Kuin kuvastimessa #30: Law and Order (1969)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Law and Order. Yhdysvallat, 1969. Ohjaus ja käsikirjoitus: Frederick Wiseman.

Vastikään menehtynyt Frederick Wiseman (1930–2026) on yksi dokumenttielokuvan suurista nimistä. Wisemanin filmit vaativat katsojaltaan enemmän vaivaa kuin perinteisemmät populaaridokumentit. Niistä puuttuvat puhuvat päät, juonellistaminen, väligrafiikat, ylidramaattinen musiikki ja muut dokumenttielokuvan vakiokalustoksi nousseet tehokeinot. Sen sijaan ne pyrkivät tarkkailemaan ruohonjuuritasolla yhteiskunnallisen järjestyksen ja kaaoksen välistä tasapainoa. Katsoja saa Wisemanin teosten avulla ikkunan jonkin ihmisyhteisön toimintaan ja sen logiikkaan.

Vuonna 1967 ilmestynyt Siilipäiden revyy oli shokki ja osoitus tekijänsä kyvystä päästä kulissien taakse sellaisiin instituutioihin, jotka eivät yleensä osoita luottamusta ulkopuolisia kohtaan. Vankimielisairaalan arkea kuvaavassa teoksessa näytettiin niin hoitajien epäinhimillisyys kuin potilaiden elämän todellisuus suruineen ja harvoine iloineen.

Seuraavina vuosikymmeninä Wiseman kuvasi lukuisissa ja usein mammuttimaisiin mittoihin venyneissä elokuvissaan ihmisyhteisöjä kolmelta eri kantilta. Yhtäältä hänen tuotantoonsa kuuluu Siilipäiden revyyn kaltaisia filmejä, jotka kuvaavat ihmisiä erikoistilanteissa. Toisaalta löytyvät hänen toisen elokuvansa High Schoolin (1968) kaltaiset elokuvat, jotka kuvaavat eri järjestelmien toimintaa asiakkaasta johtoon asti. Kolmannen ryhmän muodostavat laajempaa kokonaisuutta käsittelevät, fragmentaariset elokuvat, kuten kokonaista pikkukaupunkia esittelevä Monrovia, Indiana (2018).

* *

Wisemanin tuotanto luo kaleidoskooppimaisen vision yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta ja sen eri kerroksista sen eri vaiheissa, joskin hän kuvasi joissain teoksissaan myös ranskalaisia instituutioita. Hän oli varsinaiselta ammatiltaan lakimies ja työskenteli muun muassa Pariisissa.

Olen toisinaan törmännyt ajatukseen, että amerikkalaiset elokuvantekijät esittävät eurooppalaisia paremmin eri kansankerrosten olemassaolon sellaisenaan. En tiedä väitteen paikkansapitävyydestä, mutta ymmärrän sen logiikkaa. Eurooppalaiset elokuvat tuntuvat keskittyvän ihmisiin yhdessä (yleensä keskiluokkaisessa) ympäristössä osaamatta luoda yhteyksiä eri luokkien välillä.

Toisaalta Yhdysvalloissa elää toisenlainen luokkatietoisuus: toisin sanoen sitä ei ole tai se on hyvin orastavassa vaiheessa eikä muotoutunut täydelleen. Omenapiirakka on alkanut maistua katkeralta vasta aivan viime vuosikymmeninä. Miljonääri ja katuprostituoitu voivat kansoittaa amerikkalaisessa fiktiossa samaa maailmaa, koska julkisessa tietoisuudessa ei suostuta näkemään näiden maailmojen pohjimmaista erillisyyttä, toisin kuin luokkatietoisemmassa Euroopassa, jossa köyhän ja rikkaan välillä on selvä juopa, joka liittyy myös kulttuurisiin, ei vain materiaalisiin syihin.

Wisemanin elokuvat ovat joka tapauksessa positiivinen esimerkki yhdysvaltalaisesta kyvystä nähdä yhteiskunta laajempana kokonaisuutena. Hän esittää ihmisyhteisön verkostona, joka yltää pahnanpohjimmaisesta kaikkein ylimpään. Ylhäällä tehdyt päätökset osuvat suoraan alas.

