi vähän Hultinin laajasta kirjeenvaihdosta.
Eero Järnefeltin maalaama muotokuva Tekla Hultinista kuulunut Ateneumin taidemuseon kokoelmiin vuodesta 1906. Tekla – Tahtonaisen elämä -kirjan on julkaissut Warelia. Kuvat: Wiki Commons / Warelia
* *
Ensimmäinen naisjournalisti
Tekla Hultinin ensimmäinen ammatti oli opettaja, sairaanhoitajan lisäksi ainoa naiselle silloin hyväksytty työ. Sen ohessa hän alkoi kirjoittaa sanomalehtiin saadakseen lisäansioita.
Hultin sai työpaikan Päivälehden (nykyinen Helsingin Sanomat) ulkomaantoimituksesta, jossa oli ensin kaksi toimittajaa. Kohta hän vastasi siitä yksin. Hän oli hankkinut hyvän kielitaidon: ruotsi, suomi, ranska, saksa ja englanti sekä vähän venäjää. Ulkomaantoimittajana Tekla Hultin käänsi uutisia ulkomaisista lehdistä ja kirjoitti muun muassa pakinoita.
– Hän tutustui kaukaisen sukulaisuuden ansiota suuriruhtinaskunnan ajan lopun Suomen keskeiseen poliitikkoon Leo Mecheliniin. Voi sanoa, että Hultin pääsi piireihin ja että toimittajan ammatin ansiota hänellä oli mahdollisuus mennä moniin paikkoihin.
Säätyvaltiopäivillä Hultin oli eri valiokuntien sihteerinä, mikä tarjosi parhaan näkymän politiikkaan. Tuona aikana itsenäisyyden ajaminen vaati aktivisteilta salaperäisyyttä, esimerkiksi puhelimessa ei saanut mainita sukunimiä, ja Hultin oli Johanna.
Aineistoa Helena Kujala keräsi arkistoista ja yhdisteli sitä julkaistuihin ja julkaisemattomiin päiväkirjateksteihin sekä esimerkiksi jäljelle jääneisiin lippuihin ja lappusiin.
* *
Naisten asialla
Tekla Hultin löysi Suomalaisen Naisliiton toiminnasta omia tavoitteitaan vastaavat tavoitteet, kuten naisten äänioikeuden. Syntyi toinenkin naisen aseman parantamiseen pyrkivä yhdistys, Naisasialiitto Uniooni. Naisten äänioikeus ja vaalikelpoisuus saavutettiin vuonna 1906.
– Hultin ei arastellut puheenaiheita. Tästä syystä hänet hyllytettiin kahteen otteeseen virastaan tilastollisen päätoimiston aktuaarina.
Hän oli nuorsuomalainen ja luotti puolueensa ainoana jäsenenä sosialisteihin, jotka olivat itsenäisyyden kannalla. Venäläisiin hän ei luottanut.
Hultin vietti lomansa Karjalassa. Oli hän aikansa julkkiskin, koska Savo-Karjala uutisoi, kuinka hän Nivan ja Jaakkiman asemain välillä hyppäsi liikkeessä olevasta junasta ratapenkereelle, koska halusi päästä suoraan radan varressa olevalle kesäasunnolleen.
Hän suunnitteli ja teki ryijyjä. Elämäkerran kirjoittaja Helena Kujala sai tästä innostuksen kokeilla, miten ryijy syntyy. Hän osti valmiita tarvikepaketteja ja teki ryijyjä kotonaan neula kädessään.
Hultin pysyi naimattomana ja asui Helsingissä opettajasisarensa kanssa.
Kohde ja tekijä
Tekla Hultin pyrki eduskuntaan vuonna 1907, koska hän halusi taistella Suomen valtiollisten oikeuksien puolesta. Hän toimi kansanedustajana 1908–1924 ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä 1925–1930. Tekla Hultin kuoli kotonaan Helsingin Katajanokalla pitkällisen sairauden uuvuttamana maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 1943.
Helena Kujala on tamperelainen toimittaja, joka on asunut eri puolilla Suomea ja työskennellyt useille sanoma- ja aikakauslehdille. Hän on aiemmin toimittanut kaksi teosta: sotakirjeisiin perustuvan Postia Leolle (2014) sekä Lahdenpohjan kauppalasta kertovan Männää Lopottii (2017).
Kirjan Tekla – tahtonaisen elämä (2022) on kustantanut sastamalalainen Warelia.
Elämäkerran tuoton Helena Kujala lahjoittaa Ukrainan tukemiseen. Hän on eläkkeellä ja kirjoittaa vapaaehtoistyönä juttuja Jaakkiman Sanomiin.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
