Elokuvaohjaaja Iiris Härmä. Kuva: Marjatta Honkasalo
HENKILÖ | Iiris Härmä kuuli sattumoisin Iranissa asuvasta suomalaisesta naisesta, joka on asunut siellä palatseissa. Ensi-iltaelokuva Kurkien äiti kertoo tästä naisesta, 90-vuotiaasta Ellen Vuosalosta.
”Yhteiskunta ympärillä voi olla millainen vain, jos on itsepäinen kuin Ellen on, voi olla kotona myös siinä maailmassa.”
Marjatta Honkasalo, teksti
Elokuvaohjaaja Iiris Härmä kuuli sattumoisin Iranissa asuvasta suomalaisesta naisesta, joka on asunut siellä palatseissa. Tieto havahdutti ja herätti elokuvantekijän mielenkiinnon, sillä Härmä oli pitkään toivonut voivansa tutustua Iraniin. Yksittäinen lause poiki kolme vuotta kestäneen projektin ja dokumenttielokuvan Kurkien äiti.
– Suomen suurlähetystön kautta sain selville, että Iranissa asuva suomalainen on Ellen Vuosalo, koska hänet luonnollisesti tunnettiin myös lähetystössä. Sain yhteyden Elleniin ja kävi ilmi, että hän oli valmis kertomaan tarinansa. Hän oli haaveillut elämäkerran kirjoittamisesta, mutta siihen eivät voimat olleet riittäneet. Elokuva oli vastaus myös hänen toiveeseensa, elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Iiris Härmä kertoo.
Suurlähetystön avustuksella Iiris Härmä ja hänen kuvaajana toiminut puolisonsa Visa Koiso-Kanttila saivat kulttuuriviisumit ja mahdollisuuden päästä tapaamaan ja haastattelemaan nyt jo yli 90-vuotiasta Ellen Vuosaloa. Alkua viivästytti korona, mutta vuonna 2021 marraskuussa ensimmäinen vierailu vihdoin onnistui ja toinen seuraavan vuoden kesäkuussa.
Viisumeiden reunaehdot olivat tarkat.
– Saimme olla maassa vain 14 vuorokautta kummallakin kerralla, eikä kuvata saanut muualla kuin Ellenin kotona ja aivan kodin lähistöllä, Härmä kertoo.
– Kerran kuvatessamme Suomen-suurlähettiläs tuli paikalle mukanaan joitakin henkilöitä Iranin kulttuuriministeriöstä. Ilmeisesti hekin halusivat näin varmistaa, että toimimme sopimuksen mukaan.
”Pöljän pysäkiltä maailman tuuliin”
Pieni tiedonjyvä suomalaisesta naisesta Iranissa muuttui elokuvaa tehdessä tarinaksi, jollaista Iiris Härmä ei ollut osannut kuvitellakaan.
– On hyvä opetus, kuten eräs hoivatyössä työskentelevä henkilö sanoi, että iäkäs ihminen on muutakin kuin se nykypäivän vanhus. Kaikilla on takanaan siihen asti eletty elämä, oma tarinansa, Iiris Härmä miettii.
Ellen Vuosalon elämä on kuitenkin hyvin erityinen ja dokumenttielokuvan arvoinen.
– Eikös ole kumma tarina, hän itsekin kysyy Iiris Härmän elokuvassa.
Ellen Vuosalo itse ehdotti elokuvan nimeksi ”Pöljän pysäkiltä maailman tuuliin”. Hyvin sekin olisi tarinaa kuvannut, sillä Vuosalon suku oli kotoisin Kuopion läheltä Pöljästä, ja nimiehdotus kertoo paljon Ellenin hyvästä huumorintajusta.
Itsenäinen nainen erilaisessa kulttuurissa
Ellen Vuosalo syntyi suomalaiseen siirtolaisperheeseen 1930-luvulla Kanadassa. Perhe muutti takaisin Suomeen ennen toista maailmansotaa, joten Ellen koki myös Suomen sota-ajan ja toimi muun muassa pikkulottana.
Hän lähti kuitenkin Suomesta 1940-luvun lopulla Kaliforniaan ja opiskeli yliopistossa eläintieteitä. Siellä hän tapasi myös iranilaisen miehensä. Avioliitto ei kuitenkaan ollut auvoinen, sillä väkivalta oli toistuvasti läsnä. Ellen harkitsi avioeroa, jolloin mies kaappasi lapset mukaansa ja vei heidät Iraniin. Järkyttynyt Ellen seurasi perässä ja onnistui lopulta ennen pitkää saamaan avioeron miehestään niin, että sai kuitenkin pitää lapset osan ajasta itsellään.
Siitä alkoi Ellenin itsenäinen elämä iranilaisessa yhteiskunnassa. Hän opetti englantia yliopistossa ja säästi ylijäävät rahat rakentaakseen itselleen talon. Suomesta tuotu hirsitalo valmistui juuri ennen kuin vuoden 1979 islamilainen vallankumous alkoi.
– Ellenin suomalainen hirsitalo kertoo hänen itsenäisyydestään hyvin erilaisessa kulttuurissa. Yhteiskunta ympärillä voi olla millainen vain, jos on itsepäinen kuin Ellen on, voi olla kotona myös siinä maailmassa. Kotoutumista on auttanut myös kielitaito ja hyvät suhteet ympäröivään yhteisöön, Iiris Härmä sanoo.
Elämäntyönä luonnonsuojelu
Ellen Vuosalo toteaa elokuvassakin ihmisten Iranissa ihmettelevän, kuka hän on ja miksi hän on jäänyt maahan. Iiris Härmä miettii, että kaikkien Iranissa vietettyjen vuosien jälkeenkin Ellen on luontosuhteessaan tosisuomalainen. Luonto on hänelle aina voimakkaana läsnä.
Luonnonsuojelusta ja työstään ornitologina Ellen tunnetaan myös Iranissa, sillä uurastus Pohjois-Iraniin Siperiasta muuttavien lumikurkien suojelemiseksi tunnetaan. Iiris Härmä kertoo, että Ellen oli elokuvaa tehtäessä pohtinut: ”En minä siellä Suomessa olisi erikoinen, mutta täällä olen.”
Ellen Vuosalo asuu Kaspianmeren rannalla aivan lintujen talvehtimiskosteikkojen lähistöllä. Kun hän havahtui, että kosteikot olivat häviämässä perinteisen riisinviljelyn vähetessä, hän perusti kansalaisjärjestön tukemaan niiden säilyttämistä. Ja kun maanviljelijöillä oli tapana ampua talvehtimaan tulevia muuttolintuja, Ellen opetti, että jos jotakin pitää ampua niin ampuisivat vain hanhia tai ankkoja ja säästäisivät uhanalaiset lumikurjet.
Suojelutyö on saanut tunnustusta myös Suomesta, sillä hän on saanut vanhasta kotimaastaan apurahan riisinviljelykulttuurin säilyttämiseen ja onpa hän saanut vuonna 2016 myös Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin kiitokseksi tekemästään työstä.
Lumikurkia oli Ellenin aloittaessa niiden suojelun vain vähän yli kymmenen. Välillä lauma nousi pariin kymmeneen, mutta viime vuosina palaajia oli vain yksi. Tälle yhdelle sinnittelijälle paikalliset antoivat nimen Omid, Toivo.
– Ellenin optimismia ja elämänasennetta kuvaa hyvin se, ettei hän pitänyt Omidia uhrina vaan selviytyjänä.
Tosin vuonna 2023 ei tullut takaisin edes Omid. Kuka tietää, mikä sen kohtalo on ollut. Siperian lumikurjista toinen lauma lentää talveksi Kiinaan. Onneksi se lauma on yhä elinvoimainen.
Kirjeet ja valokuvat kertovat
Elokuvan tekemistä edistivät ratkaisevasti Ellenin omat arkistot, valtava määrä valokuvia ja kirjeitä, jotka hän on vuosien varrella kirjoittanut sukulaisilleen ja ystävilleen.
– On suuri aarre, että hän on säilyttänyt kopiot kirjeistään kirjoittamalla ne kalkeeripaperin läpi. Näin saimme mukaan myös nuoren Ellenin ajatuksia.
Valokuvien ohella Iiris Härmä saattoi käyttää myös Ellenin kuvaamia kaitafilmejä elävöittämässä menneitä. Härmä kiittää elokuvan leikannutta Tuuli Kuittista.
– Tuuli on todella taitava leikkaaja ja aivan erinomainen käyttämään vanhaa arkistomateriaalia. Meillä on elokuvassa 170 valokuvaa, se on aivan valtava määrä.
Iiris Härmä on elokuvan nyt valmistuttua kiitollinen, että on saanut tutustua Ellen Vuosaloon ja oppia hänen elämänasenteestaan.
– On ollut hienoa pysähtyä yhden ihmisen tarinaan ja kuvaamaan hänen elämäänsä. Se on suomalaisen naisen voimaantumistarina, jonka tapahtumapaikkana on ollut Iran. Hän on saanut tehdä työtä, jonka on tuntenut itse merkitykselliseksi.
Kurkien äiti sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 27.9.2024. Elokuvan levityksestä vastaa Pirkanmaan elokuvakeskus.
Iiris Härmä vierailee Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa torstaina 10.10.2024 klo 12 Kurkien äiti -elokuvan tekijävierailunäytöksessä.
* *
EDIT 3.10.2024 klo 13.23. Leikkaajan nimi korjattu Tuula Kuittisesta Tuuli Kuittiseksi.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.