* *

Law and Order (1969), Wisemanin kolmas elokuva, on dokumentti ihmisistä ongelmissa. Se kuvaa poliisiaseman toimintaa Kansasissa niin pidätettyjen, rikoksen uhriksi joutuneiden kuin poliisien näkökulmasta. Poliitikkojen ja tuomareiden päätöksiä emme näe, mutta ne tuntuvat kaikkialla. Poliisin arki on, tummaihoisista poliiseista ja rikollisten monimuotoisuudesta huolimatta, rodullistettua: suurin osa poliiseista on valkoisia, rikollisista merkittävä osa mustia.

Filmin raadollisuus häkellyttää. Wiseman on päässyt yhtä lähelle tilanteita kuin Siilipäiden revyyssä. Koska eletään aikaa, jolloin tietoisuus kameroista ei ole lävistänyt kaikkea, katsoja todistaa läheltä mielivaltaista poliisiväkivaltaa. Osa kohtauksista on ladattu puhtaalla sadismilla, kuten poliisin kuristaessa ja ivatessa mustaa naista, joka ei saa henkeä. Tuleeko modernille katsojalle tästä jotain mieleen?

Toisissa kohtauksissa paistaa turhautuminen, esimerkiksi valkoihoisen rattijuopon halutessa väen väkisin vängätä konstaapelin kanssa, kunnes ukko paiskataan asfalttiin. Samalla poliisin näennäisen neutraaleissa toimissa paistaa läpi vallan tuoma ilo: hommissa ei voi rikastua, mutta ainakin voi heitellä ihmisiä katuun ihan miten sattuu.

Toisaalta vastapainona nähdään pölkkypäisten rikollisten tai ylenmääräisesti huolestuneiden kansalaisten toimintaa, joiden myötä poliisin työtaakkaa ja stressiä oppii ymmärtämään. Kiinnostavasti Wiseman itse sanoi teoksensa jälkeen arvostavansa poliisia enemmän.

* *

Yhdysvalloissa poliisi on usein ainoa sosiaaliviranomainen, johon ihmiset saavat yhteyden. Siksi elokuvasta löytyy muun muassa kohtaus, jossa partio joutuu käymään keskustelua lastensa huoltajuudesta kiistelevän pariskunnan kanssa. Tilanne ei liity poliisin toimenkuvaan mitenkään, silti lainvalvoja on paikalla antamassa lakiteknisiä ja sosiaalihuollollisia neuvoja kansalaiselle, joka ei voi ymmärtää, miksi huoltajuuskiistat eivät kuulu rikoslakiin. Toisaalta poliisi etsii heitteille jätetyn lapsen äitiä ja estää perheiden välisiä selkkauksia. Alaikäiset joutuvat kohtauksesta toiseen joko todistamaan aikuisten tolloiluja tai ovat itse rikollisia.

Kuten monessa Wisemanin teoksessa, otokset ovat yhtä aikaa huolella valittuja ja leikattuja (siis manipuloituja, kuten ohjaaja itse korostaa) ja toisaalta tarkkailevia ja tilaa antavia. Näemme tarpeeksi, ulos jää varmasti jotain, mutta kohtaukset ovat niin pitkiä ja tarkkailevia, että samalla koemme nähneemme liikaakin.

On ihmeellistä, miten Wiseman onnistuu tulemaan lähelle ja kuvaamaan ihmisten syvintä alennustilaa ilman tirkistelyntunnetta tai ylenkatsetta. Paljon auttaa se, ettei elokuvassa kuulla muita kuin siinä kuvattujen ihmisten ääntä. Ei ole kertojaääntä, ei johdattelevia välitekstejä. Kuvatut itse saavat kertoa ja elää elämäänsä.

Frederick Wiseman jäi elokuvista eläkkeelle vasta viime vuonna, hieman ennen kuolemaansa. Sitä ennen hän teki töitä niin kauan kuin jaksoi. Wiseman ohjasi uransa aikana 49 elokuvaa, leijonanosa niistä dokumentteja. Tämän lisäksi hän näytteli vanhoilla päivillään muutaman muun ohjaajan teoksessa. Hänen tuotantonsa on yksi 2020-luvulla työskennelleiden ohjaajien rikkaimmista ja tärkeimmistä.

Mikko Lamberg

Law and Order löytyy striiminä Kanopysta. Elokuvan DVD:n voi ostaa Wisemanin elokuviin erikoistuneen Zipporah Filmsin nettisivuilta.

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua