ELOKUVA | Vain YouTubessa julkaistu mammuttimainen urheiludokumentti ilmentää uuden ajan elokuvantekoa parhaimmillaan.
Elokuva
lue lisää
Jälkimietteitä Christopher Nolanin The Odyssey -elokuvasta – uusi katsominen kirkasti nähtyä
KOLUMNI | Nolan tekee kahdenlaisia elokuvia: niitä, joissa hän venyttää genre-elokuvia taiteellisempaan suuntaan, ja niitä, joissa hän kiskoo taide-elokuvaa lajityyppielokuvan suuntaan.
Kuin kuvastimessa #51: Itke rakastettu sydän (1974)
ELOKUVA | Maurice Pialat’n ohjaama teos kuolemasta perhepiirissä on äärimmäisen koruton ja siksi todellisempi kuin useimmat aihetta käsittelevät elokuvat.
Kuin kuvastimessa #50: Kaupunki liekeissä (1979)
ELOKUVA | Hulvaton katastrofikalkkuna on tyyppiesimerkki populaarielokuvan buumista, josta ei mielellään puhuta.
Kuin kuvastimessa #49: The Water Magician (1933)
ELOKUVA | Japanilainen melodraama sirkusesiintyjän rakkaudesta on vähän tunnettu merkkiteos merkittävältä ohjaajalta.
Kuin kuvastimessa #48: The Marshal’s Two Executions (2018)
ELOKUVA | Romanialaisen ohjaajan lyhytdokumentti esittää, miten historiallinen pahuus selitetään kansallisen yhtenäisyyden nimissä hyväksi.





