Enni Mustonen eli Kirsti Manninen. Kuva: Jouni Harala
KIRJAT | Huhtikuussa julkaistun Tekijä-romaanin pääosassa räiskyy Armi Ratia. Kirja on kymmenes ja viimeinen osa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarjassa.
”Halusin varmistaa, että aikaisempien romaanien tarinankaaret viedään Tekijässä tavalla tai toisella loppuun.”
Elina Talvio
Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -romaanisarjan kymmenes osa alkaa siitä, mihin yhdeksäs osa päättyi. Viena Blume on palannut Yhdysvalloista Suomeen sydän tuhanneksi sirpaleeksi hajonneena Jonin kuoleman jälkeen. Töitä pitäisi taas etsiä, ja siinä kuvaan astuu Armi Ratia, Marimekon valtiatar.
Armi Ratia onkin kirjan päähenkilö lähes siinä määrin kuin Vienakin. Hän pyyhältää sivuilla kuin pyörremyrsky luvaten ja suunnitellen kaikenlaista suomatta ajatustakaan niille, jotka joutuvat toteuttamaan hänen lupauksiaan.
Tekijän (Otava, 2022) kansikuva kertoo kirjan sisällöstä jotain hyvin olennaista: Viena kulkee tarjottimen kanssa Ratian kartanon, Bökarsin, pihamaalla. Marimekon työntekijät eivät ole vain Marimekolla töissä, vaan Armi Ratian palveluksessa.
Jopa 10 kuukautta taustatyöhön
Enni Mustonen on julkaissut Syrjästäkatsojan tarina –sarjan kirjoja yhden vuodessa. Hän kertoo, että on käyttänyt kirjojen taustatyöhön 9–10 kuukautta vuodesta ja sitten kirjoittanut tekstin 2–3 kuukaudessa. Kirjoitusvaiheessa hän istuu tietokoneen ääressä yli 12-tuntisia päiviä.
– Halusin varmistaa, että aikaisempien romaanien tarinankaaret viedään Tekijässä tavalla tai toisella loppuun. Osa päättyy kokonaan, osa kääntyy kohti tulevaisuutta, Mustonen summaa työnsä tuloksia.
Koko kirjasarjan kantava ajatus Mustoselle on ollut kuvata maailmaa nimenomaan tavallisten työtätekevien naisten näkökulmasta. Heitä on paljon, mutta harva heistä jää historiaan.
Eteläpohjalainen sukutausta
Mustonen kertoo, että 1960-luvun kuvaaminen on tavallaan hankalampaa kuin kaukaisempien aikojen, sillä tuoreemmasta historiasta on tallella valtavasti aineistoa, ja jotkut lukijat muistavat osan tapahtumista itse.
Moni lukija lienee huomannut, että päähenkilöiden rinnalla kulkee aina vähintään joku eteläpohjalainen Iisakista Marttaan. Myös Marimekon henkilöstöstä löytyy yksi. Syy tähän löytyy Mustosen omasta sukutaustasta. Hän nauttii saadessaan leikitellä tutulla puheenparrella ja voidessaan tuoda esiin heimonsa ajattelumaailmaa.
Entä oliko sarjan lopettaminen vaikeampaa kuin aloittaminen?
– Lopettaminen ei ollut sen vaikeampaa kuin aloittaminenkaan mutta tietysti haikeampaa.
Niinpä. Meillä kaikilla jää ikävä Idaa, Kirstiä ja Vienaa.
Lue sarjan edellisen osan, Näkijän, arvio täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
