Kuva: Eija Niskanen
ELOKUVA | ”Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla.”
Eija Niskanen, teksti
Hongkong-elokuvan ja wuxia-taistelulajityypin keskeinen näyttelijä Michelle Yeoh herätti viimeksi laajempaa huomiota Oscareita kahmineen Everything Everywhere All at Once -elokuvan (2022) pääroolissa. Berlinale elokuvajuhlien Kultainen Karhu lankesi hänen käsiinsä ansaittuna elämäntyöpalkintona ja ensimmäisenä aasialaisena.
Kansainväliselle yleisölle Michelle Yeoh tuli tutuksi Ang Leen loisteliaasta wuxia-eepoksesta Piilotettu tiikeri, kätketty lohikäärme (2000). Lisäksi hänet muistetaan muun muassa Bond-elokuvasta Tomorrow Never Dies (1997), Luc Bessonin ohjaamasta Aung Sang Suu Kyi -elämäkertaelokuvasta The Lady (2011) ja Madame Morriblen roolista elokuvassa Wicked (2024)

Michelle Yeoh ja Jamie Lee Curtis antavat kaikkensa. Kuva: Allyson Riggs
Yeoh’n ura ulottuu viidelle vuosikymmenelle. Malesiassa vuonna 1962 syntynyt näyttelijä tuli tunnetuksi Hongkongin toiminta- ja kungfu-elokuvissta, kuten Yes, Madam (1985) Police Story 3 (1992) ja Heroic Trio (1993). Michelle Yeoh’n kykyyn tehdä sulavasti liikunnallista taitoa vaativia wuxia-taistelurooleja ja kungfu-actionia lienevät vaikuttaneet hänen lapsuutensa balettiopinnot. Yeoh teki itse omat stunttinsa monessa elokuvassa.
– Itse asiassa pelkään korkeita paikkoja, huiman lentäviä kohtauksia tehnyt Yeoh kuitenkin tunnusti Berlinalen lehdistötilaisuudessa.
Monen maan välillä liikkuva näyttelijänura vaatii kielitaitoa. Malesiankiinalaisesta taustasta tuleva Yeoh oppi puhumaan englantia jo lapsena brittiläisessä koulussa ja kantoninkiinaa Hongkongin elokuvateollisuudessa. Piilotettua tiikeriä varten hänen oli opeteltava vuorosanansa mandariinikiinaksi.
Michelle Yeoh sanoi lehdistötilaisuudessa, ettei suinkaan aio lopettaa tähän, vaan palkinto on välietappi ja tilaisuus tarkastella tähänastista uraa. Yeoh on tyytyväinen aasialaisten aseman parantumiseen Hollywood-elokuvassa. Hän itse teki sivuroolin yhdessä aasialaisvetoisessa hittielokuvassa, Crazy Rich Asiansissa (2018). Sitä seurasi vielä aasialaisvetoista Marvel-actionia.
– Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla, mutta nyt on todistettu toisin.

Michelle Yeoh ja Kultainen Karhu. Kuva: Eija Niskanen
Yeoh ilmaisi kiitollisuutensa ”The Danielsille” eli ohjaajakaksikko Daniel Kwanille ja Daniel Scheinertille Everything Everywhere All at Once -elokuvasta. Rahapulassa kamppailevan perheenäidin ja pesulanomistajan rooli huimassa aivotnyrjäyttävässä seikkailussa oli yhtä aikaa realistinen ja fantastinen ja toi läjän näyttelijäpalkintoja Yeoh’lle, mukaan luettuna Oscarin.
Tulevaisuudensuunnitelmistaan Yeoh mainitsi osallistuvansa kuvauksiin vielä tänä vuonna Kiinassa.
– Ja kyllä, minua kiinnostaisi näytellä myös eurooppalaisohjaajien elokuvissa.
Berliinin elokuvajuhlat päättyvät 22.2.2026.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Top Gun kertoo ajasta, jolloin Yhdysvallat saattoi ilman vaikeuksia esittää olevansa maailmanlaajuinen supervalta, joka se olikin
ELOKUVA | Top Gunin ensi-illasta kulunutta 40 vuotta juhlistetaan tuomalla Tony Scottin toimintaklassikko takaisin teattereihin.
Sami Sänpäkkilä vieraili Kulttuuritoimituksen syntymäpäivillä – ohjaaja haluaa töidensä vaikuttavan kuin tähtitaivaan katselemisen
TAPAHTUMA | Kulttuuritoimitus täytti seitsemän vuotta sunnuntaina 10.5.2026. Syntymäpäivää juhlittiin edellisenä päivänä Arthouse Cinema Niagarassa ja Kahvilaputiikki Kattopuutarhassa.
Kuin kuvastimessa #41: The PriceMaster (2001)
ELOKUVA | Trollaavasta performanssista texasilaisessa pikkukaupungissa kasvoi kokoaan suurempi netti-ilmiö.
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan
KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.




