Ilveskuiskaajan ohjaaja Juha Suonpää tutkii eettisesti ihmisen ja pedon välisiä suhteita

Juha Suonpää Seinäjoen Bio Rexissä. Kuva: Marita Nyrhinen

Marita Nyrhinen, teksti

Ilveskuiskaaja on luontoelokuviin erikoistuneen ohjaaja Juha Suonpään tuore dokumenttielokuva, joka poikkeaa perinteisistä luontoelokuvista melkoisesti. Elokuvassa keskitytään seuraamaan luonnossa ja luonnon ehdoilla elävän Hannu Rantalan elämää eläinten keskellä. Riistakameroihin tarttuneet, liiketunnistimien avulla tallentuneet kuvat kertovat eläinten seikkailuista ilman, että ihmisen täytyy olla kyttäysasemissa.

Juha Suonpää on arvostettu ja palkittu luontoelokuvaaja, tietokirjailija sekä Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettaja. Hän on mukana Suomen Akatemian tutkimushankkeessa, jonka aiheina on ollut muun muassa kysymyksiä valokuvauksesta sekä visuaalisen tieteen ja paikkaidentiteetin rakentumisesta.

Ilveskuiskaajan päähenkilöksi Suonpää löysi raumalaisen Hannu Rantalan, luontoa rakastavan ja sitä seuraavan shamaanin kaltaisen olennon, joka toimii välittäjänä ihmisen ja eläinten välillä.

Hannulla on kyky kuunnella ja samalla puhutella katsojaa. Hän ymmärtää eläimiä, luonnon kiertokulkua ja rinnakkaiseloa, ja kertoo luonnon tapahtumista ja sen monen monituisista oikuista. Hän kommentoi estottomasti, välillä kriittisestikin ympäröivää todellisuutta. Suonpää on tiivistänyt Hannun toimet luonnon ja eläinten parissa kiehtovaksi elokuvaksi.

* *

Keskustelua kissojen kanssa

Suonpää tapasi Hannun kahdeksan vuotta sitten Luonnonperintösäätiön vuosijuhlassa. Siellä Hannu näytti ottamiaan kuvia ja ennen kaikkea kertoi kohtaamisistaan ilvesten kanssa tavalla, jollaisesta Suonpää ei ollut ennen kuullut. Suonpää pani merkille, miten Hannu puhui biologisten faktojen sijaan lämpimästi tunneyhteydestään ilveksiin ja erityisesti siitä, kuinka hän pystyi ”keskustelemaan” näiden lumoavien kissaeläinten kanssa esimerkiksi hajujen välityksellä.

– Ehdottaessani yhteistyötä Hannu suostui välittömästi. Hän oli nähnyt aiemman elokuvani Hukkamies, josta oli tykännyt kovasti, Suonpää kertoo.

Hukkamies kertoo tarinan ihmisen ja uhanalaisen eläimen ristiriitaisesta suhteesta. Pääosassa on mies, joka on opetellut susien kielen ja elintavat sekä kohdannut susia silmästä silmään.

Hannu tuntee kauan seuraamansa ilvekset ja on antanut niille nimet: Parta-Jooseppi, Täplä ja sen pennut, Ärmätti ja Laitilan Kauhu ovat tunnistettavia sekä ulkonäöltään että käytökseltään. Hannu väittää keskustelevansa tuttujen ilvesten kanssa.

Hannu saunoo elokuvassa usein. Sauna on Hannulle paikka, jossa tapahtuu eräänlainen henkinen metamorfoosi, muodonmuutos, jossa ihminen muuttuu toiseen muotoon ja lähenee luontoa.

– Saunassa alaston ihminen ikään kuin pääsee lähemmäksi luontoa. Sauna, musiikki ja tanssi ovat tapoja, joilla shamaani, ja niin myös Hannu, muuntautuvat eräänlaiseksi tietäjäksi, joka saa yhteyden näkyvän todellisuuden tuolle puolen. Eläimellinen yhteys syntyy, ja näin Hannu kokee muuntuvansa itsekin ilvekseksi, mistä ilvesnaamari on symbolisena esimerkkinä, Suonpää selventää.

Hannun ja ilvesten välillä tapahtuu lähentymistä vertauskuvallisesti samaan tapaan kuin tarinassa, joka kertoo ihmisen muuttumisesta eläimeksi.

* *

Kamerat ja musiikki

Hannu Rantala ja ohjaaja Juha Suonpää. Kuva: Alexander Lembke

Tarina itsessään ei selvenisi pelkällä katsomisella, kunnes vasta sitten, kun Hannu menee ilveksen maailmaan ja tuo sieltä sellaista tietoa, jota meillä ei ole. Hannun ja ilvesten tarina on punottu erilaisen kuva-aineiston ja musiikin avulla koskettavaksi kokonaisuudeksi.

Ilveskuiskaajaa kuvattiin kahdeksan vuotta. Elokuvaan on yhdistetty erilaista kuvamateriaalia. Eläimet ovat tallentuneet lukemattomien riistakameroiden linssien kautta. Välillä ne loikkivat ohi, välillä pysähtyvät lystikkäästi jopa leikkimään kameroilla. Hannun selostuksen kaltaiset puheet on puolestaan kuvattu elokuvakameralla. Laajamittaista ilmakuvaa saatiin drone-kameroilla. Näistä vaihtelevista kuvatallenteista on saatu tasapainoinen kertomus, jossa materiaalit eivät riitele keskenään, pikemminkin ilmentävät erilaisia tilanteita ja puhuttelevat katsojaa luontevasti.

Suonpää toteaa, että muun muassa kännykkä-, valvonta- ja muiden kameroiden myötä nykyään osataan katsoa filmikameroiden laadusta poikkeavaa vähän rosoisempaakin kuvaa. Ilveskuiskaajan moninaista kuva-ainesta onkin helppo ja luonteva katsoa.

Vaikka elokuva antaakin vaikutelman, että se olisi kuvattu Hannun kotikulmilla, todellisuudessa kuvausalueina on ollut Satakunnan lisäksi Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan metsiä. Leikkaajia tarvittiin kaksi, sillä valittavana oli peräti 200 000 klippiä.

Taustalla soi kuvaan sovitettu musiikki, josta vastaavat virolainen perinnesoittimilla musiikkia tekevä Puuluup-yhtye ja tamperelainen elokuvasäveltäjä Kimmo Helén. Suonpää paljastaa, että fiiliksen luojana käytettiin Arvo Pärtin musiikkia, mutta elokuvassa sitä ei voitu tietenkään käyttää. Virolainen äänivelho Tanel Kadalipp kuroi taidokkaasti yhteen Puuluupin ja Helénin kirjoittamaa musiikkia, josta äänimaailma syntyi.

Juuri parahiksi Ilveskuiskaajan musiikki on valittu Vuoden musiikkioivallus -ehdokkaaksi. Kyseessä on Gramexin ja Teoston myöntämä tunnustuspalkinto, joka ”kiinnittää huomion elokuviin ja televisio-ohjelmiin, joissa on käytetty musiikkia kekseliäällä ja erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla”.

* *

Miksi ilvestä metsästetään?

Hannu Rantala ja ilves. Kuva: Juha Suonpää

Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Euroopassa ilveksiä on noin 8 000 – 9 000 yksilöä. Suomesta ilveskanta ehti jo lähes kadota, mutta se on saatu elvytettyä. Niitä kuitenkin yhä ammutaan yhä, perusteena lähinnä kannanhoito.

Vuodentakaisen tilaston mukaan Suomessa oli ennen metsästyskauden 2022–2023 alkua arviolta 2 150 – 2 405 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Suomen riistakeskus myönsi ilveksen pyytämiseen 321 poikkeuslupaa, jotka yhtä lukuun ottamatta kohdentuivat poronhoitoalueen eteläpuolelle. Saaliiksi päätyi 306 ilvestä. Ilveksiä siis tapettiin prosentuaalisesti melkoinen määrä.

Elokuva kysyy, miksi ilveksiä metsästetään poikkeuslupien nojalla, sillä kuolleita kissoja ei käytetä mihinkään. Hannu ystävineen teki valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen vuonna 2021 poikkeuslupien perusteluista, sillä hän näki, että ilveksen kannanhoidollinen metsästys ei täytä lain edellytyksiä. Kun lupia on myönnetty, huomioon ei ole otettu niitä ilveksen tuomia myönteisiä vaikutuksia, joita syntyy kauris- ja vieraslajien kantojen pitämiseksi kurissa.

Ilveskuiskaaja on omistettu kanssakulkijuuden puolustajille. Hannun omaan alueeseen kuuluu 100 hehtaaria metsää, eikä siellä metsästetä. Siellä toteutuu kiertotalous, jossa ilveksellä on osansa.

Pasi Hakkion ja Niina Virtasen tamperelaiselle Wacky Tie Films -yhtiölle tuottama Ilveskuiskaaja on jo kiertänyt maailmaa. Se sai ensi-iltansa maaliskuussa yhdellä maailman tärkeimmistä dokumenttielokuvafestivaaleista, CPH:DOXissa, jossa se palkittiin

kunniamaininnalla. Ainoana suomalaisena pitkänä elokuvana Ilveskuiskaaja valittiin Torontoon Hot Docs -festivaalille, joka on Pohjois-Amerikan tärkein dokumenttielokuvafestivaali. Se esitettiin myös Saksassa DOK.fest München -festivaalilla.

Suomessa Ilveskuiskaaja on nähty ennen syyskuista ensi-iltaa Sodankylän elokuvafestivaalilla ja elokuussa se oli muun muassa Espoo Cinén, Savonlinnan luontoelokuvafestivaalin ja Rauman Blue Sea Film Festivaalin ohjelmistossa.

Ilveskuiskaaja elokuvateattereissa 1.9.2023.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua