Kuva: Anne Välinoro
HENKILÖ | Tampereella mieskin saa puhua innostuneesti teatterista. Ja tämän mahdollisuuden käyttää Tampereenkiälisten uutisten Hönttänä tunnettu Ilkka A. Jokinen.
”Kirjastokortin sain kuuden vanhana ja kymmenvuotiaana olin lukenut lastenosaston läpi. Meillä haluttiin kouluttaa lapset ylioppilaiksi, vaikka oltiin työläisiä.”
Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin
Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.
* *
Anne Välinoro, teksti
Ilkka A. Jokisen ääni on kaikille tamperelaisille tuttu. Hönttähän se siinä.
Mies on kailottanut valeuutisiksikin sopivaa viihdettä ensin Radio 957:ssä ja sitten Radio SUNissa ja FUNissa.
Nyt ollaan viisi kertaa päivässä eetterissä.
Saa siinä surfata murteen aalloilla niin Hönttä kuin Toipparikin, Harri Järvisenä noin muuten hengittelevä kaksikon toinen puoli.
Se on mortonki!
Keikat ovat osa duon imagoa. H & T lähtee niin yritys- kuin yksityisjuhliin pitämään homman ruodussa arvovallallaan. Turpajumppaajien tuoteperheeseen kuuluu myös Mortonki-TV.
Ja nyt on sitten näytelmän, oikein teatterin vuoro. Ja mikäs muu laitos olisi hankkeen takana kuin Tampereen Komediateatteri, jonka velvollisuus on kohottaa elävä kansanperinne taiteen nyrkkeilykehään.
Kolmikymmenvuotinen vitsi
Nyt seuraa tunnustus.
Ilkka A. Jokinen -niminen henkilö tuli Tampereen Ylioppilasteatteriin vuonna 1987 ja halusi vimmatusti lavalle.
Juttua tuli suorastaan epäluonnollisen paljon.
Etsin näyttelijää Raymond Briggsin sarjakuvasta sovitetun Kun tuuli käy -näytelmän Jimin rooliin.
Jokinen puhui siltä istumalta kotitekoisella ydinsuojalla sotaan varustautuvan vanhuksen roolin itselleen.
Siinä roolissa Jokinen pääsi näyttämään myös nukketaiteilijan kyvyt.
Jokista kehuttiin sitten jo Turun ylioppilasteatteripäivillä seuraavana keväänä.
Minua ei.
Tajusin vain, että tuosta kaverista tulee jotakin. Tiedä sitten mitä.
Mutta varmaa on että tulee, jos äiti on Salmista Laatokan Karjalasta ja isä Ylöjärven torpparisukua.
Olihan etninen twisti sitä luokkaa.
Jokinen pääsi pian Kemin teatteriin näyttelijäharjoittelijaksi. Siellä oli miehelle teatterikoulua kerrakseen.
– Oli kiva palata Tampereelle vuonna 1993 huomattavasti kypsempänä kaverina kuin sinne lähtiessä, Ilkka A. muistelee nyt.
Sitten aukesivat ovet myös Tampereen Komediateatteriin pieniin rooleihin ja isoissa taloissa isompiin.
Yksi kesä vierähti Naantalin Muumimaailmassa sadunkertojana.
Kuutosen ruotsinnumero ei haitannut, kun näyttelijä käännätti kansansadun ruotsiksi ja opetteli sen ulkoa.
Lapset hurrasivat ja äidit kiittivät. Tack och adjö!
– Ruma kalju mies veti t-paidassa satua ruotsiksi. Se oli miehuuskoe ja laskuvarjohyppy ilman laskuvarjoa, Jokinen muistelee nyt.
Ilkka A. Jokinen ja Harri Järvinen ikuistavat Höntän ja Toipparin nyt näyttämölle. Mukana näytelmässä ovat myös Heikki Hela, Aku Sajakorpi ja Juulianna Mäkelä (kuvassa). Kuva: Harri Hinkka
Sarjoja ja kesäteatteria
Teatteriroolien rinnalle alkoi tulla pian rooleja sarjoihin.
Ilkka A. Jokinen löydettiin Kalevi Karppiseksi Kotikatuun ja Korpelan kujanjuoksun Bruunoksi. Teatteri Eurooppa Neljän suvereeniin Sappeen porukkaan tamperelainen taittui kuin linkkuveitsi.
Ja kyllähän nyt persoona Tonttu Toljanterin Joulupukiksikin kelpasi.
Jokinen on käynyt luonnostaan koomisiin rooleihin, mutta on miehestä löytynyt vakavampikin puoli.
– Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että elämä on potkinut mua huopatossuilla persuuksiin. Aina on menty eteenpäin.
Harmaa eminenssi
Tampereenkiälisissä uutisissa tölvitään kaikkia tasapuolisesti.
Poliitikoksi Jokista ei saa käännettyä millään ja omat mielipiteet on paras pitää visusti omina. Niitä kyllä on.
Hönttä on hovinarri, jonka tarinoissa on puoli totta leikissä. Mutta murre ja sutkaukset pehmentävät kovankin totuuden huumorin armoitettuun verhoon.
