Kuin kuvastimessa #5: The Flying Luna Clipper (1987)

Kuvakaappaus elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

ザ·フライング·ルナクリッパー. Japani, 1987. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ikko Ohno. Pääosissa: Anne Lambert, Ina Krantz, Mark Hagan, Zev Asher.

MSX oli japanilainen 8-bittinen tietokonestandardi, jonka Microsoft ja ASCII Corporation kehittivät nimenomaan saarivaltion markkinoita ajatellen. Se julkistettiin vuonna 1983. Lukuisat tietokonevalmistajat, mukaan lukien Philips ja Sony, alkoivat rakentaa laitteitaan MSX:ää ajatellen.

Standardin ympärille luodut tuotteet eivät olleet aivan yhtä suosittuja kuin jotkut kilpailijansa. Pian erityisesti Nintendon 8-bittisen konsolin sekä IBM:n koti-PC:n markkinoille tuleminen söivät tilaa niin peli- kuin työskentelypuolella.

MSX-laitteille oli Japanissa silti hetken aikaa innokas fanikuntansa, joka halusi ottaa selvää, mitä kaikkea niillä voisi saada aikaan. Aiheelle omistettiin lehtiä, joissa annettiin neuvoja ja kerrottiin uusimmista innovaatioista. Vuonna 1986 julkaistiin standardin päivitetty versio, MSX2.

Yhteen lehdistä, MSX Magazineen, kirjoitti laitteiston visuaalisista kyvyistä kiinnostunut Ikko Ohno. Lähes nelikymppinen graafinen suunnittelija esitteli Ikkon teatteri -nimisellä palstallaan erilaisia luomuksia, joita MSX-laitteilla pystyi tekemään. Hän myös piirsi lehteen kansikuvia laitteistoa hyödyntäen.

Ohnolla oli lisäksi laajempi visio siitä, mitä laitteilla voisi tehdä. Tätä edusti kunnianhimoinen koko illan animaatiohanke The Flying Luna Clipper. Kokonaisuus koostettiin lehteä varten luoduista lyhytelokuvista, joille oli lukijoiden joukossa omat faninsa. Musiikkia, tuotantoa ja ääninäyttelyä lukuun ottamatta Ohno vastasi elokuvan teosta yksin.

Kuvakaappaus elokuvasta.

LaserDisc on tiettävästi ainoa fyysinen formaatti, jossa The Flying Luna Clipper julkaistiin. Syy oli Sonyn halu markkinoida formaattia MSX Magazinen yhteydessä, joten elokuvan julkaisu LaserDiscillä löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

LaserDisc oli vuoteen 2009 asti olemassa ollut analoginen kotitallenneformaatti, jonka synty sijoittuu ajallisesti suunnilleen VHS-nauhan ja CD:n väliin, 1980-luvun taitteeseen. LaserDiscin levyt näyttävät hieman vinyylikokoisilta CD-levyiltä. Esimerkiksi arvostetun Criterion Collection -kotitallennejulkaisijan ensimmäiset tuotteet olivat LaserDiscejä ennen yhtiön vaihtamista DVD-formaattiin ja sittemmin Blu-rayhin ja striimipalveluun.

Kun The Flying Luna Clipper julkaistiin vuonna 1987, MSX:n elinkaarta oli jäljellä enää kuusi vuotta. Animaatio teki tehtävänsä promootiomateriaalina, mutta niin tietokone- kuin kotitallennetekniikan kehittyessä muihin suuntiin teos unohtui historian hämärään. Siellä se pysyi noin 30 vuotta, kunnes pelijournalisti Matt Hawkins kertoi blogissaan tuttavansa löytäneen elokuvan LaserDiscin japanilaiselta kirpputorilta. Hawkins siirsi elokuvan tietokoneelleen ja latasi sen YouTubeen vuonna 2015.

* *

Kuvakaappaus elokuvasta.

Millainen elokuva The Flying Luna Clipper on? Ainakin monessa mielessä visuaalisesti aikaansa edellä. Vaikka tietokoneella oli tehty jo 1960-luvulta asti lyhyitä animaatioelokuvia, MSX:n tehoja käyttävä 55-minuuttinen teos osoitti, että hienoa ja taiteellisesti kiinnostavaa animaatiota voi tehdä myös kotilaitteilla.

Elokuva on rakenteeltaan ja ulkoasultaan kuin liian monen iltapalaksi nautitun muna-anjovisleivän jälkeen nähty houreuni. Visuaalisesti sen on sanottu ennakoivan esimerkiksi 2010-luvulla suosioon noussutta vaporwave-estetiikkaa, joka liittyy tiukasti samannimiseen musiikkigenreen.

Vaporwaven ytimessä on retrofuturismi, mutta esimerkiksi 1950-lukulaisen scifi-estetiikan sijasta vaporwave katsoo kuviteltuun 1900-luvun loppuun, jossa Miami Vicea on tehty 8 000 jaksoa ja tummasävyinen syntikkahumina on maailman suosituinta ja mahdollisesti ainoaa musiikkia.

Maailma hohkaa neon- ja pastelliväreissä, vaikutteita on imetty aikakauden anime-vhs-nauhoista, varhaisista verkkosivuista ja kyberpunkista. Lopputulos on surrealistinen kuin Captain Beefheartin lyriikat (”Neon meate dream of a octafish…”) ja muka-nostalginen. Tosiasiassa estetiikkaa, johon vaporwave viittaa, ei ole koskaan ollut olemassa sellaisenaan missään kohtaa taidehistoriaa, mutta se muistuttaa monia 1980–1990-lukujen esteettisiä suuntauksia voidakseen tislata niistä väkevää pontikkaa.

Erona vaporwaven ja The Flying Luna Clipperin välillä on se, että vaporwave viittaa estetiikallaan siihen (kuvitteelliseen) aikakauteen, jota tämä elokuva tosiasiallisesti edustaa. The Flying Luna Clipper on yksi harvoista 1980-luvun elokuvista, jota vaporwave referoi (tietämättään!) lähes sellaisenaan.

Tietysti elokuvan tyylistä ei tullut valtavirtaa, ei animaation eikä videopelien puolella. Pelihistoriaan keskittyvässä ROMchip-lehdessä on kirjoitettu teoksen merkittävimmän annin olevan se, että se demonstroi olemassaolollaan niitä potentiaalisia tekniikan ja taiteen kehityskulkuja, jotka jäävät toteutumatta ja unohtuvat.

Kuvakaappaus elokuvasta.

Juoni on kuumehoure. Joukko antropomorfisia kasveja ja eläimiä sekä päähenkilöksi nouseva lumiukko voittavat lomareissun elokuvan nimen lentokoneella. Matkalla he laskeutuvat erilaisille eksoottisille saarille, joilla on kaikilla oma visuaalinen teema. Tarpeeksi monen etapin jälkeen elokuva päättyy.

Näennäistapahtumien seuraamista tärkeämpää on virtaan antautuminen. Elokuvaa on verrattu kokemuksena siihen, että katsoisi lapsena vierestä kaverin pelatessa opetuspeliä, josta kumpikaan ei ymmärrä mitään. Teoksen rakenne eri teemoja edustavine saarineen muistuttaakin videopelien kenttäsuunnittelua, vaikka ROMchipiin haastateltu Ohno ei omien sanojensa mukaan ole pelaaja.

The Flying Luna Clipperin ensisijainen tarkoitus on olla tekninen demo. Tämä ei vähättele teoksen saavutuksia, sillä kyseessä on hyvin ainutlaatuinen elokuva. Se esittelee MSX2:n voimia luovimmillaan. Kokonaisuus on yhdistelmä sarjakuvamaista surrealismia ja pikseleillä uudelleenluotua realismia. Hahmot liikkuvat alkeellisesti mutta ovat ilmeikkäitä. Tempo on verkkainen. Mukana on kömpelöä ääninäyttelyä, monipuolista hissimusiikkia, monenlaisia animaatiotyylejä naivistisesta detaljoituun, valokuvaesityksiä, videopätkiä… Erityisen vaikuttavia ovat yksinkertaiset keinot, joilla animaatio elävöittää esimerkiksi meren tai lentokoneen liikkeen.

Mikään esteettinen mieltymys ei ole universaali. Kompastuskiveksi nousee muun muassa ihmisen ikä. Ellei henkilöllä ole uteliaisuutta, ei hän iän karttuessa ymmärrä uusia ja nousevia makuja eikä toisaalta historian taidesuuntauksia. Suurin osa ihmisistä kaipaa taidekokemuksiltaan turruttavaa tuttuutta, lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Vieras jää vieraaksi.

Siksi The Flying Luna Clipperin pyrkimykset ja merkitys saattavat mennä ohitse joiltain ihmisiltä niin vanhemmissa kuin nuoremmissa ikäpolvissa. Kaivattu sweet spot on 1980–1990-luvuilla lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa eläneissä, jotka tunnistavat teoksen estetiikan juurisyyt muita ryhmiä keskimääräistä paremmin. Heille on luvassa ihmeellisen uudelleen katsottava tunti hedelmien lomamatkan parissa.

Mikko Lamberg

The Flying Luna Clipperin voi katsoa kokonaisuudessaan YouTubesta tai ladata Archive.orgista. Ääninäyttely on englanniksi, tekstit japaniksi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua