ELOKUVA | Kreikan suurimmilla elokuvafestivaaleilla vieraillut Antti Selkokari kirjoittaa matkaa, tapahtumaa ja ihmisiä koskevista havainnoistaan.
Elokuva
Vuoden 2022 erinomaiset #3: 31 dokumenttisarjaa ja -elokuvaa
VALINNAT | Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kolmantena nostamme ansaitsemaansa arvoon dokumentteja Moonage Daydreamista ja Karaokeparatiisiin.
Vuoden 2022 erinomaiset #1: 27 fiktioelokuvaa
VALINNAT | Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Ensimmäisenä nostamme ansaitsemaansa arvoon fiktioelokuvia Kuplasta Drive My Cariin.
Juha Elomäki viettää usein työpäivänsä mielipuuhassaan elokuvia katsellen – Pirkanmaan elokuvakeskus 40 vuotta
HENKILÖ | Pirkanmaan elokuvakeskus on jo 1980-luvun alusta edistänyt elokuvakulttuurin asiaa. Elokuvan lumous pitää yhä vallassaan Niagaran teatterinhoitajaa Juha Elomäkeä.
Carpenterin The Thing on paranoiaelokuvien klassikko, jonka lohduton loppu tuntuu ainoalta oikealta
ELOKUVA | 40 vuottta sitten ensi-iltansa saanut The Thing muistetaan Rob Bottinin unohtumattomista hirviöhahmoista. Elokuvan ”kulttiin” kuuluu myös väittelyä elokuvan alkuteoksesta ja musiikista.
Kroatialainen Veljko Vidak kuvasi Kino Laikan syntytarinan: ”Aloin olla osa Karkkilan elämää”
HENKILÖ | Yli vuoden päivät Karkkilassa asunut kroatialainen elokuvaohjaaja Veljko Vidak on dokumentoinut Kino Laikan rakentamista. Mutta miten Veljko Vidak on päätynyt Suomeen?