Kaikkia tölvitään tasapuolisesti. Silti aina joku kokee H &T:n omalle puolelleen asettuvaksi tai sitten ei.
Mutta eikö Tampereesta nyt ole tullut jo mitta täyteen viksullekin miähelle?
– En mää nyt tiädä. Tää on helkkarin kaunis kaupunki ja uitua on tullut niin Näsi- kuin Pyhäjärvessäkin, sanoo kovana pulikoijana tunnettu Jokinen.
Ja tiedätte sitten, että Rauhaniemen ranta on vanhan Bromsin torpan mukaan Promssi, eikä mikään Rauhis, niin kuin helsinkiläiset sitä tapaavat virheellisesti kutsua.
Ja Kaupinoja on Pumppis vedenpumppaamon mukaan. Ja Mältti on Mältti.
Mutta nyt se visaisin kysymys.
Mitkä on ne kolme parasta?
Ai mistä?
No niin kuin presidenttimme Alexander Stubb, tampereenkiälellä Aleksanteri Tuppi sanoisi, kolme pointtia Tampereen elämästä?
– Kauppahalli, Laikku eli lainasto ja teatteri. Mun vanhemmat kannusti lukemaan ja niinhän mä luinkin, viiden vanhasta. Kirjastokortin sain kuuden vanhana ja kymmenvuotiaana olin lukenut lastenosaston läpi. Meillä haluttiin kouluttaa lapset ylioppilaiksi, vaikka oltiin työläisiä, Ilkka A. kertoo.
Jo isovanhemmat kävivät paljon teattereissa.
– Niillä oli oikein sellaisia fanikortteja näyttelijöistä. Tampereella on se hyvä puoli, että täällä miehetkin voi puhua innostuneesti teatterissakäynnistään kuppilan pöydässä. Oliko hyvä kipale, ne huutelee.
Lempeän miehen julma ilme. Kuva: Anne Välinoro
Kuntoa höntsyistä
Pallopelit pitävät Jokisen jalat liikkeessä, kunnon kovana ja mielen virkeänä. Ja nuorten kanssa höntsyily on varsinkin kivaa.
– Ei 67-vuotias pappa juokse enää pallon perässä. Pappa menee sinne, minne pallo tulee.
Entä juokseeko Jokinen vielä roolien perässä? Onko jotain vielä tekemättä?
– Viimeisten neljän vuoden aikana on lähinnä soiteltu kotiin ja pyydetty töihin.
Hieno kokemus on ollut vaikkapa Churchillin rooli Kuninkaan puheessa Imatran teatterissa. Se tuli paikkuuroolina paikallisen näyttelijän sairastuttua heti ensi-illan jälkeen.
Tampereenkiälisille uutisille ei näy loppua. Niiden jatko on kiinni kaksikosta H & T.
– Eletään siinä 1970-luvun maailmassa. On Tsekkoslovakia, Neuvostoliitto ja Kekkonen. Asenteet ovat 1970-luvulta ja lankapuhelimeen on ehdittävä ajoissa, kolhvi ei oo urheilua eikä ananasta laiteta pitsaan.
Mutta laimeneeko Höntän ja Toipparin radioenergia näytelmänä?
Näytelmässä on mukana muitakin hahmoja kuin kaksikko ja paljon studion ulkopuolista elämää.
– Kaikki viisi näyttelijää on tässä tähtiä ja kaikilla on omat tähtäimensä, Jokinen vakuuttaa.
Tampereenkiäliset uutiset Tampereen Komediateatterissa 31.12. asti. Esityskalenteriin täältä. Lue näytelmän arvio täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kurkien äiti – kumma tarina, joka elokuvaohjaaja Iiris Härmän piti kertoa
HENKILÖ | Iiris Härmä kuuli sattumoisin Iranissa asuvasta suomalaisesta naisesta, joka on asunut siellä palatseissa. Ensi-iltaelokuva Kurkien äiti kertoo Ellen Vuosalosta.
Saamenmaalta kotoisin oleva taiteilija Jouni S. Laiti haluaa haastaa katsojaa: ”Pääasia on, että jotain liikahtaa katsojan mielessä”
HENKILÖ | Jouni S. Laitin teoksia on parhaillaan esillä Sápmi Triennalessa Bodøssä sekä näyttelyissä Inarissa ja Helsingissä.
”Levyn tekeminen tuntui pitkältä leikiltä, jossa saa itse päättää säännöistä” – haastattelussa rastaiden majatalo
MUSIIKKI | Rastaiden majatalo on ”yhden tai useamman hengen voimin ylläpidetty hiphop-majakka ja -museo, jossa on tilaa ja jonka seinät on maalattu pastelliväreillä”.
”Nuorille on palautettava toivo takaisin”, sanoo Joensuun kaupunginteatterin palkkaama yhteisötaiteilija Merja Pennanen
TEATTERI | Merja Pennanen lähti työryhmineen kuuntelemaan, mitä joensuulainen nuori ajattelee tulevaisuudesta. Syntyi kantaesitys Meille käy hyvin.
