Trine Dyrholm elokuvassa Toinen uhri. Kuva: SF Studios
KOLUMNI | Antti Selkokari muistelee Toinen uhri -elokuvan inspiroimana, millaista oli olla potilaana vuosikymmeniä sitten HYKS:n aivohalvausyksikössä.
Harva elokuva on tuonut mieleeni oman elämäni tapahtumat yhtä elävästi kuin tanskalaisen Zinnini Elkingtonin ohjaama Toinen uhri. Elokuvassa seurataan fiktiivisen kööpenhaminalaissairaalan neurologian päivystysosastoa, jolla työskentelevä lääkäri Alex (Özlem Saglanmak) on päivystyksen ja melkeinpä koko sairaalankin kaikki kaikessa.
Elokuva muistutti minua siitä, miten kolmisenkymmentä vuotta sitten olin itsekin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan stroke-yksikön osastolla infarktiksi osoittautuneen aivoverenkiertohäiriön takia.
Kulttuuritoimitukseen elokuvan arvioi Maija Kääntä.
* *
Kokemusasiantuntijana muistan omasta sairastumisestani sen, kuinka vaikealta tuntui hyväksyä se, että osastolle saapumisen hetkellä olin potilas. Oli vain osattava luopua oman elämän täydellisen hallinnan tunteesta.
Sairastaessani ja toipilaana, ja myöhemminkin, näin potilastyötä ja erityyppisiä lääkäreitä enemmän kuin yhden ihmiselämän tarpeiksi. Sillä kokemuksella pidän Toinen uhri -elokuvan kuvaamia tilanteita ja henkilöitä hyvinkin realistisina.
* *
Elokuvassa kuvatun sairaalan henkilökuntaa, potilaita ja heidän läheisiään puhuttavat päähenkilö Alexin mahdollisesti tekemän hoitovirheen seuraukset sekä syyllisyys- ja vastuukysymykset. Keskittyessään yksilöiden mahdolliseen syyllisyyteen tai syyttömyyteen elokuva jättää huomiotta varsinaisen hoitovirheen, joka on niin iso, ettei sitä edes huomaa.
Suurin hoitovirhe on itse sairaala, sekä terveydenhoitojärjestelmä, joka ei anna tarpeeksi resursseja hoitoon, joka on sairaalan ja sitä ylläpitävän järjestelmän lupaus potilailleen.
* *
On luultavaa, että elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Zinnini Elkington halusi keskittyä esikoiselokuvassaan mahdollisimman dramaattisiin tilanteisiin, ja niitähän on löydettävissä neurologisen päivystyksen hälytystilanteista, joissa tärkeintä on potilaiden pitäminen hengissä.
Toinen uhri -elokuva antaa siinä mielessä vääristyneen kuvan neurologin työstä, että se olisi jatkuvaa hengenpelastustyötä. Neurologin työn tärkeimpiin osa-alueisiin kuuluva pitkäkestoinen ja kärsivällisyyttä syövä osuus alkaa potilaiden jo vähän tervehdyttyä, silloin kun ihmistä aletaan kuntouttaa. Sillä on ratkaiseva merkitys potilaan loppuelämän laadun kannalta. Kuntoutuksesta ei vain saa useinkaan suurta melodraamaa.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sukellus suomalaisuuteen – Mitä Heikki Aittokosken Kunnon kansalainen kertoo meistä?
KOLUMNI | Tietokirjailija Heikki Aittokoski sukeltaa uusimmassa teoksessaan suomalaisuuden ytimeen kunnallisen uimahallin saunan kautta.
Kuin kuvastimessa #34: Delta Space Mission (1984)
ELOKUVA | Romanialaisessa scifi-animaatiossa on hellyttävää toismaailmallisuutta, joka väläyttää mahdollisuuksia, joita elokuvassa ei ole kuitenkaan koskaan otettu.
Petri Poikolainen (1975–2026) – Hymy, joka valaisi puoli Nokiaa ja kaupan päälle muun tunnetun maailmankaikkeuden
MUISTOKIRJOITUS | Täysin uuden ulottuvuuden eli häpeämättömän ihmisyyden suomalaiseen elokuvaan tuonut vaikeavammainen Petri Poikolainen on kuollut 50-vuotiaana.
Tekoäly ei ikinä pysty tekemään yhtä hyviä elokuvia kuin Tarkovski – siltä puuttuvat mielikuvitus ja sielu
ELOKUVA | Useiden mielestä maailman paras elokuva on Andrei Rublev. Aprillipäivänä Niagarassa esitettävän elokuvan esittelee katsojille emerituspiispa Juha Pihkala.