”Hajotkaa pikkukirjoihinne!” indiekirjailija Ville Peltola totesi, kun kirjansa ensipainoksen näki

Ville Peltola kirjoitti tavallista suuremman esikoisromaanin. Kuva: Ninni Heinonen

Kirsi Haapamatti

Että joku on varannut ja lainannut kirjani jossain Joensuun sivukirjastossa. Joku ihminen, joka ei tunne minua ollenkaan, on hakenut kirjani ja lukee sitä. Se on aivan hemmetin ihmeellistä ja hienoa.

Näin kuvaa esikoiskirjailijan mietteitään Ville Peltola. Peltolan romaani Rivien väleihin putoajat ilmestyi loppuvuonna 2020. Kirja on painettu Suomessa. Sen kannesta on vastannut kirjailija itse, samoin taitosta ja tietenkin itse tekstistä.

Peltolan teos on omakustanne, mutta ilman omaa kustantamista. Kirjaa varten Peltola haki ja sai yhteisörahoitusta Mesenaatti-palvelun kautta. Kaikkiaan 92 ihmisen tuki, 2 300 euron potti, käytettiin kirjan ensimmäisen, 200 niteen painoksen painamiseen.

– Olin tosi yllättynyt, kun ihmiset halusivat lähteä tukemaan tätä, kiinnostuivat kirjasta. En tiennyt mitä odottaa, sillä mitään esimerkkikeissiä yhteisörahoitteisesta kirjasta ei minulla ollut. Ilman yhteisörahoitusta ja ennakkotilauksia en olisi toteuttanut tätä.

Rahojaan satsanneet saivat kirjasta kappaleen. Enemmän satsanneilla oli mahdollisuus uudelleennimetä tarinan sivuhahmoja. Lahjoittaneiden nimet on listattu kirjan ensipainoksen loppusivuilla.

Kustantamokierroksen kautta

Kuten niin moni muukin itse kirjansa julkaiseva, myös Peltola oli käynyt laajan kustantamokierroksen. Aikaa siihen vierähti puolisentoista vuotta.

– Ei taida olla montaakaan kustantamoa, joita en olisi lähestynyt. Sain käsikirjoituksestani kannustavaa palautetta, mutta jostain syystä kirja ei kelvannut julkaisuohjelmiin. Joistakin kustantamoista ei ole kuulunut vieläkään mitään. Eräs talo pyysi vielä odottamaan, kun ennen yhteisörahoituksen hakua vielä kyselin perään. Ei sieltäkään sitten soittoa tullut.

Kirjan tekeminen ilman kustantamon apua oli opettavainen, raskaskin, mutta lopulta hyvä kokemus.

– Minulla oli kaksi hyvää ja taitavaa kommentoijaa ja editoria, joiden panosta arvostan suuresti. Olen edelleen tyytyväinen kirjaan, vaikka nyt jälkikäteen lukijapalautteen perusteella saattaisin tehdä muutamia ratkaisuja toisin.

* *

”Siinä tuli iso kämmi”

Eniten päänvaivaa aiheutti itse fyysinen kirja. Se on kovakantinen ja hätkähdyttävän isokokoinen.

– Siinä tuli iso kämmi. Painotalosta vielä viime hetkellä varmistettiin, että haluanhan varmasti että kirja on tätä kokoa. Meilissä oli jokin numero, joka vaikutti hyvältä ja tutulta. Olin vissiin juuri pyöritellyt samankokoista julkaisua töissä, joten vastasin että joo.

Kun kirjalaatikot sitten saapuivat kotiin, kutsui Peltola perheensä katsomaan.

– Oikein ylpeänä sanoin, että iskä on tehnyt kirjan, kuulkaas. Laatikosta paljastui sitten kasa tällaisia valtavan kokoisia kirjoja. Kiiltävä kansikin näytti kuin käsissä olisi 1990-luvun self help -opas. Vitutti niin paljon.

Tyrmistys vaihtui myöhemmin nauruksi.

– Ajattelin, että no mitä sitten. Hajotkaa te muut tavanomaisiin pikkukirjoihinne! Peltola heittää.

Ison kirjan taitto oli tehty pienempää kirjaa varten, joten se painon tuoksinassa levisi ja venyi turhankin väljäksi. (Lukukokemusta se ei kuitenkaan haittaa, toim. huom.) Kirjasta on otettu toinen painos, joka on pehmeäkantinen A5-kokoinen. Se näyttää myös sisukseltaan perinteisemmältä romaanilta. Uuden painoksen Peltola sai ilmaiseksi, kun painotalo halusi hyvittää aikataulussa lipsumisen.

Klassinen esikoisromaani

Rivien väleihin putoajat kertoo nimensäkin mukaisesti ihmisistä, jotka tavalla tai toisella ovat ulkokehällä, pudonneina ja syrjäytyneinä. Juodaan viinaa, muistellaan rikkonaista lapsuutta ja näytetään väläyksiä sekavasta nykyhetkestä. Puolivälissä kirja muuttuu roadmovieksi, kun päähenkilö Mikko päättää reissata Ruotsiin iäti kadoksissa ollutta isäänsä etsimään.

Eräässä arviossa mainitaan Riveihin väleihin putoajien keskushenkilöiden olevan heitä, jotka yleensä ovat romaaneissa sivurooleissa. Se on aika hyvä kuvaus.

– Semmonen se on, tyypillinen esikoisromaani, klassinen kaiken sisäisen paskan ulospyrskäytys, Peltola kuvailee kirjaansa.

Kirjailija pohtii, että tämän tyyppinen kirja on kirjailijan aina kirjoitettava, ennen kuin pääsee eteenpäin. Hän kertoo myös saaneensa mukavaa palautetta.

– Kirjalla on ollut aika hyvä vastaanotto. Siitä ovat tuntuneet pitävän myös enemmän lukevat – niiden vähemmän lukevien lisäksi, joiden alun alkaen ajattelin kirjani uppoavan paremmin.

Ville Peltola suunnittelee julkaisevansa toisen romaaninsa aikaisintaan vuonna 2022. Kuva: Ninni Heinonen

Peltolalla ei ole kirjoittajakoulutusta eikä peruskoulun jälkeen muitakaan jatko-opintoja ole tullut tehtyä, mutta kirjoittanut hän on aina. Koulu ei nuorena kiinnostanut, mutta ainekirjoitus veti. Lisäksi hän pelasi roolipelejä kavereidensa kanssa, niitä pöytäversioita, ja oli aina porukasta se, joka sepitti peleihin taustatarinat. Hiljalleen kasvoi usko siihen, että sisällä asui kyky kirjoittaa jotain enemmän. Peltola aloitti romaanin kirjoittamisen vuonna 2015.

Tässä jutussa Peltolaa kutsutaan esikoiskirjailijaksi ja indiekirjailijaksi. Ajatteletko itse olevasi omakustannekirjailija vai indiekirjailija, vai mietitkö koko asiaa, Ville Peltola?

– Omakustannekirjailijalla on mielestäni aika kökkö ja laaduttomuudesta kielivä kaiku. Indiekirjailija on hyvä, moderni termi.

”En vain voi olla revittelemättä”

Kajaanilaislähtöinen Ville Peltola asuu Tampereen Kaukajärvellä vaimonsa ja lastensa kanssa. Myös puoliso kirjoittaa.

– Vaimo on meistä ainoa, joka tällä hetkellä kirjoittaa. Itse en kirjoita mitään, milloinkaan ja missään, Peltola vastaa vitsinä kysymykseen kirjailijan tämänhetkisistä kirjoittamisrutiineista.

– En ole esikoisen jälkeen päässyt kunnolla uudelleen kirjoittamisen vauhtiin. Kirjoitan aika hitaasti ja rikkonaisesti. Olen muutenkin sellainen, että minun pitää juoda ensin kolme tuntia kahvia, ennen kuin pääsen aloittamaan. Vaimo kirjoittaa sillä aikaa pitkästi.

Peltola lisää, että itse asiassa puoliso ei juuri nyt kirjoita, sillä hän on saanut käsikirjoituksensa valmiiksi ja ”lähettänyt sen hylkäyskierroksille”.

Kuin mitätöidäkseen äsken kuvaamansa saamattomuutensa Peltola paljastaa, että seuraava käsikirjoitus on edennyt. Myös sen hän aikoo kustantaa samalla tavalla kuin esikoiskirjansa, ellei perinteistä kustannussopimusta tule.

– Aion kyllä lähettää sen kierrokselle, mutta kenties pienimmin toivein kuin ensimmäisen. Tarina on sen tyyppinen, ettei se ehkä ole kovin myyvä kustantajien mielestä.

Tuleva kirja kertoo 58-vuotiaasta sairaseläkkeellä olevasta miehestä, jonka elämä muuttuu, kun hän tapaa Timpan. Timppa on lampun henki.

– En vain voi olla revittelemättä. Vaikka kirjoitan tavallisista ihmisistä, jotain tällaista outoutta siihen aina tuppaa tulemaan.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua